Rikokset ja pienet rangaistukset

Aina silloin tällöin kuulee valituksia ettei siitä ja tuosta rikoksesta annettu tarpeeksi raskasta rangaistusta. Ja sitten ihmetellään myös miten lieventävinä asianhaaroina katsotaan kaikenlaisia tekijöitä, kuten vakituista työpaikkaa tai luonnetodistuksia rauhallisesta luonteesta. Nämä esitetään huonona asiana, sillä eihän rikos siitä lienny vaikka tekijä olisi itse Mahatma Gandhi. Yhtä paha teko se on uhrille.

Suuri osa Suomalaisista ei tunne oikeusjärjestelmämme perusperiaatteita. Yksi tärkeimpiä niistä on, että tuomioiden päätarkoitus ei yleensä ole rangaista, vaan sopeuttaa. Vankilatuomioiden ei ole tarkoitus olla inhottavia ja kivulaita, vaan niiden päätarkoitus on saada rikollinen sopeutettua takaisin yhteiskuntaan. Rankaiseminen jossa päätavoitteena rikollista lyödään ja kuritetaan, ei hyödytä oikeastaan ketään. Uhreilla on ehkä kivempi mieli, mutta yhteiskunnallisesti edullisia vaikutuksia sillä ei ole. Tavoite järjestelmässä on aikaansaada rikolliselle ympäristö jossa tämä voi rehabilitoitua ja palata yhteiskuntaan; irroittaa yksilö entisestä mallista ja yrittää korjata sitä.

Kun rangaistuksissa otetaan siis huomioon henkilön taustaa tai työpaikkaa, oikeusoppineet eivät anna sillä lausuntoa että mukava tyyppi jolla on työ saa raiskata, polttaa ja murhata. Väittämä on pikemminkin että henkilö sopeutuu takaisin yhteiskuntaa.

Toimiakseen sopeuttavana paikkana, vankiloiden on myös oltava jossain määrin viihtyisiä. Tämä ei tarkoita mitään loistohotellia, mutta tietty perusviihtyvyys on tärkeää. Brutaali vankilaympäristö on erinomainen kovettamaan kohteensa ja sellaisesta vapautuva henkilö ei aio pysyä kaidalla tiellä vankilan pelosta. Niitäkin tapauksia ehkä on, mutta valtaosalle epäinhimilliset olot toimisivat vain epäinhimillistäjinä ja tuottaisivat ihmisestä epäinhimillisemmän. Ja näin myös entistä todennäköisemmin rikollinen pysyisi rikollisena vankilakeikan jälkeen.

Yhteiskunnallisesti on erittäin tehotonta kostaa rikoksia ihmisten tunteiden tyydyttämiseksi. Se maksaa rahaa ja ei tee yhteiskunnasta turvallisempaa. Käsitys siitä, että rikollisten pitäminen vankilassa tekisi maailmasta turvallisemman on täysin vailla pohjaa ja totuus on itseasiassa pitkälti päinvastainen. Pitkät tuomiot kaikille tarkoittavat että rikolliset viettävät entistä vähemmän aikaa yhteiskunnassa ja enemmän keskenään vankilassa. Ja kun tuomiot ovat vuosikymmenten mittaisia, vaikutus ei sopeuta yhteiskuntaan, vaan pikemminkin vieroittaa siitä ja laitostaa yksilöä.

Ja lopulta rikollinen myös vapautuu vankilasta. Millainen rikollinen poistuu paikasta jossa on viettänyt vuosikymmenen, yhteiskunnan pahimpien ihmisten kanssa, tietoisena siitä että viettää todella vuosikymmenen pahimpien rikollisten keskellä? Kovettunut, maailmasta irtaantunut ja jopa traumatisoitunut henkilö. Hän on elänyt niin pitkään siinä järjestelmässä että rikollisuus tuntuu hänestä luontevalta, eihän hän ole vuosikymmeneen altistunut merkittävämmin kuin rikollisille. Jos kaikki ovat rikollisia, rikollisuus on normaalia. Ei-rikolliset ovat niitä joita hän on oppinut pitämään erilaisina ja jotenkin ulkopuolisina. Ja sellaisille on helppo tehdä pahaa.

Ja pitkät tuomiotkaan eivät pidä rikollisia ikuisesti kiven sisällä. Mitä nyt takaavat että vapautuvat rikolliset ovat kovempia rikollisia kuin mennessään.

Ja yksi tärkeä asia on vielä korostettava: rangaistusten kovuus ei vähennä rikollisuutta. Ne henkilöt jotka pelkäävät rangaistuksia eivät tyypillisesti edes tee rikoksia. Ne jotka tekevät, eivät välitä rangaistuksista tai eivät usko jäävänsä kiinni.

Lyhyesti siis: kovat rangaistukset tuottavat koventuneita rikollisia ja maksavat koko yhteiskunnalle paljon rahaa. Niistä ei ole mitään hyötyä, muuta kuin kostonhimon tyydyttäjinä. Rangaistusjärjestelmän on tarkoitus tehdä maailmasta parempi paikka, ei pahempi.