Tee palvelus, väitä vastaan

Yksi luonteeni peruspalikoita on krooninen vastarannankiiskeys. Puolustan mielelläni lähes missä tahansa keskustelussa häviöllä olevaa näkökantaa vaikken varsinaisesti kyseistä mielipidettä jaakaan. Teen tämän yleensä koska yksipuolisessa keskustelusa jossa kaikki ovat samaa mieltä (ns. rinkirunkkaus) harvemmin saavutetaan mitään uutta tietoa tai osataan huomioida vastakkaisen kannan mielipiteitä. En yleisesti puolusta täysin mielettömiä kantoja, mutta monesti kaadan keskusteluun huomioita hyvinkin epäsuosituista mielipiteistä.

Viime aikoina olen huomannut liian usein joutuvani puolustamaan Perussuomalaisia. En voi tunnustautua kannattajaksi, mutta itseäni ärsyttää tuttavapiirini kärjistyneet ja kerrassaan virheelliset tiedot perussuomalaisista. Keskustelu jossa jokainen perussuomalaisten ehdokas ja kannattaja päätetään leimata takahikiän juntiksi joka vihaa ulkomaalaisia ja haluaa eroon EU:sta, on kärjistystä ja yksinkertaistamista. Ehkä niitä kannattajia löytyy, mutta väittelyn toisen osapuolen (oli hän paikalla tai ei) leimaaminen idiootiksi on vain keino jolla hänen mielipiteensä ja tunteensa voi ohittaa käsittelemättä itse asioita ollenkaan.

Kun asiasta keskustellaan ja jätetään huomioimatta vastustavat mielipiteet, päädytään tilanteeseen jossa omaa mielipidettä ei koskaan haasteta. Yleisesti hyväksytyn mielipiteen tai "tiedon" virheet ja ongelmat jäävät käsittelemättä. Jos mielipide haastetaan, se pakottaa ajattelemaan mielipidettä uudestaan ja perustelemaan se järkevästi - tai suuttumaan. Jos haastettu mielipide voidaan perustella ja tukea, se vahvistaa mielipidettä ja lisää sen legitimiteettiä. Haastamaton mielipide voi olla uskomatonta roskaa, mutta jos mielipiteestään pitää ja kukaan ulkopuolinen ei koskaan haastamalla pakota ajattelemaan sitä, miten voisi huomata olevansa... väärässä?

Haastamaton mielipide on vaarallinen ja koko tieteellisen ajattelun ydin on juuri tässä: mielipiteiden haastamisessa. Tieteellisessä tutkimuksessa jokainen esitetty hypoteesi haastetaan ja hyväksytään vain mikäli se kestää vertaisarvioinnin. Tieteellisen teorian kehityksessä tärkein vaihe on teorian falsifointi, jossa teoriasta kerrotaan mikä todistaisi sen vääräksi. Esimerkiksi evoluutioteorian voisi todistaa vääräksi useakin löytö: apina joka synnyttää ihmisen tai kissa joka on kehittymässä koiraksi - molemmat olisivat todisteita evoluutioteoriaa vastaan. Evoluutioteorian falsifointi on tehty hyvin perusteellisesti ja teoriaa vastustavia todisteita ei ole löytynyt.

Samalla tavalla jos väitämme että Perussuomalaiset ovat natsipuolue, syyllistymme mielipiteeseen johon kiintyy helposti, mutta joka ei ole perusteltu. Tai jos väitämme että Vihreät ovat terroristeja tai että Vasemmistoliitto on kommunistipuolue. Kaikki ovat mielipiteitä joihin kyseisestä puolueesta pitämätön henkilö kiintyy helposti. Ja jos mielipide tai ajatus on itselleen miellyttävä, harvalla on henkistä selkärankaa haastaa tätä mielipidettä. Kun koko lähipiiri on vielä samaa mieltä asiasta, väärä ja perusteeton mielipide tai olettamus saakin yhtäkkiä ansaitsemaansa suuremman kannatuksen ja muuttuu lähes kiistämättömäksi faktaksi.

Kun perustelematon mielipide haastetaan ja sen puolustaja huomaa seisovansa ohuen jään päällä, seuraa tästä yksi kahdesta: suuttuminen tai mielipiteen hylkääminen. Yleensä valitettavasti suuttuminen, sillä ihmiset tapaavat olla kiintyneitä omaan oikeassa oloonsa. (Suuttuminen väittelyssä voi toki johtua myös muista syistä, muistan itsekin monesti alkavani menettää hermoja jos väittelyn vastapuoli laukoo kehäpäätelmiä ja tunneargumentteja tai suoria valheita eikä myönnä puheitaan sellaisiksi vaikka todisteita olisikin esittää.)

Suuttuminen on reaktio jolla omaa egoa puolustetaan, sillä oma oikeassa olo on monesti omalle minäkuvalle hyvästä - kukapa tahtoisi olla väärässä. Mutta kun mielipidettään ei voi puolustaa, minkä muun puoleen enää kääntyä kuin hyökkäyksen? Tämä suuttuminen on myös monesti näppärä heijastaa omassa mielessään väittelyn vastapuoleen ja väittää tämän olleen loukkaava tai jopa että vastapuoli onkin se joka tässä suuttunut on.

Perustelematon "fakta" saa siis helposti elää ihmisten mielissä jos kukaan ei sitä rohkene haastamaan. Uskonnot ovat eläneet tällaisessa kuplassa vuosituhansia ja kun nykypäivän vapautuneessa ilmapiirissä ateisti uskaltautuu haastamaan uskonnon väitteet, huomataankin ettei uskonnon puolustajilla ole logiikkaa kestäviä puolustuskeinoja! Uskonnot ovat vuosituhansien aikana estäneet arvostelun valtansa avulla ja uskontojen keskeiset piirteet eivät ole jääneet tulen ja arvostelun alle. Arvostelun puute on tehnyt uskontojen väittämistä pehmeitä ja näin helposti kumottavia loogisessa debaatissa.

Hauskana piirteenä uskontojen puolustajat ovat leimanneet itseään arvostelevan ateismin "vihaiseksi" tai "militantiksi". Tämä on hyvä esimerkki kuvailemani kaltaisesti suuttumisesta ja vihansiirrosta, sillä yksikään uuden aallon äkäiseksi kuvatuista ateisteista ei oikeastaan ole kovin vihainen. Viha on tunne jota heitä lukevat uskovat ihmiset tuntevat ja sitten väittävät kyseisten ateistien olevan vihaisia. ("Minä en ole vihainen, sinä olet!") Puhumattakaan sitten militantiksi väittämisestä: militantti ateisti ilmeisesti sanoo ikäviä asioita uskonnosta, militantti uskova räjäyttelee asioita. Toinen näistä ei kuulosta oikeasti kovin militantilta.

Asioiden haastaminen on kaiken nykyviisauden lähde johon kaikki tiede ja kaikki todellinen viisaus perustuu. Ei tehdä olettamuksia vahvistamatta niitä, ei kiinnytä mielipiteisiin niin paljoa ettei niitä voisi hylätä jos ne osoittautuvat virheellisiksi. Ja vain tällä tavalla voimme saada todellista tietoa ympäröivästä maailmasta.

Kommentit