Jumala rankaisee jälleen satunnaisesti

"Tietyt ihmiset" tykkäävät kertoa miten luonnonmullistus, katastrofi tai sattumus on jumalan rangaistus jostain mitä ihmiset ovat tehneet. Kaikkivoipa olento siis rankaisee teoista muita kun teosta päättäneitä ihmisiä ja jättää hyvin epäselväksi mistä rangaistus tuli?

Briteissäpä nimittäin alkuvuoden myrskyjen syyksi leimattiin pyhä kosto herralta, syynä luonnollisesti luonnottoman homostelun liika hyväksyntä joka saikin David Silvesterin kirjoittamaan oikein lehteen siitä miten vaarallista homostelu on, vetäähän se puoleensa itse jumalaa - raivoisalla tavalla luonnollisesti, no gay. Kyseinen kunnanvaltuutettu sai sittemmin saapasta puolueestaan - jonne muuten loikkasi koska edellinen puolue oli liian hyväksyvä sukupuolineutraalin avioliiton kysymyksessä.

No mutta, herra Silvester liittyi pitkään jonoon ihmisiä jotka ovat vakuuttuneita jonkin tuhon olevan jumalalta lähtöisin oleva rangaistus jostain ikävästä. Viime vuosina kyseisen kerhon suosikkiaihe on ollut syyttää turmista homoja. Herra rankaisee jos me muut emme rankaise homostelusta on karkeasti heidän syöttämänsä pajunköysi.



Tämä kerho on kuitenkin varsin vanha ilmiö. Yksi alkeellisimpiä reaktioita luonnonkatastrofeihin on syyttää niistä ihmisen tekoja. Lepyytetään tulivuori neitouhrilla tai saadaan parempia satoja veriuhreilla. Jos jumalten vaatimaa käytöstä ei irtoa, alkaa viikate heilua; tulivuori purkautuu ja satoa ei tule. Näissä vanhemmissa jumalanpeloissa oli oma suora ja jopa karkeasti sanottuna looginen meininkinsä: tuossa on äkäinen tulivuori, se täytyy lepyttää. Nykyinen homokammo ei omaa näitä.

Yhteys "homoja ei enää lynkata" ja "myrsky oli jumalan rangaistus" -lauseiden välillä on hyvin kyseenalainen. Esimerkiksi äskettäisistä britannian säästä ei ole mitään raamatullista tai järkevää perustetta joilla nämä kaksi voitaisiin todeta. Ei järki, eikä raamattu kerro jumalan pätkivän turpaan jos homot saavat kävellä käsi kädessä ilman että joku aloittaa heti kivetyksen. Oikeasti, Raamattu ei sano näin - ja ei, Sodoman ja Gomorran tarina ei kerro mitä luulet sen kertovan. Lue se uudestaan.

Muutenkin, on kummallista ajatella että kaikkivoipa olento käyttäisi näin epäselviä ja sanallasanoen tehottomia menetelmiä rankaisemiseen. Luonnonmullistuksissa on se ongelma etteivät ne oikein tee selväksi mitä halutaan eivätkä rankaise edes oikeita kohteita.

Jos hetken elättelen hypoteesia rankaisevasta jumalasta, mistä tiedän sen nimenomaan tahtovan rankaista kansakuntaa homojen hyväsymisestä? Tai tarkemmin miten nämä tuomiota huutavat tietävät tuomion tulevan nimenomaan siitä homostelun hännystelystä, sillä eikös saarivaltiossa tehdä vaikka mitä muutakin raamatun tuomitsemaa? Esimerkiksi britit ovat syöneet äyriäisiä paljon pidempään kun homoja on jätetty kivittämättä, joten eikö herran olisi aika pikemminkin rangaista saarivaltiota tästä? Entä sitten kahden eri kankaan sekoittaminen, tätäkin on tehty ties kuinka pitkään. Ja olen aika varma ettei pyhäpäivänä työskentelystä ole tapettu ketään aikoihin vaikka tämäkin käsketään suoraan. En ole varma, mutta pelkään jonkun keittäneen pikkulampaita niiden äitien maidossakin.

Jos yritämme miettiä mitä raamatunvastaista saarivaltion kansalaiset ovat menneet tekemään, joudumme valitsemaan melko pitkästä listasta. En näe mitään loogista perustetta miksi se olisi juuri homokysymys. Kuitenkin se miten eräät päätyvät tähän homokysymykseen vastauksena kertoo mielestäni enemmän tästä tuomion huutajasta kuin brittien synneistä. Kyllä, joku tahtoo rankaista homoseksuaaleja ja heidät hyväksyvät, mutta pahasti näyttää siltä etteivät jumalat ole sekaantuneet tähän juttuun.

Toisaalta sitten on se rangaistuksen osumatarkkuus. Myrskyt ja luonnonmullistukset ovat vähän huonoja rangaistuksia siinä, että ne osuvat tasaisesti kaikkiin. Nämä myrskyt satuttivat yhtäläisesti sukupuolineutraalin avioliiton vastustajia ja kannattajia, eli nekin jotka olivat tehneet kaikkensa ettei niitä ilkeitä homolaisia suvaittaisi saivat turpaansa. Tai ehkä nämä ihmiset uskovat jumalan olevan vähän kuin John Kreese eli Karate Kidin pahis: "Mercy is for the weak."

Kaikentietävän olennon luulisi tietävän paremman tavan kommunikoida mikä häntä ketuttaa ja osumatarkkuudeltaan paremman tavan millä raivota. Paitsi tietysti jos jumala on samanlainen kuin Oglafissa:


Seuraavan kerran kun kuulette jonkun kertovat jonkin ongelman olevan "jumalan kosto" jostain rikkomuksesta, muista ettei tämän ihmisen jumalkuva eroa erityisemmin sarjakuvassa esitetystä.

Kommentit

  1. Entäs sitten, kun Luonto iskee takaisin? AIDShan esimerkiksi oli paitsi Jumalan rangaistus homoille, myös Gaian suojautumista ihmisten liikaa lisääntymistä vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AIDS oli aika huono yritys, sillä niin huonosti leviävä tauti ei ihmiskuntaa paljoa hillitse. Plus Aidshan on jo käytännössä voitettu, kerran potilaat voivat elää normaalin mittaisen elämän ja hankkia lapsia. Aidsin ei oikein voida sanoa olevan rangaistus nimenomaan homoille, kerran kiltit heterotkin voivat sen saada - ja naishomot ovat siltä lähes kokonaan vapaita.

      Poista
  2. Kiitos kirjoituksesta ja kiitos siitä, että kirjoittamalla kommenttisi minun blogiini sait minut selaamaan omaasi. Kiitän erityisesti tämän kirjoituksen viimeisestä virkkeestä: "Seuraavan kerran kun kuulette jonkun kertovat jonkin ongelman olevan "jumalan kosto" jostain rikkomuksesta, muista ettei tämän ihmisen jumalkuva eroa erityisemmin sarjakuvassa esitetystä."

    Tuosta kiitos erityisesti siksi, että ainakin minun tulkintani mukaan et sälytä vastuuta "jumalan kostosta" kristinuskolle yleisesti (tai muullekaan uskonnolle) vaan nimenomaan tietyn yksilön jumalakäsitykselle. Ja nähdäkseni ongelma nimenomaan on yksilön jumalakäsityksessä, ei useinkaan siinä, miten tietty uskomusjärjestelmä uskomuksensa sanoittaa.

    Kiitos siis siitä, että et tehnyt "jumalan kostosta" olkinukkea, jonka avulla lähdet ampumaan uskontoa sinänsä.

    Käsitykseni mukaan ajatus siitä, että Jumala kostaa tai rankaisee ihmisten tekoja esimerkiksi sairauksilla tai luonnonkatastrofeilla ei ole linjassa ainakaan Suomen evankelisluterilaisen kirkon opin kanssa – ei silloin, kun kyse on yksittäisestä ihmisestä eikä silloin kun kyse on ihmisjoukosta. Nopeasti en löytänyt yhtään lähdettä, johon viittaamalla voisin todistaa väitteeni, mutta löysin yhden, joka viittaa ainakin sinnepäin:

    "Jumala ei katso luomaansa maailmaa vihaisena Isänä, joka jakaa rangaistuksina kärsimystä. Hän katsoo maailmaa rakastaen ja kärsii silloin, kun ihminen kärsii." (Koivisto, Paalanne, Siukonen: Ihan sama – eilen, tänään ja ikuisesti: Piispainkokouksen 9.2.2010 hyväksymä materiaali käytettäväksi KJ 3:4§:n tarkoittamana rippikoulukirjana)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän on kylläkin lisättävä yksi kohta. Kun joku tulkitsee katastrofin X tai Y herran kostoksi asiasta Z, on se ehkä hänen omasta päästään nimenomaan, hänen jumalkäsityksestään, joka ei ehkä ole linjassa kaikkien kirkkojen kanssa. Tosin uskonnon syyksi voidaan laittaa se miten monet uskovat näiden yksilöllisten ennakkoluulojen olevan jumalaisia.

      Uskonnot eivät saa tässä puhtaita papereita mielestä, sillä juuri ne mahdollistavat uskomisen uskomattomaan, kuten "homous aiheuttaa myrskyjä". Osa kirkoista kylläkin saa paremmat paperit aiheesta, esimerkiksi kotoinen evlut ei moista väittämää esittäisi ja jopa tuomitsee moiset kannanotot.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.