Miten yhtäkkiä ahneudesta on tullut julkisessa keskustelussa suuri hyve? Miten emme naura kippurassa kun miljonääri valittaa kohdalleen osuvan verotuksen kohtuuttomuudesta, vaikka edelleen omaa riittävästi varoja elää järjettömän luksuksen ympäröimänä? Miten ihmeessä sellaiset ihmiset saavat väittää tulevansa verotuksen tappamiksi, samalla kun heillä on varaa ostaa ja ylläpitää kartanoita ja useita autoja?
Viime aikoina on tapahtunut jänniä. Rikkaamme eivät enää tahdo maksaa veroja. Ensin Nalle Walhroos siirsi kirjansa Ruotsiin perintöveroa pakoon ja nyt perässä tuli myös Karl Fazer. Jari Sarasvuo lähti leikkiin mukaan ja kuvasi perintöveroa kateellisten kostoksi. Perintövero ei ole ainoa, myös miljonääri Reima Kuisla suutahti kun hänen ei annettu ajaa ylinopeutta ilman jättisakkoja.
Nämä tapaukset yritettiin kovasti maalata kateellisen verotusjärjestelmän kostoksi menestymisestä. Narratiivissa inhottava Suomen kansa ja verottaja kostavat menestyjille tuplaverottamalla heidän perintöjään ja antamalla kohtuuttomia sakkoja. Ja tämän takia rikkaiden on vaan pakko muuttaa ulkomaille, herra Karl Fazerillakaan ei omien sanojensa mukaan ollut muuta vaihtoehtoa!
Jostain syystä tämän valituksen absurdiutta ei huomata lainkaan. Kaksi asiaa sivuutetaan: se miten naurettava väite tämä kuoliaaksi verottaminen on ja se miten kiittämättömiä nämä yhteiskunnan kermamme onkaan.
Absurdius tulee tilanteen todellisesta absurdiudesta. Otetaan henkilö jolla on jättimäiset tulot ja omaisuus, vaikka verotamme hänen tuloaan merkittävällä osuudella, hänelle jää edelleen käteen enemmän kun oikeastaan kenellekään joka tekee hänelle töitä. Nalle kuristuu rahamäärillä joista hänen siivoojansa voi vain unelmoida. Vaikka heidän lapsensa joutuvat maksamaan puolet perinnöstä veroina, heistä tulee yhä fantastisen upporikkaita.
Miten yltäkylläisyyden yläpuolella oleva henkilö voi mitenkään väittää maksavansa liikaa? Varsinkin tilanteessa jossa hänelle jäävä osuus on edelleen moninkertainen muiden osuuteen nähden? Onko tämä rahakas eliittimme niin käsittämättömän ahne, ettei heille todella mikään riitä? Herrojen Nalle ja Fazer perintöverovalitus on juuri tätä: upporikkaita miehiä, jotka valittavat upporikkautensa riittämättömyyttä.
Sitten on se kiittämättömyys, ajatus siitä ettei tämä yhteiskunnan kerma ole yhteiskunnalle jotain velkaa. Omassa päässään he eivät olekaan, he kokevat ansainneensa omaisuutensa itse, kovalla työnteolla ja ansioilla. Ja tämä on puhdasta potaskaa. Toki meillä on ihmisiä jotka tekevät paljon ja ansaitsevat hyvin, mutta tämä niin kutsuttu eliitti liioittelee omaa rooliaan rikastumisessaan. Todellinen rikastuminen on aina yhdistelmä yhteiskuntaa joka tekee sen mahdolliseksi, omaa lähtöasemaa ja tuuria. Oma osaaminen ja panos on siinä mukana, mutta väittäisin sen olevan yllättävänkin pieni osa kyseistä koktailia.
Jokainen näistä valittajista on tehnyt jättiomaisuutensa osana yhteiskuntaa joka sen on mahdollistanut. He eivät ole yksinäisiä menestyksen saaria, vaan seisovat aina muiden hartioilla. Heidän menestyksensä takana ovat ne ihmiset heidän "alapuolellaan" ja se yhteiskunta joka on tehnyt rikastumisen mahdolliseksi, tarjoamalla koulutusta ja markkinat.
Heitä suojaa vain yksi asia: sadut. He haluavat vakuuttaa meille olevansa niin erityisiä henkilöitä, ettei heidän kustannuksellaan saisi kustantaa yhteiskunnan toimimista. Heille enemmän rahaa on tärkeämpi kuin sairaaloiden ja koulutuksen ilmaisuus. He ovat niin kiintyneitä omaisuuteensa, etteivät edes kuolemansa jälkeen tahdo yhteiskunnan ottavan siitä osuutta. Heidän satunsa on absurdi ja se sortuu jos sitä tutkiskelee edes pinnallisesti.
Tässä valossa en jaksa ymmärtää mikseivät herrat Nalle, Fazer, Sarasvuo ja Kuisla saa osakseen pelkkää pilkkaa. Se on ainoa mitä heidän narratiivinsa ansaitsee. Lopulta he ovat kaikki vain yltäkylläisyyteen ja rikkauteen tottuneita ihmisiä, jotka eivät koe olevansa velvoitettuja antamaan osaa kohdalleen sattuneesta hyvästä yhteiskunnan pyörittämsieen. He eivät näe miten maailma toimii heidän sulkeutuneiden sisäpiiriensä ulkopuolella.
Harhaisia, ahneita ja huonoja ihmisiä.
(PS: Fazerin tuotteita ei enää liene varaa ostaa. Muuten Karl vaurastuu entisestään ja sitten hänen on vielä vaikeampaa pysyä Suomessa).
Viime aikoina on tapahtunut jänniä. Rikkaamme eivät enää tahdo maksaa veroja. Ensin Nalle Walhroos siirsi kirjansa Ruotsiin perintöveroa pakoon ja nyt perässä tuli myös Karl Fazer. Jari Sarasvuo lähti leikkiin mukaan ja kuvasi perintöveroa kateellisten kostoksi. Perintövero ei ole ainoa, myös miljonääri Reima Kuisla suutahti kun hänen ei annettu ajaa ylinopeutta ilman jättisakkoja.
Nämä tapaukset yritettiin kovasti maalata kateellisen verotusjärjestelmän kostoksi menestymisestä. Narratiivissa inhottava Suomen kansa ja verottaja kostavat menestyjille tuplaverottamalla heidän perintöjään ja antamalla kohtuuttomia sakkoja. Ja tämän takia rikkaiden on vaan pakko muuttaa ulkomaille, herra Karl Fazerillakaan ei omien sanojensa mukaan ollut muuta vaihtoehtoa!
Jostain syystä tämän valituksen absurdiutta ei huomata lainkaan. Kaksi asiaa sivuutetaan: se miten naurettava väite tämä kuoliaaksi verottaminen on ja se miten kiittämättömiä nämä yhteiskunnan kermamme onkaan.
Absurdius tulee tilanteen todellisesta absurdiudesta. Otetaan henkilö jolla on jättimäiset tulot ja omaisuus, vaikka verotamme hänen tuloaan merkittävällä osuudella, hänelle jää edelleen käteen enemmän kun oikeastaan kenellekään joka tekee hänelle töitä. Nalle kuristuu rahamäärillä joista hänen siivoojansa voi vain unelmoida. Vaikka heidän lapsensa joutuvat maksamaan puolet perinnöstä veroina, heistä tulee yhä fantastisen upporikkaita.
Miten yltäkylläisyyden yläpuolella oleva henkilö voi mitenkään väittää maksavansa liikaa? Varsinkin tilanteessa jossa hänelle jäävä osuus on edelleen moninkertainen muiden osuuteen nähden? Onko tämä rahakas eliittimme niin käsittämättömän ahne, ettei heille todella mikään riitä? Herrojen Nalle ja Fazer perintöverovalitus on juuri tätä: upporikkaita miehiä, jotka valittavat upporikkautensa riittämättömyyttä.
Sitten on se kiittämättömyys, ajatus siitä ettei tämä yhteiskunnan kerma ole yhteiskunnalle jotain velkaa. Omassa päässään he eivät olekaan, he kokevat ansainneensa omaisuutensa itse, kovalla työnteolla ja ansioilla. Ja tämä on puhdasta potaskaa. Toki meillä on ihmisiä jotka tekevät paljon ja ansaitsevat hyvin, mutta tämä niin kutsuttu eliitti liioittelee omaa rooliaan rikastumisessaan. Todellinen rikastuminen on aina yhdistelmä yhteiskuntaa joka tekee sen mahdolliseksi, omaa lähtöasemaa ja tuuria. Oma osaaminen ja panos on siinä mukana, mutta väittäisin sen olevan yllättävänkin pieni osa kyseistä koktailia.
Jokainen näistä valittajista on tehnyt jättiomaisuutensa osana yhteiskuntaa joka sen on mahdollistanut. He eivät ole yksinäisiä menestyksen saaria, vaan seisovat aina muiden hartioilla. Heidän menestyksensä takana ovat ne ihmiset heidän "alapuolellaan" ja se yhteiskunta joka on tehnyt rikastumisen mahdolliseksi, tarjoamalla koulutusta ja markkinat.
Heitä suojaa vain yksi asia: sadut. He haluavat vakuuttaa meille olevansa niin erityisiä henkilöitä, ettei heidän kustannuksellaan saisi kustantaa yhteiskunnan toimimista. Heille enemmän rahaa on tärkeämpi kuin sairaaloiden ja koulutuksen ilmaisuus. He ovat niin kiintyneitä omaisuuteensa, etteivät edes kuolemansa jälkeen tahdo yhteiskunnan ottavan siitä osuutta. Heidän satunsa on absurdi ja se sortuu jos sitä tutkiskelee edes pinnallisesti.
Tässä valossa en jaksa ymmärtää mikseivät herrat Nalle, Fazer, Sarasvuo ja Kuisla saa osakseen pelkkää pilkkaa. Se on ainoa mitä heidän narratiivinsa ansaitsee. Lopulta he ovat kaikki vain yltäkylläisyyteen ja rikkauteen tottuneita ihmisiä, jotka eivät koe olevansa velvoitettuja antamaan osaa kohdalleen sattuneesta hyvästä yhteiskunnan pyörittämsieen. He eivät näe miten maailma toimii heidän sulkeutuneiden sisäpiiriensä ulkopuolella.
Harhaisia, ahneita ja huonoja ihmisiä.
(PS: Fazerin tuotteita ei enää liene varaa ostaa. Muuten Karl vaurastuu entisestään ja sitten hänen on vielä vaikeampaa pysyä Suomessa).
Kommentit
Lähetä kommentti
Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.
Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.
Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.