Bloggaaminen on jäänyt vähän vähälle muutamasta syystä, yksi niistä on se miten se ei enää ole hauskaa. Jos kirjoitukselle haluaa lukijoita, on sen oltava raivokas ja hyökkäävä (tai ohjeteksti!). Sovitteleva tai informatiivinen kirjoittelu ei tuo lukijoita ja kirjoitus jää unholaan. Internetistä on tullut paikka jossa menemme koko ajan kauemmas toisistamme ja radikalisoidumme omiin rinkeihimme. Emme pidä enää toisiamme kädestä, vaan työnnämme toisia kauemmas.
Politiikassa tämä näkyy. Vasemmalla ollaan suvakkihuoria ja sosiaalitanttoja. Oikealla ollaan natseja ja mamukriittisiä. Tai oikeastaan molemmilla on paljon enemmän nyansseja, mutta keskustelussa tämä häviää ja vastapuoli redusoidaan karikatyyriksi. Omien kanssa rinkirunkkaus hävittää nyanssit ja korvaa ne sellaisilla karikatyyreillä että oikeiden natsien juutalaiskuva alkaa näyttää kesyltä.
Eikä tartte mennä edes poliitikkaan, sama juttu näkyy kaikkialla. Vastapuolelle raivoaminen on levinnyt syvälle keskustelukulttuureihin, erityisen häpeällisenä pidän sitä miten suvaitsevaisiksi itseään väittävät yhteisöt ovat avoimen suvaitsemattomia. Oli aihepiiri mikä tahansa, vastapuolta ei kuunnella, vaan demonisoidaan. Yhteistä säveltä ei yritetä löytää, lähinnä huudetaan toisen päälle.
Internetissä on tuottoisaa levittää eripuraa. Sitä tekevät nykyään kaikki, erityisesti aktivismi on mennyt täysin pilalle ja keskittyy nykyään tähän, asioita ei yritetä muuttaa, vain levitetään epäluottamusta ja eripuraa. Patreon-rahaa saa laariin kilahtamaan varsin helposti jos keksii jostain sopivan "epäkohdan" jota vastaan lähteä kamppailemaan.
Tämä mieliala tarttuu. Sitä tulee sanottua muille vastaan tarpeettomankin jyrkästi jos toinen edustaa eri kantaa. Pahimmillaan ei enää edes vastata siihen mitä toinen sanoo, vain huudetaan muilta lainattuja latteuksia ja solvauksia. Jos olet eri mieltä maahanmuutosta jossain yksittäisessä aspektissa, olet vastapuolesi kannasta riippuen nyt joko suvakkihuora tai rasisti. Mikään tilanteen oikea nyanssi ei näy.
Ikävintä tässä on se miten nykyään on hankala löytää ihmisryhmää missä olisin kotonani. Jokainen porukka tuntuu olevan lukkiutunut omiin poteroihinsa ja haluton kuulemaan naapurin pointtia. Hänen argumentinsa vääristetään omassa kaikukammiossa ja sitten sovitetaan oman kuplamme narratiiviin. Totuus unohtuu jonnekin matkan varrelle. Tämä on erittäin hajottavaa. Haluan oikeasti tehdä maailmasta paremman ja tiedän että se tapahtuu vain yhteistyöllä. Valehtelu ja mustamaalaus ja raivoaminen eivät maailmaa paranne, ne vain työntävät meitä kauemmas toisistamme.
Olen aina kirjoittanut aiheista jotka ovat varsin kiisteltyjä, mutta pyrkimykseni on aina ollut rakentava ja informatiivinen, ei riitaa haastava ja hajottava. En välttämättä aina ole onnistunut, mutta ainakin se on ollut tavoitteeni toisin kun niin monella muulla. Keskusteluilmapiirin muuttuminen on tehnyt tästä koko ajan vaikeampaa ja vähemmän hauskaa. Joidenkin aiheiden kanssa joutuu ihan miettimään menettääkö tällä kirjoituksella ystävän tai pari.
Ja se ei enää ole hauskaa. Varsinkin kun voin käyttää ajan paremmin leikkien pienten poikieni kanssa.
Netin ilmapiiri on riitaisa, toisia ei kuunnella, eletään vain omissa kuplissa ja haukutaan muita. Netissä keskustelu ei ole mielekästä ja bloggaaminen ei ole enää hauskaa.
Julkaissut Tämä Päivä 8. huhtikuuta 2016
Tästähän on mediassa jauhettu pitkään, ainakin hesarissa.
VastaaPoistaMutta toisin kuin tässä kirjoituksessa, sävy on yleensä ollut se, että kärkevät mielipiteet ja vastakkainasettelu on niin pahasta, että sanannvapautta pitäisi rajoittaa. Ei sananvapuden rajoittamispyrkimyksiä yleensä sentään ihan suoraan ole sanottu, mutta se on ollut sävy.
Kirjoitusten sävy on myös ollut yksipuolisen syyllistävä. Netistä on heidän mukaansa tullut paha paikka koska JUURI TIETTY RYHMÄ on aloittanut pahanteon. Kokonaisvaltaista syyllisyyttä ja omaa osallisuutta ei osata nähdä, enemmän vain osoitella sormia.
Poista