Symbian, Nokia ja Miksi se kiinnostaa

Nokian veto mennä vuoteeseen Microsoftin kanssa on otettu vastaan epäilevästi ja pelolla. Luonnollisesti mukana on hieman perinteistä ”Ne vie meidän Nokian!”-mentaliteettia ja väärin ohjattua partiotismia, mutta ompa mukana muutama oikeakin huolenaihe.

Se onko Windows Phone-alusta Nokialle oikea suunta voidaan väitellä ja argumentteja löytyy molempiin suuntiin. Suomalaisittain suurin ongelma on kuitenkin tämä päätöksen vaikutus Suomen it-alan työllisyystilanteeseen. Nokia itse aikoo irtisanoa työntekijöitään, mutta sen lisäksi Suomessa on merkittävä keskittymä it-yrityksiä, jotka ovat investoineet esimerkiksi QT-osaamiseen ja nämä investoinnit valuvat kaikki unholaan. Suomessa on tehty paljon ohjelmistoa Nokia alustoille ja nyt tämä erityisosaaminen on muuttunut tarpeettomaksi yhdessä yössä. Windows-alustoille tehdään tietysti myös ohjelmistoa,  mutta Suomessa Windows Phone-alustan kehitystyökalut ja sille ohjelmointi ovat uusi tuttavuus monilla.

Lisähupina Nokian menestyminen Microsoft-puhelimilla ei ole todellakaan taattu. Microsoftin alustoihin sitoutuneet ”mobiilipartnerit” eivät ole menestyneet erityisen hyvin historian aikana. Viimeisimmät partnereista ovat vaihtaneet suuntaa esim. Androidiin tai menneet käytännössä konkurssiin. Windows Phone 7-käyttöjärjestelmä on kieltämättä lupaava, mutta se on vielä raaka ja oleellisia toiminnallisuuksia siitä puuttuu joka suuntaan. Ja on muistettava ettei yksikään mobiili-Windows voi kehua olleensa massiivinen myyntimenestys.

Ja vielä: Ensimmäiset Windows-Nokiat tulevat markkinoille joskus, todennäköisemmin 2011 lopussa aikaisintaan. Mitä Nokia aikoo myydä siihen asti? Heidän käytännössä tappamansa Symbian- ja Meego- alustat eivät ole houkuttelevia vaihtoehtoja kiitos niiden epävarman tulevaisuuden.

Nokian tulevaisuus on siis vähintään kiinnostava, jos ei muuta niin itsesuojeluvaiston takia.

Kommentit