Kiasman johtajavalintako seksistinen?

Kiasmalle valittiin uusi johtaja. Helsingin Sanomat kirjoitti asiasta ja korosti kovasti miten kaksi naisehdokasta sivuutettiin, vaikka he olivat muodollisesti pätevämpiä. Oliko kyseessä... seksistinen syrjintä?

Tällaisissa tilanteissa on mahdoton sanoa mitä verhojen takana on tapahtunut. Ehkä kyseessä oli seksismi. Ehkä valittu ehdokas oikeasti oli vakuuttavampi. Tai ehkä kyseessä oli sama juttu mitä tapahtuu kaikissa julkissisa tai puolijulkisissa pesteissä: vanha kunnon korruptio.
Kun Suomessa korkeita virkoja tai päällikön paikkoja tulee hakuun suurille instituutioille, tapaa paikka täyttyä juuri sopivalla henkilöllä. Sopivalla tarkoitetaan tietysti henkilöä joka kantaa oikean puolueen jäsenkirjaa tai sattuu olemaan hyvää kaveri jonkun valinnasta päättävän kanssa.
Männävuosina varsinkin julkisen puolen tehtävät olivat hyväveli-verkostolla joka jakeli kaiken kavereilleen. Keskustan jäsenkirjan sanotaankin olleen tärkeimpiä maakuntien hallinnon kriteereitä pesteihin pääsyllä.

Tällä ilmiöllä olemme valinneet ties kuinka monesti avoimesti sen epäpätevän hakijan pätevien yli. Mieleen tulee lähiajoilta esimerkiksi kun Ministeri Paula Risikko (kok) junaili puoluetoverilleen Juha Häkkiselle pestin Finavian hallituksessa. Tai Anni Sinnemäen nousu kokoomuksen tuella Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi.

Näissä nimityksissä on kyse poliittisesta vallankäytöstä, ei seksismistä.

Kiasman tapauksessa Silja Rantanen oli yksi ohitetuista naisehdokkaista ja hän oli myös se joka asian toi esille ja jonka perspektiivi tuotiin Hesarin jutussa esille. Muut naisehdokkaat jäivät hämärän peittoon, joten osaamisen eroja on mahdoton ulkoapäin arvioida ja tämän myöntää myös Hesarin artikkeli. Tämä tulee tosin ilmi vasta lopussa, kun palstatilaa on jo roppakaupalla omistettu Rantasen syrjintään pohjautuvalle narratiiville.

Lisäksi tässä on muistettava kenen väitteiden perusteella syytöksiä esitetään. Kyseessä on henkilö jota ei valittu toimeen ja joka tekee väitteen mitä ei pysty varsinaisesti todistamaan. Ainoa osoitus mitä syrjinnästä nähdään on Rantasen väite. Hänen viittaamansa muut "pätevämmät" naiset eivät ole tulleet esiin kertomaan puoltaan.

Asiaa ulkopuolelta katsovana lopullinen totuus on hankala määritettävä. Ehkä tapahtui, ehkä ei. Tämän perusteella en kuitenkaan vielä näe syrjinnän tulleen osoitetuksi toteen, varsinkin kun tyypillisempi kähminnän syykin tässä maassa tiedetään.

Kenen lauluja laulat, sen leipää syöt.

3 kommenttia:

  1. Verovaroin rahoitetut toiminnot ovat alttiita korruptiolle, koska ei ole välttämättä minkäänlaista tulosvastuuta.

    Yrityksissä epäpätevän valitseminen näkyy tuloksessa ja omistajien intresseissä on karsia sellainen kaikilta tasoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtuu tätä toki yrityksissäkin. Johtokunnilla on usein tapana äänestää kavereitaan pesteihin ja sitten luottaa heihin vaikka paskaa tulisikin. Näin siis kun piiri pieni pyörii.

      Poista
    2. Tottakai. Vaikka yrityksillä on parempi kannustin toimia oikein niin virheitä tehdään. Ihmiset eivät ole täydellisiä. Oikein toimimisen kannustimien lisäksi ero on siinä, että silloin kun yksityinen taho syrjii tai suosii ja huonontaa siten tulostaan, se ei ole pois minun kukkarosta.

      Poista

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.