Olen aina pitänyt peleistä jotka antavat pelaajalle maailman mitä tutkia ja vapauden toimia siellä haluamillaan tavoin. Suoritusputkiin perustuvat pelit ovat myös viihdyttäviä, mutta harvoin kovin ikimuistoisia. Niille jotka eivät ehkä pelikenttää tunne, selitettäköön: pelin rakenne voi olla tiukka ja putkimainen tai avoin ja rönsyilevä. Putkimaisessa pelissä edetään tasolta toiselle ja voitetaan pelin eteen heittämät esteet. Pelaajalla harvoin on näissä suurta valinnan varaa: pelaajan tehtävä on edetä putkessa. Perinteinen Nintendon Super Mario Bros on hyvä esimerkki tästä: pelaaja suorittaa kentän ja jatkaa sen jälkeen uuteen kenttään. Etenemissuuntia on vain yksi ja pelaajan ainoa tehtävä on selvitä eteenpäin.
Avoimella rakenteella varustetut pelit tarjoavat täysin erilaisen etenemismallin: niissä on monesti luotu näennäisen vapaa maailma, jossa pelaaja saa suhteellisen vapaasti valikoida minne menee ja mitä tekee. Jokaisen nurkan takana on jotain jännittävää ja uutta. Näissäkin pelaaja monesti seuraa tiettyä tarinaa tai juonta, mutta peli ainakin pyrkii antamaan pelaajalle illuusion omasta valinnanvapaudesta tarinan kanssa.
Kun mietin taaksepäin mitkä pelit muistuvat ikimuistoisimpina pelaamieni joukosta, huomaan valtaosan niistä edustavan juuri tällaista avointa rakennetta: Betrayal at Krondor oli 90-luvun suurimpia suosikkejani. Tässä Raymond Feistin kirjoihin perustuvassa tarinassa sankaripoppoo seikkailee suht vapaasti ympäri kolmiulotteista Midkemian maailmaa. Pelasin BaK:in läpi kymmenisen kertaa ja tapasin pelata sen uudestaan parin vuoden välein.
Suosikkeihini lukeutuivat myösi monet strategia- ja maailmanvalloituspelit joissa sai vapaat kädet miten operaatiotaan pyörittää. X-Com-sarjassa sai rakentaa oman muukalaisvastaisen joukkonsa (tosin muukalaiset tulivat ulkoavaruudesta, joten rasistit hiljaa), varustaa heidät vapaasti, perustaa tukikohtia eri puolille maailmaa ja yrittää epätoivoisesti taistella ulkoavaruudesta hyökkääviä joukkoja vastaan. Pelaaja sai vapaasti päättää miten tukikohtiaan kehitti, mihin tutkimussuuntiin keskittyi, mitä maita puolustaa muukalaisuhalta ja niin edespäin. Pelaaja sai tekemisilleen hyvin vapaat kädet.
Toki löydän historiastani myös putkimaisempia esimerkkejä (TIE Fighter, God of War!) mutta suurimmat ja eniten rakastamani pelit lankeavat kaikki näihin vapaan maailman peleihin. Kun katson viime vuosina pelaamiani pelejä ja mietin mitä niistä on jäänyt mieleen, huomaan tämän ilmiön vielä vahvempana: jos yritän miettiä viimeistä kolmea vuotta esimerkiksi mieleeni kohoavat heti esimerkiksi Fallout, Borderlands, Shadow of the Colossus, Elder Scrolls: Oblivion, Conckers: Live & Reloaded, Dragon Age, Mass Effect ja Ratchet & Clank-sarja. Kaikki pelisarjoja joissa pelaaja saa kierrellä ja kaarrella vapaasti. Oblivion ja sitä edeltänyt muu Elder Scrolls-sarja on erityisesti jäänyt mieleeni sen massiivisen ja lähes täysin vapaaksi tehtyjen maailmoiden ansiosta.
Olen siis pelannut toki viime vuosien aikana muitakin pelejä, mutta niistä jääneet muistijäljet ja kokemukset – vaikka joskus voimakkaitakin – eivät ole yhtä pysyviä ja unohtumattomia. Muistan miten kiertelin tuntikausia keisarikunnan metsiä ja mantuja Oblivionissa, tai miten kävin Mass Effectissä läpi jokaisen löytämäni planeetan mielenkiintoisten resurssien toivossa. Falloutissa on kymmenittäin unohtumattomia hetkiä kun säteilyn täyttämässä autiomaassa löytää jotain kaunista, outoa tai lumoavaa – kuten supertankkerin jossa asuu kaupungillinen ihmisiä.
Valmiiksi purkitetusta kohtauksesta toiseen rynnätessä uppoutuminen peliin on hankalaa. Se ei tunnu siltä, että itse olisit tekemässä jotain, se on kummitusjuna jossa voit kävellä eteenpäin ja säikähdellä. Vaikka valinnanvapaus lopulta olisikin näennäistä, jokainen kohtaus, jokainen löytö ja jokainen teko tuntuu niin paljon hienommalta kun sen tuntee tehneensä itse.
Kommentit
Lähetä kommentti
Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.
Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.
Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.