Alkoholia ja sen käyttöä rajoittaa Suomessa melkoinen määrä lakeja. Ja näitä lakeja meidän on kiittäminen suomalaisten humalahakuisuudesta ja viinainnosta. Mielenkiintoisesti nimenomaan Raittiusliike on yksi suurimpia syypäitä humalahakuisen viinakulttuurimme syntyyn.
Aloitetaan alusta.
Suomessa talonpoikien viinankäytöstä oltiin erityisen huolissaan. Eräiden mukaan suomalainen viinan otto oli erityisen haitallista suomalaisten "viinapään" takia, tosin tämä oli luonnollisesti vain maaseutujen ongelma, sillä kyllähän parempi sivistynyt väki osasi viiniä ottaa. Suomessa pontikan keitto kiellettiinkin 1866 juuri näitä kansan syviä rivejä parantamaan. Kiellon takana oli myös taloudellisia intressejä: maaseudun omakotoista viina keittelevät talonpojat haluttiin tehdasviinan juojiksi. Kiellolla oli päinvastainen vaikutus aiottuun: alkoholin käyttö ei vähentynyt tai muuttunut sivistyneemmäksi, vaan molemmissa mentiin siihen toiseen suuntaan.
Pontikkaa on Suomessa kokkailtu 1500-luvulta asti ja sen käyttö oli itseasiassa ollut suhteellisen hillittyä, ryyppyputket ja tiukka tinttaaminen eivät olleet tyyppillisiä. Kun ponundeeri kiellettiin, alkoivat talonpoikien ryyppyreissut. Yhtäkkiä viina olikin harvinaista ja sitä piti noutaa kaunpungista pitkien reissujen takaa. Nämä reissut kestivät monta päivää ja ne olivat viinanhöyryisiä alusta loppuun - ja näissä reissuissa oli nykypäivän viinanhöyryisen humaltumisryyppäämiskulttuurin siemenet. Alkoholin vanha jopa ritualistinen käyttö unohtui ja kuivui, tilalle tuli vain ryyppääminen.
Sitten 1900-luvun alkupuolella Suomessa astui voimaan kieltolaki jonka alaisuudessa alkoholista tehtiin kokonaan kiellettyä. Myös kieltolain takana oli poliittisesti voimakas raittiusliike joka oli huolissaan suomalaisten voimakkaasta alkoholin käytöstä. Raittiusliike oli kuitenkin väärässä: pontikankeiton kiellon aikaansaamista ryyppyreissuista huolimatta Suomessa käytettiin vähemmän alkoholia (per henkilö) kuin missään muualla Euroopassa!
Ennen raittiusliikkeen paskahalvausta, juominen ei ollut kenellekään mikään iso juttu ja siihen kiinnitettiin kovasti huomiota. Yhtäkkiä juomisesta tehtiin kiinnostavaa ja jännittävää salassa tehtävää puuhaa. Nyt viinaan sai hankalasti ja kun sitä saatiin, se piti juoda salassa, sitä piti juoda paljon ja se piti juoda äkkiä! Viinaa ei uskaltanut säilyttää pitkiä aikoja, vaan pullot piti tyhjentää nopeasti. Lisäksi vahva viina muuttui kansan juomaksi ensistä voimakkaammin, pienen tiukan pullon pystyi piilottamaan helpommin kuin monta vähemmän tiukkaa olutta.
Kieltolaista ei kuitenkaan opittu mitään. Kun kieltolaki kumottiin ja alkoholin myynti tuotiin valtion monopolin kautta takaisin. Ostopaikkoja ei perustettu maaseudulle, joten maaseudun viinakulttuuria hallitsi edelleen raittiusväki, pimeä viina ja känniset ostosreissut kaupunkiin. Alkon politiikkaan kuului myös viinakortit ja tarkkailu. Alkoholin ostajien ostokäyttäytymistä tarkkailtiin ja liian usein ostavien osto-oikeudet saatettiin evätä raitistumisen toivossa. Käytännössä nämä yksilöt siirtyivät pimeiden viinatrokareiden pariin.
Raittiususkonnon mentaliteetti oli, että kansalainen on vain viinanhimonsa orja ja siveämmän ja fiksumman väen on pidettävä huolta etteivät nuo raukat jää viinapirun peukalon alle. Tässä missiossaan he onnistuivat luomaan täydellisen ympäristön humaltumis- ja örveltämiskulttuurin synnylle. Illuusio suomalaisesta viinakulttuurista oli siis eräänlainen itsensä toteuttava ennustus. Raittiusväki oli menestyksekäs tasan siinä, että heidän ansiostaan meillä on tänä päivänä se viinakulttuuri jota vastaan raittiusväki taisteli.
Raittiusväki aikaansai siis tilanteen jossa viinan käyttö muuttui siksi vastuuttomaksi humalahakuiseksi ryyppäämiseksi mitä nykyisin kovasti paheksutaan. Alkoholin rajoitukset ja säännöt ovat ylläpitäneet ja vahvistaneet tätä kulttuuria vuosikausia. Toki asiaan on vaikuttanut ja vaikuttaa muitakin tekijöitä (kuten kaupallisten tahojen halu saada ihmiset ostamaan alkoholi perinteikkään kotikeittelyn sijaan) mutta raittiusliike oli ehkä merkittävin tekijä kun lakia lopulta säädettiin.
Tässä tekstissä olemme pohtineet humalahakuisuuden alkuperää. Seuraavissa teksteissä tutustutaan sitä vahvistaneisiin tekijöihin ja yhä voimassa oleviin käytäntöihin ja lakeihin jotka varmistavat viinahöyryisen humalakulttuurin säilymisen suomalaisessa mainstreamissa.
Aloitetaan alusta.
Suomessa talonpoikien viinankäytöstä oltiin erityisen huolissaan. Eräiden mukaan suomalainen viinan otto oli erityisen haitallista suomalaisten "viinapään" takia, tosin tämä oli luonnollisesti vain maaseutujen ongelma, sillä kyllähän parempi sivistynyt väki osasi viiniä ottaa. Suomessa pontikan keitto kiellettiinkin 1866 juuri näitä kansan syviä rivejä parantamaan. Kiellon takana oli myös taloudellisia intressejä: maaseudun omakotoista viina keittelevät talonpojat haluttiin tehdasviinan juojiksi. Kiellolla oli päinvastainen vaikutus aiottuun: alkoholin käyttö ei vähentynyt tai muuttunut sivistyneemmäksi, vaan molemmissa mentiin siihen toiseen suuntaan.
Pontikkaa on Suomessa kokkailtu 1500-luvulta asti ja sen käyttö oli itseasiassa ollut suhteellisen hillittyä, ryyppyputket ja tiukka tinttaaminen eivät olleet tyyppillisiä. Kun ponundeeri kiellettiin, alkoivat talonpoikien ryyppyreissut. Yhtäkkiä viina olikin harvinaista ja sitä piti noutaa kaunpungista pitkien reissujen takaa. Nämä reissut kestivät monta päivää ja ne olivat viinanhöyryisiä alusta loppuun - ja näissä reissuissa oli nykypäivän viinanhöyryisen humaltumisryyppäämiskulttuurin siemenet. Alkoholin vanha jopa ritualistinen käyttö unohtui ja kuivui, tilalle tuli vain ryyppääminen.
Sitten 1900-luvun alkupuolella Suomessa astui voimaan kieltolaki jonka alaisuudessa alkoholista tehtiin kokonaan kiellettyä. Myös kieltolain takana oli poliittisesti voimakas raittiusliike joka oli huolissaan suomalaisten voimakkaasta alkoholin käytöstä. Raittiusliike oli kuitenkin väärässä: pontikankeiton kiellon aikaansaamista ryyppyreissuista huolimatta Suomessa käytettiin vähemmän alkoholia (per henkilö) kuin missään muualla Euroopassa!
Ennen raittiusliikkeen paskahalvausta, juominen ei ollut kenellekään mikään iso juttu ja siihen kiinnitettiin kovasti huomiota. Yhtäkkiä juomisesta tehtiin kiinnostavaa ja jännittävää salassa tehtävää puuhaa. Nyt viinaan sai hankalasti ja kun sitä saatiin, se piti juoda salassa, sitä piti juoda paljon ja se piti juoda äkkiä! Viinaa ei uskaltanut säilyttää pitkiä aikoja, vaan pullot piti tyhjentää nopeasti. Lisäksi vahva viina muuttui kansan juomaksi ensistä voimakkaammin, pienen tiukan pullon pystyi piilottamaan helpommin kuin monta vähemmän tiukkaa olutta.
Kieltolaista ei kuitenkaan opittu mitään. Kun kieltolaki kumottiin ja alkoholin myynti tuotiin valtion monopolin kautta takaisin. Ostopaikkoja ei perustettu maaseudulle, joten maaseudun viinakulttuuria hallitsi edelleen raittiusväki, pimeä viina ja känniset ostosreissut kaupunkiin. Alkon politiikkaan kuului myös viinakortit ja tarkkailu. Alkoholin ostajien ostokäyttäytymistä tarkkailtiin ja liian usein ostavien osto-oikeudet saatettiin evätä raitistumisen toivossa. Käytännössä nämä yksilöt siirtyivät pimeiden viinatrokareiden pariin.
Raittiususkonnon mentaliteetti oli, että kansalainen on vain viinanhimonsa orja ja siveämmän ja fiksumman väen on pidettävä huolta etteivät nuo raukat jää viinapirun peukalon alle. Tässä missiossaan he onnistuivat luomaan täydellisen ympäristön humaltumis- ja örveltämiskulttuurin synnylle. Illuusio suomalaisesta viinakulttuurista oli siis eräänlainen itsensä toteuttava ennustus. Raittiusväki oli menestyksekäs tasan siinä, että heidän ansiostaan meillä on tänä päivänä se viinakulttuuri jota vastaan raittiusväki taisteli.
Tässä tekstissä olemme pohtineet humalahakuisuuden alkuperää. Seuraavissa teksteissä tutustutaan sitä vahvistaneisiin tekijöihin ja yhä voimassa oleviin käytäntöihin ja lakeihin jotka varmistavat viinahöyryisen humalakulttuurin säilymisen suomalaisessa mainstreamissa.
Kommentit
Lähetä kommentti
Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.
Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.
Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.