Perustulosta valtava tulonsiirto yrityksille?

Aikanaan Jaana Pelkonen kritisoi perustulomallia valitellen miten se mahdollistaisi tuen saamisen ilman vastiketta. Oikeistoliberaalien parissa perustulo on ollut hyvin epäsuosittu malli, mitä jaksan itse ihmetellä, olettaisin heidän innostuvan perustulosta muita enemmän. Perustulo on nimittäin parhaita yritystukia mitä viime vuosina on keksitty.

Suomessa on monia aloja joiden palkoilla ei elä. Palkka ei riitä vuokran maksuun, ruokaan ja muihin perusedellytyksiinkään, puhumattakaan auton hankinnasta tai jälkikasvun kuluista. Helsingin alueella pariskunta jossa molempien palkka jää alle puolentoista tuhannen (minus verot) on aika tiukoilla ja huonomminkin tienaavia löytyy kiitos nollasopimusten ja muun hauskan.

Perustuloa on esitetty yhdeksi malliksi jolla nämä ongelmat voitaisiin ratkaista, silloin vähäpalkkainenkin työ olisi kannattavaa ottaa vastaan ja toimeentulo olisi taattu. Yksi ongelma kuitenkin kohoaa mieleen: jos yhtäkkiä teemme nälkäpalkallakin työskentelystä kannattavaa, emmekö silloin edesauta tilannetta jossa yhä useampi yritys löytää nälkäpalkallekin työntekijöitä?

Kuvitelkaa tilanne jossa vaikka McHesburger-työntekijät saavat palkkaa hampurilaisjätiltä ja samalla pientä tukea valtiolta. Yhdistelmänä tämä palkka riittää toimeentuloon ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Tässä valtio kuitenkin käytännössä tukee McHesburgeria rahallisesti: ennen nälkäpalkalla töihin meno tarkoitti nälän näkemistä, nyt se onkin kannattavaa ja yrityksien on yhä helpompi löytää työntekijöitä nälkäpalkalla töihin.

Kyseinen uhkakuva ei ole edes kovin etäinen. Yhdysvalloissa köyhimpien tukijärjestelmä on rakennettu toimimaan niin että huonostikin palkatun työn vastaanottaminen on kannattavaa. Nämä tukimekanismit ovat luonnollisesti valovuosia omiamme heikommat, mutta silti niistä on seurannut erikoinen tilanne.

Siellä pikaruokateollisuuden työntekijät maksavat valtiolle jatkuvasti erilaisten tukijaisten muodossa. Emmekä nyt siis puhu mistään vasemmistolaisen työväen paratiisin touhuista, vaan Yhdysvalloista. Vuonna 2012 liittovaltio maksoi 7 miljardia dollaria käytännössä köyhäinavustuksina pikaruokaketjujen työntekijöille ja samaan aikaan pikaruokateollisuuden voitot olivat aika lähellä samaa seitsemän miljardin summaa. Sama ilmiö nähdään lähes kaikkien matalapalkka-alojen kanssa Yhdysvalloissa: yritys polkee palkkoja parantaakseen omia voittojaan ja yhteiskunnan on autettava näiden yritysten työntekijöitä rahallisesti.

Perustulomallin ongelma on juuri tässä: se tekee jokapäiväiseksi tilanteen jossa valtio maksaa ihmisille palkan jatketta jota heidät työllistävä yritys ei suostu maksamaan. Perustulon malli on sinällään varsin hyvä, mutta se on eräänlainen luovutus:
Yritykset eivät maksa elinkelpoisia palkkoja, sen sijaan että asia korjattaisiin, tehdäänkin satunnaisten hanttihommien tekemisestä taloudellisesti kannattavaa!

Nykyinen tukipolitiikka on ongelmallinen, mutta siinä on yksi tärkeä etu: ihmisen on parempi jäädä työttömäksi tukien varaan kuin ottaa töitä joista ei makseta elinkelpoista palkkaa. Näin työnantajilla ei ole mahdollisuutta tehdä bisnestä tavalla jossa työntekijälle voidaan maksaa pähkinöitä, työntekijöitä jotka ovat valmiit elinkustannukset alittavaan palkkaan vaan ei ole kovin montaan.

Toki ihmisiä on nytkin töissä erittäin matalapalkkaisilla aloilla, mutta perustulon kanssa tämän tapainen valtion kustantama matalapalkkaus voisi muuttua hyvin arkipäiväiseksi. Kun helpotamme matalapalkattujen työntekijöiden tilannetta ylimääräisellä tuella, teemme alipalkatusta työstä houkuttelevaa ja näin helpotamme yrityksille pähkinäpalkan maksamista. Luomme käytännössä ekosysteemin jossa alipalkkaus menestyy entistä paremmin.

Tämä tuskin lisäisi yritysten intoa palkata työntekijöitä. Yleinen harhakäsitys on että yritykset palkkaisivat enemmän väkeä jos se olisi halvempaa. Yritykset palkkaavat sen määrän ihmisiä mitä heidän liiketoimintansa edellyttää ja tämän työvoiman kustannukset maksetaan yrityksen palveluiden hinnoilla. Jos työntekijöiden hinta laskee, tämä ei tuota yritykselle äkillistä tarvetta hankkia enempää työntekijöitä, lähinnä parantaa voittoja. Koen hyvin kyseenalaiseksi helpottaa tätä toimintaa tekemällä orjapalkoista valtion tukemaa toimintaa.

On kokonaan eri keskustelu olisiko moisen mallin edut haittoja suuremmat. Tässä keskustelussa haluan vain tuoda esiin tämän mielestäni hyvin kyseenalaisen puolen perustulomallissa: se on erittäin hyvää sosiaaliturvaa yrityksille. Se on suoraan tulonsiirtomalli joka takaa nöyryyttävänkin vähän maksaville yrityksille työntekijöitä. Se on myös tukea yrityksille jotka tahtovat ottaa 7 miljardia rahana kassaan ja omistajille mieluummin kuin maksaisivat elinkelpoisia palkkoja.

Tahtoisin vakuuttua perustulomallin hienoudesta, mutta tämä jättimäinen yhteiskunnallinen reikä sen keskellä jättää minut kylmäksi. Jos joku on eri mieltä, vakuuttakaa minut perustulon toimivuudesta, sillä tällä hetkellä näen sen melkoisena alipalkkauksen helpottamisena ennennäkemättömän suurella tasolla.

Kommentit

  1. En kyllä oikein kykene ymmärtämään ajatusmaailmaa, jossa yritysten etu on automaattisesti paha asia. Onko tässä nyt taustalla se vanha vasemmistolainen ajatusmaailma taloudesta nollasummapelinä omistajien ja työväenluokan välillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritysten tukeminen ei ole suoraan vain paha asia, tässä kysymys on kuitenkin ihan muusta. On vaarallista helpottaa alipalkkausta, sillä se suosii mallia jossa yritykset eivät enää maksakaan elinkelpoisia palkkoja. Heidän ei enää tarvitse, sillä työntekijät tulevat töihin vähemmälläkin, saavathan he valtiolta lopun elämiseen tarvittavasta rahasta.

      Poista
    2. Hintana korkealle palkkatasolle on kuitenkin työttömyys, joka alkaa olla hälyttävän korkeissa luvuissa. Onko oikein, että keskiluokka suojelee omaa palkkatasoansa työttömien kustannuksella?

      Varsinaisesti syypää palkkatasoon taitaa kuitenkin olla työehtosopimukset. Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä kuitenkin korostaa eroa työllisyyden ja työttömyyden välillä, poistaen kaiken joustovaran näiden välillä.

      Poista
    3. Vastakkainasettelu köyhien ja keskiluokan välillä on osuva ja harhaanjohtava. Osuva se on siksi, että nykyinen tilanne on muodostunut kiitos keskiluokan ja keskiluokkaa edustavien vahvojen ammattiliittojen mielenkiinnon puutteen takia. Matalapalkka-alat ovat mitä ovat koska vahvat liitot eivät välitä niistä. Siivoojat saavat paskaa palkkaa, mutta kukaan ei tee asialle mitään.

      Siinä mielessä viittaus keskiluokkaan on pätevä. Jos kuitenkin näiden ammattikuntien ongelmia lähdetään korjaamaan, miksi niitä ei korjata kieltämättä nälkäpalkat, eikä tukemalla yrityksiä jotka maksavat nälkäpalkkaa?

      Joustovara työttömän tai työllisen välissä on myös vaarallinen. Miltä kuulostaa tilanne jossa firmat maksavatkin palkkaa vain kiirekuukausina ja muuten kaikki saavat fudut ja ovat valtion elätteinä? Sitä se käytännössä on jos rajaa hämärretään. En oikein pidä viisaana antaa sosiopaateille enempää mahdollisuuksia kusta muroihini kun on pakko.

      Poista
    4. En puhunut nyt pienipalkkaisista, vaan työttömistä. Nämä ovat kuitenkin merkittävästi vielä pienipalkkaisiakin heikommassa asemassa, eikä tilanne parane pätkääkään palkkoja nostamalla. Pikemminkin se pahenee kun työpaikan saamiseksi vaaditaan entistäkin suurempaa tuottavuutta.

      Keneltä se on pois, jos yritys palkkaa ruuhka-apua? Ei kai yritysten velvollisuuksiin kuulu ihmisten elättäminen, vaan palkan maksaminen työsuorituksista?

      Poista
    5. Mielenkiintoinen ajatus. Mielestäsi siis yrityksen velvollisuus ole siis maksaa palkkaa esimerkiksi sairasloman ajalta? Tai kesälomakin pitää työntekijän pitää omaan piikkiin? Yrittämisen riskihän ei ole yrittäjän, vaan työntekijöiden?

      Poista
  2. Yritysten etu ei aina ole paha asia. Mutta tässä se on. mekanismi on esillä. Onko sinusta asiallista tai työntekijän etu, että ei saa käytännössä palkkaa?

    Oman näkemyksen mukaan perustulon toimivuus vaatii sen, että se on kohtuullisen suuri. Niin suuri, että jos palkka ei innosta, niin ei viitsi lähteä töihin ollenkaan. Toisaalta uskon, että tosiasiassa tässä vetää pahiten välistä asuntomarkkinat. Perustulo, olipa se miten suuri tahansa, kalibroituu helposti vuokra-asuntojen hintaan. Että se siitä ja sen kestävyydestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En jaksa uskoa nykyisessä poliittisessa tilanteessa voimaan tulevan perustulon olevan sinällään riittävän kokoinen millään muotoa...

      Poista
  3. Työntekijälle lienee aivan samantekevää mistä lähteestä raha tulee, kunhan sen määrään pystyy itse vaikuttamaan omalla vaivannäöllä.

    Omasta näkökulmastani perustulon pitäisi taas olla riittävän pieni, että se käytännössä pakottaa jokaisen tekemään edes jonkin verran töitä. Ajatuksena on tehdä nimenomaan työnteosta kannustavampaa, ei työttömyydestä.

    VastaaPoista
  4. Lähestyt aihetta kiinnostavasta ja minulle uudesta näkökulmasta, mutta joitakin pohjatietoja sinulta vaikuttaisi puuttuvan.

    "Yksi ongelma kuitenkin kohoaa mieleen: jos yhtäkkiä teemme nälkäpalkallakin työskentelystä kannattavaa, emmekö silloin edesauta tilannetta jossa yhä useampi yritys löytää nälkäpalkallekin työntekijöitä?"

    Eräs toinen vaihtoehto, jota ihan vakavasti jotkut harkitsevat, on vastikkeellinen sosiaaliturva eli orjatyövoima. Britanniassa tällainen workfare-kokeilu johti siihen että firmat irtisanoivat palkatut työntekijänsä ja korvasivat ne orjilla, joilla ei tarvinnut maksaa mitään - ei edes huonoa palkkaa. Ei pieni palkka ole nälkäpalkkaa ellei se johda siihen että palkansaaja näkee nälkää.

    "Kuvitelkaa tilanne jossa vaikka McHesburger-työntekijät saavat palkkaa hampurilaisjätiltä ja samalla pientä tukea valtiolta. Yhdistelmänä tämä palkka riittää toimeentuloon ja kaikki ovat tyytyväisiä."

    Perustulo ei eliminoi ammattiliittoja. Jos työntekijät saavat kuulua ammattiliittoon, heillä on tilaisuus vaikuttaa työehtoihinsa.

    "Perustulomallin ongelma on juuri tässä: se tekee jokapäiväiseksi tilanteen jossa valtio maksaa ihmisille palkan jatketta jota heidät työllistävä yritys ei suostu maksamaan."

    Tällä seikalla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, sopiiko perustulo Suomeen. Suomen nykytilanne on jo se että valtio elättää ihmiset, joita yritykset eivät elätä. Jos et edes tiedä tätä niin sinulla on varmaan todella vakuuttava CV!

    "Yhdysvalloissa köyhimpien tukijärjestelmä on rakennettu toimimaan niin että huonostikin palkatun työn vastaanottaminen on kannattavaa."

    Se, että huonostikin palkatun työn vastaanottaminen on kannattavaa, ei ole ongelma. Täällä Suomessa pidetään kannattavina sellaisiakin työkokeiluja ja pajoja, joista ei makseta ollenkaan palkkaa. Niistä saa myös työkokemusta joka auttaa työnhaussa siinä missä koulutuskin.

    Pointtisi on kuitenkin siinä mielessä hyvä että on aivan totta että yrityksetkin hyötyisivät perustulosta, eikä tätä asiaa muisteta usein sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tällä seikalla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, sopiiko perustulo Suomeen. Suomen nykytilanne on jo se että valtio elättää ihmiset, joita yritykset eivät elätä. Jos et edes tiedä tätä niin sinulla on varmaan todella vakuuttava CV!"

      Olet täysin oikeassa, näin on juuri tilanne. Perustulomalli tuntuu hieman luovuttamiselta tämän ongelman edessä. "Ei ne kuitenkaan maksa elettäviä palkkoja, pakko valtion maksaa" eikä "Kaikista töistä on maksettava palkkaa jolla elää!". Mielestäni tuo jälkimmäinen olisi se järkevämpi tavoitetila: pyrkiä tekemään kaikesta työstä mielekkäästi palkattua, eikä tekemään mielettömästi palkatusta työstä kannattavaa.

      Poista
  5. Kyllähän yritystukia voidaan tietysti leikatakin jos työvoiman palkkaamisesta tehdään perustulolla hirmu halpaa. Mikä olisi hyvä juttu, koska se yksinkertaistaisi tukijärjestelmää entisestään mutta leikkauksista huolimatta yrittämisestä tulisi helpompaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän voisi lisätä vielä havainnon: Jos halvasta valtion tukemasta työvoimasta tulee merkittävä juttu, kuka maksaa enää valtiolle riittävästi veroja jotta kyseistä järjestelmää voidaan tukea?

      Poista
  6. Sä tunnut ajattelevan, että yritykset eivät ahneuttaan maksa elämiseen riittävää palkkaa. Mä uskon, että syy on siinä, että moni työ ei ole kovin tuottavaa ja yritys ei voi maksaa enempää palkkaa kuin työntekijä yritykselle tuottaa.

    En usko, että tarvitsisi pelätä sitä, että yritykset, vaikka monesti ovat vahvemmassa neuvotteluasemassa, voisivat maksaa paljon nykyistä pienempää palkkaa ja vain lisätä voittoaan. Nykyään liian tuottamatonta ja siksi tekemättä jäävää työtä on paljon, joten sitä mukaan kun palkat laskevat, niin yhä useampi työ tulisi kannattavaksi ja uusia yrityksiä syntyisi, mikä taas puolestaan parantaisi työntekijöiden neuvotteluasemaa.

    Mä näkisin, että perustulo pitäisi säätää sellaiseksi, että sillä pystyisi jotenkuten elämään ainakin pariskuntana tai jollain kimppakämppä järjestelyllä tai yksinkin halvempien asuntojen alueilla, jolloin työntekijällä olisi aina jonkunlainen neuvotteluasema.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas en ymmärrä missä olosuhteissa yritys maksaisi parempaa palkkaa kun sen on absoluuttisesti pakko maksaa. Yritys on laillisesti velvoitettu tekemään tienistiä osakkeenomistajille kasvattamalla yrityksen arvoa, ei maksamaan työntekijöille mitään.

      Sanot paljon siitä miten pitäisi tehdä tai mitä ei tarvitsisi pelätä. Työnantajien voimakkaampaa asemaa juuri tarvitsee pelätä, se on mikä keskiluokan on täysin tuhonnut Yhdysvalloissa ja tuhoaa täälläkin jos annamme sen. Samaten tietysti perustulosta pitäisi tehdä järjestelmä joka toimii yhteiskunnan eduksi. Pitäisi. Nykyisessä tilanteessa en jaksa uskoa siitä tulevan muuta kuin pelkäämäni mekanismi jolla kannattamaton työ tehdään kannattavaksi pistämällä valtio maksamaan se.

      Poista
    2. Yritys maksaa työvoiman kilpailutilanteen mukaan. Jos työvoimalle on kysyntää paljon, niin yritys maksaa enemmän tai ei saa työvoimaa. Toki reunaehtona on työvoiman tuottavuus, jos työvoima maksaa liikaa tuottavuuteen nähden, niin ei toki voi palkata.

      USA:han verrattuna Suomessa on turvattu paremmin työntekijöiden järjestäytyminen, USA:ssa yrityksillä on myös vahva lobbaus politiikassa, monesti jopa niin vahva, että kyse on suoraan korruptiosta. Lisäksi ehdottamallani perustulon tasolla työnantajien neuvotteluaseman ei pitäisi tulla liian vahvaksi.

      "Nykyisessä tilanteessa en jaksa uskoa siitä tulevan muuta kuin pelkäämäni mekanismi jolla kannattamaton työ tehdään kannattavaksi pistämällä valtio maksamaan se."
      Vaikka aiemmin sen jo mainitsit, niin mielestäni unohdat taas, että valtio maksaa jo nyt, mutta se maksaa pelkästä jouten olosta. Valtio jopa maksaa nyt siitä, että moni työ on kannattamatonta luomalla maksuillaan kannustinloukkuja.

      Poista
    3. Voi tämä olisi näin jos eläisimme tyhjiössä. Maailmanmarkkinat ovat kuitenkin auenneet ja nyt työvoimaa saa tuoda maahan kaukoidästä asti käytännössä vailla seuraamuksia. On melkoinen määrä aloja joissa palkkoja pidetään nälkätasolla tarkoituksella ja tekijät tuodaan ulkomailta valitellen miten suomalaiset eivät suostu tekemään töitä pähkinäpalkalla.

      Valtio maksaa jouten olosta ja se voi olla parempi kun että valtio alkaisi maksamaan yksityisellä töissä käymisestä. Tämä ei muodosta yrityksille kannustinta ulkoistaa osaa palkastaan valtiolle mikä käy sadan prosentin varmuudella jos moinen tulee kannattavaksi.

      Poista
    4. Ainoa ulkomainen työvoima, jota on kansainvälisesti sitouduttu ottamaan on EU:n kansalaiset. EU:n ulkopuoliselle työvoimalle on jo nyt tarveharkinta, jota ei ehkä toteuteta oikein, mutta lakien muutoksestahan me tässä keskustelemme. EU:n kansalaisiakin koskee yleissitovat työehtosopimukset Suomessa, joten jos lakeja noudatetaan, niin sekään ei polje palkkoja.

      Tuo "ulkoistaa osaa palkastaan valtiolle" on aikamoista käsitteiden venyttämistä. Firma maksaa korkeintaan sen mitä työntekijä tuottaa ja vähintään sen verran, että saa työntekijän suostumaan töihin. Eivät nämä ehdot mitenkään muutu perustulon myötä. Varmaan joissain olemassa olevissa töissä palkat laskisivatkin, mutta pääasiassa varmasti syntyisi uusia työpaikkoja, joihin on nykyään mahdotonta saada työntekijöitä tukiloukun takia. Luultavasti on enemmän vähän tuottavia töitä, joita ei nykyään voida teettää ollenkaan, kuin niitä töitä joihin työantaja pystyisi neuvottelemaan nykyistä pienemmän palkan. Työntekijät ovat järjestäytyneitä ja perustulon myötä lakkoilukin helpottuu.

      Työntekijän asemahan osaltaan parantuisi paljonkin perustulon myötä, koska nykyään voi olla työttömyystukien ehtojen takia pakko ottaa työ, josta tukien poistumisen takia käteen jää hyvin vähän.

      Poista
    5. EU:n sisältä saadaan ja tuodaan tälläkin hetekllä työehtosopimukset alittavaa palkkaa saavaa väkeä. Laki ja käytäntö eivät aina kohtaa, varsinkaan aloilla joilla kähmimisestä on tullut säännönmukaista. Enivei.

      En näkisi venyttäväni käsitteitä tämän kanssa. Ymmärrän kyllä mitä sanot, mutta palaan vielä perustulon riittävyyden ongelmaan: en mitenkään jaksa uskoa, että aikana kun suosion huipulla ovat kokoomus, keskusta ja persut, saataisiin aikaan mitään perustulomalllia, jota ei olisi miinoitettu ja vesitetty kaksin käsin. Riittävää elintasoa se ei voi tässä koktailissa tulla takaamaan. Se tulisi olemaan jotain minkä päälle on tehtävä töitä tai vuokran jälkeen ei syödä.

      Poista
    6. Lakimuutoksia pohdittaessa voi olla tarve puhua myös lakien valvonnasta, koska laista ei ole hyötyä, jos sitä ei onnistuta valvomaan. EU kansalaisten työehtosopimuksia rikkovat palkat ovat varmaan sellainen asia, jossa pitäisi muuttaa myös lain valvontaan vaikuttavia lakeja, mutta siinä tämä keskustelu laajenee varmaan tähän kommenttiosioon sopimattoman laajaksi.

      Poliittisesti asia on varmasti hankala, mutta mielestäni sitä taas ei ole pakko ottaa tähän keskusteluun. Poliittisen päätöksenteon ongelmat ovat asia erikseen. Niukkaan elämiseen riittävä perustulo ei voi olla taloudellisesti mahdoton eikä sen edes tarvitse olla nykyistä systeemiä kalliimpi, koska nytkin maksetaan jotain elämiseen riittävää tukea kaikille tarvitseville. Perustulona tällainen tuki antaisi työntekijälle paremman neuvotteluaseman kuin nykyiset tuet.

      Poista
    7. Näille mainitsemilleni puolueille on ideologinen mahdottomuus rakentaa perustulojärjestelmää jolla tulee toimeen. Sitä emme tule näkemään elleivät suomalaiset ala äänestämään enemmän vasemmalle.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.