Ihmisiä ammatin takana

En pidä ihmisistä jotka ovat ilkeitä muille ihmisille. En kestä röyhkeitä itseään täynnä olevia olentoja jotka kykenevät polkemaan muiden päälle pahimmillaan vain egoaan ruokkiakseen. Tämä kyseinen ihmistyyppi on kirjoissani ihmiskunnan roskaa.

Tätä käyttäytymistä tapaa kuitenkin myös ihmisissä jotka eivät (ainakaan mielestään) ole röyhkeitä tai ilkeitä. Kuvitelkaa tilanne jossa olette kaupassa jonottamassa. Jono liikkuu hitaasti kun kassatyttö taistelee kassan kanssa - ehkäpä kassa oikuttelee tai ehkäpä kassaneiti ei vaan osaa. Yllättävän moni osaa kertoa tälle kassaneidille kuinka tämän ei kannattaisi jatkaa työssään ja ehkäpä vielä heittää huorittelut päälle.

Mitä tapahtui? Mukavat ihmiset alkoivat äkillisesti kokea olevansa oikeutettuja raivoamaan ja vähättelemään toista. Yksityiselämän puolella jos joku tuttava tai työtoveri tekee virheen, kynnys alkaa loukkaamaan tätä ja odottaa tämän kiltisti kuuntelevan on korkea, mutta jos toinen osapuoli on asiakaspalvelija, tilanne on yhtäkkiä täysin toinen ja kassaneidistä tulee vapaata riistaa.

Jos joku työskentelee kaupassa, ei se tarkoita että tätä voisi haukkua ja vähätellä. Voihan kassajonon etenemättömyys olla täysin kassaneidin syytä - hei, kyseinen neiti voi olla oikeasti vaikka huonokin töissään - mutta minkä ihmeen erivapauden se antaa unohtaa jotain tärkeää: tiskin toisella puolella on ihminen.

Ammateissa joissa palvellaan tai myydään, ihminen alentuu rooliin jossa tämän huono kohtelu on äkkiä mahdollista: jostain syystä ihmiset jotka muuten eivät näin kohtelisi koiraansa kykenevät haukkumaan ja vihaamaan työtään tekevää ihmispoloa. Asiakaspalvelija ei ole ihminen, hän on osa organisaatiota ja kyllähän organisaatiota voi vähätellä, haukkua ja uhkailla.  Näin hänet mielletään, yrityksen univormu ja nimi dehumanisoi ihmisen ja antaa "oikeuden" hyökätä tätä vastaan. Hyökkääjä kokee taistelevansa organisaatiota vastaan, ei edessään olevaa ihmistä. Eihän Prisma tai Dna  siitä hajoa tai traumoja saa.

Mutta se yksilö ei ole yhtä kuin se kasvoton organisaatio. Saako asiakaspalvelijalle raivota? Saako puhelinmyyjää uhkailla väkivallalla? Saako käyttäytyä kuin vesikauhuinen idiootti vain koska toinen osapuoli on "palvelija"?

Ei saa. Jos olet eri mieltä, en pidä sinusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.