Kannattaako naisen tienata?

Onko naisilla hyvää syytä tienata hyvin työssään? Kysymys voi kuulostaa itsestään selvältä, mutta se ei yllättäen sitä ole. Yksi selittävä tekijä naisten miehiä huonommalle palkkatasolle voi olla yksinkertainen: naiselle paremmasta palkasta ja asemasta on ei seuraa vain iloa. Hyvä palkka voi olla jopa ongelma.

Tämä artikkeli on toinen osa kolmiosaisessa sarjassa jossa tarkastelen ja pohdiskelen miesten ja naisten palkkaerojen syitä. Ensimmäinen osa läpikävi mekaanisia syitä naisen palkan muodostumiselle. Toisessa osassa mietimme motivaatioita korkean palkan tai johtotehtävien saamiseen, tarkemmin sitä miten naisilla korkea palkkataso ei olekaan yksin tavoiteltava tila. Artikkelin sisältö ei ole tarkoitettu provosoivaksi, mutta aiheen huomioiden se saattaa sellaista olla. Teitä on varoitettu.

Mitä hyötyä rahasta on

Naiset ovat keskimäärin miehiä paremmin koulutettuja. Jos tutkimme vaikkapa Suomessa yliopistojen tai edes lukioiden opiskelijoita, näemme enemmän naisia. Tämä ilmiö on kasvamaan päin, takavuosina tilanne on ollut tasaisempi tai kallellaan miesten hyväksi. Nyt kuitenkin naiset ovat paremmin koulutettuja.

Eikö tämän pitäisi näkyä naisten parempina palkkoina? Ei siis edes yhtäläisinä miehiin verrattuna, vaan nimenomaan parempina? On tietysti mahdollista että näin vielä käy, kun lopulta koulutettujen naisten sukupolvi korvaa koulutettujen miesten sukupolven työelämässä. Mutta toisaalta, on mahdollista etteivät naiset ole oikeasti erityisen hyvin motivoituneet palkasta. Entä jos kertoisin ettei naisia ehkä motivoi rahan ja vallan tavoittelu, koska siitä on heille yllättävää haittaa?
Asiaa voi tarkastella hyötyanalyysin pohjalta. Rahan hyödyllisyys ostovälineenä on miehille ja naisille molemmille yhtäläinen, eikä kumpikaan sukupuoli tarvitse tuloja enempää tai vähempää kuin toinen. Miehille suurista tuloista on kuitenkin enemmän hyötyä aseman kanssa. Kyse on hypergamiasta.

Miehelle lisääntyneet tulot ja asema antavat nimittäin huomattavasti paremmat mahdollisuudet löytää puoliso ja lisääntyä. Hyvin ansaitsevassa tai muuten johtavassa asemassa oleva mies pystyy houkuttelemaan itseään merkittävästi kauniimman ja nuoremman kumppanin. Parivalintakriteereissä miehet perinteisesti katsovat hedelmällisyyteen viittaavia piirteitä (ikä, muodot, terveys) ja naiset sosiaalista asemaa. Biologia puhuu: miehet keskimäärin tuntevat eniten vetoa nuoriin ja kauniisiin naisiin, naiset keskimäärin miehiin joilla on valtaa ja varallisuutta.

Voimme anekdootin tapaan todeta ilmiön katsomalla vaikkapa Hjallis Harkimon naissuhteiden määrää ja laatua, voimme suhteellisen hyvällä varmuuden sanoa etteivät hänen varsin viehkeät naisystävänsä tunteneet vetoa hänen lihaksikkaaseen vartaloonsa. Valta-asemassa olevien miesten vaimoja kun katsoo, ilmiön näkee uudestaan ja uudestaan; mies on mitä sattuu ja kainalossa jotain kaunista.

Naisilla ilmiö on päinvastainen. Hyvin tienaava mies kelpaa useammalla naiselle, sillä yllättäen naiset ovat miehiä vähemmän halukkaita pariutumaan itseään vähemmän tienaavien miesten kanssa. Ilmiö ei tarkoita puhdasta rahallista tuloa, vaan yhteiskunnallista asemaa myöskin, naiset hyvin harvoin "naivat alaspäin".

Lopputulos on karu: jos nainen kiinnostuu vain enemmän tienaavista, rajoittaa hän mahdolliset kumppaninsa tähän joukkoon. Kun miehen tulot ja yhteiskunnallinen luokka kohoavat, kasvaa myös potentiaalisten kumppanien määrä, mutta naisilla tapahtuu päinvastainen: tuloluokan kasvaessa, löytyy yhä vähemmän miehiä jotka kelpaavat parisuhteeseen. Lisäbonuksena naisen tuloluokan kasvaessa, kasvaa myös lapsettomuuden mahdollisuus ja lapsien hankkimisen ikä.

Korostettakoon välissä että puhumme nyt tilastollisesti todettavista ilmiöistä. Harva nainen tai mies sanoo ääneen tahtovansa nimenomaan "rikkaan" tai "nuoren" kumppanin, mutta kas kummaa, tilastoissa moiset komeilevat harvemmin sinkkuina. Tästäkin huolimatta, hypergamian takia naisilla ei lopulta ole erityisen hyvää syytä tähdätä korkeimpiin ansioluokkiin. Paremmat ansiot eivät palkitse naisia, vaan pikemminkin rankaisevat.


Tässä on huomattava etten yritä neuvoa tällä naisia olemaan pyrkimättä korkeimpiin asemiin ja palkkoihin. Kirjoituksessa pohditaan syitä mikseivät tulotason nosto ja johtoasemaa tai auktoriteettia kasvattavat pestit ole naisille niin vetoavia.

Ilmiön takana

Hypergamia on hieman hankala ilmiö, sillä merkittävä osa siihen syyllistyvistä ihmisistä ei ehkä halua tunnustaa sitä edes itselleen, eikä välttämättä tiedosta ilmiötä. Emme tietoisesti sano itsellemme priorisoivamme "nuoria" tai "vain itseämme varakkaampia" henkilöitä, vaan kuinka ollakaan, tilastot paljastavat trendin olevan oikea. 

Onko hypergamia sitten lopulta kulttuurinen vai biologinen piirre, eli onko kyseessä jotain mikä on kirjoitettu dna:hamme vai jotain minkä kulttuurimme meille sanelee? Kulttuurisuuden puolesta puhuu hypergamian vaikutuksen vähentyminen yhteiskunnissa joissa naisten selviäminen ei ole täysin miesten armoilla, kuten tilanne on suurimmassa osassa länsimaista. Täälläkin näemme silti saman ilmiön parinvalintojen kanssa.

Yhteiskunnan tasa-arvoisuuden lisääntyminen on hieman tasoittanut hypergamiaa parisuhteissa ja esimerkiksi Suomessa merkittävä määrä pariskunnista voikin sanoa olevansa identtisissä tuloluokissa. Tasa-arvoisissakin yhteiskunnissa emme ole nähneet hypergamian katoavan, lähinnä sen haarukka on pienentynyt. Naiset hyväksyvät kumppaneiksi miehiä joiden tuloluokka ei ole liikaa omansa alapuolella. Mitä suuremmaksi tuloerot menevät naisen eduksi, sitä harvinaisemmaksi pariutuminen tulee.

On huomattava myös etteivät miehetkään napsi naisia täysin eri tuloluokista. Rikkaat tapaavat deittailla rikkaita ja köyhät köyhiä. Tässä on kyse käytännöistä, sillä harvempi meistäkään tapaa paljoa eri tuloluokkiin kuuluvia ihmisiä, emme siis vaan tutustu kovin herkästi itseämme merkittävästi rikkaampiin tai köyhempiin. Vähempituloisten naisten kanssa seurustelevat miehet ovat kuitenkin paljon yleisempiä kuin sukupuoliset vastakappaleensa.

Biologian puolesta puhuu toisaalta hypergamian yleisyys. Valtaosa maailman kulttuureista sisältää pitkälti saman asettelun: naiset tahtovat varakkaan miehen, miehet nuoren ja vetävän naisen. Vanhempien miesten liitot nuorten naisten kanssa ovat yleismaailmallisesti murskaavalla tavalla yleisempiä kuin päinvastainen ja marginaalisessa vähemmistössä ovat kulttuurit joissa näin ei tapahdu. Taustalla voidaan nähdä olevan "alistava miesvoittoinen kulttuuri" tai vaan yksinkertaisempi hypergaminen konstruktio. Emme yksinkertaisesti löydä hyviä biologisia syitä miksi vanhempi nainen + nuorempi mies yhtälö olisi lisääntymiselle eduksi, mutta löydämme useita miksi päinvastainen olisi.

Tämä kertoo meille syyn olevan todennäköisesti biologinen, mutta kulttuurin vahvistama ja olosuhteiden pakottama. Voisi sanoa että meillä on taipumus käyttäytyä hypergaamisten periaatteiden mukaisesti ja tästä normista poikkeavia rangaistaan kulttuurillisilla keinoilla.

Seuraavassa ja viimeisessä osassa pohditaan miten palkkaero voitaisiin ratkaista.

Kommentit

  1. Haluan heti korjata yhden asiavirheen jutussasi. Miehet eivät saa enempää palkkaa kuin naiset, he saavat enemmän vuosiansioita kuin naiset. "Palkkaero" lasketaan Suomessa ja EU:ssa bruttopalkoista, joista vähennetään tuntiperustaisesti maksetut ylityökorvaukset. Muita taustatekijöitä ei huomioida, siis esimerkiksi tehtyjä työtunteja eli kvantitatiivista tuottavuutta. Naiset saavat noin 83 % miesten ansioista. Mutta ne samat miehet tekevät vuodessa noin 20 % enemmän työtunteja saavuttaakseen ne ansiot, joten mitään palkkaeroa tehtyä työtuntia kohden ei ole. Mistä tuo 20 % ero työtunneissa muodostuu? Noin 10 % on ero ylityötunneissa. valtaosin miehillä on kokonaispalkkaus, jossa työtunteja ei seurata ja ylityöt sisältyvät kiinteään kuukausipalkkaan Työaikalain 39 § mukaisesti. Noin viisi prosenttia on ero normaalissa työajassa. Esim. kunnan toimistotyöntekijöiden työaika on 36,25 tuntia viikossa. Suomessa on myös satoja tuhansia naisia, joilla ruokatunti lasketaan työajaksi. Loput viisi prosenttia muodostuu palkallisista poissaoloista. Niitä ovat naisetn pidemmät vuosilomat, naisten suurempi into vaihtaa ylityöt vapaaksi, naisten suurempi into vaihtaa työaikapankin tunnit vapaaksi, naisten suurempi sairastavuus selittää noin 0,8 % ja naisten perhevapaat toiset 0,8 %.

    Yhteensä siis noin 20 %, jota ei oteta bruttoansiovertailussa mitenkään huomioon. Suomessa on miehillä ja naisilla ansioeroa, ei palkkaeroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentoit tässä ehkäpä väärää tekstiä, edellinen tekstini aiheesta käsitteli tätä enemmän:
      http://tamapaiva.blogspot.fi/2014/03/johtuuko-naisen-euro-syrjinnasta.html

      Kiitän terminologisesta korjauksesta joka tapauksessa.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Testissä Lastukuoret, kotimaiset puukuoret älypuhelimeen

Näin päivität tietokoneellesi Windows 10-käyttöjärjestelmän