Kovaa pullaa: Uusi köyhempi sukupolvi

Tiesitkö että olemme ensimmäisiä sukupolvia jotka ovat vanhempiansa köyhempiä? Elämme mielenkiintoisia aikoja monellakin tavalla, yksi niistä on pullamössöksi väitettyjen sukupolvien todellisuus, joka on kaikkea muuta kuin valmiiseen pöytään tuloa. Pullamössösukupolvi saa ehkä syödä pullaa limpun sijaan, mutta juhlapulla sijaan, heitä odottavat tähteet. Pöytä oli katettu komeasti, mutta se pulla mitä on jäljellä on kuivaa ja kovaa. Mahdollisuudet ovat kuivuneet ja tulevaisuus ei ole helppo ja pehmoinen, vaan vaarallinen ja epävarma, uhkakuvien vaihdellessa työttömyyden, kurjuuden ja jopa biosfäärimme tuhoutumisen välillä.

Moni nuori on kuullut vanhemmiltaan tai muuten vain iäkkäämmiltä miten heidän opiskeluaikanaan ei ollut opintotukea, vaan lainoilla ja työllä elättivät vanhempiemme sukupolven ihmiset opiskelunsa. Mantra on iin usein toistettu että siitä on tullut yleisesti hyväksyttyä totuutta: vanhempiemme sukupolvet, suuret ikäluokat, elivät paljon vaikeammassa maailmassa ja ansaitsivat tiensä hyvinvointiimme. Nykysukupolvet ovat jotenkin tulleet mukaan kun yhteiskunta on jo valmis ja ovat vain kiittämättömiä ja laiskoja, tietämättömiä siitä miten hyvin heillä on asiat. Tässä törmäämme mielenkiintoiseen illuusioon, sillä valitettava totuus tässäkin asiassa on melkoinen määrä ajan muistojen kultaamista ja oman itsensä glorifoimista.

Purkakaamme tämä myytti kappaleiksi perusteellisesti, tilanne on nimittäin huomattavan erilainen.

Aikaisempina vuosikymmeninä palkat olivat nykyistä pienempiä mutta samalla myös eläminen oli huomattavasti halvempaa. Opiskelut voitiin rahoittaa tekemällä kesätöitä ja lainalla, sillä opintolaina oli maksettu takaisin muutamassa vuodessa. Pääkaupunkiseudulla asuva henkilö tarvitsee kuukauden selviämiseen nykyisin melkoisesti enemmän rahaa kun muutama vuosikymmen sitten tarvittiin. Esimerkiksi halvinkin vuokra-asunto alkaa olemaan 600 euroa kuukaudessa tai enemmän ja vaikka työskentelisin kesällä kuinka ahkerasti, en olisi pystynyt kasaamaan talven vuokriin riittävää summaa yhdessä kesässä.

Lainat eivät ole sen mukavampi skenaario myöskään. Jos kuvittelemme hetken että tämä opiskelijoita pullamössöksi muuttava opintotuki lakkautettaisiin, opiskelija joutuisi rahoittamaan itseään vain lainarahalla. Vuokratason huomioiden heitettäköön kuukauden menoiksi pyöreä tonnin luku (600 vuokraa, 400 kaikkeen muuhun). Kolmen ja puolen vuoden opiskeluista (jos kesät loisii vanhempien helmoissa) seuraisi 35 000 euron velka (1000*10*3,5) - entistä enemmän jos valtiovarainministeriön tahdon mukaan opistot alkaisivat vaatimaan opiskelijoilta vielä rahaa opiskelusta.

Monen kymmenen tuhannen velan kanssa tuoreen vastavalmistuneen opiskelijan pitäisi sitten pystyä alkaa uraa aloittamaan ja perhettäkin perustamaan. Ilman pääomaa pohjalla, monen kymmenen tuhannen velan maksu voi viedä vuosia, enemmän vielä jos ei töitä saakaan heti ja korot alkavat kasautumaan tuohon päälle.

Tässä on yksi suurempia ongelmia kun näitä pullamössösukupolvia katsotaan. Suuret ikäluokat valittavat kun nuoret ovat sitä pullamössöä ja odottavat saavansa apua tukina ja sitten vain laiskottelevat. He eivät ymmärrä miten malli, jolla he itse kasvoivat nykyiseen koulutukseensa ja asemiinsa, ei enää toimi. Nykyisellä hintatasolla ei ole mahdollista hankkia koulutusta ilman yhteiskunnan avustusta osassa laskuista. Se tie jota edeltäjämme kävelivät ei enää johda veden ääreen, se johtaa aavikolle.

Ongelma ei tosin kosketa vain nuoria, vaikka suurten ikäluokkien jälkeen tulleet sukupolvet kärsivätkin siitä suoremmin kuin edeltäjänsä. Keskiluokka kokonaisuudessaan on menettämässä asemaansa ja tekemässä kuolemaa, suuret ikäluokat kuitenkin ehtivät eläkkeelle ennen kuin vasara laskeutuu. Nykyinen kansainvälisen taloutemme suunta on kuitenkin selvä: keskiluokat tukehtuvat koko maailman suhteellisen omaisuuden langetessa yhä harvempiin käsiin.

Konkreettisesti tämän näkee länsimaista siinä jossa kehitys on pisimmällä; Yhdysvalloissa on meneillään keskiluokan täydellinen romahdus. Tämä rohahdus (kuten kaikki romahdukset) ei ole jotain mikä tulee tapahtumaan sitten joskus tulevaisuudessa, vaan Yhdysvalloissa romahdus on jo oikeastaan tapahtunut:  kahden työssäkäyvän aikuisen rahoittamalla taloudella on vähemmän ostovoimaa kuin yhden työssäkäyvän perheellä oli neljä vuosikymmentä sitten.

Palkat ovat toki nousseet, mutta eivät inflaation tahdissa. Asumisen, sähkön ja oikeastaan kaiken (paitsi kulutuselektroniikan) hinnat ovat nousseet, mikä entisestään romahduttaa ostovoimaa. Keskiluokka tekee kuolemaa ja sen kuolema on käsillä nyt, ei joskus etäisessä tulevaisuudessa. Ainakin Yhdysvalloissa siis, meillä lienee hieman aikaa asian kanssa sillä tilastot eivät täällä näytä ihan yhtä pahoilta.

Nuorilla joiden taloudet ovat heikoimmat ei ole näissä oloissa koskaan mahdollisuutta velattomaan elämään. Opintolainojen jälkeen seuraavat asuntolainat ja loputon luottojen kierre. Nykysukupolvi saa jotenkin perittyä vanhempiensa omaisuutta, mutta heiltä itseltään ei jää mitään omille lapsilleen.

Toivottomuus, tieto huonommasta tulevaisuudesta ja alati köyhtyvä maailmamme, siinä on pullamössösukupolven osa. Liian helpoksi sitä ei voi sanoa vakavalla naamalla.

Kommentit

  1. Nuo kaksi viimeistä lausetta kuittasi asian todella hyvin. Kiitos.

    Terveisin,
    Toivoton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se oikeasti toivotonta ole, tuntuu vain siltä. Molemmat tosin tuntuvat yhtä pahoilta.

      Poista
  2. Sekä minä että puolisomme selvisimme ilman opintolainaa. Temppu oli seuraava ; Se ei perustunut tukiin. Sillä vaikka asuimme KORSOSSA halvassa 1970 -luvun halpisopiskelija -alueella kahden ihmisen opintotuet ja muut tuet tarkoittivat sitä että vuokran ja pakollisten laskujen jälkeen oli taskussa -80 euroa jolla piti ostaa ruuat. Ei siis kahdeksankymppiä kahden ihmisen ruokiin. Vaan jos ei syöty niin jäätiin vain 80 euroa miinukselle.

    Me teimme asian siten että opiskelimme vuoroissa. Sinä toisena aikana käytiin "kunnon töissä". (Itse tein bingossa 60 tuntisia työviikkoja 7 päivää viikossa. Se oli ehdottomasti laitonta, mutta tehtiin sellainen diili sen omistajan kanssa.) Kummankin opinnot venyivät vuodella. Muu ei ollut mahdollista.

    Ratkaisu oli oikea, koska esim. puolisoni on opettajana. Alkuun sillä alalla joutuu ihan tavallisesti määräaikaisille töille. Eli saa paikan vuodeksi kerrallaan. Ei ole takeita että joka vuosi saa. Tässä normaalia vuokraa maksellessa ei olisi varaa maksella mitään opintolainoja.

    PS. Itse kirjoitin tukien sijasta työstä. Henki ja teemat olivat samat - keskitys vain oli ero ; Pullamössösukupolvi onkin vaihtunut mikropitsasukupolveen. Ja pullamössöjen eläkepummien isoin kriisi on ollut se, että he ova saaneet lapsena liian halpoja leluja ja peilaavat tähän sitä miten heidän omilla lapsilla on ollut paremmat lelut. Näin vertauksenomaisesti tietysti kaiken muunkin kohdalla "paremmin".

    Ja pahin ongelma ei ole oikeasti edes se opintolaina, vaan se miten sen maksaa takaisin. Tuet eivät ole isoin ongelma, niistä tulee ongelma vasta koska perimmäinen suurempi ongelma - eli palkan ostovoiman pieneneminen ja töiden pätkätöistyminen - ovat karua todellisuutta. Vanha ihminen ei ymmärrä että se vakaan työputken ja suojatyöpaikojen lamaamat ihmiset eivät ymmärrä.

    Se on se, että heidän elämänkokemuksensa ei ole paskankaan arvoista. Sillä opiskelu ei ole sitä mitä se on ollut ja työ ei ole sitä mitä se on ollut. Tässä mielessä he eivät eroa oleellisesti mitenkään mistään vaihtoehtohoitajista ja muista omakohtaisiin kokemuksiin vetoajista. Kysymys ei edes ole siitä ovatko kokemukset aitoja ja onko niiden kertoja fiksu. Kysymys on siitä että omaa riittämätöntä tai väärin kohdennettua tietoa sovelletaan jossain jonne se ei sovi koska omaa marginaalista kokemusta pidetään unversaalina totuutena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma tukitarinani on aika samanlainen. Halvalla asumista Vantaalla, puoliso oli töissä kun minä opiskelin ja kun hän pääsi kouluun, elimme käymällä töissä opintojen sivussa ja tekemällä työtä kaikki kesät. Viikot olivat aina 6:n koulu+työpäivän mittaisia, usein myöhään iltaan koska töissä piti käydä ja läksyjä tehdä.

      Omista opiskeluistani ei ole kauaa, vuosituhannen alkua pidemmälle ei tarvitse mennä. Ja tilanne on siitä jo ehtinyt huonontua. Vuokrat ovat huomattavasti korkeammat, sähkö kallistunut. Nettiliittymissäkin on halvin hintaluokka kadonnut.

      Jos omista opinnoistani on joitain vuosia ja tilanne on jo muuttunut, miten paljon eri maailmasta puhutaankaan kun isäni tai äitini valmistui? Tai edes vanhempieni ja itseni ikäluokkien välissä olevat? Muutos on niin suuri, että kuten sanoit, ns. naavapartojen näkemykset opiskelun tai perheen perustamisen nykyrealiteeteista ovat kuin yrittäisi kuvailla Internet-aikakautta käyttäen Bornean valkoista miestä koskaan näkemättömien alkuasukkaiden kieltä:

      Saat sanottua jotain samantapaista, mutta oleellisissa asioissa maali missataan kilometrillä.

      PS: Blogauksesi luonnehdinta suurista ikäluokista pullamössösukupolvena on oikeastaan täysin osuva. Se sukupolvi joka on nauttinut tästä pitopöydästä on kollektiivisesti siirtänyt oman syntinsä ja heikkoutensa seuraavien niskaan ja nimennyt heidät häpeäkseen.

      Lähelle meni, mutta huti.

      Poista
  3. Itse aloitin opiskelut 2004 ja valmistunut melko lailla muutamia (yllättävän monia kyllä, mutta tuntuu kuin eiliseltä) vuosia sitten.

    Lisäksi on hyvä huomata mitä tietotekniikka on tehnyt opiskelulle. Nimittäin se on tehnyt siitä kalliimpaa.

    Nimittäin materiaalisia kustannuksia. Ennen pärjäsi viholla, kynällä ja paperilla. Meidän perhe oli niitä köyhiä perheitä joilla ei ollut tietokonetta. Isosisareni sai vielä tapeltua läpi sen, että teki asioita vanhanaikaisella kirjoituskoneella. Mutta minun kohdalla oli kello jo käynyt ja tietotekniikan käyttäminen lukiossa oli taistelemattomana perusoletuksena. (Minä en tosin taistellut, tein kesän töitä, mm. fyysisesti rankan muuttourakan, jotta sain rahat graafiseen ohjelmoitavaan laskimeen, jota kyllä käytinkin sitten paljon.) Rahat pitäisi saada vielä tälläisiinkin! (Ja lukio on kallis, itse maksoin melko pitkälle kirjat tuolloin jo itse. Ja lainasin käytettynä. Yliopistossa kirjat on vaikeammin lainattavissa ja pakotetummin ostettava.)

    Tietokone on pirunmoinen investointi, kun huomioi että käytettävissä oleva raha on pauttirallaa puolet työttömyyskrvauksesta. (Kannustaako ne oikeasti työttömiksi pummeiksi nuoria? Että saavat vain sellaista työtä mihin rekrytään pääasiassa virolaisia ulkomaalaisia palkkavaatimuksineen? Tätäkö on Suomen Kilpailukyky.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietokoneiden hinta on toki tippunut, mutta totta. Tosin vain jos ajattelemme ettei tietokonetta muuten ostettaisi, mikä tänä päivänä on jo vähän harvinaista. Oppikirjojen hinnat ovat sillä aikaa kivunneet melkoisesti.

      Poista
  4. Kirjat on kallistunut. Ja jos oikeasti opintotukirahalla elää, niin ainakin itse olen sitä porukkaa joka pärjää ilman konettakin. Tietokone on ylellisyystuote ja lisäksi kerettiläistä renessanssinjälkeistä teknologiaa. Sellaisia ei välttämättä hankita, ainakaan jos on jos ei teknofobinen niin ainakin uuden teknologian kanssa kädetön amatööri. (Puolisoni ohjelmoi jopa nauhoitukset telkkaan. Jopa ohjelmointitaitoni jäivät 90 -luvulle eli ei silläkään nykyään mitään merkittävää tee.) On väärä oletus että hankitaan aina tietokone hupitarkoitukseen. Toki todella moni hankkii. Tietokone on kuitenkin MYÖS pakotettu - se vaan rojahtaa aika harvan päälle koska vanhemmilla on massia ja opiskelija saa nämä kotoaan siksi. Meillä ei ollut massia, ja tietokone vanhempien varoista olisi ollut sama kuin olisi itse yrittänyt rakentaa avaruusrakettia ladasta. (Venäläiset ovat tiemmä onnistuneet tässä.)

    VastaaPoista
  5. Opinnoissahan on tämän varallisuuskysymyksen vuoksi kysymys elitismistä. Eli tietokone ei ole ongelma jos on keskiluokkaa tai ylempi. Tämä johtaa luokkautumiseen. Sotii inaisesti sivistysyliopiston ja kaikille yhteisen peruskoulutuksen ideaa vastaan sellaisella syvällä ja häiritsevällä tasolla. Toisessa päässä onkin se, että on ihmisiä joilla on varaa ottaa riskisijoitus menemättä konkurssiin ja niihin joilla ei ole varaa tälläiseen.

    Ja opiskelu on sukupolven aikana muuttunut sijoituksesta riskisijoitukseksi, jossa riskin kantaa opiskelija. Raharikkaat voi tietysti kertoa miten rohkeita päätöksiä ja riskisijoituksia ovat tehneet onnistuneesti. Etenkin kun eivät pistä koko omaisuuttaan yhden kortin varaan, kuten köyhemmät joutuvat. Etenkin jos tekevät firman rahoilla eivätkä henk. koht. omaisuudellaan. Etenkin jos konsultoivat rohkeasti jonkun toisen firmaa vakaalla laskutuksella.

    VastaaPoista
  6. Koulutuksessa onkin itse asiassa nostettu esille eliittikoulujen ajatus ja muutenkin työelämässä tunnutaan ajavan palkkausta - Suomen kiistämättömän työn ylihinnoittelun nimissä - alas jotta saataisiin aikaan orjaluokka. Opintotukijärjestelmän nykytilakin ajaa lisäksi sitä että tämä orjaluokka muuttuu periytyväksi. Opintoputki kun toimii siten että sukuun kuuluminen eikä kyvyt määräävät sen saako edes chanssit. Työtä opiskelu vaatii aina, mutta kaikilla ei ole varaa edes tähän yrittämiseen. Siinä on inaisen vaikea vedota kannustamiseen ja insentiiveihin. Ainut lohtuni on se, että kaikki ongelmat ratkeavat viimeistään anarkiavaiheessa. Se ei ole hyvä lohtu.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.