Miten ratkaisemme sukupuolten välisen palkkaeron?

Naisten ja miesten palkoissa on eroa. Ero näyttäisi johtuvan joukosta tekijöitä, joista suurin on ajankäyttö, mutta mukana on myös asenteita ja käyttäytymistä. Osa eroista ei ole epäterveitä, mutta osa on ja tarkastelemme tänään miten näitä eroja voisi tasoittaa.

Tämä artikkeli on viimeinen kolmiosaisesta sarjasta jossa tarkastelen ja pohdiskelen miesten ja naisten palkkaerojen syitä ja merkityksiä. Ensimmäinen osa läpikävi mekaanisia syitä naisen palkan muodostumiselle ja toisessa osassa mietimme motivaatioita korkean palkan tai johtotehtävien saamiseen. Viimeisessä osassa katsomme miten näitä ongelmia voitaisiin ratkoa järkevästi. Artikkelin sisältö ei ole tarkoitettu provosoivaksi, mutta aiheen huomioiden se saattaa sellaista olla. Teitä on varoitettu.

Palkkojen tasa-arvo

Naisen euroa pienempi euro on siis olemassa, mutta sen takana olevista vaikuttajista suurin ei ole syrjintä naisia kohtaan, vaan syrjintä niitä kohtaan jotka tekevät vähemmän työtä ollakseen perheensä luona. Tämä vaikuttaa naisiin suhteettoman paljon, sillä edelleen nainen on valtaosassa perheitä se joka lasten kanssa kotiin jää.

Toisaalta naisilla on kollektiivisesti vähemmän motiiveja tavoitella suurta palkkaluokkaa, sen edut naisille ovat yhä heikommat kuin miehille. Motivaatio hankkiutua huippupalkkaisiin töihin voi laskea jos sen tasapainottaa kasvaneeseen riskiin jäädä vaille puolisoa ja lapsia.

Voimme suhteellisen objektiivisesti todeta, ettei naisten euro johdu syrjinnästä naisia kohtaan, vaan syrjinnästä tiettyjä elämänvalintoja kohtaan, joissa naiset ovat miehiin suhteessa yliedustettuina. Tämä ei tarkoita ettei naisen euron ongelmalle pitäisi tehdä jotain Miten voimme hävittää tai kaventaa sukupuolten välistä palkkaeroa?



Mietitään ensin palkkojen muodostumista: Voimme ajatella yksilön suoran tulospalkitsemisen johtavan suoraan palkkaepätasa-arvoon, joten palkkauksessa pitäisi siirtyä lähemmäs palkkausta jossa näin ei toimita. Kahdesta yhtä hyvästä työntekijästä, enemmän aikaa työhönsä käyttävän voidaan tilastollisesti olettaa tienaavan enemmän. Toisaalta puhdas tuntipalkka suosii myös vain niitä jotka tekevät eniten tunteja. Jos leikkaan työtuntejani neljänneksellä, leikkaan palkkaani samalla määrällä.

Tasapalkkaus voi olla yksi ratkaisu. Jos palkka muodostetaan koko yhteisön suorituksesta yksilön sijaan, irtoaa kehyksestä henkilökohtaisen työajan lisä. Lisäksi tietysti jos kaikilla tasoilla maksettava palkka on mahdollisimman lähellä toisiaan, ei nähdä sukupuoltenkaan välillä merkittävämpiä palkkaeroja.

Tämä on luonnollisesti hieman hankala toteutettava. En usko olemassa olevan montaakaan järjestelmää jossa palkka voi edelleen olla palkitseva työsuorituksesta ja olla suosimatta niitä jotka panostavat työhönsä eniten. Yritysmaailmassa reilun palkkatason voisi aikaansaada päivässä tasoittamalla kaikkien palkat, poistamalla ylityö- ja tulospalkkiot, mutta se ei välttämättä loisi palkkiojärjestelmää joka motivoisi ns. työn sankaruuteen. Onko moinen tavoiteltavaa on eri keskustelu kokonaan.

Ehkäpä palkkojen sijaan meidän on katsottava ilmiön oikeita aiheuttajia ja pohtia miten niitä voidaan tasoittaa lempeämmin molemmille sukupolville.

Lapset, lapset

Isyysloma ja isien lapsiensa kanssa viettämä aika myöhemmin tulee tässä heti tapetille. Niin kauan kun äitiysloma on huomattavasti pidempi kuin isyysloma, tulee se näkymään lovena naisten palkkatasossa. Aiemmin ehdotettu ja torpattu 6+6+6-malli olisi ratkaissut tätä jo huomattavasti, antaen isälle ja äidille molemmille kuusi kuukautta vanhempainlomaa ja kuusi kuukautta jaettavaksi keskenään. Nykyinen Suomessa käytössä oleva malli on jo askel oikeaan suuntaan, mutta miehen siinäkin saama loman määrä on melkoisesti lyhyempi kuin naisten vastaava.

Pelkkä isien lomalla pitäminen voi jo yksin vaikuttaa myös myöhempiin äitien töistä poissaoloihin, sillä kun isä on vauvasta asti ehtinyt osallistua lapsen elämään, ei se ehkä olekaan aina äiti joka vie lapsen lääkäriin tai harrastuksiin. Isien sitouttaminen lapsiinsa alusta asti voi parantua huomattavastikin jos isejä ei pakoteta pois lapsiensa luota muutamaa viikkoa syntymän jälkeen. Tällä hetkellä vanhempainvapaajärjestelmä korostaa äidin sidettä lapseen antamalla tälle paljon aikaa lapsen kanssa heti syntymästä, isälle tätä ei suoda.

Tämä näkyy heti miesten työmäärissä. Miehillä ei ole raskaudesta, synnytyksestä ja lapsen hoidosta aiheutuvaa katkoa työelämässä ja se näkyy myös palkkatasoissa. Jos miehet viettäisivät edes lähes yhtä pitkän isyysloman ja sitten myöhemmin karsisivat työntekoa yhtä paljon kun naiset, he kokisivat vastaavan palkkakuopan.

Lapsista aiheutuva katko työuralla on nyt suhteettoman paljon naisten ongelma ja näkyy naisten tuloissa. Mitä enemmän tulotasoa halutaan tasapainottaa, sitä enemmän lapsien työelämälle luomaa vaikutusta on tasoitettava. En usko täyden tasaamisen olevan mahdollista tässä aihepiirissä ilman todella merkittäviä tekoja ja uskon että vaikka 666-malli otettaisiinkin käyttöön, naiset tulevat olemaan enemmän poissa työelämästä lapsien takia kun miehensä. Itse asiassa jos käyttöön ei oteta huomattavasti miesten isyyslomaa suosivaa mallia, tuskin tulemme näkemään tilannetta jossa isät olisivat edes yhtäläisesti tekemisissä lastensa kanssa, käyrä tulee varmasti pysymään vinona: naiset käyttävät enemmän aikaansa lapsiinsa kuin miehensä.

Biologia on tässä hyvin vahvasti mukana. Lapset ovat yleensä äitiinsä vahvemmin kiintyneitä kuin isäänsä, lisäksi keskimäärin naiset ovat parempia lapsien hoitamiseen tarvittavissa taidoissa. Empatia, kärsivällisyys ja yleiset pehmeät arvot luonnistuvat yleensä paremmin naisilta - puhumattakaan motivaatioeroista. Naiset ovat vaan useammin kiinnostuneita lasten hoitamisesta. Silloinkin kun asiasta riisutaan kaikki valtion tukimekanismit ja asenteet, väitän silti äidin olevan enemmän tekemisissä lapsensa kanssa kuin isän.

Lapsien vaikutusta tuskin koskaan voidaan tasoittaa kokonaan, vain helpottaa. Tärkeää onkin tehdä naisen palkkaamisesta yhtäläinen riski työnantajalle miehen palkkaamiseen verrattuna. Tämä tasoittaminen on tässä kaikkein tärkeintä. Lainsäädännön korjaaminen tavalla mikä estää järjestelmällisen vinoutumisen on tärkeää, vähemmän tärkeää on korjata omasta käyttäytymisestämme seuraavia ongelmia. Käyttäytymisen korjaaminen on hankalampaa.

Hypergamian korjaaminen

Tasa-arvoistuvassa yhteiskunnassa naisten haluttomuus ottaa itseään vähemmän tienaavia kumppaneita on pienentymään päin, mutta ilmiö on yhä olemassa. En onnistunut löytämään tutkimusaineistoa siitä "kummassa päässä" tämä ongelma sijaitsee, eli eivätkö naiset halua seurustella itseään köyhempien kanssa, vai kokevatko miehet varakkaammat naiset uhkiksi maskuliinisuudelleen. Molemmilla sukupuolilla on varmasti oma lusikkansa sopassa, mutten usko kyseessä olevan fifty-fifty-tyylinen tasaisen syyllisyyden jakautumisen. 

Hypergamia vaurauden ja vallan kanssa on enemmän naisten kuin miesten ylläpitämä ilmiön. Epäilen toiveen elättäjästä olevan vahvempi vaikuttava tekijä kun pelkkä sosiaalinen hankaluus. Miehen biologiassa ei ole syitä välttää itseään paremmin tienaavaa naista, päinvastoin jopa. Miehillä paremmin toimeentuleva vaimo ei ole ongelma kuin kulttuurisista syistä, siinä missä naisilla asiaan vaikuttaa biologia ja kulttuuri. Naiselle itseään köyhemmässä miehessä on stigmaattiset kulttuurisidonnaiset ongelmat ja heikomman aseman aikaansaama viehätyksen vähäisyys.

Toisekseen varakkuus ei siis ole välttämättä miesten etsimien piirteiden listalla, mutta se ei poissulje miesten etsimiä piirteitä. Kun mietimme viehätyksen dynamiikkaa keskimäärin, mies kokee vetoa nuoruuteen ja kauneuteen, nainen huomioi miehiä enemmän sosiaaliseen asemaan liittyviä tekijöitä kuten palkan. Naisen tienaaminen ei itsessään sulje pois hyvää ulkonäköä tai nuoruuttakaan, vaikka käytännössä nämä piirteet eivät ehkä aina löydy samasta paketista. Hyvä tienaaminen ja nuori ikä on harvinainen yhdistelmä.

Vaurauden hypergamia vaikuttaisi naisten valintakriteereistä johtuvalta ongelmalta. Ongelma ei siis johdu miesten mielenkiinnon puutteesta varakkaita naisia kohtaan, vaan varakkaiden naisten mielenkiinnon puutteesta vähemmän varakkaita miehiä kohtaan.

Tämän ongelman ratkaiseminen ei välttämättä ole mahdollista muuttamatta biologiaamme kirjoitettuja perusimpulsseja. Ei ole realistista olettaa että voisin kertoa maailman naisille "älkää tykätkö varakkaista miehistä", samalla tavalla kun en usko menestykseen jos aloitan miehille suunnatun kampanjan "nuoret naiset ovat ihan tylsiä".

Biologiaa emme voi muuttaa, mutta biologian takana on kerros sitä vahvistavaa kulttuuria. Vuosisatojen mittainen patriarkaalisiin arvoihin pohjaava länsimainen kulttuuri on vahvistanut naisen hypergamisia taipumuksia. Länsimaita ei voida tässä yksin syyttää, Intian tiukka kastilaitos ja Aasian kulttuurien vahva luokkayhteiskunta ovat tässä vielä pahempia tehostajia.

Valistamisella ei uskoakseni päästä juuri mihinkään, mutta yhteiskunnan yleinen tasa-arvoistuminen näyttäisi korjaavan tätä ongelmaa itsestään. En tarkoita nyt vain sukupuolten välistä tasa-arvoistumista, vaan tuloluokkien välistä. Pienet tuloerot tarkoittavat myös yhteiskuntaa jossa ei ole yhtä selvää jakoa eri ihmisluokkiin ja näissä yhteiskunnissa hypergamia on vähäisintä. Kun yhteiskunnan tuloerot ovat pienet ja kaikki esimerkiksi käyvät läpi samantasoisen peruskoulun, yhdistää tämä eri yhteiskuntaluokkia ja antaa niille yhteistä kosketuspintaa.

Toisena on ajatus miehestä elättäjänä joka varmasti vaikuttaa tähän kulttuuriseen puoleen. Jos parisuhde jossa maksajan roolit ovat päinvastaisia saa niskaansa pilkkaa, virnuilua ja eritasoista painetta, ei se auta sen suhteen kasassa pysymisessä ja varmasti toimii myös pelotteena koko suhteen syntyyn. Paradoksaalisesti, jotta naisten asema voi tässä parantua, on meidän katsottava myös miesten asemaa. Yhden vapautuminen edellyttää toista.

Naisten vapautusliike on ollut tehokas muokkaamaan asenteita naisista yhtä kykenevinä ja vähemmän sidottuina heikon naisuhrin asemaan. Miehille ei vastaavaa ole suuremmin vielä tapahtunut ja kulttuurimme ei ole anteeksiantava miehelle joka ei kykene täyttämään tältä odotettuja rooleja. Tänäkään päivänä emme löydä syrjäytyneille miehille erityisen hyviä yhteiskunnallisia tukimekanismeja tai apua, emme edes väkivaltaisen parisuhteen sisällä. Miehen odotetaan kestävän, toisin kun naisen, jonka suojelu nähdään eräänlaisena itsestäänselvyytenä.

Nainen joka ei kykene elättämään perhettään on uhri joka tarvitsee apua. Mies joka ei samaan kykene on deadbeat dad, hänen epäonnistumisensa elättäjänä nähdään hänen heikkoutenaan ja vikanaan. Tämä näkyy myös naisten odotuksissa miehilleen. Jos nainen odottaa tiettyjä rooleja mieheltä, voi hänen olla hankala "tyytyä" mieheen joka ei näitä rooleja täytä.

Oikeita ratkaisuja ja näennäisratkaisuja

Naisten pienemmän palkkatason ratkaisemisessa on ensin irrottauduttava ajatuksesta että tilastollinen palkkojen tasainen jakautuminen olisi osoitus tasa-arvosta ja epätasainen jakautuminen epätasa-arvosta. Olemme sukupuolisesti dimorfinen laji ja meidän naaraamme ja koiraamme eivät ole identtisiä keskenään. Tiedämme eroja olevan fyysisessä voimassa, aivojen rakenteissa ja kromosomienkin tasolla. On syitä miksi miehet ja naiset kilpailevat eri sarjoissa urheilussa ja nämä erot heijastuvat myös muihin elämän alueisiin.

Tätä ei ole kirjoitettu viestillä "naiset ovat huonompia ja ansaitsevat vähemmän palkkaa" korostettakoon tässä välissä. Naiset ja miehet ovat erilaisia ja uhraavat aikaansa ja mielenkiintoaan eri tavoilla. Toki jokainen meistä on yksilö johon ei voida yleistää mitään tiettyä mallia, mutta kun katsomme tilastollisia todisteita, kuten vaikkapa palkkatasa-arvoa, emme voi sivuuttaa sukupuolisista ryhmistä löytyviä todennäköisyyksiä ja sukupuolisia eroja. Jos niiden vaikutus sivuutetaan, pääsemme helposti aivan absurdeihinkin loppupäätelmiin.

Palkkatasa-arvon saavuttamiseksi meidän on ensin onnistuttava löytämään ne oikeat aiheuttajat ja toimittava niitä vastaan. On todennäköistä että syrjinnällä on jokin rooli naisten palkoissa, esimerkiksi aiemmassa tekstissä mainitsemallani röyhkeiden narsistien nopeutuneella uraputkella on varmasti vaikutuksensa, mutta nämä vaikutukset ovat huomattavasti pienempiä kuin vääristelevä "naisen euro on X senttiä"-linja antaa ymmärtää. 

Korjaukset tulevat juuri etsimällä näitä ongelmia ja korjaamalla ne, ei dogmaattisesti todellisuutta kiistäen. Ja lopputulos tulee olemaan lähempänä mahdollisuuksien tasa-arvoa kuin identtisiä palkkatasoja - ellemme sitten oikeasti radikaalisti muuta sitä miten palkka muodostuu.


12 kommenttia:

  1. Tilastokeskuksen julkaisussa "Työ, talous, tasa-arvo" kerrottiin, että naisten työuraa lyhentää lasten saanti noin 1 vuosi ja kaksi kuukautta. Helsingin Sanomien asiantuntija arvioi, että miesten työuraa lyhentää asevelvollisuus 14 kuukautta. Si och så.

    EK arvioi, että lasten vaikutus työelämän palkoissa on noin puoli päivää vuodessa, eli noin 2 tuhannesosaa. Eli ei juuri mitään.

    Eli äitiyden vaikutusta on paisuteltu. Ja siitäkin päästäisiin helposti eroon, kun työnantaja ei maksaisi yhdestäkään sairas/lapsenhoitopäivästä, vaan KELA maksaisi kaiken. Näinhän on suuressa maailmassa jo nyt. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on tullut tiensä päähän määräämällä työnantajan vastuulliseksi työntekijän sairauksista ja raskauksista, vaikka se on aniharvoin osallinen niissä.
    Järki käteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asevelvollisuus lyhentää työuraa 6-14kk, hankala kuvitella keskimääräisen ajan venyvän yhtä pitkäksi kuin maksimaalinen palvelusaika. Tuossa luvussa on nyt jotain pielessä. En kiellä ettei asevelvollisuus vähentäisi aikaa työurasta, mutta se tapahtuu eri tavalla. Äitiysloma tapaa tulla siinä vaiheessa kun uraa ollaan aloittelemassa, asevelvollisuus monesti ennen sitä, jopa ennen opiskelujen valmistumista.

      EK:n arvio ei voi pitää paikkaansa. Joka ikinen työtovereistani jolla on lapsia on niiden takia töistä poissa enemmän kuin puoli päivää - myös miespuoliset, naiset paljon enemmän. Tämä jatkuu vielä pitkälle lasten ala-asteikään, sen jälkeen lapsien takia poissaolot vanhemmilla alkavat vähentyä. Tässäkin luvussa väittäisin olevan jotain pielessä.

      Viimeisenä kommenttisi hyvinvointivaltion tiensä päähän tulemisesta: ei. Kulujen pitäisi vaan jakautua tasaisemmin äitien kuin isienkin työnantajille. Isyysloman pitäisi olla jotenkin verrattavissa äitiyslomaan ja kaikki kulut eivät lankeaisi naisia palkkaaville.

      Poista
    2. Uskoisin, että tuo 14 kuukautta voi hyvinkin olla keskimääräinen intin vaikutus. Nuorilla työura alkaa usein kesätöistä. Tammikuussa kotiutuvilla tulee odottelua parhaaseen työnhakukauteen muutama kuukausi. Kesällä kotiutuvat missaavat kokonaan sen vuoden kesätyökauden.

      Opiskelun alkamisen (ja sen myötä valmistumisen) viivästyminen on varmaan vielä pahempi, koska lukukaudet alkavat pääasiassa syksyllä ja tammikuussa kotiutuvilla tulee pitkä odottelu, samoin kuin tammikuussa intin aloittavilla tulee odottelua ennen inttiä.

      Poista
    3. En ole vakuuttunut. En epäile ettei monilla siitä tule jopa sen 14:sta kuukauden mittainen tauko, mutta keskimääräinen ollakseen se viittaisi että yhtä moni pääsee kuuden kuukauden intin jälkeen suoraan töihin tai kouluun kun jatkaa hengailua vuoden verran intin jälkeen.

      Keskiarvona se kuulostaa aivan liian pitkältä.

      Poista
    4. Puolustusvoimien mukaan useampi suorittaa 12 kk kuin 6 kk. Joten keskiarvo on yli 9 kk. Inttiin meno ei sovi mitenkään yhteen koulujen kanssa. Joten 14 kk, jonka esitti eräs arvostettu tutkija, jolta Hesari tilasi arvion, on varmaan lähellä totuutta.

      Poista
    5. En löytänyt tästä vahvistusta. Suurin osa oman saapumiseräni alokkaista (way back then) suoritti 6kk palveluksen. 12kk ajan olivat vain johtajat ja spesialistit. Osa erikoismiehistäkin jäi vain yhdeksäksi kuukaudeksi, joten tuokaan ei nyt kuulosta ihan ainakaan omien kokemuksieni mukaan autenttiselta.

      Arvostettu tutkija ei merkitse mitään tässä kontekstissa. Olet lähinnä sanonut arvostetun tutkijan sanoneen asioita, muttet tarjonnut minkäänlaista lähdettä siitä. "Joskus hesarissa" ei ole lähde.

      Poista
    6. Keskimääräinen palvelsaika riippuu paljon varuskunnasta. Eri aselajeissa on eri suhde johtajien ja janttereiden välillä. Lisäksi ajoneuvojen kuljettajat palvelevat suurimmaksi osaksi 12kk. Eri varuskunnissa on kuljettajia erilainen määrä.

      Kai tästä tilastotietokin helposti löytyisi. Toi väittää että keskimääräinen olisi 9kk. http://blog.hse-econ.fi/?p=4411

      Poista
    7. Lähde ei ole sen uskottavampi koska luku on saatu vain palvelusaikojen perusteella, eikä sisällä tietoa kuinka pitkään palveluksen jälkeen pyörittiin peukalot pershiksessä.

      Poista
    8. Juu. Ei tuo siihen kysymykseen vastaa.

      Tuo oli vain vastaus sinun epäilyihisi palvelusajoista, mitä perustelit kokemuksillasi.

      Poista
    9. Ymmärsin kyllä. Viittasin tällä siihen ettei tuokaa ole kuin arvio, ei tutkittu tosiasia. Epäilen keskimääräisen viiveen olevan hieman yli tuon yhdeksän kuukauden, mutta tilastodataa siitä minulla ei ole.

      Poista
  2. 1. Joensuun vihreät nuoret ja opiskelijat vaatii asevelvollisuuden huomioimista työurakeskustelussa.
    Miesten pakollinen asevelvollisuus on paitsi tasa-arvo-ongelma, myös taloudellinen taakka, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Vera Kauppinen. Yhdistys perustaa vaatimuksensa Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtajan Pasi Holmin tutkimukseen, jonka mukaan asepalveluksen ja siviilipalveluksen lopettaminen pidentäisityöuria keskimäärin jopa 14 kuukautta. Saman tutkimuksen mukaan asevelvollisuuden lyhentäminen pidentää työuria yhtä monta kuukautta, kuin asepalvelusta leikataan.
    2. Kirjassa Työelämän suurten muutosten vuosikymmenet, 2009 (ISBN 978-952-244-132-4) tutkija Pekka Myrskylä mainitsee artikkelissa: Suomalaisten työhön osallistuminen (sivulla 82): ”Suomalainen nainen aloittaa työelämässä keskimäärin 19 vuoden iässä, mies asevelvollisuuden vuoksi pari vuotta myöhemmin eli 21 vuoden iässä. Naiset ja miehet poistuvat työllisten joukosta yhtä vanhoina eli keskimäärin noin 60 vuoden iässä.”
    3. Professorina Helsingin yliopistossa toimiva taloustutkija Roope Uusitalo sanoo (HS 5.1.2013): Suurin ongelma työurien alkupäässä on Uusitalon mukaan se, että korkeakouluopintoihin siirtyminen kestää niin kauan. Asevelvollisuudella on tässäkin osansa. Palveluksen alku tai loppu ei välttämättä osu oikeaan aikaan opintojen kannalta, ja kasarmilta käsin korkeakouluun voi olla vaikea lukea ja päästä.
    Varusmiespalveluksen suorittaminen tuppaa lykkäämään opintojen aloittamista puolesta kahteen vuoteen", Uusitalo sanoo.

    Noin 40 % miehistä menee korkeakouluihin, mutta paljon miehiä menee myös muihin kouluihin, joissa on kiinteät lukuvuodet.

    Nämä ovat tietysti arvioita, mutta kuitenkin kokeneiden tutkijoiden tekemiä.

    Puolustusvoimien tiedottaja taas on sanonut, että useampi varusmies suorittaa 12 kuukautta kuin 6 kuukautta, eli silloin keskiarvo on yli 9 kuukautta, koska ne loput suorittavat 9 kuukautta ja toisaalta siviilipalvelus on 12 kuukautta. (En löydä sitä kovalevyltä, on varmaan lehtileikkeenä tuhansien leikkeideni joukossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varusmiespalveluksen ajankohta on varmasti yksi merkittävä katkaisija nuorten miesten akateemisessa urassa. Pakollinen välivuosi voi olla varsin merkittävä breikki ja opiskeluihin paluu sen jälkeen kaikkea muuta kun mutkaton.

      Poista

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.