80-luvun kulttipaniikki

Joskus 80-luvulla nousi hetkellinen muoti-ilmiö panikoida saatanallisten kulttien takia.. Näiden kulttien pelättiin houkuttelevan lapsia ja nuoria jäsenikseen huumeiden, alkoholin, roolipelien ja seksin avulla. Väitettiin myös miten nämä kultit kaappasivat ihmisiä hirvittäviin uhrimenoihin ja hyväksikäytettäväksi! Ja nämä hyväksikäytöt muistettiin vasta jännittävien hypnoottisten terapiaistuntojen kautta. Ilmiö oli voimakkain Yhdysvalloissa, mutta vuotivat sen vaikutukset myös vanhalle mantereelle.

Ilmiö tietysti pelotti monia ja väitettyjä uhrikultteja tutkittiin ihan FBI:nkin toimesta. Ongelmana oli kuitenkin se, ettei kulttien laajamittaisesta olemassaolosta oikein löytynyt todisteita - eikä löytynyt lopulta kulttejakaan.

Yksi tunnetuimpia Saatanallisen rituaalisen hyväksikäytön tapauksista on McMartinin esikoulun tapaus. Yksi koulun oppilaiden äideistä, Judy Johnson, syytti koulun työntekijöitä lapsensa hyväksikäytöstä (samalla hän muisti syyttää hieman muitakin samasta rikoksesta, mutta ne tapaukset eivät nousseet valokeilaan). Tästä seurasi yksi rikostutkinnan historian suurimmista facepalm-hetkistä: Poliisipäällikkö Harry Kuhlmeyer päätti lähettää koulun oppilaiden koteihin kirjeen jossa udeltiin etteiköhän koulun syytetty työntekijä koskaan olisi hyväksikäyttänyt ketään heidän lapsistaan. Tilanne eskaloitui.

Lopulta esiin nousi useiden lasten kertomusten pohjalta kuva oudosta MacMartinin esikoulussa toimivasta saatanallisesta salaliittokultista. Lasten tarinat kertoivat kuinka lapsia kuritettiin ja hyväksikäytettiin koulun salaisissa kammioissa. Lapset kertoivat myös miten heitä vietiin luokkaretkille mitä jännittävämpiin paikkoihin kuten sirkukseen tai maatiloille joissa sitten ammuttiin vauvoja. Jep. Eikä unohdeta sitä miten lapset huuhdottiin alas vessanpöntöstä tai kuinka lapset pakotettiin kaivamaan kuolleita esiin haudoistaan, jotta kuolleet voitaisiin veitsillä paloitella. Ei hälytyskelloja?

Yhdestäkään lapsesta ei missään vaiheessa löytynyt ensimmäistäkään fyysistä merkkiä hyväksikäytöstä: ei tavallisuudesta poikkeavia mustelmiakaan. Lisäksi huolellisista etsinnöistä huolimatta, poliisit eivät löytäneet mitään todisteita koulun väitetyistä salakäytävistä ja -kammioista, puhumattakaan kuolleista vauvoista tai silvotuista ruumiista, fyysisiä todisteita ei kertakaikkiaan ollut.

Kyseenalaisin keinoin hankittuja todistajanlausuntoja ja ei lainkaan fyysisiä todisteita. Näistä ongelmista huolimatta Yhdysvaltain historian pisin rikosoikeudenkäynti alkoi marraskuun 22. 1984.

Lopulta mitään ei kuitenkaan ollut tapahtunut, mutta jostain sen oli lähdettävä. Tässä tapauksessa on katsottava ensimmäiseen syytteet esittäneeseen vanhempaan, Judy Johnsoniin ja hänen henkisiin ongelmiinsa. Kyseinen äiti osoittautui paranoidiksi skitsofreenikoksi ja syytteet paljastuivat hänet harhoikseen. Lumipallo oli kuitenkin jo lähtenyt rullaamaan ja vaikka Judy kuolikin oikeudenkäynnin aikana, ei hän ollut enää ainoa.

Merkittäviä ongelmia oli myös tutkinnassa. Kuulustelujen yhteydessä useat lapset kertoivat toinen toistaan villimpiä tarinoita McMartinin tapahtumista ja tarinat keksittiin täysin kuulustelijoiden miellyttämiseksi. Yksi lapsista (nyttemmin aikuinen) on kertonut esimerkiksi miten kuulustelija ei tuntunut uskovan häntä ja vakuuttui vasta kun lapsi alkoi keksimään tarinaa siitä mitä kuulustelija selvästi halusi kuulla. Tapaus osoittaa konkreettisesti miten helppo auktoriteetin  on saada lapsi kertomaan lähes mitä tahansa pienellä työllä.

Lapsia kuulusteli Kee MacFarlane-niminen valioyksilö. Hänen käyttämänsä menetelmät luottivat lähes kokonaan johdatteleviin kysymyksiin ja hienovaraiseen painostukseen, joiden avulla hänen onnistui saada 183:lta lapselta outoa hyväksikäyttöä kuvaavia kertomuksia. Keen tekniikat olivat myös syyttäjäpuolen itsensä tiedossa ja eräs syyttäjä totesikin Keen kykevän saamaan kuusikuukautinen vauva muistamaan hyväksikäyttötapauksia näin halutessaan.

McMartinin päiväkodissa ei siis koskaan tapahtunut mitään ja yhdistelmä paranoidia skitsofreniaa, helposti panikoivia vanhempia ja selvästi kyvyttömiä tutkijoita johti massiiviseen farssiin johon vaadittiin kolme oikeudenkäyntiä. Lisävaikutuksena tapahtumasta huolestuneet vakuutusyhtiöt nostivat päiväkotien ja esikoulujen vakuutusten hintoja peläten uusia oikeudenkäyntejä ja tämä johti suoraan useiden päiväkotien sulkemiseen ja palvelujen heikkenemiseen. Ja useita muita oikeustapauksia nähtiinkin varsinkin McMartin-oikeudenkäynnin alkupuolella.

Rituaalinen hyväksikäyttö oli muutenkin muodikasta 80-luvulla: yhtäkkiä moni alkoi muistamaan tukahdutettuja muistoja siitä kuinka ilkeä kultti oli napannut kyseisen yksilön hyväksikäytettäväksi shaatanallishissha rituaaleissaan. Tapauksia alkoi tipahdella entistä enemmän ja monien mielestä tämä oli pitkään kätketyn totuuden paljastumista. Ilmiön takana oli kuitenkin jotain muuta kuin roolipelien suosion kasvu. Merkittävimpiin kulttipaniikin aiheuttajiin kuuluivat kirjat joissa suurelle yleisölle kerrottiin ilmiöstä. Kun ilmiö muuttui tunnetummaksi, yhä useampi alkoi muistamaan tapauksia.

Hitaasti kuitenkin alettiin hoksata ettei takana ollutkaan ehkä saatanallisia kultteja, vaan jotain yksinkertaisempaa: vanhaa kunnon mielenvikaisuutta ja suggestiota. Monet tapaukset olivat täysin keksittyjä, saatu aikaan ohjailevilla kuulustelumenetelmillä. Lasten kertomat kuvaukset kulttien hyväksikäytöstä saatiin käyttämällä lapsiin ohjailevia ja jopa painostavia kuulustelutekniikoita. Näiden avulla pieni lapsi on suhteellisen helppo saada sanomaan käytännössä mitä tahansa. Aikuisten kertomuksista 95% saatiin "tukahdutettuja muistoja" kaivelemalla psykoterapiassa - tekniikka jolla nykytietämyksen valossa on erittäin helppo saada kuka tahansa muistamaan mitä tahansa.Moni kultin hyväksikäyttöä muistava saattoi tosin olla hyväksikäytön uhri, mutta valitettavasti takana oli yleensä perinteisempää pedofiliaa kuin mustaa magiaa.

Saatanapaniikki kuoli 90-luvun alkupuolella. Fyysisiä todisteita ei löydetty käytännössä yhdessäkään tapauksessa.

Kommentit