Suomen laillisuuspuolue rikkoo lakia

Suomeen perustettiin äskettäin hienolta (nimen tasolla) kuulostava Laillisuuspuolue. Ajatus kuulosti heti hyvältä, sillä Suomi on siitä jännittävä maa, ettemme noudata omia lakejamme, vaan valtaeliitti kiertää ja rikkoo lainsäädäntöä jatkuvasti. Puhumattakaan siitä miten emme noudata kansainvälistä oikeuskäytäntöä ja saamme muita pohjoismaita enemmän tuomioita esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta.

Suomen Laillisuuspuolue ei kuitenkaan aio keskittyä näin turhiin juttuihin. Se näyttäisi pikemminkin keskittyvän EU:n vastustamiseen ja Karjalan takaisin vaatimiseen.

Mutta juttu menee paljon kiintoisammaksi. Lueskelin Jouko Pihon tekstiä puolueen perustamisesta ja koin melkoisen LOL-hetken päästessäni kommentteihin. Näyttäisi nimittäin pahasti siltä, että laillisuuspuolue on jo tässä vaiheessa rikkomassa lakia. He eivät nimittäin Joukon mukaan hyväksy puolueen jäseniksi homoseksuaaleja, biseksuaaleja tai muslimeita (joita Jouko nimittää Islamisteiksi). Syrjimisen kieltävät lait eivät siis ole laillisuuspuolueelle ongelmallisia lakeja rikkoa.

Hauskasti biseksuaali joka "ei koskaan ole toteuttanut taipumustaan ja on naimisissa ja perheen isä tai äiti" voi liittyä puolueeseen. Puolueeseen liittyminen edellyttää myös sukupuolineutraalin avioliiton vastustamista. Homouden kriminalisoimista ei tarvitse vaatia, mutta se tuskin haittaa. Myös pedofiilit on suljettu puolueen ulkopuolelle.

Puolue ei näytä olevan myöskään kiinnostunut ihmisen laista, jota Jouko monesti kuvaa joksikin mitä voi muuttaa. Herraa ylistetään niin monessa välissä, että Joukon suosima laki alkaa epäilyttävästi näyttää vähemmän maalliselta ja enemmän jumalalliselta.

Itseasiassa puolueella näyttäisi olevan mielenkiintoisia sukulaisia. Tällainen uskoa ja ulkoista vihollista vastustava organisaatio kuulostaa tutulta. Hei, sehän on Jumalan Puolue, Hizbollah! Hekään eivät tykkää homoseksuaaleista ja yrittävät kovasti vastustaa suurta pahaa vihollista (heille Israel, laillisuuspuolueelle EU).

Ehdotankin laillisuuspuolueelle yhteistyön aloittamista Hizbollahin kanssa. Heillä olisi varmasti paljon annettavaa toisilleen.

12 kommenttia:

  1. "Hauskasti biseksuaali joka "ei koskaan ole toteuttanut taipumustaan ja on naimisissa ja perheen isä tai äiti liittyä puolueeseen" voi liittyä puolueeseen. Puolueeseen liittyminen edellyttää myös sukupuolineutraalin avioliiton vastustamista. Homouden kriminalisoimista ei tarvitse vaatia, mutta se tuskin haittaa. Myös pedofiilit on suljettu puolueen ulkopuolelle."

    Muokkaisin jotenkin tuota pedofiilit-lisäystä. Tällä hetkellä se kuulostaa siltä kuin rinnastaisit homo- ja biseksuaalit jne. pedofiileihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tossa kappaleessa on kans typo. >> ...perheen isä tai äiti liittyä puolueeseen" voi liittyä puolueeseen.<<

      Poista
    2. Rinnastus? Miksi minä en näe "rinnastusta" vaan peräkkäiset lauseet luettelona? Lukemisen konventiot?

      Ja "hipsuttimien sisällä" taitaa olla lainausta. Lainauksien kohdalla typo on hyvä ottaa sellaisenaan. Jos lainaa toista, ei voi muuttaa sisältöä. (Kirjoittamisen käytänne tämä.) Delegoi Piholle tämä moga...

      Poista
    3. Kyseessä oli tosiaan suora lainaus, mutta se ei ehkä kokonaan sopinut, joten leikkasin sitä hieman sopivampaan muotoon.

      En varsinaisesti rinnastanut homoseksuaaleja pedofiileihin, mutta nostin pedofiilikiellon esille tuossa nimenomaisessa kohtaa tarkoituksella. Näitä molempia ryhmiä kielletään liittymästä, eli mielestäni laillisuuspuolue tekee tässä itse rinnastuksen homoseksuaalisuuden ja pedofilian välillä.

      Poista
  2. Esa: Niin, tiesin kyllä ettei varmastikaan tuossa ollut tarkoitus rinnastaa homoja ja pedofiileja. Ajattelin vain että tuolla tavalla kun sen kirjoittaa, joku vastapuolen väittelijä tarttuu mielellään tuollaisiin juttuihin.

    Tuomo: Totta kai se on lainaus. En ole tarkoittanut että pitäisi muuttaa sisältöä, eikä siinä sisällössä mitään typoa olekaan. Lue uusiksi tuo mun kommentti niin huomaat kyllä mikä siinä mättäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä huonosta lainauksesta ja siksi myös leikkasin siitä tarpeetonta osaa pois.

      Poista
  3. Jos vastapuolen väittelijä tarttuu, niin sen parempi meille. Voimme kutsua heitä idiooteiksi. Tätä nautintoa ja oikeutta ei ole mukava ottaa pois. (Niitä harvoja elämän pieniä iloja jotka ovat likimain taattuja, hinnaltaan edullisia ja joista ei saa syöpää tai joudu vierotukseen.)

    Ja redundanssi on hyvä. Hyvä on. On hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina mukavaa kun vastapuolen argumentti on niin hatara, että sen alta ei edes tarvitse vetää mattoa pois kaataakseen sitä.

      Poista
  4. "Syrjimisen kieltävät lait eivät siis ole laillisuuspuolueelle ongelmallisia lakeja rikkoa."

    Suomen Laillisuuspuolueen yksi tavoite on vastustaa vääriksi koettuja lakeja ja yrittää muuttaa niitä. Ei mikään laki ole koskematon ja muuttamaton. Lait ovat ihmistea laatimia.

    Homous on synti ja rikos Jumalan lakia vastaan. Jos ei ota homoa puolueen jäseneksi (kuka edes pyrkisi?), niin silloin seuraa Jumalan lakia ja vastustaa väärää maallista lakia.

    Sekulaarien jumalattomien mielestä se on lakien rikkomista. Tavallaan on muodollisesti, mutta ei sisällöllisesti, koska minä en tunnusta mitään homojen oikeuksista puhuvia lakeja oikeiksi ja laillisiksi laeiksi. Ne ovat syntisiä ja vääriä lakeja, joita ei pidä noudattaa vaan vastustaa.

    On muitakin vääriä lakeja, joita pitää vastustaa. Minä en edes pidä esillä tätä homoasiaa sen ihmeemmin. Minun vastustajani tekevät sen eli korostavat asiaa, mitä minä itse en tuo esille korostetusti. Mutta tätähän tämä on.

    Niin, yksi esimerkki väärästä laista voisi olla se, että Suomen perustuslakiin ympättiin maininta, että Suomi on Euroopan unionin jäsen. Minun mielestäni sellaista mainintaa ei tule olla perustuslaissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla että Suomessa on joku joka vie jumalan lakia eteenpäin. Suomenkin laissa on monia pykäliä jotka eivät mene raamatun mukaisesti.

      Voisitte vaikka aloittaa raiskausrangaistuksista jotka ovat aivan väärin. Raamatussa selvästi sanotaan, että rangaistus raiskauksesta on sakko ja mahdollinen pakkoavio. Suomen laki täysin perusteetta vaatii vankeutta ja muuta, vaikka 50 hopeaa uhrin isälle on jumalan tahto.

      Orjuus pitäisi myös saada takaisin. Raamattu antaa orjuuteen selkeät ohjeet (myös uuden testamentin puolella) ja kerran ei ole ihmisen asia muuttaa jumalan lakia, sekin pitäisi palauttaa. Lähdettehän ajamaan sitäkin takaisin lakiin?

      Naapurini ovat myös viime aikoina tehneet töitä viikonloppuina - joskus jopa seitsemän päivää viikossa. Raamatullinen laki käskee moiset sapattina työskentelevät tapettavan, mutta Suomen laki on häiritsevästi tiellä. Voisitteko ottaa ehkä tämän prioriteetiksi? Se naapurin ylisuoriutuja on jatkuvasti töissä vaikka jumala käskee muuta ja tahtoisimme kovasti kivittää hänet hengiltä kuten herra tahtoo.

      Poista
  5. Täytyy tutustua ns. puolueeseen tarkemmin. Suomen Laillisuuspuolue ja pj. jouko Piha olisivat voineet herätä hoitamaan asiaansa 70-luvun alussa, joilloin rikoslainmuutos tehtiin. Tämä kertoo paljon "uuden" puoleen kyvystä pysyä ajan hermolla. Näin agressiivisen puoluelinjan voi katsoa edustavan jonkinlaista vihapuoluetta, joka yleisen hyvän sijaan pyrkii hajoittamaan nykyistä yhdenvertaisuuskehitystä.

    Hienoa asiassa on se, että puolue ei toimi maan alla, näin sen toimintaa ja mahdollisia yllytyksiä ihmisryhmää kohtaan on huomattavasti helpompi valvoa.

    Mikko Väisänen
    Pirkanmaan SETA
    pj
    PS "Homofobit usein sodassa itsensä kanssa":
    http://ranneliike.net/teema/homofobit-usein-sodassa-itsensa-kanssa?cid=3&aid=8258

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on totta! Noin avoimesti toimiminen tekee heidän pelleilystään myös viihdyttävämpää, kun Piho & Boyssille pystyy nauramaan helpommin. Kyseessä on puolue joka tarttuu pariin populaareihin aiheisiin ja yrittää niiden kanssa salakuljettaa sisään jotain jännittävää. Vähän kuin Pedofiilipuolue joka yritti ratsastaa "Ilmainen joukkoliikenne"-kortilla joitain vuosia sitten.

      En oikein tiedä jaksaako Pihosta huolestua tosin, enemmän ärtyä. Tosin äärimmäisen vaarallisista tyypeistä pitää muistaa huolestua ennen kun ne pääsevät asemaan jossa he oikeasti ovat vaarallisia. Heihin voi vaikuttaa aivan eri tavalla.

      Poista

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.