Onko käyttöjärjestelmällä väliä?

Mac, Linux, Windows?
Käyttöjärjestelmäsodat tapasivat tasaisin väliajoin nousta esiin menneinä vuosina. Joskus yksi, välillä toinen käyttöjärjestelmä on haastanut hallitsevan pelurin ja yleensä hävinnyt. IBM:n PC-DOS ja OS/2-järjestelmät olivat joskus PC-tietokoneiden laajimmin levinneet käyttöjärjestelmät ja haastajista huolimatta kestivät pitkään. Sitten Microsoft hieman vahingossa sai jalkansa oven väliin ja MS-DOS / Windows-hegemonia alkoi - ja se onkin kestänyt tähän päivään.

Viime vuosina haastajia on ollut: Linux-työpöydän läpimurtoa odotettiin turvallisuudella ja ilmaisuudella, Applen läpimurtoa käytön helppoudella ja tyylikkyydellä. Kumpikaan ei suorastaan murskannut hallitsevaa mestaria, vaikka molemmat markkinaosuuksia leikkasivatkin. Windows säilyi hallitsevana pelurina. Tilanne on kuitenkin muuttumassa mielenkiintoisella tavalla.

Tämän hetken tietotekniikan käyttäjien sovellukset siirtyvät kiihtyvää vauhtia Internet-palveluiksi. On yhä hankalampaa perustella miksi investoida tiettyyn käyttöjärjestelmään kun selaimen kautta tutut palvelut ja ohjelmat avautuvat jokseenkin kaikissa ympäristöissä. Esimerkiksi toimisto-ohjelmat ja kuvankäsittely onnistuvat selaimen kautta yhtä hyvin Linux-työasemalla kuin Windowsillakin. Haluan käsitellä tekstiä: Google Docs. Haluan poistaa punasilmäisyydet valokuvista: Pixlr. Ja tämä on vasta alkua.

On toki monia käyttötarkoituksia johon vielä tarvitaan enemmän tietokonetta hyödyntäviä ohjelmia, joita ei noin vain selaimella ajeta. Videokäsittely tai 3D-mallinnus voivat tuliketulla tai kromipinnalla olla hieman hankalia. Peliharrastajatkaan tuskin innostuvat selainpeleistä, ainakin pelaajien hardcore-väki tulee varmasti katsomaan niitä nenänvarttaan pitkin. Valtaosa Pekka peruskäyttäjistä ei kuitenkaan lopulta tarvitse näitä lisätoiminnallisuuksia ja pystyy elämään pelkän selaimen varassa.

Kysyn siis: mihin peruskäyttäjä tarvitsee käyttöjärjestelmää, jos tällä on selain?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.