Vaaralliset homovanhemmat eivät ole vaarallisia

Seurakuntalainen-lehti uutisoi tuossa eräästä mielenkiintoisesta tutkimustuloksesta: Teksasin yliopiston tutkijoiden mukaan homoseksuaalinen vanhempi heikentää lapsen elämänlaatua. Koska ihmisillä on tapana lukea artikkeleista vain alku, haluan sanoa tämän heti: tutkimus ei pidä paikkaansa.

Seurakuntalainen ei vaivautunut tarkistamaan tutkimustaan tai kyseenalaistamaan tai edes hieman haastamaan sen näkökantoja. He vain suoraan apinoivat Washington Times-lehdessä alunperin julkaistua juttua.

Kyseisen tutkimuksen tutkimusmetodologia on kuitenkin pahasti virheellinen. Sen suurin ongelma on, että saadakseen tutkimukseen tarpeeksi laajaksi, tutkijat keksivät "nerokkaan" menetelmän jolla löytää riittävästi vertailukelpoisia homoseksuaalisten vanhempien kasvattamia lapsia. He määrittivät tähän ryhmään mm. kaikki joiden jommallakummalla vanhemmalla oli suhde samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa, lapsen ollessa alle 18-vuotias. Tämä niputti koeryhmään merkittävän määrän rikkinäisistä avioliitoista tulleita lapsia.

Verrattava ryhmä olivat ehjät heterosuhteet.

Vertailuryhmät rikottiin siis. Toisaalla oli ehjiä heteroperheitä, toisaalla perheitä joista suuren osan historiaan kuului aviorikos josta jäätiin kiinni. Slate.comin artikkeli aiheesta selventää asiaa näin:
The survey went on to ask: “From when you were born until age 18 … did either of your parents ever have a romantic relationship with someone of the same sex?” If the respondent said yes, he was put in the “gay father” (GF) or “lesbian mother” (LM) category, regardless of subsequent answers. But if he said no, a later question about the relationship between “your biological parents” was used to classify him as the product of an “intact biological family” (IBF) or of an “adopted,” “divorced,” “stepfamily,” or “single-parent” household. In other words, broken families were excluded from the IBF category but included in the GF and LM categories.
Muitakin ongelmia tutkimuksessa on ja sen tulokset ovat siis äärimmäisen kyseenalaisia ja Fannie's Room-blogi kirjoittikin aiheesta varsin selkeän läpikäynnin.

Mutta vaara on siis vältetty ja huono tiede saatu lakaistua jälleen syrjään? Valitettavasti ei. Sillä ei ole merkitystä miten puhtaaksi potaskaksi tämä tutkimus todistetaan ja miten perusteellisesti. Kreationistit ovat osoittaneet kerta toisensa jälkeen miten tietyt ihmiset eivät lakkaa käyttämästä perustelua joka on kerran osoitettu vääräksi ja virheelliseksi, ja tässä tulee käymään juuri niin. Tämä tutkimus tulee monelle "osoittamaan" miten vaarallisia sateenkaariperheet ovat ja sen virheellisyyttä ei tulla nielemään.

Muistakaamme mistä rokotevastainen liikehdintäkin on lähtenyt: tutkimuksesta joka tehtiin pahantahtoisesti, tarkoituksena haastaa tiettyjä organisaatioita oikeuteen. Vaikka kyseiset tutkimukset on perusteellisesti kumottu ja niiden pääkynäilijä Tri Wakefield jopa saanut tuomion aiheesta, eivät seuraajat ole kadonneet minnekään.

Ja samoin käy tässä, sillä lopulta uskonnolliskonservatiivinen anti-LGBT-porukka ei ole kiinnostunut faktoista. He pitävät homoutta vastenmielisenä ja tämän mielipiteen perässä ovat valmiit valehtelemaan jopa itselleen. Ja valehteluhan muuten on synti.

Kommentit

  1. Oletko tutustunut homoparien lapsista tehtyihin tutkimuksiin laajemmin ja osaatko sanoa, että onko muissa tutkimuksissa osattu eliminoida se toiseen suuntaan tutkimuksia vääristävä tekijä, että homopareilla ei juurikaan ole vahinkolapsia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän tutkimuslinjan ongelma on ollut hankaluus saada tutkimusaineistoja jotka ovat tarpeeksi suuria, että vertailu onnistuisi. Aiemmissa tutkimuksissa on kautta linjain todettu samaa sukupuolta olevat vanhemmat paremmiksi vanhemmiksi, mutta tämä vääristymä voi hyvin olla vastakkainen, eli samaa sukupuolta olevat parit jotka todella ovat saaneet kasvattaa lapsia ovat olleet jollain tavalla erityisen hyviä ja kiintyneitä vanhempia.

      Mielestäni tuo viittaa johonkin. Siihen että sateenkaarivanhemmat eivät ole huonompia tai parempia vanhempia, ihan vaan samanlaisia vanhempia kuin muutkin.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.