Epäpoliittisille idiooteille

"I would rather be exposed to the inconveniences attending too much liberty than to those attending too small a degree of it."

– Thomas Jefferson Archibald Stuartille, 1791.

Aina kun kuulet lauseen "politiikka ei oikeastaan kiinnosta minua" voit hyvällä omallatunnolla pitää kyseistä yksilöä idioottina. Termiä käytettiin muinaisessa demokraattisessa Ateenassa kuvaamaan henkilöä, jota kiinnosti enemmän henkilökohtaiset asiat kuin yhteiset asiat ja politiikka. Idiootti on siis kirjaimellisesti henkilö jota politiikka ei kiinnosta (jossain määrin, termiä käytettiin myös muin tavoin) .

Jos politiikka ei kiinnosta sinua, olet idiootti. Älkää suuttuko minulle, muinaiset kreikkalaiset sen sanoivat!

Tai voitte oikeastaan suuttuakin, sillä olen jokseenkin tuota mieltä myös, tosin en pidä politiikasta kiinnostumatonta vain tyhmänä, vaan myös uhrina jota pitää jossain määrin sääliä. Selvennetäköön kantaani ennen kuin olen loukannut koko lukijakuntaani.

Politiikassa tehdään päätöksiä, joiden seuraukset koskettavat jokaista meistä ja vaikka muutaisin keskelle metsää, elämään omavaraisesti ja yksin, valtion politiikka koskettaisi minua silti! Vähintään ympäristöpolitiikan ja metsänhakkuukäytäntöjen muodossa. Politiikka on yhteiskunnan vallan väline. Kansalaiset päättävät vaaleilla ketkä saavat toimeenpanevan vallan ja sitä sitten käytetään parhaaksi nähtävällä tavalla. Kun kansalaisten mielenkiinto politiikkaan laskee,  Poliittisen johdon kyky tehdä kansan edun vastaisia päätöksiä kasvaa.

Tämän ilmiön pitäisi olla vähintään huolestuttava kaikille - kauhistuttava enemmänkin - sillä olemme käytännössä pisteessä jossa poliittinen eliitti tekee päätöksensä ja kansa antaa heidän kirjaimellisesti kusta muroihinsa niin paljon kun lautaselle mahtuu ja vähän yli. Tämä koskee niin kansalaisille vaarallisten poliittisten päätösten tekoa, kuin suoranaista korruptiotakin, kuten lahjusten ottoa tai jättimäisiä kampanjarahoituksia. Edesvastuuseen ei jouduta valehteluista tai rötöksistä kuin hyvin räikeissä tapauksissa (uinuva jättikin herää silloin tällöin) ja jatkuvat pienet korruption ja oman edun tavoittelun merkit jäävät näkemättä.

Ja kun politiikkaa ei seurata, törmätään erääseen massiiviseen ongelmaan: imago muuttuu tekoja tärkeämmäksi. Jos kansalainen ei katso mitä asioita hänen äänestämänsä poliitikko oikeasti ajaa, mistä hän voi tietää kyseisen poliitikon todella edustavan hänen arvojaan? Hän ehkä äänestää, mutta hän äänestää mielikuvien perusteella. Kuka näyttää vaikuttavalta, kuka puhuu vaikuttavimmin, kuka kertoo ajavansa kansalaiselle tärkeitä asioita ja niin edespäin. Valitettavasti puheilla ja imagolla ei ole mitään merkitystä. Ne ovat pelkästään kuva ja kuumaa ilmaa. Poliitikko on punnittava tekojen perusteella: mitä asioita hän vie eteenpäin, mitä asioita hän puoltaa, mitä asioita hän vastustaa, nämä ovat ne oikeasti tärkeät kohdat.

Kokoomus on puolueena erittäin hyvä esimerkki imago yli tekojen-linjasta. Kokoomus ajaa eteenpäin politiikkaa jota valtaosa kansasta vastustaa, mutta silti kokoomuksen kannatus on korkea, sillä heidän imagonsa on hienosti rakennettu. Teoilla ei ole väliä kansalaiselle (jota tässä vaiheessa voisi kutsua pikemminkin kuluttajaksi) jos hän ei seuraa mitä tehdään! Silloin vain annettu mielikuva merkitsee.

Ja mielikuvissa kokoomus on suuren maailman malliin hyvä. Kokoomuksella on "oma" mainostoimisto, jossa pr-ammattilaiset rakentavat tarkkaan hiottua kuvaa puolueesta. Tätä kautta kokoomuksesta on saatu leivottua irvokas työväenpuoluekin ja Niinistöstä työväen presidentti. Tässä keinotekoisesti luodussa kuvassa kokoomus puolustaa rehellisiä työntekijöitä ja ihmisoikeuksia ja rakentaa tehokasta ja toimivaa Suomea. Se, että käytännössä kokoomus ajaa suuryhtiöiden ja rikkaiden etuja ei tule esiin, eikä myöskään puolueen into murentaa sosiaalisen demokratian perusteita yksityistämällä valtionyhtiöitä ja veropohjan tasoittamisella.

Maailmassa jossa politiikka ei kiinnosta, poliitikoita ei kiinnosta kertoa kansalaisille totuutta. Tekojen sijaan meille kerrotaan visioita ja valheita. Kukaan ei muista kuin otsikon, jos se myöhemmin osoittautuu valheeksi, niin se tuskin etusivulle pääsee.

Yhdysvallat on tämän ongelman sydänmaa, mutta siellä ei tehdä mitään asian korjaamiseksi. Enemmänkin poliittinen tahto siellä on vähentää nuorison osallistumista politiikkaan etteivät he vain äänestäisi väärin. Yhdysvallat on siitä mielenkiintoinen esimerkki, että sitä käytännössä hallitsee kahden puolueen järjestelmä ja molemmat puolueet ovat pitkälti sama puolue, pienellä konservatiivi-liberaali-erolla. Demokraatit ja republikaanit eivät todellakaan ole mitään kolikon kääntöpuolia toisiinsa verrattuna, vaan lähinnä saman kolikon saman puolen puolikkaat. Mielenkiintoisesti molemmat puolueet ovat erittäin äärioikeistolaisia Eurooppalaisella mitta-asteikolla - ja oikeistolaisempia kuin Yhdysvaltojen kansalaiset itse ovat.

Yhdysvaltojen puolueiden erot ovat mitättömät ja kansalaiset äänestävät pitkälti imagoja. Jos kansalainen on niellyt republikaanien imagon, hän äänestää puoluetta joka rajoittaa valtion kulutusta, pitää yllä yksilöiden oikeuksia, puolustaa kansakuntaa ja uskontoa. Jos kansalainen on niellyt demokraattien imagon, hän äänestää puoluetta joka puolustaa kansalaisten yhdenvertaisuutta, pitää huolta kaikista ja toimii vastuullisesti maailman kansalaisena. Molempien puolueiden imagot ovat pitkälti fiktiivisiä ja tarkan pr-koneiston tuotteita. Molemmat puolueet ajavat voimakkaan liberaalia talouspolitiikkaa, tukevat kansainvälistä terrorismia, ryöstävät omaa kansaansa tai vähintään auttavat niitä jotka kansaa ryöstävät ja niin edespäin.

Puolueet ovat lisäksi onnistuneet rakentamaan järjestelmän, jossa kolmansien puolueiden valtaan nousu on käytännössä estetty ja keskivertokansalainen saatu täysin vieraannutettua poliittisesta toiminnasta. Poliittinen aktivismi valtapuolueiden ulkopuolella on vähäistä, eikä omaa mahdollisuuksia päästä mukaan päätöksentekoon. Kun koneisto saadaan näyttämään vaikealta ja vaaralliselta ja turhalta, katoavat ihmiset sen ympäriltä ja lopulta päättäjät saavat toimia rauhassa. Käytännössä Yhdysvalloissa on vallassa yksipuoluejärjestelmä joka naamioi itsensä monipuoluejärjestelmäksi.

Simpsonit kuvaavat tämän ehkä parhaiten. Eräissä vaaleissa republikaani- ja demokraattiehdokkaat osoittautuvat ulkoavaruuden muukalaisiksi ja kansalaisten on käytännössä äänestettävä toista heistä. Kumpaa tahansa äänestämällä maailma valloitetaan ja ihmiset orjuutetaan, mutta sentään prosessi on demokraattinen. Tavallaan.

Mitä päättäjät sitten tekevät kun kansa ei katso? Pahoja asioita enimmäkseen. Erilaiset kansainväliset "vapaakauppa"sopimukset, kuten NAFTA ovat hyviä esimerkkejä: Yhdysvalloissa kansalaiset vastustivat NAFTAa kyselytulosten mukaan, mutta uutisointi tästä oli minimaalista ja NAFTA ajettiin läpi kansalaisilta kyselemättä. Mitään poliittisia seurauksia ei ollut kenellekään sopimuksesta joka vaikutti merkittävästi keskiluokan ja köyhimpien kurjistumiseen koko Amerikan-mantereella. Suurin osa kansalaisista ei oikeastaan edes jaksanut kiinnostua koko paketista.

Poliittisen kiinnostuksen puute ei ole sattumaa, vaan enemmänkin hiljaista tietoista suunnittelua. Jo monta vuosisataa on ollut olemassa ajatus siitä kuinka massat ovat vaarallisia. Eräiden mielestä demokratian suurin ongelma on se, että kansalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa sen toimintaan. Tämä kauhistuttaa varsinkin rahan ja vallan keskittymiä, jotka haluavat itse tehdä päätöksiä kansakuntien tulevaisuudesta. Rahvas ei kykene hallitsemaan itseään, vaan valtaan päästessään tekisi huonoja ja tuhoisia päätöksiä, kuten tahtoisi terveydenhuollon kaikille tai verotuksen taakan suurimmaksi niille joilla on eniten varoja muutenkin.

Nämä ajatukset ovat hirvittäviä jos satut kuulumaan siihen joukkoon jolla todellinen raha ja valta on. Ja se joukko pitää kiinni omistaan kynsin ja hampain. (Ei tosin omin kynsin ja hampain, heillä on varaa palkata muita pitelemään). Politiikka on ainoa foorumi jossa tavallisella kansalaisella on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa.

Jos politiikka ei kiinnosta sinua, et pelkästään ole määritelmällisesti idiootti, olet myös uhri ja kiinnostuksen puutteesi satuttaa meitä kaikkia. Asian voi korjata näkemällä vähän vaivaa. Jos useampi meistä korjaisi tämän tiedon vajeen vähintään omalta kohdaltaan, olisi meillä oikeasti toivoa demokratiasta ja paremmasta huomisesta.