Maailman ikä ja tieteen vääristely

Syliini tipahti Petri Paavolan Uusisuomi.fi:hin artikkeli nimeltä "Maapallon ikä ei ole miljardeja vuosia!" ja jo otsikko kertoi mistä on kyse: luomisopin puolustamisesta hatarilla mukatieteellisillä todisteilla. Ja artikkeli ei pettänyt, kyseessä oli puhdasta epätieteellistä tekstiä, joka väärinymmärsi, vääristeli ja yksinkertaisti tiedettä päästäkseen tahtomaansa lopputulokseen - eikä edes päässyt lopulta tahtomaansa lopputulokseen.

Vastaaviin teksteihin olen törmännyt ulkomaisten luomisopin puolustajien kanssa, mutta kotimainen tieteenkieltäjä oli harvinaisempi löytö. Pahoittelen tätä kirjoitustani Petri Paavolalle, mutta olet valitettavasti väärässä lähes joka kappaleessa ja joudun oikaisemaan kirjoittamiasi asiavirheitä hieman. Hieman.



Käydään läpi kaikki Paavolan esittämät väittämät ja kumotaan ne kaikki. 


Tähdet eivät voi pysyä yhdessä

"Maailmankaikkeudessa on lukusia ja monia tähti ryhmittymiä. Jokaisessa ryhmittymässä on miljardeja tähtiä, joilla on oma kiertoratansa. Tieteen mukaan jotkut näistä tähti ryhmittymistä kulkevat yhdessä tiettyyn suuntaan todella nopeasti. Tästä syystä on mahdotonta, että ne pysyisivät yhdessä, jos maailmankaikkeus olisi todella vanha."
Tässä väittämässä on muutamia ongelmia. Ensinnäkin väittämä etteivät tähdet säilyisi lainkaan yhdessä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa: Paavola ei näytä kuulleen koskaan painovoimasta. Syy miksi planeetat kiertävät tähtiä ja miksi mikään kappale kiertää toista suurempaa kappaletta avaruudessa, on sama: massa näyttäisi vetävän massaa puoleensa. Maapallo ei ole singonnut avaruuteen ja jättänyt aurinkoaan ja samalla tavalla myös tähdet vetävät jossain määrin toisiaan puoleensa. Toki spiraalin muotoisten spiraaligalaksien rakenteet ja niiden säilyminen ovat todellisuudessa hieman monimutkaisempia. Aiheesta löytyy toki enemmänkin luettevaa, esimerkiksi mainio artikkeli Scientific Americanissa:
http://www.scientificamerican.com/article.cfm?id=what-process-creates-and

Paavola on kuitenkin oikeassa siinä, että maailmankaikkeus on laajenemassa, mutta ymmärtää tämän laajenemisen ja loittonemisen väärin ja tekee siitä outoja päätelmiä. Alkuräjähdyksen asettama suunta on "ulospäin keskustasta" joten teknisesti kyllä galaksit loittonevat koko ajan toisistaan.

Tämä todistaa alkuräjähdystä pikemmin kuin kumoaisi sitä. Galaksien liikeradat ja etäisyydet mahdollistavat itseasiassa jossain määrin maailmankaikkeuden iän arvioimisen. Jos asiaa yksinkertaistetaan rankasti, voimme katsoa miten laajalle alueelle maailmankaikkeus on laajennut ja laajentumisnopeuden avulla voimme siitä päätellä missä ajassa kyseinen laajentuminen on tapahtunut.

Aurinko kutistuu ja neutriinojakaan ei ole tarpeeksi

"Tutkimusten mukaan aurinko kutistuu 0,1 % vuosisadassa."
Tämä on helppo kumota: eikä kutistu. Auringon aktiivisuudessa on havaittu tiettyjä vaihteluita, nousuja ja laskuja ja tietyt lyhyen aikavälin mittaukset ovat joskus myös näyttäneet kutistumiseen viittaavaa dataa. Jos oletamme mittausten olevan tarkkoja, törmäämme kuitenkin toiseen merkittävämpään ongelmaan: meillä ei ole mitään todisteita siitä, että näin olisi aina tapahtunut. Toisin sanoen, meillä ei varsinaisesti ole syytä olettaa auringon kutistuneen aina väitettyyn tahtiin, tai että aurinko olisi aina edes kutistunut.

Lisäksi Paavolan vihjaama mittausdata auringon kutistumisesta on yksinkertaisesti väärin. Se pohjautuu hyvin rikkinäisiin tutkimuksen irvikuviin. Tämä kyseinen myytti auringon kutistumisesta on pitkälti läpeensä kumottu. Laajempi auringon kutistumisen kumoaminen löytyy vaikkapa infidels.org-sivustolta:
http://www.infidels.org/library/modern/dave_matson/young-earth/specific_arguments/sun_shrinking.html
"1968 havaittiin, että auringossa on vähän neutriinoja. Tämäkin todistaa nuoren maan puolesta. Neutriinojen tulisi säteillä auringosta ulospäin suurina määrinä, mutta näin ei tapahdu."
Tämä on hauska argumentti ja osin validi, koska neutriinojen määrä oli oikea tieteellinen ongelma - kunnes se ratkaistiin. Ja Neutriino-ongelma on tosiaan ratkaistu vuosia sitten ja tämän olisi minimaalisellakin Google-hakemisella voinut selvittää. Lyhyesti: neutriinojen on huomattu oskilloituvan hankalasti havaittaviksi tau- ja muon-neutriinoiksi. Modernit aurinko-observatoriot kykenevät havaitsemaan nämäkin ja tämä ongelma auringon toiminnossa katsotaan ratkaistuksi.

Pyrstötähtien pitäisi olla kadonnut

"Tarkkojen tutkimusten mukaan komeetan hajoamisen prosessi tapahtuisi 10 000 vuoden sisällä. Tämä todistaa nuoren maan puolesta (luominen)."
Tämä ei myöskään täysin pidä paikkaansa. Komeettojen elinikä on kyllä rajoittunut, mutta annettu kymmenentuhannen vuoden raja on virheellinen ja esimerkiksi Halleyn komeetan kokonaiseliniäksi on arvioitu huomattavasti pidempää aikaa.

Elinikä on kuitenkin rajoittunut, mutta sivuuttaa erään tärkeän tosiseikan: vaikka komeettojen elinikä on rajallinen, niitä voi tulla aurinkokuntaamme lisää. Planeettojen kiertoratojen takana lymyää Oortin pilvi, jossa on irtokappaleita vaikka muille jakaa. Joskus jokin näistä kappaleista sinkoutuu lähemmäs meitä, esimerkiksi ohitetun kappaleen vaikuttaessa kyseisen komeetan kiertorataan.

Eli miljardi vuotta sitten aurinkokuntaa kiertäneet komeetat ovat kyllä tuhoutuneet, mutta uusia on tullut niiden tilalle.

Aurinkotuuli

"Auringon säteily virtaa ulospäin ja levittää hyvin pieniä hiukkasia, jotka kiertävät aurinkoa. Jos aurinkokuntamme olisi miljardeja vuosia vanha, niin näiden pienten hiukkasten olisi pitänyt pyyhkiytyä pois aurinkokunnastamme jo kauan aikaa sitten."
Kyseinen argumentti on hieman heikosti muotoiltu, mutta tunnistan kyseisen argumentin jenkkikreationistien työkalupakista. Myöskin väärin. Aurinkotuuli ei ole sähkömagneettista säteilyä, vaan ionisoitunutta materiaa. Väittämä käytännössä sanoo, että aurinkotuuli puhaltaisi itsensä ulos aurinkokunnasta ja näin törmää nätisti ongelmaan. Aurinkotuuli on siis hyvin pieniä hiukkasia, se ei vain puhalla niitä ulos aurinkokunnasta. Lisäksi uusia hiukkasia tulee jatkuvasti takaisin komeettojen mukana.

Jupiterin kuut ja evoluutioteoria?

"Evolutionistit päättelivät, että avaruudessa planeetoilla ja niiden kuilla ei ole enää ollut vulkaanista toimintaa moneen miljardiin vuoteen."
Jupiter viilenee jatkuvasti, mutta ei niin nopeasti, että se olisi jäätynyt tai kokonaan kylmentynyt. Aurinko lämmittää Jupiterin ja sen kuiden pintaa ja lisäksi kuiden lämpötilaa nostaa massiiviset kuiden sisukseen vaikuttavat naapurikuiden painovoimat, jotka tekevät varsinkin elliptisillä kiertoradoilla olevien planeettojen ytimistä hyvin aktiivisia.

Mielenkiintoisesti Paavola tuo evoluution mukaan tässä kohtaa. En tosin ymmärrä mitä eläinlajien kehitystä ja monipuolistumista kuvaavalla teorialla on Jupiterin ja sen kuiden kanssa. Paavola sekoittaa ilmeisesti evoluutioteorian jotenkin planeettojen toimintaan, mikä tietysti kertoo paljonko Paavola tietää evoluutiosta.
"Jupiterin kaikki Galilean neljä kuuta ovat erilaisia. Jos ne olisivat syntyneet kehityksen tuloksena, niin ne olisivat fyysisiltä ominaisuuksiltaan hyvin samankaltaisia."
Tässä Paavola esittää väittämän jota yksikään tiedemies ei ole esittänyt. Jupiterin eri kuut ovat muodostuneet eri etäisyyksille, eri aikoina ja toisista poikkeavista aineksista. Näistä lähtökohdista voidaan olettaa että lopputulos on erilaisia kuita, onhan jokaisella kuulla täysin erilainen syntyhistoria.

Kuussa liian vähän pölyä

"Evolutionistit uskovat maan ja kuun olevan miljardeja vuosia vanha. Jos tämä olisi totta, niin kuun pinnalla pitäisi olla 30-90 kilometrin paksuinen pölykerros. Kuun pinnalla on n. 5-7 sentin paksuinen pölykerros, joka tarkoittaa sitä, että kuu on noin 6000-8000 vuotta vanha."
Jopa kreationistit ovat myöntäneet tämän kuupölyväittämän olevan virheellinen. Se on niin perusteellisesti virheellinen, ettei sen käyttäminen ole merkki kuin massiivisesta tietämättömyydestä - tai laiskuudesta tehdä mitään perustutkimusta.

Kuun pölykertymäksi on kreationistien lainaamissa luvuissa usein esitetty 14 miljoonaa tonnia per maan vuosi. Tämä lukema tulee alustavasta tutkimuksesta ja on osoittautunut pahasti virheelliseksi. Jotkut lähteet väittävät vielä suurempiakin lukemia, mutta todellinen kertymä on 22-44 tonnia per vuosi, eli monta magnitudia vähemmän.

Kuuväittämiin kuuluu myös virheellinen käsitys siitä, että tiedemiehet pelkäsivät astronauttien uppoavan kuussa pölyyn. Tiedemiehet eivät kuitenkaan tästä olleet huolissaan, sillä tiede oli jo ennen kuuhun menoa osoittanut kyseisen väittämän erittäin epätodennäköiseksi. Kuupöly-väittämä on itseasiassa niin perusteellisesti väärin, että jopa luomisoppia puolustava Answers in Genesis on todennut sen huonoksi argumentiksi.

Infidels.org tarjoaa myös tästä aiheesta pidemmän läpikäynnin:
http://www.infidels.org/library/modern/dave_matson/young-earth/specific_arguments/moon_dust.html

Kuu ei voi olla vanha

"Kuussa olevista kivistä on löydetty lyhytikäisiä radioaktiivisia isotooppeja kuten uraani 236 ja torium 230. Nämä aineet eivät ole pitkäikäisiä, vaan lyhyessä ajassa muuttuvat lyijyksi. Jos kuu olisi edes 50 000 vuotta vanha, niin nämä isotoopit olisivat muuttuneet lyijyksi. Kuukivissä on kuitenkin paljon näitä isotooppeja."
Mielenkiintoisesti puoliintumisaikoihin perustuvat todisteet eivät käy kun puhutaan maan iästä, sillä ne ikävästi vahvistavat tiettyjen lajien olevan liian vanhoja luomisopin 6000:n vuoden ikkunalle.

Keskitytään kuitenkin argumenttiin. On jokseenkin tunnettu tosiasia että U-236:tta voi muodostua itsestään esimerkiksi uraanimalmissa jos tarjolla on riittävästi hitaita neutroneita. Tämän voi vahvistaa pienelläkin määrällä tutkimusta. Radioaktiivisia isotooppeja siis tosiaan muodostuu lisää varsin luonnollisesti. Ydinreaktiot eivät ole rajoittuneet vain ydinreaktoreihin tai aurinkoihin, vaan niitä tapahtuu jopa maassa ilman ihmisen apua.

Tässäkin enemmän luettavaa tarjoaa Infidels.org:
http://www.infidels.org/library/modern/dave_matson/young-earth/specific_arguments/moon_isotopes.html
"Kuu vetäytyy maapallosta n. 4 cm vuodessa. Kuun vetäytyminen maasta johtuu vuorovesikitkasta. Koska kuu vetäytyy maasta, niin kuu ei voi olla miljardeja vuosia vanha, sillä silloin sen olisi täytynyt olla niin lähellä maata, että maan vetovoima olisi tuhonnut sen."
Mielenkiintoisesti tämän argumentit perusfaktat ovat suhteellisen oikein, kuu todella hitaasti vetäytyy maasta. Mutta jos laskemme mitä tämä vetäytyminen tarkoittaa, hälvenee ongelma. Miljoonan vuoden aikana kuu loittonisi maasta (4 cm * 1 milj. vuotta) 40 kilometriä. Kuun ja maan muodostumisen ja iän huomioiden tämä ei muodosta mahdotonta loittonemista siitä mitä olettaisimme näkevämme.
Lisäksi nykyinen loittonemisen nopeus on aiemmin ollut pienempi sillä mannerten asema on kasvattanut ns. tidal friction-ilmiötä. Talk Origins summaa väittämät hienosti: http://www.talkorigins.org/indexcc/CE/CE110.html
 

Ilmakehä on aivan mahdoton

"Jos ilmakehä olisi miljardeja vuosia vanha, niin miljardien vuosien aikana ilmakehässä tulisi olla huomattava määrä heliumia. Tutkimusten mukaan ilmakehässä on niin vähän heliumia, että maapallo ei voi olla miljardeja vuosia vanha. "
Tämä väittämä perustuu virheelliseen tieteeseen, eikä edes puolusta 6000 vuotta vanhaa maata! Jos kyseinen väittämä olisi paikkaansa pitävä, viittaisi se n. 200 000 vuoden ikäiseen maahan ja näin ei todistaisi Paavolan toivomaan 6000 vuoden ikää.

Tämäkään väittämä ei myöskään pidä paikkaansa. Ensinnäkin ultraviolettisäteily kykenee ionisoimaan heliumia, joka sitten pakenee. Toisekseen kaikki tuotettu Helium ei edes pakene ilmakehään asti, vaan jää maahan. Heliumin määrässä ei ole mitään ristiriitaista jos todisteita vain katsoo. Vain jos alamme summamutikassa hylkäämään mitattuja tosiasioita voi tästä saada todisteen nuoresta maasta.

Laajempi käsittely löytyy: 
http://www.talkorigins.org/faqs/hovind/howgood-yea.html#proof14

Meteorit peittäisivät kaiken

"Noin 20 miljoonaa meteoria törmää maan ilmakehään 24 tunnin välein. Meteoreiden ja pölyn takia maan paino nousee tuhansilla tonneilla päivittäin. Tutkimusten mukaan ja löydöksien mukaan meteorien ja pölyn määrä viittaa selkeästi maan olevan muutamia tuhansia vuosia vanha, ei miljardien vuosien vanha."
Paavolan esittämät luvut ovat turvonneita. Läheskään näin paljon meteorimassaa ei saavu maahan niin paljon kuin Paavola väittää. Oikea määrä on 1.5 × 1011 grammaa vuosittain. Tällä luvulla saamme selville, että maan massa on kasvanut 4,5 miljardin vuoden aikana minimaalisesti suhteessa koko planeetan massaan.
http://www.talkorigins.org/faqs/moon-dust.html

"Kun on tutkittu meteorikraatereita niin on havaittu, että niiden jäänteitä ei ole löydetty syvemmistä sedimenttikerrostumista."
Tämä ei pidä paikkaansa. Syvemmistäkin sedimenttikerroksista on löydetty kraattereita.
http://www.talkorigins.org/faqs/hovind/howgood-yea.html#proof4

Mielenkiintoista miten nämä kerrokset yhtäkkiä ovat kelvollisia todisteita. Yleensä luomisoppia puolustavat ovat sitä mieltä, etteivät kerrokset ja asioiden ajoittaminen niiden avulla ole validia tiedettä. Eivätkös ne kerrokset olekaan muodostuneet Nooan arkin ja tulvan kanssa? Nyt ne siis kuitenkin ovat oikeasti maan ikää mittaavia. Kreationisteilla on tapana hylätä todisteita kun se sopii ja tässä on siitä jälleen konkreettinen esimerkki.

Maan magneettikenttä heikkenee

"Tutkimusten mukaan maan magneettikentän puoliintumisaika on 1400 vuotta. Tämä todistaa maapallon magneettikentän olevan korkeintaan n. 10 000 vuotta."
Geofyysiset todisteet ja perinteiset mallit ovat aina ennakoineet, että maan magneettikenttä vaihtelee, joten tiedeyhteisölle ei ole ollut yllätys huomata että magneettikenttä on tiettynä mitattuna ajanjaksona heikentynyt. Heikentyminen ei kuitenkaan ole jatkunut aina, vaan vaihtelulla tarkoitetaan vahvistumisen, heikkenemisen ja tasaisena pysymisen jaksoja - mitattu jakso sattui olemaan heikkenevä. Magneettikentän voimakkuuden lasku ei siis ole missään nimessä ilmiö joka on jatkunut sellaisenaan planeetan muodostumisesta asti. Infidels.org tarjoaa tarkemman selvennyksen tosiasioista:
http://www.infidels.org/library/modern/dave_matson/young-earth/specific_arguments/magnetic_field.html


Virheitä, väärää tietoa ja vahvistamattomia väittämiä

Paavolan artikkelissa oli monia ongelmia: virheellistä ja vääristeltyä tietoa ja lisäksi hirvittävä määrä todistamattomia ja perusteita vailla olevia väittämiä. Paavola esittää useita väittämiä tosiasioina, perustelematta niitä lainkaan tai antamatta lähteitä tai mitään muutakaan taustatietoa. Otetaan esimerkki:
"Jotkut tähdet säteilevät energiaa niin voimakkaasti, että ne eivät olisi pystyneet selviytymään maailmankaikkeudessa todella pitkiä aikoja (miljoonia vuosia). Standardin aurinko energia teorian mukaan mikään tähti ei sisällä tarpeeksi vetyä, että sen atomi fuusio ei kestäisi kuin korkeintaan 50 000 - 300 000 vuotta."
Paavola esittää ettei näin voisi tapahtua, mutta ei esitetä mitään todisteita. Paljonko vetyä tähdellä on "alussa"? Paljonko vetyä tähti kuluttaa? Ja mikä on lähde näille tiedoille? Paavola luottaa siihen, etten ala selvittämään näiden faktojen taustoja - ja pinnallinenkin selvitys kaataa ne, kuten yllä olen näyttänyt. Tämä linja jatkuu läpi koko artikkelin.

Paavola osoittaa useissa kohdissa selvää tietämättömyyttä. Hän viittaa planeettojen ja galaksien toiminnasta puhuessaan evoluutioon ja evolutionisteihin, mutta evoluutioteorialla ei ole mitään tekemistä planeettojen kiertoratojen tai aurinkotuulen kanssa. Jos Paavola ei tiedä edes mitä evoluutio käsittelee tai mikä tieteen ala kuvaa planeettojen ja aurinkojen toimintaa, on vakavasti kysyttävä voiko hän millään pätevyydellä esittää väittämiä näistä teorioista? Jos teorian nimikään ei mene oikein, meneekö sen sisältökään?

Loppupäätelmänään Paavola tarjoaa raamatullista kuuden tuhannen vuoden kosmologiaa, huomaamatta samalla että monet hänen esittämistään virheellisistä luvuista eivät edes tue tätä ikää! Jotkut laskelmista antavat maailman iäksi kymmeniä tuhansia vuosia, jotkut jopa satoja tuhansia, mutta vaikka ne ovatkin varsin kaukana nykytieteen miljardeista vuosista, eivät ne osu kohdalleen myöskään raamatullisen kuudentuhannen kanssa. Hänen todisteensa eivät siis edes lopulta kannattele sitä tulitikkutaloa jonka pohjaksi hän niitä rakentaa.

Alkuperäinen artikkeli on päivätty 20.4.2012, joten teksti on melkoisen tuore. Toisin sanoen, tieto jolla jokainen Paavolan esittämä väite kaadetaan olisi ollut julkisesti löydettävissä jo pienelläkin Googlen luovalla käytöllä. Paavola ei ole vaivautunut tutustumaan argumenttiensa vastineisiin, vaan on kylmästi apinoinut Amerikkalaisten kreationistien esittämiä perusteettomia ja virheellisiä argumentteja ilman pienintäkään lähdekritiikkiä.

Ja apinoinnista tässä on kyse, kyseiset argumentit ovat niin yleisesti käytettyjä, että jokainen niistä on purettu läpi kreationistien hölynpölyä käsittelevillä sivustoilla. Paavolan artikkelin joka ikisen väittämän olisi voinut kumota yksinään TalkOrigins.orgin sisällöllä. TalkOrigins on sivusto jossa yhtenä sisältölajina on kreationistien argumentteja ja lyhyt selostus niiden virheistä. Ja se yksin pystyisi kumoamaan kaiken mitä Paavola esitti artikkelissaan.

Kun itse kirjoitan blogiini tekstejä, teen jokaisesta aiheesta vähintään kevyen googlauksen ja etsin vasta-argumentteja. Jos en tunne aihetta erityisen hyvin, teen enemmän tutkimustyötä varmistaakseni etten kirjoita blogiini jotain mikä on selvästi virheellistä. Olen muutamaan kertaan aloittanut tekstin kirjoittamisen ja sitten hylännyt aiheen todisteiden puutteen takia tai huomattuani olevani jossain määrin väärässä. Paavola ei ilmiselvästi käytä tätä tekniikkaa ja julkaisi tekstinsä selattuaan vain omaa kantaansa puolustavia tekstejä, sivuuttaen täysin kritiikin.

Ja ehkä siksi osa Paavolan artikkelin argumenteista kumoutuu jopa lapsen argumenteilla: pienintäkään vaivaa ei olla nähty faktojen tarkistamiseen tai kriittiseen pohdintaan.

Kommentit

  1. Huomasitko muuten tuon kohdan 'Galilean kuut'? Se osoittaa kivasti, miten teksti on kopioitu englanninkielisestä lähteestä aivot vapaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseinen kohta ei heti sytyttänyt, mutta oikein hyvä huomio. Teksti todella tuntui kritiikittä tehdyltä käännökseltä jenkkikreationistien tuotoksista.

      Poista
  2. Hei, se on Petri Paavola! Se trollaa/spammaa ainakin mun blogissa aina kun kirjoittaa uuden jutun se käy sillei kivasti liittämässä kommenteissa linkin johonkin joka hyvin etäisesti liittyy ehkä melkein aiheeseen (yleensä ei kovinkaan suuresti osu artikkelin tekstiin, usein riittää että jos kirjoittaa abortista niin että hakusanapalkissa on sana abortti niin riittävä osumistarkkuus.) Ainut jonka kommentit lähtee pois lukematta muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstini löytyi lopulta linkitettynä sen alkuperäisen tekstin kommenteista. Vastauksena tuli pitkä listaus luomisoppisivuja joista "tieto" oli otettu. Kreationistien tapa väitellä Internetissä tuntuu aina olevan mukafaktoihin ja linkkeihin hukuttaminen.

      Eikä se haittaisi jos ne linkit edes olisivat järkeviä. Jos itse heitän linkin jonnekin, ainakin lyhennän sen esittämän pointin ja tarjoilen linkin lisätietona. Tai sitten linkitän jonnekin josta löytyy lyhyt vastaus. Luomisoppineiden kanssa Internetissä väittely on turhauttavaa kun ainoa mitä ne epelit voivat tehdä on yrittää hukuttaa sinut sarjatulittamalla väittämiä ja linkkejä ja sitten sivuuttamalla esittämäsi todisteet.

      Poista
  3. Lukekaa ja naurakaa. http://www.kristitynfoorumi.fi/luominenvaievoluutio.htm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ehkä paras. "Jos ihminen olisi ollut maan päällä MILJARDEJA vuosia heitä pitäisi olla paljon enemmän" No varmaan olis joo, mistä lähtien evoluutio tiede on vaan tollasta opettanu :D

      Poista
    2. Ihanaa, olen nimittäin kirjoittanut tästä kyseisestä argumentista refutaation, tosin viitaten toiseen suomalaiseen sivuun jossa tämä surkea argumentin irvikuva esitettiin.

      Ällös huoli, julkaisen sen lähiaikoina ja voimme sitten ihmetellä mistä nämä populaatioargumentit oikeasti tulevat. (Vihje: se on se haiseva paikka).

      Poista
  4. Tuolla kumotaan evoluution harhat. http://www.kotipetripaavola.com/enemmantuleetotellaJumalaakuinihmisia.html#4c

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kumota. Argumentointi siitä miten elämä on "liian monimutkaista" evoluutiolle on osoitus tasan yhdestä asiasta: elämä on liian monimutkaista ymmärtää jos ei ole opiskellut edes alkeita perustieteistä.

      Lisäbonuksena: tuolla kovasti väitetään miten evoluutio on mahdotonta ja siksi vastaus on jumala. Ongelma tässä on että vaikka Petri onnistuisikin debunkkaamaan evoluution (missä hän ei onnistu) hän ei onnistu osoittamaan jumalaa. Hän argumentoi käytännössä "evoluutio on mahdoton, joten jumala" ja tuossa välissä on aika mahdottoman pitkä hyppy.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.