Niinistön tyhjä retoriikka

Törmäsin äskettäin uutiseen jossa Sauli Niinistö ilmoitti aikeistaan (presidentiksi päästessään) aloittaa taistelun ahneutta vastaan. Ilmoituksessa ei erityisemmin määritelty mitä toimia otettaisiin tai edes millaista ahneutta Niinistö pitää pahana.

Ilmoitus oli täydellinen esimerkki poliittisista arvoista joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden tai käytäntöjen kanssa. Poliitikot huomasivat jossain vaiheessa, että hyvä pr-koneisto voi sopivilla lausunnoilla luoda poliitikolle imagon ja kyseistä imagoa ei kansan syville riveille tarvitse mitenkään todistaa, riittää kun muistaa välillä kertoa arvoistaan.

Niinistö ei sano tekevänsä mitään konkreettista, hän vain ilmoittaa arvokseen taistella ahneutta vastaan. Mukava pyöreä ilmoitus jota ei oikein voi vastustaa - kukapa ei ahneutta vastaan tahdo taistella - ja jonka avulla voi itselleen antaa hieman mainetta mukavana tyyppinä.

Periaate on yksinkertainen: sanot jotain kivaa tarpeeksi monesti ja ihmiset uskovat sen. Ja valitettavasti kyseinen lähestymistapa näyttäisi toimivan, onhan Niinistö jo aiemmin julistautunut Työväen Presidentiksi retoriikassaan edellisen kerran kun presidentin hattua tavoitteli. Silloin hän tosin laukoi liian selkeästi työväen vastaisia kannanottoja ja vaatihan hän jälleen lakoista kovempia rangaistuksia osoittaen varsin selvästi kenen miehiä on. Onko Niinistön kannat unohtuneet vai eivätkö ihmiset edes tiedä? Mies itse on tuskin muuttanut mieltään, tehnyt retoriikastaan vaan entistä epämääräisempää. Varma merkki työväen tukemisesta on tietysti olla se ehdokas jolle työnantaja- ja yritysväki kaataa rahaa.

Niinistö on ehkä ahneutta vastaan, mutta mietitäämpä millaista ahneutta vastaan on mies jonka vaalirahoituksesta mukava osa tulee yrityksiltä ja työnantajajärjestöiltä. Myös yksityishenkilöistä löytyy varsin hyvä lista Suomen rikkaita sukuja. Näidenkö ahneutta vastaan Niinistö todella aikoo taistella? Eli tyhmyyttäänkö nämä yritykset antavat rahansa Niinistölle kun hän kerran aikoo iskeä heidän ansioihinsa ja pistää ahneuden alas.

Ei olla tyhmiä, eivät ole nuo varakkaat lahjoittajatkaan. Niinistön tukijoukot tietävät kenen asiaa arvopuolueen mies ajaa ja laittavat rahansa kirjaimellisesti pantiksi siitä.

Se ahneus mitä Niinistö vastustaa on se sama ahneus mitä Niinistö on ennenkin vastustanut: työntekijöiden palkankorotukset ja toiveet esimerkiksi eläkkeelle pääsystä ennen kuolemaa. Kokoomukselaisen retoriikan mukaan suomalaiset työntekijät ovat ahneita ja tottuneet liian leveään elämäntyyliin, kun meillä on kerran varaa elättää perhe ja  kydä välillä Linnanmäellä. Ahneita ovat myös työttömät jotka kokoomuksen retoriikassa ovat työttömiä vain siksi että tuet ovat niin korkeita. Kukaanhan ei jää työttömäksi pitkäksi aikaa mistään muusta syystä, sehän on luonnollisesti pelkkää ahneutta ja vieläpä laiskuutta joka työttömyyttä ylläpitää. (Jos et ymmärrä sarkasmia, saatoit juuri ymmärtää väärin koko kappaleen.)

Kokoomuksen linja on Noam Chomskya lainatakseni niin sanottu Tough Love. Love for the privileged, and tough for everyone else.

Ahneutta ei Niinistölle ole yritysten halu laskea omaa verokantaansa joko kirjaimellisesti laskemalla verojaan vaikuttamalla verolain säädäntöön tai kikkailemalla verolain kiemuroiden avulla lain harmaalla vyöhykkeellä. Eiväthän nuo ole ahneutta, ne ovat yrittäjyyttä ja tuovat hedelmiä ja ihanaa kaikille, niinhän?

Kokoomus on myös se puolue joka kovimmin ajaa yhtä hyvinvointivaltiolle tuhoisinta lainsäädännön muutosta: tasaveroa.  Muistetaan että kokoomus kuitenkin kannattaa monia asioita jotka kasvattavat yhteiskunnan polarisoitumista rikkaampiin ja köyhimpiin. Niinistö ei vastusta tätä koskaan teoissa vaikka retorisesti onkin tehnyt muutamia mainitsemani tapaisia "ahneus on tyhmää ja hyvinvointi on kivaa" -lausuntoja. Lausuntojen arvo on nolla jos niiden eteen  ei tehdä mitään tekoja. Valitettavasti nykyihminen ei jaksa vaivautua tarkistamaan poliitikon tekoja, vaan tyytyy puheisiin ja luotamme enimmäkseen Niinistön tyhjään retoriikkaan laiskuuttamme. Ja Niinistön retoriikka on oppikirjaesimerkki tästä hyvin tyypillisestä tyhjän puhumista.

Tällaista imagon mainontaa kutsuttiin aikanaan propangandaksi, mutta toisen maailmansodan jälkeen omaksuttiin muita nimiä: markkinointi, mainonta tai mielipiteisiin vaikuttaminen. Sinällään termillä ei ole väliä, mutta propaganda on niistä ainoa joka todella kuvaa mistä on kyse: mielikuvien luomisesta ilman faktoja niiden takana. Ihmiset pitävät mielikuvistaan tiukasti kiinni ja harva viitsii alkaa tarkistamaan onko oma mieli tässäkään asiassa faktojen tukema. Propagandan aikaansaama mielikuva on monelle mieluisampi.

Aiempien vaalien aikana Ruben Stiller luonnehti osuvasti Niinistöä keinotekoiseksi tefloniksi ja tämä pitää hyvin paikkansa edelleen: Kiiltävää keinotekoista teflonia. Näyttää kivalta, mutta ulkonäkö on puhtaasti tuotetta ja mielikuvaa. Tekoja on turha odottaa.

Teoista puheenollen: ei presidentillä ole ylipäätään mitään valtaa tehdä mitään ahneudelle. Retoriikan tyhjyys kumisee entistä tyhjempänä mitä enemmän sitä tutkii.

Sivumainintana: Niinistöä tuki aiemmissa vaaleissa eräs Kehittyvien Maakuntien Suomi. Muistaako kukaan tätä hienoa organisaatiota viime vaalien jälkipyykin ajoilta? Myös Niinistö nappasi osansa, kymmenen tuhatta euroa itseasiassa. Eikä Niinistö tietenkään tiennyt mistä kyseiset rahat olivat - eihän kukaan tiennyt! 

Kommentit