"Ihan sama"-sukupolvi


Olin lapsena kiinnostuneempi kaukaisesta historiasta ja avaruudesta kuin tapahtumista maan päällä ja en pannut koskaan merkittävästi huomiota ”oikean maailman” tapahtumille. Maailmasta pakeneminen oli tavoite, oli se sitten roolipeleillä, tietokonepeleillä tai kirjoilla. En voi sanoa pitäneeni todellisuudesta erityisesti mm. kiusaamisen takia ja ehkä se on vaikuttanut niin paljon, että olen ”ihan sama”-sukupolven edustajana poikkeuksellisen etäinen siitä maailmasta jossa elin lapsuudestani ja nuoruudestani. Synnyin ja kasvoin 80-luvulla, näin 90-luvun laman kouluikäisenä ja aikamme leimasi meidät.

Meidän aikamme tärkein vaikuttaja, yhteiskunnallisten filosofioiden tai uskontojen sijaan oli (ja on yhä) populaarikulttuuri. Imimme sisäämme sarjakuvia, piirrettyjä, musiikkivideoita, tv-sarjoja ja elokuvia. Elimme fiktiolla tavalla jolla yksikään aiempi sukupolvi ei ollut elänyt. Jokainen meistä tiesi kuka on Heman ja Skeletor ja miksi he taistelevat. Harva meistä tiesi muita poliitikkoja kuin oman presidentin - jos sitäkään.

Politiikasta sukupolvemme pelattiin kokonaan ulos. Yksikään puolue ei enää edustanut väriä, vaan kaikki sanoivat tahtovansa parasta kaikille. Jokainen näytti samalta ja kaikkien tavoite oli todellisuudessa oma etu – ja jokainen poliitikko muisti tietysti kertoa tämän kilpailijoistaan. Tämä poliitikkojen joukko esittäytyi meille jonain epäluotettavana ja etäisenä. He eivät olleet luotettavia yhteiskuntamme johtajia, vaan epäluotettavia kähmijöitä jotka sopivat takahuoneissa sopimuksia oman etunsa tähden. Kukaan ei koskaan opettanut meille todellista yhteiskunnan ymmärtämistä, sillä epäpoliittinen koulumme oltiin ajettu tilaan, jossa poliittisten puolueiden agendoista piti vaieta ja kertoa vain julkisivusta. Politiikka näytti kaikki samalta koska kukaan ei tahtonut kertoa politiikasta. Politiikasta kertominen muuten kuin yleisharmaasti olisi poliittinen kannanotto joidenkin mielestä.

Muistan kouluaikoinani miten vähän yhteiskunnan tapahtumat meille kuuluivat. Lapset olivat irtonaisia politiikasta ja suuresta maailmasta. Meille ei ollut niin merkitystä mikä suurvalta romahti, kuka uhitteli kenelle, kuka edusti mitä uskonkuntaa tai kenen vanhemmat olivat kommunisteja tai porvareita. Nämä seikat olivat sukupolvelleni kadoksissa. Niin hyvässä kuin pahassa.

Yhteiskunnallisista asioista ei kiinnostuttu ja kiinnostuminen oli itseasiassa outona pidetty piirre: yhteiskunnalliset asiat olivat vanhempien ihmisten maailma johon emme tunteneet olevamme tarvetulleita. Tämä vieraus näkyy yhä tänäkin päivänä jos katsomme miten poliittiset puolueet pääasiallisesti ajavat suurten ikäluokkien asiaa. Ja niin niiden kannattaakin, nuoremmat ovat vieraantuneet politiikasta ja yhteiskunnasta. Varsinkin ikäryhmääni on aina mielestäni vaivannut tietty aikaansaamattomuus tai välinpitämättömyys. Olen käynyt läpi ala-asteen, yläasteen ja lukion eri kouluissa ja kaikissa tämä kiinnostuksen puute yhteisistä asioista on ollut läsnä. Huomasin sen vasta lukiossa kun vertasimme aiempien vuosien – muutamaa vuotta meitä vanhempien jopa – luokkien aktiivisuutta ja se oli moninkertaista omaamme nähden.

Aiemmat vuosiryhmät järjestivät näytelmiä, ohjelmaa, jopa poliittisia tempauksia ja kannanottoja. Meillä oli hankaluuksia saada ketään edes järjestämään omaa penkkariajeluamme tai potkiaisia. Aktivistit puuttuivat täysin. Luokkien "aktiiveina" pidetyt henkilöt olivat edeltäjiinsä verrattuna kovin passiivisia.

Elin läpi rautaesiripun murtumisen ja Neuvostoliiton romahduksen. Ja en huomannut mitään. Jouduin muistelemaan ja tutkailemaan tapahtumia Internetistä muistaakseni jotain yhteiskunnallisia tapahtumia 80- ja 90-luvulta jotka ei liittynyt suoraan elämääni. EuroDisney-puiston avautuminen vaikutti hieman tutulta ja muistin miten olin halunnut mennä sinne. Muuten muistan hyvin vähän ja tämän takia minun on hankala analysoida tapahtumien tärkeyttä sukupolvelleni. Tämä sama ilmiö tuli esiin keskustellessani ikäläisteni kanssa koulussa ja ulkopuolella: harva osasi sanoa kokemuksiaan 90-luvun suurista tapahtumista, vain mainita joitain niistä oppikirjasta luetun tapaisesti. Olimme sanalla sanoen missanneet kaiken, ne eivät koskettaneet meitä.

Olimme ”ihan sama”-sukupolvi. Meitä ei suuresti kiinnostanut. Olin aikanaan sen mallilapsi, nykyisin tosin tapansa parantanut sellainen. Sukupolvemme on ehkä muuttumassa. Minä ainakin olen - tai ehkä olen vain keski-ikäistymässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.