100% Perintövero

Vasemmistonuoret ehdottivat kaikenlaista hauskaa hallitukselleen ja joukossa oli erinäisiä vitseinä tehtyjä ehdotuksia. Yksi näistä oli perintöveron nostaminen 100% eli käytännössä perimisen lopettaminen kokonaan. Hauskaa ja absurdia - mutta toimisiko se ja mitä siitä seuraisi.

Omaisuuden periminen on ylivoimaisesti helpoin tapa vaurastua ja helpoin tapa saada varoja tekemättä itse mitään kyseisen omaisuuden eteen. Tokihan perinnöstä joutuu maksamaan veroa, mutta käytännössä perintö on vain lisää rahaa, maata tai muuta omaisuutta jonka perijä saa käytännössä vastikkeettomasti.

Perinnön ei tarvitse tulla rikkaalta sukulaiselta ollakseen varsin tuottelias, sillä esimerkiksi omakotitalon tai mökin tai veneen periminen voi olla hyvin tuottoisaa kun kyseiset resurssit myy eteenpäin. Tämänhetkisellä asuntojen hintatasolla suhteellisen pienenkin asunnon periminen sopivalta paikalta voi olla useammankin sadan tuhannen euron pikavoittoon.

Jos perintövero olisi todella koko perinnön arvon mukainen, tarkoittaisi se sitä, että perintöön kuuluva omaisuus ostetaan valtiolta. Ihmisen kuollessa kaikki tämän omaisuus siirtyy valtiolle ja perillisillä on mahdollisuus ostaa se markkinahintaan. Kun kyse on täysikäisistä varakkaista perillisistä tämä tilanne on täysin hyväksyttävä ja jopa omalla tavallaan jopa oikeudenmukainen. Näin ei kuitenkaan aina ole ja monella "perillisellä" ei välttämättä olisi varaa lunastaa perintöään.


Tämä varallisuus on yleensä perijän vanhemman tai sukulaisen keräämää ja perinteisesti on katsottu että lapsilla on oikeus vanhempiensa omaisuuteen. Tämän oikeuden taustalla on yksilön vapaus päättää siitä kenelle eläessäänkin omaisuuttaan antaa joten miksei omaisuuden jakoa voisi määrittää elämän jälkeen.

Tällaisestä järjestelmässä olisi tietysti myös haittavaikutuksia ja huomattavia ongelmia. Merkittävin negatiivinen seuraus olisi tietysti se, että omaisuus jaettaisiinkin pois elinaikana esimerkiksi lahjoina tai edullisina kauppoina. Tämä tarkoittaisi vanhuksille melkoista lisävaivaa elämän lähestyessä loppuaan kun omaisuutta yritetään nopeasti järjestellä "perillisille" ennen kuin vanhus jättäisi tämän maailman. Monia vanhuksia varmasti painostettaisiin luopumaan koko omaisuudestaan ja elämään elämänsä loppuun hoitokodeissa tai sukulaisten armoilla. Ja kun perintö on jo jaettu, mikäpä luonteeltaan ikävämpiä sukulaisia motivoisi vanhuksen luona käymään. Tietysti lahjoitusten tekeminen laittomaksi estäisi tämän käytännön, mutta olisi myös merkittävä rajoite yksilönoikeuksille.

Ja onnettomuus mikä seuraa sitä tilannetta jossa joku ehtii kuolla tapaturmaisesti eikä omaisuutta jääkään kenellekään olisi tietysti katastrofi - varsinkin jos kyse on esimerkiksi työikäisestä perheestä jonka vanhemmista toinen kuolee. Jos puoliso - edelleen asuntoveloissa - joutuisi ostamaan edesmenneen puolisonsa osuuden, olisi se käytännössä konkurssi valtaosalle ihmisistä. Puhumattakaan mitä käy jos lapsen molemmat vanhemmat kuolevat lapsen ollessa vielä pieni.

Perinnön poistaminen yhtälöstä tekisi siis kaikista perillisistä hieman tasapäisempiä ja vaatisi myös varakkaiden perheiden perillisiä luomaan itse omaisuutensa. Toisaalta se myös vaikeuttaisi merkittävästi vanhusten asemaa ja avaisi oven uudenlaiselle hyväksikäytölle ja ongelmille. On hyvin todennäköistä että täydellinen perimisen eliminointi ei ole mahdollista eikä myöskään hyvä ajatus vaikka se olisi. Toisaalta jos järjestelmää hioisi ja maailma olisi täydellinen... no, se oli hauska ajatus jolla leikitellä.

Kommentit