Luin äskettäin erään blogiartikkelin Feminismin käsikirjasta ja se minut ajattelemaan hieman suhdettani feminismiin. Olen kuullut feminismistä monia määritelmiä ja yleisesti ne puhuvat suuntauksesta jossa pyritään tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Olemassa on toki monia jotka määrittävät feminismin tavoitteeksi nimenomaisesti naisten aseman parantamisena, korjaten miehiä suosivaa asemaa jossa ollaan. Joskus feminismistä puhutaan myös määritelmää seksuaalisen itsemääräämisen tavoitteluna (Onko sinulla vagina? Haluatko itse päättää, mitä sillä tehdään?).
Allekirjoitan täysin periaatteen tasa-arvosta ja seksuaalisen itsemääräämisen oikeudesta sukupuoleen katsomatta. Tämä määrittää minut monen silmissä feministiksi, jotkut käyttäisivät ehkä termiä profeministi. Mutta terminologian ongelmien takia en tunnustaudu pro- tai tavalliseksi feministiksi.
Ongelmani feminismin kanssa on sen nimi. En voi allekirjoittaa ismiä joka väittää hakevansa tasa-arvoa, mutta on jo nimensä puolesta ladattu toiseen sukupuoleen viittaavalla termillä.
Jos naiseutta korostava nimi on sopiva tasa-arvon tavoittelulle, entäpä sitten jos samaa nimeämisperiaatetta sovellettaisiin muualle: Rotujen välisen tasa-arvon terminä voisi olla Valkoisuusismi. Seksuaalisuustasa-arvoon pyrkivä suunta olisi heterismi. Uskontojen tasa-arvoa ajaisi Islamismi. Onko mikään noista termeistä ongelmallinen? Jokainen niistä on ladattu merkityksellä joka kohottaa yhden asian toisten yli ja on näin sisäsyntyisesti epätasa-arvoinen. Samalla tavalla Feminismi viittaa nimensä puolesta yhteen sukupuoleen, ei tasa-arvoon ja feminismi on siksi täysin väärä termi liikkeelle, joka haluaa ajaa tasa-arvoa molemmille sukupuolille.
Yksi argumentti jota kuulee termin säilyttämisen puolesta on se, että tasa-arvoon tähtäävä liike täytyy nimetä huonommassa asemassa olevan sukupuolen mukaan. Huonommassa asemassa olevien oikeuksiahan tässä ollaan parantamassa. Tämä argumentti on virheellinen, täynnä asennetta ja ongelmia. Argumentti antaa käsityksen, että miehet olisivat jotenkin kaikessa (tai enimmäkseen) paremmassa asemassa naisiin verrattuna ja vähättelee miehiä systemaattisesti piinaavia ongelmia. Lisäksi moinen määritelmä vahvistaisi feminismin tavoitetta naisasiana eikä niinkään tasa-arvoasiana.
Pohjoismaiset naiset eivät lopulta ole huonommassa asemassa monessakaan suhteessa. Esimerkiksi naiset ovat paremmin koulutettuja kuin miehet, heidän terveydentilansa on parempi, he elävät pidempään, heillä on paremmat tukiverkot sosiaalisen tai taloudellisen aseman pettäessä, heitä ei velvoiteta asepalvelukseen, heidän työttömyytensä on vähäisempää, heidän riskinsä syrjäytyä on miehiin verrattuna mitätön, samaten riski tulla murhatuksi tai pahoinpidellyksi. Ja muutaman vuosikymmenen jälkeen akateeminen maailma tulee olemaan lähes kokonaan naisten kansoittama jos nykyisiä opiskelijoiden sukupuolijakaumia katsotaan. Ei siis voida rehellisesti sanoa että ainoa parannettava asia tasa-arvoa tavoiteltaessa olisi naisten asema. Miesten asemassa on alueita jotka vaatisivat huomattavaa työtä.
Naiset eivät ole miehiin verrattuna de facto huonommassa asemassa kuin hyvin harvassa suhteessa, itseasiassa monessa kohtaa naisten asema on parempi kuin miesten. Jos olemme rehellisiä, voimme vain ilmaista, että naisten asema on joissain asioissa huonompi ja joissain parempi, eli asema on toisinsanoen erilainen. Ja näinollen liike joka pyrkii tasa-arvoon, ei voi vain keskittyä naisten aseman parantamiseen, sillä se olisi suora pyrkimys eräänlaiseen epätasa-arvoon. Ja jos liike tahtoo tavoitella tasa-arvoa, se ei voi kutsua itseään feminismiksi. Feminismiä ei terminä voida puolustaa.
Ja jos miesasian hylkää ja päätetään keskittyä vain naisasiaan, feminismi muuttuu hetkessä kelvolliseksi ja toimivaksi termiksi. Ja silloin en ainakaan olisi feministi.
Allekirjoitan täysin periaatteen tasa-arvosta ja seksuaalisen itsemääräämisen oikeudesta sukupuoleen katsomatta. Tämä määrittää minut monen silmissä feministiksi, jotkut käyttäisivät ehkä termiä profeministi. Mutta terminologian ongelmien takia en tunnustaudu pro- tai tavalliseksi feministiksi.
Jos naiseutta korostava nimi on sopiva tasa-arvon tavoittelulle, entäpä sitten jos samaa nimeämisperiaatetta sovellettaisiin muualle: Rotujen välisen tasa-arvon terminä voisi olla Valkoisuusismi. Seksuaalisuustasa-arvoon pyrkivä suunta olisi heterismi. Uskontojen tasa-arvoa ajaisi Islamismi. Onko mikään noista termeistä ongelmallinen? Jokainen niistä on ladattu merkityksellä joka kohottaa yhden asian toisten yli ja on näin sisäsyntyisesti epätasa-arvoinen. Samalla tavalla Feminismi viittaa nimensä puolesta yhteen sukupuoleen, ei tasa-arvoon ja feminismi on siksi täysin väärä termi liikkeelle, joka haluaa ajaa tasa-arvoa molemmille sukupuolille.
Yksi argumentti jota kuulee termin säilyttämisen puolesta on se, että tasa-arvoon tähtäävä liike täytyy nimetä huonommassa asemassa olevan sukupuolen mukaan. Huonommassa asemassa olevien oikeuksiahan tässä ollaan parantamassa. Tämä argumentti on virheellinen, täynnä asennetta ja ongelmia. Argumentti antaa käsityksen, että miehet olisivat jotenkin kaikessa (tai enimmäkseen) paremmassa asemassa naisiin verrattuna ja vähättelee miehiä systemaattisesti piinaavia ongelmia. Lisäksi moinen määritelmä vahvistaisi feminismin tavoitetta naisasiana eikä niinkään tasa-arvoasiana.
Pohjoismaiset naiset eivät lopulta ole huonommassa asemassa monessakaan suhteessa. Esimerkiksi naiset ovat paremmin koulutettuja kuin miehet, heidän terveydentilansa on parempi, he elävät pidempään, heillä on paremmat tukiverkot sosiaalisen tai taloudellisen aseman pettäessä, heitä ei velvoiteta asepalvelukseen, heidän työttömyytensä on vähäisempää, heidän riskinsä syrjäytyä on miehiin verrattuna mitätön, samaten riski tulla murhatuksi tai pahoinpidellyksi. Ja muutaman vuosikymmenen jälkeen akateeminen maailma tulee olemaan lähes kokonaan naisten kansoittama jos nykyisiä opiskelijoiden sukupuolijakaumia katsotaan. Ei siis voida rehellisesti sanoa että ainoa parannettava asia tasa-arvoa tavoiteltaessa olisi naisten asema. Miesten asemassa on alueita jotka vaatisivat huomattavaa työtä.
Naiset eivät ole miehiin verrattuna de facto huonommassa asemassa kuin hyvin harvassa suhteessa, itseasiassa monessa kohtaa naisten asema on parempi kuin miesten. Jos olemme rehellisiä, voimme vain ilmaista, että naisten asema on joissain asioissa huonompi ja joissain parempi, eli asema on toisinsanoen erilainen. Ja näinollen liike joka pyrkii tasa-arvoon, ei voi vain keskittyä naisten aseman parantamiseen, sillä se olisi suora pyrkimys eräänlaiseen epätasa-arvoon. Ja jos liike tahtoo tavoitella tasa-arvoa, se ei voi kutsua itseään feminismiksi. Feminismiä ei terminä voida puolustaa.
Ja jos miesasian hylkää ja päätetään keskittyä vain naisasiaan, feminismi muuttuu hetkessä kelvolliseksi ja toimivaksi termiksi. Ja silloin en ainakaan olisi feministi.
Unohdetaan feminismi, naistutkimus, miestutkimus ja muut ihanat sanat ja aletaan nyt vihdoin viimein puhumaan sukupuolineutraaliudesta. Itselleni kaikista ärsyttävintä on edelleen bipolaarinen maailmankatsomus: miehet ja naiset. Entäs me kaikki muut??? Eli sukupuolineutraaliutta, kiitos! Olen täysin samaa mieltä kaikkien ns. feministien (eli sukupuolitutkijoiden) kanssa jotka väittävät että sukupuolia on yhtä monta kuin ihmisiä.
VastaaPoistaSukupuolien määrä riippuu sukupuolen määrittelystä. Tiukan fysiologinen määrittely rajaa sen kahteen ja mahdollisiin välimuotoihin, mutta jos annamme sukupuolelle laajemman käsityksen esimerkiksi sosiaalisena asemana ja statuksena, silloin päädymme tilanteeseen jossa sukupuolia todella on yhtä monta kuin ihmistäkin. Toisaalta tällä määrittelyllä sukupuolen käsite muuttuu merkityksettömäksi.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, että sukupuolineutraalius on sosiaalisesti tavoiteltava ihanne. Se ei kuitenkaan kaada erillistä nais- ja miestutkimusta tieteissä. Totuus on, että sukupuolilla on sukupuolisia ominaisuuksia jotka todella riippuvat sukupuolesta, eivätkä asenteesta tai arvomaailmasta tai kasvatuksesta. Nämä alkavat ilmiselvistä lisääntymiseen liittyvistä piirteistä ja jatkuvat aina eroihin siinä miten miehen tai naisen fysiologia reagoi tiettyihin lääkkeisiin. Nämä fyysiset erot muodostavat myös käyttäytymisen ja kulttuurin eroja.