Perussuomalaiset ja kristilliset hyväksyvät homoliitot

Vaikka Pertti Oinosen mielestä tasa-arvoinen avioliitto onkin "höpöhöpö-laki", kannattaa sitä silti suurin osa suomalaisista. Jopa Oinosen oman puolueen Perussuomalaisten kannattajista suurempi osa kannattaa kuin vastustaa sitä. Ja sama koskee muuten kristillisiäkin.

Kirjoitin jo 2011 artikkelin sukupuolineutraalin avioliiton kannatuksesta. Läpikävin silloin kaikki löytämäni tutkimukset ja jopa pari kyselyä ja kommenttikasaa, ja silloinkin tilanne oli hyvin selvä: kansalaisista enemmistö tahtoisi tehdä avioliitosta sukupuoleen katsomattoman.

Nyt eletään jo vuotta 2014 ja kysymys sukupuolineutraalista avioliitosta on lähellä käsittelyä, aivan eduskunnassa asti. Asenteet ovatkin muuttuneet kolmessa vuodessa ja Taloustutkimuksen uusin selvitys aiheesta olikin entistä selvempää pässinlihaa.


Kokonaisluku kannatukselle on 58% eli yli puolet suomalaisista avaisi avioliiton kaikille. Tässä on hyvä huomata ettei jäljelle jäävä osa vastusta, vaan vain 34% suomalaisista itseasiassa vastustaa avioliiton avaamista. Tilanne ei siis ole Matti Nykäsen sanojen mukainen sixty-fifty, vaan itseasiassa murskaava enemmistö on avioliiton kannalla.

Päivitys 13.3: Viimeisin tutkimus kertoo vielä komeampaa kieltä: 65% kannattaa ja vain 27% vastustaa.

Puoluekohtainen tarkastelu on tässä erityisen paljastavaa: keskustapuoluetta lukuunottamatta jokaisen puolueen kannattajista suurempi osa kannattaa kun vastustaa avioliiton muuttumista oikeasti tasa-arvoiseksi. Erityisen kiinnostavaa tässä on Perussuomalaisten ja Kristillisten tilanne: heidän päättäjänsä eivät nimittäin edusta heidän kannattajiensa tilaa, molemmat puolueethan ovat ilmoittaneet äänestävänsä kaikkea sukupuolineutraaliutta vastaan. Heidän äänestäjänsä ovat jakautuneet asian lähelle tiukasti, mutta selvästi sallivasti, perussuomalaisissa 49% vastaan 41% ja kristillisissä 44% vastaan 39%. Keskustalla tilanne jää todella tasaiseksi: 46% kannattaa ja 49% vastustaa.

Erityisen selkeää vastarintaa ei nähdä siis yhdessäkään puolueessa. Minkään puolueen kannattajat eivät selvällä enemmistöllä vastusta avioliiton tarpeettoman sukupuolirajoitteen purkamista. Kansan tuki asialle on täysin selvä.

Kansan tuki ei ole suuri ihme. Käsittelin aiemmin blogissani vasta-argumentteja ja totesin jo silloin niiden olevan vettä kestämättömiä. Tieteen kautta ei voida asiaa vastustaa ja kaikki vastustajien siteeraamat lähteetkin ovat yleensä erittäin kyseenalaisia ja helppoja debunkata pinnallisellakin tutkimuksella.

Kansanedustajat eivät tässä oikein edusta kansaa. Kansanedustajissa tilanne on nimittäin tiukempi ja vastustajien ja kannattajien määrät lähentelevät tasapeliä. Varsinainen äänestys on siis melkoinen jännitysnäytelmä.

Jäämme siis odottamaan ja katsomaan mitä toistaiseksi suosituimmalle kansalaisaloitteelle käy. Äänestävätkö päättäjät kuten kansan enemmistö (ja heidän omien kannattajiensakin enemmistö) tahtoo vai painetaanko asia villaisella ja tehdään samalla selväksi etteivät kansalaisaloitteet ole kuin vitsejä. Edustajat ampuivat alas turkistarhausaloitteen ja se sai monet jo epäilemään järjestelmää ja jos toinenkin näin suosittu aloite päätetään jättää hyväksymättä, ei se lupaa hyvää koko järjestelmän tulevaisuudelle.

Kommentit

  1. Hei

    Lueskelin näitä kirjoituksiasi ja pitää sanoa että aika menee mukavasti. Pari ideaa ja vähän kritiikkiä pukkaa.

    Tuo lasten suojelu blogi, voisit hyvin laajentaa sitä kaikkiin yhden asian pikku "runkku piireihin". Sama ilmiö toistuu kaikissa yhden asian ympärille kasatuissa foorumeissa. Ihminen jonkun omituisen "laumahengen" inspiroimana valitsee yhden totuuden ja puollustaa sitä.

    Itsenäisyyspäivä ja hevoset :D ai ai pieleen menee, luuletko että hevosia on käytetty sodissa sen vuoksi että niistä saadaan helppoja uhreja? Hevonen on edelleen erinomainen väline joukkojen hallitsemiseen. Hevosen massa ja koko suorastaan vaativat sen huomioimista.

    Feikki raiskaus, jouku naispoliisi kirjoitti aiheesta lopputyön, joka aiheutti kohua? Siinä taidettiin ihmetellä monien naisten tekeiä valintoja jotka johtivat raiskaukseen. Itse olen ihmetellyt baareja joissa käy kiimaisia kotiäitejä. Kuinkakohan moni heistä kuvittelisi mielummin sen yhden känninhuuruisen panon olevan mielummin raiskaus, kuin tunustavat itselleen että tuli petettyä.

    Rasimista taas, joo suunnilleen samaa mieltä, mutta väittäisin että suurin osa näistä rasistin tunnusmerkistön omaavista ihmisistä ei oikeasti ole rasisteja. Väittäisen heidän olevan sitä perustyyppiä, joka huutelee naapurin Pertille hävyttömyyksiä jos hänellä on väärän värinen paita, tai jos nenässä on ruma näppy. Eli siis peruskyyliä, joille kaikenlainen erillaisuus on kauhistus. Ero on pieni, mutta merkittävä. :D Toisaalta taas on olemassa Sofia Oksasen kaltasia rasisteja, joiden päätehtä on jakaa omankäden oikeutta, ilman pelkoa rasistin leimasta, syytöksen kun kohdistuvat siihen vainotuimpaan kansan osaan, Suomalaiseen mieheen,

    Homoliitot taas, itse haluaisin pitää avioliitto termin tarkoittamassa miehen ja naisen välistä suhdetta. Ihmiset joka tapauksessa jaetaan eri ryhmiin iän, sukupuolen, kansalaisuuden jne. perusteella. Jos homoliitot "kätketään" geneerisen avioliitto termin taakse, on siitä homoillekkin enemmän haittaa kuin hyötyä. Toisaalta taas keskustelussa näyttäis vellovan suunta jossa ei ole mitään järkeä, nimittäin näytäisi sille että suurin osa ihmisistä ei oikeasti tiedä mitä oikeuksia homoilta puuttuu. Itse olen aika laiskasti seurannut, mutta ollut siinä uskossa että kyse on isostakin vääryydestä, mutta kysehän on oikeastaan vain adoptio oikeudesta ja termistä avioliitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloitit tässä viisi eri keskustelua, jatkossa suosittelen kirjoittamaan kommentit siihen tekstiin mitä nimenomaan kommentoit, selkeydenkin vuoksi. Yritän vastata kaikkiin.

      1. Laumahenkeä ja epätervettä sellaista näkyy muuallakin kuin Huolestuttaa-ryhmässä. Kyseisessä ryhmässä ilmiö oli varsin korostunut ja erityisesti läsnä oli väärien mielipiteiden tiukka kontrollointi ylläpidon puolelta mitkä antoivat oman leimansa.

      2. Hevosen sotakäytöllä ei tässä ole mitään tekemistä asian kanssa. Massojen hallinnassa hevonen on käytännöllinen tasan siksi että sen massa tekee siitä vaarallisen. Jos joku tulee liian lähelle hevosta ja loukkaantuu, poliisi voi vaan sanoa tämän tulleen liian lähelle hevosta. Tätä voidaan käyttää hyväkseen ja käytetäänkin. Poliisi tietoisena hevosen vaarallisuudesta tuo niitä yhä mielenosoituksiin ja sitten kerää sympatiapisteet jos jotain sattuu.

      3. En tiedä mitä vastata.

      4. Rasismia on, siitä ei päästä mihinkään. Toki osa rasisteista on ääliöitä muussakin elämässään jolloin rasismi ei niinkään ole rodun vihaamista vaan vain yksi tekosyy jolla päästään aukomaan päätään. Suomalaisilla on suomalaisten syyllistäminen verissä, mutta oman kehysryhmän haukkumista ei tyyppillisesti kutsuta rasismiksi. Siksi mustat koomikot hokevat "nigger"-sanaa jatkuvasti.

      5. Olet täysin missannut koko tilanteen pointin. Avio-oikeuden ulottaminen homoseksuaaleille antaisi heille ne lain suomat edut mitä avioliitto tarjoaa. Rekisteröity parisuhde ei yksinään ole lain edessä samanveroinen, eikä tarjoa avioliittoa vastaavia etuja esimerkiksi päätösoikeutta, etuja perinnön jaossa ja juuri adoptio-oikeutta. Väitteesi että homoille avioliiton sallimisesta olisi enemmän haittaa on absurdi. Muiden oikeuksien saaminen ei ole haitta kenellekään. Ja edelleen, homoliitoista ei ole heteroille kuten itselleni mitään haittaa. Oma avioliittoni ei tule muuttumaan miksikään vain koska pari miestä saa solmia sellaisen myös.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.