Oikeus ja kohtuuttomuus

Piraattijahti  sai kansalaisoikeuksien puolesta muutamia todella huolestuttavia käänteitä äskettäin. Britannialainen tuomioistuin päätti että luvattomasta jakelusta syytetty nuori mies voidaan luovuttaa syytettäväksi Yhdysvaltoihin vaikka hänen pyörittämänsä sivusto ei ollutkaan brittilakien vastainen.

Päätös on äärimmäisen ongelmallinen ja vaarallinen. Käytännössä se tarkoittaa, että kaikkien valtioiden lainsäädäntöä on noudatettava Internetissä tehdyissä toimissa, asuit missä tahansa valtiossa. Tämä voi kuulostaa ensin varsin järkevältä, mutta se on kaukana siitä. Otetaan pari esimerkkiä:

Kirjoitan blogiini tekstin, jossa kritisoin Thaimaan kuningasperhettä ja käytän siinä muutamaa hieman ikävää termiä. Jos brittiläisen lain periaate olisi käytössä Suomessakin, pitäisi minut luovuttaa Thaimaaseen, kärsimään  jopa vuosien vankeustuomiota. Entä sitten jos jokin ulkomaalalinen aktivisti paljastaa esimerkiksi Israelin ydinasesiilon sijainnin, pitäisikö hänet toimittaa Israeliin tuomittavaksi maanpetoksesta?

Mihin voimme vetää rajan siinä minkä maan lakeja on noudatettava Internetissä? Jos riittää että asia on luvatonta yhdessä maassa, tarkoittaisi se kaikkien maiden lakien olevan sovellettavissa kaikissa muissakin ja se on täysin absurdi tilanne, niin ihmisoikeuksien kuin käytäntöjenkin suhteen.

Se että piraattijahdin nimissä ollaan päädytty hylkäämään kaikki järki piraattituomioiden saamiseksi osoittaa miten todellisuudesta vieraantuneeksi koko jahti on mennyt - ja keiden etuja oikeusjärjestelmämme palvelee. Yhdysvaltojen mediateollisuus näkee paljon vaivaa saadakseen tuomita kansalaisen joka ei maassaan ole syyllistynyt mihinkään rikokseen. Vertauksena mainittakoon, että esimerkiksi pahoinpitelyihin tai murhiin syyllistyneitä ei yhtä suurella raivolla vaadita luovutettavaksi.

Paitsi tietysti jos raiskauksesta syytetty on Julian Assange. No, oikeus yksillä, kesä kaikilla.

Kommentit