Välittämätön paha

Matkustin tässä junalla Helsinkiä kohti ja kuten nykyään kovin usein, juna jäi seisomaan raiteille ennen Helsinkiä. Juna seisoi pieninumeroisella raiteella, eli aivan reunalla ja katselin ulos ikkunasta Kaisaniemen satama-alueelle. Huomasin kuitenkin jotain joka jätti koko päiväksi pahan maun suuhuni.

Ulkona penkillä maata retkotti vanhan näköinen hahmo. Tämän pää oli penkin ulkopuolella ja asento oli kaikkea muuta kuin luonteva. Katselin junan ikkunasta miten tämän penkin ohi kulki useita ihmisiä, moni vilkuili miestä mutta kukaan ei mennyt katsomaan lähempää. Pieni kylmä väre kulki selkääni pitkin. Pohdin jo miten voisin selvittää tuon rantakadun osoitteen että voisin soittaa ambulanssia tarkistamaan tilanteen.

Sitten kyynisyys kohosi. Ajatus siitä kuinka kyseessä on vain jokin laitapuolen kulkija, rantojen mies joka on vain sammunut penkille ja siitä ei kannattaisi välittää. Päiväni oli kuitenkin täynnä ohjelmaa ja olisi vartin leikkaus kiireiseen aikatauluun käydä kävelemässä tuolla. Puhumattakaan miten tuhlaisin hälytysajoneuvojen aikaa jos sellaiset kehtaisin soittaa.

Kun juna lopulta lähti liikkeelle ja saapui laiturille oli minun kuitenkin käytävä tarkistamassa asia. Tiesin että asia jäisi vaivaamaan minua kuukausiksi jos en niin tekisi, omatunto ei anna rauhaa ja ateistina en voi sitä puhdistaa riiteillä. Joten kävelin laiturille ja kävin tarkistamassa miehen, joka heräili ja vaihtoi asentoa vähän parempaan. Hieman nuhruinen rantojen mies, mutta riittävän siisti ettei tätä pystynyt erottamaan ennen kun oli aivan metrin päässä. Ja ne kymmenet jotka näin hänet ohittavan junasta eivät todellakaan kulkeneet tarpeeksi läheltä. Eivätkä välittäneet.


Tapaus ei ole mitenkään erityisen ainutlaatuinen. Joku saa sairaskohtauksen, ihmiset kiertävät kaukaa. Joku joutuu pahoinpidellyksi, kukaan ei mene väliin. Joku sammuu aurinkoon ja ihmiset jättävät tämän palamaan. Miten nämä ihmiset elävät itsensä kanssa? Onko oikeasti mahdollista elää niin tiukat laput silmillä että kykenee täysin sivuuttamaan ympärillään olevien ihmisten kärsimyksen? Onko pieni vaivannäkö oikeasti liikaa jos se voi pelastaa toisen ihmisen hengen?

Yhteiskuntamme on niin kyynistynyt, että naisia opetetaan huutamaan apua huutamalla tulipalo, sillä pahoinpitelyn, raiskauksen tai avun huutaminen ei houkuta auttajia. Mikä meitä vaivaa?

2 kommenttia:

  1. Näin se vaan on! Jos välität, ja onnistut olet paha. Se on perusidea.Olet osasyyllinen. Monia esimerkkejä löytyy raiskauksista pahoinpitelyihin. Olet mennyt väliin, lopettanut ja jopa joutunut itse uhriksi. Saatko korvauksia, et? Saat syytteen kun se kaveri ei saanut rauhassa hakata toista. No miksi kukaan ei sitten toimi omatuntonsa mukaan, kun niistä pahoista asioista uutisoidaan ja hyvistä hyvin harvoin. Milloin olet lukenut jutun joka kertoo sankaritarinaa henkilöstä joka pelasti rapajuopon tai kaverin joka oli itse mennyt haastaa riitaa?. Siitä muodostuu nopeasti kuva, joka pitää meidät ns. normaalit ihmiset poissa.

    VastaaPoista
  2. Media on hieman paisutellut tarinoita hätävarjelusta josta joku on tuomioita saanut. Tapauksien uutisointia yleensä määrittää räväkkä otsikko joka jää ihmisten mieleen, kuten "Meni raiskauksen väliin, sai linnatuomion". Mutta itse tapahtumassa väliinmenijä onkin mennyt väliin lyijyputken kanssa ja hakannut toiselle aivovaurion. Media kertoo tapaukset tavalla joka tuo lukijoita ja tämä valitettavasti vääristää. Oikeat sankarikertomukset niistä jotka välittävät ja auttavat ilman että mitään raflaavaa tapahtuu jäävät uutisoimatta.

    Tapauksia ei myöskään ole mahdottoman monia. Kuitenkin, väliin menemistä ei olla kriminalisoitu ja jopa tappeluksi menevä väliinmeno on erittäin suotavaa kun toisen ihmisen henkeä tai koskemattomuutta varjellaan. Keinojen pitää olla tietysti suhteellisia.

    Toki saatu kuva voi vaikuttaa monen ihmisen käytökseen tilanteissa. Kun on lehdestä lukenut miten "Tajuttoman oloinen mies heräsi ja raiskasi" ei enää uskalla mennä auttamaan tajuttoman oloisia miehiä. Edes talvipakkasella - tapaus jollaisen takia soitin hätänumeroon kaksi viikkoa sitten. Muita ei näyttänyt kiinnostavan junalaiturilla nukkuva ukko.

    VastaaPoista

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.