Suomalaiset ja lapsiviha

Tänään puhutaan vähän suomalaisista, kulttuureista ja Riku Rantalan kolumneista. Tämä ei ole Halla-Aholainen kolumni.

Sosiaalisen median kautta käsiini osui Madventures-sarjasta tutun Riku Rantalan tuore kolumni Helsingin Sanomista: "Vain Suomessa vihataan lapsia". Tässä hän pohtii miten suomalaiset tiuskivat ja ärähtelevät lapsia käyttäytymään heidän tehdessään mitä lapset tekevät ja miten Suomessa katsotaan (tai sanotaan) pahasti heti kun lapsi on hieman äänessä tai juoksentelee.

Rikun päätelmä tästä oli tyly: Suomessa lapsia vihataan ja heidän ei anneta olla lapsia. Olen Rikun kanssa monesta asiasta samaa mieltä, mutta tässä lähdemme täysin eri suuntiin.

Ensinnäkin voimme puhua hieman siitä mitä viha on. Riku määrittää vihan samalla oudon miedolla tavalla kun Crackedin toimittaja artikkelissaan siitä miten miehet vihaavat naisia: se ei ole varsinaisesti vihaa, vaan paljon miedompi käyttäytyminen määritellään vihaksi. Oikea viha on melkoisen paljon myrkyllisempää ja vaarallisempaa kuin vain sitä että lasten ei anneta riehua, eläköidä ja mekastaa. Rikua ei tästä voi tosin syyttää, ääritermit ovat löystyneet viime vuosina ja niitä viljellään selvästi väärissä kohdissa.

Aiheeseen kuitenkin palatakseni, tokihan Suomessakin jotain on meneillään lapsiin liittyen, ei kuitenkaan vihaa kuten Riku asian ilmaisee. Lapsia sosiaalistetaan kasvatuksella ympäröivään maailmaansa. Suomessa tämä maailma ja sen sosiaaliset konventiot ovat hillittyjä ja hieman jopa sisäänpäin kääntyneitä ja nämä Riku näkee negatiivisina piirteinä. Tämä on mielestäni outo katsaus mieheltä joka on sarjassaan usein puhunut eri kulttuurien ymmärtämisen puolesta: suomalaiseen tapakulttuurin kasvattaminen on yhtäkkiä lapsen vihaamista.

Tämä sama ilmiö kohoaa suomalaisessa kulttuurikeskustelussa (jolla nyt tarkoitan ehkä enemmän maahanmuuttokeskustelua): Kun muista kulttuureista puhutaan, kulttuurien huonoihin puoliin tavataan suhtautua hieman ymmärtäen. Monet hyvin kielteisetkin piirteet katsotaan hyväksyttäväksi (ääriesimerkkejä lukuunottamatta) tai ainakin ymmärrettäviksi kulttuurin perusteella. Suomalaisen kulttuurin piirteet eivät sen sijaan ole hyväksyttäviä tai puolustettavia. Ne menettävät sen "kulttuurin" suojeluksen joita ulkomaiset kulttuurit nauttivat.

Suomalaisille tämä on harmittavan tyypillistä. Tuomitsemme nopeasti omat tapamme ja käytäntömme voimakkaasti ja paljon herkemmin kun tuomitsisimme ulkopuolisia tapoja ja käytäntöjä. Omaan kulttuuritaustaamme itseasiassa kuuluu melkoinen määrä itsensä häpeämistä ja tarkoittamatta Riku ilmentää tätä hienosti.

Suomessa lapset kasvatetaan häpeämään omaa huonoa käytöstään. Tässä ei vihata lapsia ja estetä heitä käyttäytymästä kuten lapset käyttäytyvät, lähinnä sosiaalistetaan kohti ympäröivän yhteiskunnan normia. En nyt ota kantaa siihen onko tämä hyvä vai huono normi, mutta vihaksi en pysty sitä mieltämään. Tämän sosiaalistamisen takia suomalaiset häpeävät myös kansallista perseilyämme. Ja tämän takia Riku Rantala kirjoittaa kolumnin siitä miten suomalaiset vihaavat lapsiaan.

Paljosta matkustelustaan huolimatta, Riku on lopulta suomalainen, Riku on opetettu olemaan hillitty ja häpeämään, Riku ei ehkä enää ole hillitty, mutta hän kyllä häpeää. Hänen perusajattelussaan on takana tapa katsoa lähipiirinsä käyttäytymistä hillityn ja hieman tuomitsevan linssin läpi, häpeämmehän omaa käyttäytymistämme koska äitimme ovat lapsena tiuskineet meille kun juoksemme, olemme yhtä aikaa oppineet olemaan hillittyjä ja hiljaa, mutta myös omaksuneet sen saman tuomitsemisen jolla meidän lapsellinen käyttäytymisemme on tuomittu. Häpeämme koska meidät on opetettu häpeämään ja tuomitsemme toisiamme koska olemme itse joutuneet tuomiolle.

Tämä laajenee lopulta koskettamaan laajemmin koko omaa viitekehystämme (muita suomalaisia) joiden käytöstä häpeämme koska koemme heidät osaksi omaamme. Häpeä on kansallinen erityispiirteemme - kaikki koska emme saaneet juosta, remuta ja rellestää kun äiti vei meidät ravintolaan.

Hävetään kaikki, se on meidän juttumme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.