Natsijuutalaiset ja homovastaiset homosaarnaajat

Itseviha on mielenkiintoinen ilmiö. Kun pelkää ja vihaa sitä mitä on, on helppo tuoda viha pintaan ja suurella intohimolla vaahdota periaatteessa itseään vastaan. Maailmalta löytyy kaikkea: homovastaisia homopastoreita, natsijuutalaisia, perversioita vastustavia pedofiilejä ja muuta jännittävää.

Ensimmäinen tapaus on muodostunut jo klassikoksi. Pastori Ted Haggard oli tulikivenkatkuinen saarnamies. Hänen suosikkejaan oli saarnata homoseksuaaleja vastaan tiukkasävyisesti. Sitten selvisi että herra oli käyttänyt huumeita ja harrastanut seksiä useamman miehen kanssa. Homovihainen pastori jäi pahasti kiinni, mutta palasi lopulta saarnamieheksi, ilmeisesti hieman pehmentyneen viestin kanssa. Anteeksipyynnönkin hän lopulta esitti.



Toinen hauska tuoreempi tapaus tulee Unkarista. Siellä Csanad Szeged, Jobbik-puolueen nouseva tähti osoittautui juutalaiseksi. Tämä ei muuten olisi mikään järjettömän outo paljastus, mutta Csanad itse on vahvasti antisemitistinen. Hän perusti Unkarin vartio-nimisen organisaation, jonka symboliikka lainattiin toisen maailmansodan aikaiselta natsimyönteiseltä organisaatiolta.Csanad on lisäksi pitkään vaahdonnut miten "juutalainen eliitti" yrittää saada Unkarin ostettua ja käytännössä hallitsee maata.

Samankaltainen tapaushan oli suomalaisille tutulla Vladimir Zhirinovskylla, joka myös puhui jännittäviä ja osoittautui juutalaisen pojaksi.

Ja tapauksiahan löytyy. Aina tasaisin väliajoin se joka huutaa kovimmalla äänellä toista perverssiksi, osoittautuu itse... no, tässä tapauksessa pedofiiliksi, kuten kävi Pastori Grant Stormille. Paikallisia LGBT-ryhmiä perversseiksi kutsunut pastorismies nimittäin jäi kiinni julkisesta masturboinnista puistossa. Mies nimittäin kosketteli elintään lasten leikkialuetta katsellen.

Onhan näitä, velikultia.

2 kommenttia:

  1. Ja tämän perusteella jokainen vihaaja on itse vihansa kohde. Vaaai, onko nämä tapaukset oikeasti 1:1000000? Onhan se hienoa, maailma pelastui taas jippii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei toki, en väittänyt mitään sellaista. Suhdelukua vihan ja itsevihan välillä on hankala sanoa, enkä usko sellaisen päättelemiseen olevan mitään käytännöllistä keinoa. Jippii.

      Poista

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.