Kaikkeen kuolee kuitenkin

Osallistuin äskettäin keskusteluun tupakan terveysvaikutuksista tupakoitsijalle ja sivullisille. Eräs keskustelussa noussut argumentti sai pinnan kuitenkin nousemaan: yksi keskustelijoista alkoi puolustamaan omaa tupakointiaan ja sen terveyshaittoja kertomalla miten kaikki aiheuttaa nykyään syöpää, eikä näin tupakoinnin vaaroja itselle tai muille tarvitse huomioida.

Tämä argumentaatiolinja on erittäin yleinen terveyteen liittyvässä keskustelussa ja sitä käytetään (huonona) puolustuksena kaiken epäterveellisen (tai kuolettavan) välttämiselle. Argumentti saa tyypillisesti yhden kolmesta muodosta:

  1. Kaikki on nykyään vaarallista
  2. Asia Y tappaa myös, ei tuolla ole väliä.
  3. Kaikki kuolevat muutenkin

Kaikki nämä argumentit ovat täysin väärin.

Kaikki tappaa

Tämä argumentti on vähättelyä jolla vastustajan väitteen uskottavuutta nakerretaan koskematta hänen esittämäänsä argumenttiin. Peruste on, että kaikki mahdollinen on tappavaa, joten minkään yksittäisen asian tappavuudesta huolehtimisella ei ole merkitystä: kaikki tappaa kuitenkin!

Tämä argumentointi on puhdasta älyllistä laiskuutta. Kyllä, valtaosa asioista tappaa jos niille altistuu liiassa määrin tai väärällä tavalla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteivät tietyt asiat ole oikeasti vaarallisia ja niitä pitäisi välttää. Liian monella on nykyisin käsitys että kaikki asiat ovat hankalia ja tietämättömyys on jotenkin toivottava olotila. Kaikki tappaa on argumentti joka kuvastaa tätä typerää ajattelumallia: henkilö päättää ettei aio vaivautua selvittämään asioiden tappavuutta tai ei aio välittää siitä väittäen aasimaisesti kaiken tappavan kuitenkin.

Toki moni asia tappaa. Esimerkiksi veden yliannostukseen voi todella kuolla, mutta kuolema veden yliannostukseen vaatii vähän tekemistä. Kun tiedän sen, voin estää oman ja läheisteni kuolemisen veden yliannostukseen ja tämä tieto mahdollistaa minulle paremman ja pidemmän elämän. 

Jotkin aiheuttajat eivät tapa meitä välittömästi, vaan hyvin hitaasti ja emme tällöin välttämättä tiedosta (tai halua tiedostaa) tekevämme hidasta itsemurhaa toimillamme. Osa näistä ei ole välttämättä itsestäänselviä, joten osa näistä hitaista kuolemista on asioita joista täytyy kertoa. Esimerkiksi eräille heimoille tuli suurena yllätyksenä, että heidän pyhä vainajien kunnioittamista kuvaamansa riitti aiheuttikin jotain pahaa: kuolleiden aivojen syöminen altisti koko heimon Creutzfeldt-Jakobin taudille. Toki taudin voi saada ilmankin että syö edesmenneen setänsä aivot, mutta riski muuttui etäisestä todennäköiseksi kyseisen harrasteen kanssa. Ei ole siis erityisen kannattavaa tarpeettomasti tehdä asioita jotka nostavat riskiä kuolla. Jos kieltäytyy oppimasta mitkä asiat tappavat omaa laiskuuttaan, on kyseinen ihminen lähinnä idiootti.

Muut asiat ovat tappavampia

Tämä argumentti on niin tyhmä, että itsestäni tuntuu tyhmältä kun joudun sen käsittelemään, mutta jostain syystä tähän törmää myös. Esimerkki lienee selkein: jos liikenneonnettomuuteen kuolee 5% todennäköisyydellä ja heroiiniin 15% todennäköisyydellä, se ei tarkoita että liikenneonnettomuuksia ei tarvitse välttää jos ei käytä heroiinia. Yhden vaarallisemman asian olemassaolo, ei mitenkään vähennä tai invalidoi toista vaarallista asiaa.

Toki oikeasti vaarallisinta asiaa kannattaa välttää enemmän kuin vähemmän vaarallista, esimerkiksi jos saat valita tuletko ammutuksi vai poltatko crack-piipun, saattaa crack-piippu olla vähemmän vaarallinen ja hyvä valinta. Se että maailmassa on mahdollista joutua ammutuksi ei tee crack-piipun polttelusta kuitenkaan turvallista ja hauskaa harrastusta koko perheelle.

Kaikki meistä kuolevat kuitenkin

Tämä on mielestäni kaikkein huonoin argumentti.

Tämä argumentointi tuntuu ensialkuun hieman joviaalilta ja huolettomalta. "Ei kannata murehtia, kuollaan kuitenkin." Argumentti on kuitenkin pahimmanlaatuista fatalismia ja käytännössä positoi ettei kuoleman hetkellä ja tavalla ole merkitystä, kerran kuolema itse on välttämätön. Itse en voi sanoa suorastaan pelkääväni kuolemaa, mutta pelkään kyllä tiettyjä tapoja kuolla. Jos voin pidentää elinkelpoista elämääni ilman merkittäviä kustannuksia itselleni, pidän sitä enimmäkseen hyvänä ajatuksena.

Tämä argumentti on päinvastainen ja kun mietimme mitä kaikkea se sisältää, huomaamme miten rikkinäinen se on. Kyllä, kuolemme kaikki, mutta eikö kuoleman lykkääminen ole pääsääntöisesti hyvä ajatus? Tai vähintään, eikö ole kannattavaa olla tekemättä asioita jotka johtavat nopeammin kuolemaamme tai peräti hitaaseen ja tuskalliseen kuolemaan?

Lisäksi kaikki ei tapa samalla tavalla ja samassa ajassa. Jos pohdimme hetken miten hidasta ja tuskallista on kuolla esimerkiksi keuhkosyöpään, alamme ehkä hieman ymmärtää miksi jotkin kuoleman aiheuttajat on hyvä tiedostaa ja osata välttää. "Kaikki tappaa kuitenkin" ei tule enää ehkä mieleen siinä vaiheessa kun happipullo on ainoa mistä keuhkot enää saavat irti tarvitsemansa ilman. (Kyllä, minäkin osaan käyttää tunneargumentteja)

Laiskuutta ja tyhmyyttä

Merkittävän ongelma on, että kaikilla näillä argumenteilla voidaan oikea uhka saada vähäteltyä olemattomaksi. "Ei tupakkaa kannata välttää, kaikestahan syövän saa nykyään" tai "Ei tupakalla ole niin väliä, lopulta me kaikki kuollaan kuitenkin" tai "Ei siihen tupakan kuolettavuuteen kannata keskittyä, vesikin tappaa!".

Kaikki nämä argumentit ovat ongelmallisia niiden vetoavuuden takia - ja samaan aikaan jokainen argumentti on täysin vailla todellista faktapohjaa - puhtaita tunneargumentteja joilla vastapuolen vetoavuuden voi romahduttaa. Argumenttien ainoa tavoite on vedota ihmisten haluun tehdä mukavia asioita nyt ja olla välittämättä pitkän tähtäimen seurauksista. "Voihan sitä nyt tupakoida, syöpä tulee jos tulee sitten joskus." Ja valitettavasti ihmiset ovat hyvin lahjakkaita hyväksymään tunneargumentteja joiden avulla omaa itsetuhoista tai haitallista käytöstä voidaan perustella. Voisi sanoa että olemme innokkaita hyväksymään omaa mielihyväämme kasvattavia uskomuksia.

Jos alkaisin selvittää mitkä asiat oikeasti ovat vaarallisia, joutuisin näkemään vaivaa. Vaivattomuudesta on tullut outo mantra liian monelle ja tietämättömyyttä pidetään jotenkin mukavana olotilana. Laiska ihminen ei halua vaivata itseään opettelemalla asioita sillä opettelu ja tietäminenhän on niiiiin vaikeaa ja ikävää. Chris Rock tiivisti tämän "ylpeä tyhmyydestä"-ajattelun stand-up esityksessään hienosti: Ei tiedetä, koska ollaan "keeping it real" olemalla tietämättä asioita.


Tietämättömyys ei kuitenkaan tarkoita muuta kuin sitä että olet tietämätön. Tietämätön ihminen ei ole mitenkään aidompi tai lähempänä juuriaan tai hengellisempi, vain tietämättömämpi. Ja tietämättömyydellä ylpeily aiheissa joihin voi kuolla on todella vaarallista.

Pahinta tässä on se, että tällainen tietämättömyys-urpo vie muita mukanaan hautaansa. Kun tietämätön kommentaattori argumentoi miten turhaa on huolehtia asian X, Y tai Z kuolettavuudesta, hän samalla levittää ajatusta ettei muidenkaan kannata. Ja muut jotka seuraavat keskustelua tai osallistuvat siihen voivat omaksi tuhokseen päätyä tämän tietämättömän joviaalille kannalle. Tietämättömän kommentaattorin epärehelliset ja rikkinäiset argumentit ovat valitettavasti hyvin vetoavia, olemmehan laiskoja ja mukavuudenhaluisia olentoja.

12 kommenttia:

  1. Monelle ihmiselle kaukaisen tulevaisuuden pohtiminen tai varsinkin todennäköisyyksien miettiminen on vastenielistä, ikävää ja vaikeaa. Sellaiselle ihmiselle "kaikki kuolevat kuitenkin" asenne voi olla ihan hyvä ja elämänlaadulle myönteinen asia. Tällainenhan ei tietenkään rajoitu silloin pelkästään tupakointiin. Laiskuutta ja tyhmyyttä toki, mutta sellainen on ihan luonnollista suurelle osalle ihmisistä ja voi olla ihan tietoinen valinta, jos muu olisi liian vaikeaa.

    Tupakointi on toki laillisista paheista selvästi epäterveellisin, mutta suurin osa tupakoijistakin elää ihan hyvän elämän.

    Tupakointiin pitäisi voida nykyään suhtautua helposti suvaitsevaisesti, koska hyvin harva enää altistuu tahtomattaan passiiviselle tupakoinnille ja kansantalouden kannaltahan tupakoijat ovat kaikin puolin hyvästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En sano että tupakointia pitäisi alkaa vainoamaan varsinaisesti. Oma päätös on oma päätös - tosin kansantalouden kannalta tupakka on kyllä kaikkea muuta kuin hieno asia. Terveyskustannukset yksinään ovat massiivisia.

      Poista
    2. Terveyskustannukset näyttävät isoilta, jos tekee liian pitkälle tehtyjä johtopäätöskiä viranomaisten toitottamista "tupakkasairausten hoitokustannuksista". Niitä ei ole mitenkään verrattu tupakoimattomien hoitokustannuksiin. Todellisuudessa kaikkien ihmisten viimeisten vuosien hoitokustannukset ovat isot. Tupakoijilla viimeiset vuodet ovat vain hieman aiemmin. Tupakkasairauksien hoitokulut eivät tule muiden kulujen päälle koska hoidosta huolimatta tupakoijia kulee näihin tupakkasairauksiin.

      Asiaa on ihan tutkittukin. Jo varmaan viisi vuotta sitten Tiede-lehti uutisoi muistaakseni tanskalaisten tekemästä tutkimuksesta, jossa todettiin, että tupakoivat tulevat terveydenhuollolle noin 25% _halvemmiksi_ kuin tupakoimattomat. Myös ylipainoiset kuormittivat tutkimuksen mukaan terveydenhuoltoa hoikkia vähemmän. Molemmissa tapauksissa edullisuus johtui nimenomaan lyhyemmästä eliniästä. Samansuuntaisen arvion antoi aikanaan myös päministeri Vanhanen: http://www.iltalehti.fi/terveys/200810068379693_tr.shtml.

      Tämän lisäksi tupakoivista säästöä tulee ainakin eläkkeissä.

      Poista
    3. Mielenkiintoinen näkökulma. Edullista koska eläkkeitä ei tarvitse maksaa. Tämä tosin silittää minua vähän vastakarvaan.

      Yhteiskunnallista säästöä mitattaessa emme todellakaan voi laskea eduksi sitä että joku kuolee aiemmin. Laskennallisesti se voi olla säästökin, mutta tupakoinnin edistäminen ja rohkaisu jotta ihmiset kuolisivat ennen kun ehtivät eläkeikään tuntuu hieman arvelluttavalta. Aivan liian epähumaani lähestymistapa.

      Toisekseen, kustannuksia kyllä syntyy. Ihminen joka kuolee kiltisti on toki talousvaikutuksiltaan halpa, mutta ihminen joka kehtaa sairastua syöpään varhaisessa vaiheessa, muttei kuolekaan siihen onkin toinen juttu. Näiden ihmisten työura häiriintyy ja katkeaa tuottaen veronmenetyksiä ja syöpähoito on kaikkea muuta kuin edullista.

      Tutkimustietoa en ole nähnyt aiheesta ja tämä on yksi niistä aiheista joissa en välttämättä lähde tekemäänkään tutkimusta, sillä säilyn tupakoinnin vastustajana vaikka talousvaikutukset osoittautuisivatkin positiivisiksi. Oma tupakkavastaisuuteni on enemmän terveyspohjaista, eikä talousargumentti ole mielestäni tässä kontekstissa relevantti. Vaikka tupakalla itsensä tappaminen kuinka lopulta säästäisikin yhteiskunnallisesti, on se kuitenkin kuolettava tapa. Rahan säästäminen tappamalla yhteiskunnan jäseniä ei ole tavoiteltavaa säästöistä huolimattakaan.

      Poista
    4. "Yhteiskunnallista säästöä mitattaessa emme todellakaan voi laskea eduksi sitä että joku kuolee aiemmin."

      Jos aiemmin kuolemisesta seuraa säästöä niin kyllähän se silloin säästöä on vai onko sulla joku ihan oma määritelmä rahan säästymiselle?

      "tupakoinnin edistäminen ja rohkaisu jotta ihmiset kuolisivat ennen kun ehtivät eläkeikään tuntuu hieman arvelluttavalta."

      Kuka tässä tupakointia on halunnut edistää? Olkiukkoa rääkkäät.

      "ihminen joka kehtaa sairastua syöpään varhaisessa vaiheessa, muttei kuolekaan siihen onkin toinen juttu."

      Vaikka tällainen esimerkkitapaus olisikin olemassa, niin se ei millään lailla kumoaisi tutkimustulosta, josta kerroin. Ymmärät varmaan keskiarvon käsitteen.

      "tupakoinnin vastustajana vaikka talousvaikutukset osoittautuisivatkin positiivisiksi"

      Millä tavalla sä vastustat tupakointia? Kerrot läheisillesi sen terveysvaikutuksista? Vai oletko jopa valmis enemmistön voimalla pakottamaan tai painostamaan vähemmistön muuttamaan tapojaan?

      "Rahan säästäminen tappamalla yhteiskunnan jäseniä ei ole tavoiteltavaa säästöistä huolimattakaan."

      Taas hakataan sitä samaa olkiukkoa. Tässä kukaan ole ketään ollut tappamassa. Nykyään tupakoinnin terveyshaitoista on kaikilla tietoa. Jos joku silti valitsee tupakoida ja samalla antaa sinulle rahaa keventämällä sinun verotaakkaa, niin eikö se ole vain hyvä asia.

      Tupakoinnin haitoista, mutta myös yhteiskunnallisista vaikutuksista pitää antaa ihmisille oikeaa tietoa, jotta he voivat tehdä perusteltuja päätöksiä, jos niin haluavat.

      Poista
    5. Yhteiskunnan arvot ja vauraus ei ole pelkkää rahaa. Ihmisiä ei sovi unohtaa ja se unohdetaan jos mittaamme asioita pelkässä rahassa. Yhteiskunnan rikkaus tulee muustakin kun sen valuuttamäärästä.

      En yrittänyt väittää että promoaisit tupakointia, lähinnä perustelin että oma vastustukseni siihen pohjaa enemmän inhimillisen kärsimyksen määrään kuin taloudellisiin näkökantoihin. Mitä yritin sanoa on, että oma tupakanvastaisuuteni pohjautuu terveydellisiin näkökantoihin ja siksi en koe taloudellista perspektiiviä erityisen merkittäväksi. On mahdollista että tupakoinnilla on taloudelle positiivinen nettovaikutus, yhteiskunnalle vaikutus voi kokonaisuutena olla kuitenkin negatiivinen: inhimillinen kärsimys ja ennenaikainen kuolema kuitenkin vievät keskuudestamme ihmisiä jotka oikeasti voisivat tehdä elämistämme hieman rikkaampia.

      En vastusta tupakointia sillä asteella että alkaisin tekemään siitä laitonta, tosin puollan kyllä lakeja joiden tavoitteena on vähentää passiivista tupakointia, kuten nykyinen baariröökaamisen kielto. En painosta ketään tai saarnaa aiheesta.

      Poista
    6. Mä en näe tupakoinnin aiheuttamia kuolemia isona _yhteiskunnallisena_ ongelmana. Keskimäärin ero eliniässä ei ole niin suuri. Joidenkin kohdalla se on iso ongelma ja jotkut elävät kuten muutkin.

      Mä näen suurena yhteiskunnallisena ongelmana sen, että jotain ryhmää syrjitään aiheetta heidän elämäntapavalintojensa perusteella.

      Toki muita ei saa vahingoittaa omilla tavoillaan ja sellaiseen puuttuminen on ihan aiheellista. Varsinaisia terveyshaittoja sivullisille ei kuitenkaan tupakoinnista Suomessa nykyään aiheudu ehkä joitain yksittäisiä tapauksia lukuunottamatta.

      Hajusta johtuva epämukavuus voi joskus olla ongelma, mutta tämä on jo sen verran lievää, että moni muukin elämäntapavalinta tai harrastus on samalla tasolla muille aiheutuvassa kiusassa. Silti tupakointiin monesti suhtaudutaan kuin se tappaisi massana sivullisia.

      Poista
    7. Olemme tässä suhteellisen lähellä toistemme linjoja lopulta. Näen itse tupakoinnin aiheuttamat kuolemat sinällään tarpeettomina menetyksinä, mutta jokaisella on oikeus omiin päätöksiin, olivat ne huonoja tai eivät. Valistusta täytyy olla ja koko blogitekstin pointtihan olikin valistusmyönteinen ja valitin lähinnä siitä miten hirvittävän huono argumentti tuo "kaikkeen kuolee"-linja on.

      Suomessa tupakoinnin vaikutukset sivullisille on hyvin onnistuttu jo eristämään ja en myöskään pidä tupakkaa tällä hetkellä merkittävänä ongelmana. Ongelmani on että tämä "kuolee kuitenkin" argumentaatio tuodaan kaikkiin terveyttä koskeviin keskusteluihin vastaväitteenä ja koko keskustelu vesitetään rikkonaisella argumentilla.

      Poista
    8. Kaikkeen kuolee kuitenkin -argumenttia käytetään tosiaan monessa asiassa ja näkisin, että myös vähän eri tarkoituksissa.

      Tupakan kohdalla sillä varmasti aina tarkoitetaan sitä, että kyseinen henkilö ei välitä murehtia eikä pidä pitkää elämää niin tärkeänä. "Kuolee sitten kun kuolee." Varmasti kaikki tietävät, että tupakointi selvästi lyhentää elinikää.

      Joskus sillä varmaan tarkoitetaan sitä, että niin moni asia jatkuvasti osoittautuu epäterveelliseksi ainakin jonkun tutkimuksen mukaan, ettei niistä pysy edes kärryillä. "Kaikkeenhan nykyään kuolee." Osaltaan vain älyllistä laiskuutta, mutta myös kritiikkiä siitä kuinka epävarmoista tai vähäisistä asioista uutisoidaan.

      Sitä saatetaan käyttää kyllä ironisesti ihan muuten vaan vähättelemään jotain terveyshaittaa ja se voi olla ihan asiallistakin. Suuri osa tiedetyistä elinikää alentavista asioista on kuitenkin aika pikkujuttuja, jos vertaa esimerkiksi tupakkaan.

      Monesti sitä toki käytetään juuri niin tyhmästi kuin kirjoitit. Ihmisistä puolet on keskimääräistä tyhmempiä ja niistäkin, joita kiinnostaisi huolehtia terveydestään aika moni.

      Poista
    9. Toki turhia terveyspelkojakin tulee, harmittavasti näillä argumenteilla ne oikeat terveyspelot rinnastetaan niihin ja saadaan käsitys että oikeakin terveyspelko on yhtä turha kuin oikea pelko.

      Poista
  2. Kun ovat laiskoja ja tyhmiä, miksi ihmeessä niin perkeleen ahkerasti levittävät laiskuuttaan? Tosiasia ääneenlausutulle laiskuudelle on ; Tässä kohden "Tyhmyydelle ei ole tekosyytä."

    Jokaisen kerran kun näen huojona argumentteja, pieni pala sisältäni kuolee. Toivon että ihmiset oppisivat tämän ja välttäisivät sitten laiskuutensa ja tyhmyytensä ahkeraa levittämistä.

    Tekisivät sen sijaan jotain mukavaa tai rakentavaa. Puuhaisivat leegoilla kotona (ei ole vaikeaa edes lapsille). Katsoisivat hömppäohjelmia televisiosta samalla kun syövät popcornia. Tekisivät sitä missä ovat hyviä, esimerkiksi joso n hyvä muurari, tekisi lähipuron yli kauniin sillan joka ilostuttaisi kaikkia.

    Mutta ei. Sen sijaan tekevät "tätä". Jotain jolle on vaikeaa löytää oikeutusta tämänpuoleisesa elämässä, ja vielä vähemmän tuonpuoleisessa. Jotain jonka rinnalla seppuku olisi kaunis ja sosiaalinen aktio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun teen jotain tyhmää, tarvitsen apua sen ylläpitämiseen. Kun saan muutkin uskomaan että tekemäni tyhmyys on itseasiassa vain kiva juttu, se lievittää omaa oloani ja saan paremmin petettyä itseäni luulemaan sitä kivaksi jutuksi.

      Poista

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.