Kaikkitietävyys ja rukoilu

Rukouksen voimaan ja vaikutukseen on luotettu monissa uskonnoissa. Tarkat menetelmät vaihtelevat, joihinkin saattaa sisältyä uhrilahjoja, tietty muoto jota noudattaa ja monia kaavoja mutta kantava sanoma on sama: pyydetään joltain jumalalta tai jumalilta jotain. Rukous esiintyy siis kaikissa uskoissa, mutta kaikkitietävän jumalan omaavissa uskonnoissa se on hieno esimerkki uskontojen evoluutiosta. Esimerkiksi kristinuskolle rukous on kuin valaiden jalat, ihmisen häntäluu tai umpisuoli: ripe aiemmasta muodosta joka ei oikeastaan enää toimi ja on muuttunut tarpeettomaksi, mutta on yhä läsnä. Selitän tarkemmin

Monissa aiemmissa uskoissa rukoilu kävi yhteen uskon antamien jumalten ja heidän voimiensa kanssa. Jos tarvitsin sadetta, rukoilin sateesta vastaavaa jumalaa antamaan sitä, jos tarvitsin voiton sotakampanjassani otin rukouksella yhteyttä sodan jumalaan ja anelin tältä jotain. Rukouksella oli kaksi tavoitetta: viedä viestini jumalille ja saada heidät puolelleni.

Monijumalaisissa uskonnoissa jumalat olivat harvemmin kaikkitietäviä. He saattoivat olla erittäin nokkelia ja ovelia, älykkäitäkin, mutteivat kaikkitietäviä, mikä tarkoitti etteivät he tienneet mitä halusin tai tarvitsin. Rukous oli keino jolla kerroin sen heille. Tämä jumalten huomion saaminen oli tehtävä ensin, pelkkä ääneen puhuminenkaan ei riittänyt viestin kantautuakseen jumalten korviin.

Jumalten persoonat vaikuttivat myös siihen että pyytäminen oikeasti auttoi. Jumalat olivat pikkumaisia, mustasukkaisia ja heillä oli omat halunsa ja toiveensa ja prefrenssinsä. Kun rukoilin oikein ja täytin heidän halunsa - esimerkiksi ylistin hyvin turhamaisena pidettyä jumalaa - katsottiin että kyseinen jumala voitiin näin taivutella puolelleni. Annan jumaluudelle mitä tämä tahtoo tai muuten taivuttelen kyseisen jumalan puolelleni. Monijumalaisten uskojen jumalat olivat epätäydellisiä, niillä oli heikkouksia ja monia persoonan piirteitä ja jos hyödynsin tietoa näistä oikein, uskottiin että kykenin saavuttamaan kyseisen jumalan päätöksiin.

Kun tulemme kristittyjen, muslimien ja juutalaisten jumalaan - Abrahamin jumalaan, päädymme tilanteeseen jossa rukous ei mielestäni ole perusteltavissa. Ensinnäkin ruokoilu ei ole tarpeellinen kommunikaatiokanava viestittäessä kaikentietävän jumaluuden kanssa: sellaisen olennon pitäisi kuulla pyyntöni joka tapauksessa, esitin sen millä tahansa tavalla. Lisäksi pyyntöä ei oikeastaan edes tarvitse esittää, sillä todella kaiken tietävä jumaluus tietää myös ajatukseni ja tietää jo rukoilemattakin mitä haluan ja tarvitsen. Itseasiassa kaikkitietävä jumala tietää mitä haluan ja tarvitsen jo ennen kuin edes muodostan ajatusta siitä mitä satunkaan tarvitsemaan! Siinä vaiheessa kun rukous on muodostumassa rukoilijan huulille, kaikentietävä jumaluus on jo ollut tietoinen siitä rukouksesta koko ikuisuuden ajan. En rukouksessani kerro tällaiselle jumalalle mitään mitä hän ei jo tietäisi. Jokainen ajatuksenikin on ollut tämän tiedossa alusta asti.

Toisekseen Abrahamin jumalan sanotaan myös olevan suunnitelmallinen: koko maailmalle on suunnitelma jonka mukaan kaikki tapahtuu, eikä mikään voi poiketa tästä täydellisestä suunnitelmasta. Miten sitten rukous voisi vaikuttaa? Jos kaikki on todella ennaltamäärätty tässä suunnitelmassa, on hyvin hankala selittää miten sitten voisin pyytää siihen muutoksia. Rukouksella ei voi olla vaikutusta, sillä kaikki tapahtuisi joka tapauksessa suunnitelman mukaan. Voidaan toki argumentoida suunnitelman olevan se, että rukoilen ensin ja saan vasta sitten, mutta vapaan tahdon ja kaikkitietävyyden ongelma on toista artikkelia varten. Käytännössä tilanne on siis seuraava: Jos mitä toivot kuuluu suunnitelmaan, saat sen joka tapauksessa. Jos se ei kuulu, et saa sitä rukoilusta huolimatta.

Lisäksi täydellisen jumalan mieli ei muutu. Jos rukouksessa pyydetään mitä tahansa sillä käytännössä anellaan muutosta johonkin asiaan (tai jonkin asian pysymistä samana) ja näinollen rukous on käytännössä yritys vaikuttaa jumalan suunnitelmaan ja näinollen mieleen. Oletetaan että tilanteessa ennen rukousta jumala on päättänyt maanjäristyksen tuhoavan tietyn kaupungin. Raamatussa tehdään hyvin selväksi että Abrahamin jumala on aina oikeassa, eikä muuta mieltään. Minkä argumentin tai pyynnön voisin edes esittää, jolla voisin muuttaa kaikki mahdolliset argumentit ja pyynnöt jo etukäteen tietävän olennon mielen? En kykenisi esittämään sellaiselle olennolle mitään pyyntöä tai väitettä tai toivetta, enkä perustella niitä millään meriitillä tai edulla, jota kyseinen olento ei olisi jo ottanut huomioon. Kaiken tietäminen tarkoittaa oikeasti sitä että tietää kaiken.

Lyhyesti siis: rukoilu on tarpeetonta, sillä kaikkitietävä olento tietää jo mitä tahdot ja tarvitset. Eikä rukous voi muuttaa asioita sillä se tarkoittaisi että kykenet muuttamaan kaikkitietävän olennon mieltä. Mikään näistä ei ole loogisesti mahdollista.

Rukous kohosi paljon vanhempien uskojen riveistä. Näissä uskoissa jumalat tarvitsivat jatkuvaa lepyttämistä ja ylistystä, koska ne olivat pikkumaisia, ahneita, turhamaisia ja jopa pahoja. Turhamaisen jumalan pystyi lepyttämään maanittelulla, pahan jumalan veriuhrilla, irstaan jumalan irstailulla. Abrahamin jumala oli vanhimmissa tarinoissa samanlainen kuin muiden heimojen jumalat - yksi monien joukossa. Kun usko hitaasti muuttui pois monijumalaisuudesta (kyllä, muinaisjuutalaiset olivat monijumalaisia), muuttui myös jumala vähemmän henkilökohtaiseksi ja enemmän ylimaalliseksi ja transendetaaliksi olennoksi.

Siirtymä muinaisten juutalaisheimojen yhdestä jumasta muiden joukossa, ainoaksi oikeaksi jumalaksi on jättänyt jälkensä. Samalla tavalla kun monissa eläinlajeissa näkyy jälkiä niiden aiemmista olomuodoista, myös kristinuskon sisältä löytyy jälkiä aiemmista muodoista. Monet raamatulliset tarinat ja ihmeet ovat muilta uskonnoilta lainattuja vanhempia tarinoita. Myös monet kristinuskon harjoittamat riitit ja käytännöt tulevat todellisuudessa paljon vanhemmista uskonnoista. Rukous on yksi näistä piirteistä.

Tämä kaikki selittyy erittäin hyvin jos kristinuskoa ajattelee kulttuurievoluution kautta. Usko kehittyi aiemmista olomuodoista ja mukaan jäi tiettyjä pikkujuttuja jotka eivät enää varsinaisesti toimi kristillisessä teologiassa vaikka apologetiikka niitä yrittääkin puolustaa. Jotenkin se miten usko kehittyy evoluution periaatteiden mukaisesti on herkullisen ironista, varsinkin kun samainen uskonto kovasti yrittää kieltää evoluution olemassaolon, mutta on samalla samojen periaatteiden ohjauksen alla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.