Taksimonopolista taksikusetukseen

Moni tahtoisi kovasti purkaa Suomessa taksi-liikennettä hallitsevan monopolin. Hinnat laskisivat ja palvelu paranisi. Kuulostaa kivalta, mutta on syitä miksen kannata tätä: Suomi on tällä hetkellä jokseenkin ainoa maa maailmassa jonka taksit eivät kuseta sinua.



Maailmalla taksiukotus on niin yleistä etteivät monet luota taksikuskeihin ollenkaan. Ja syystä, monessa maassa hinnat on kysyttävä ja varmistettava ja reittiä pitää tarkkailla. Parhaimmillaan kortilla ei uskalla maksaa sillä epärehellinen taksikuljettaja kopioi kortin tiedot siinä sivussa.

Tämä tapahtuu erityisesti paikoissa joissa taksitoiminta ei ole tiukasti säännösteltyä. Jos et usko, käy vaikkapa Ruotisissa tai Virossa ja ota satamasta taksi kysymättä hintaa. Kerro sitten miten hienoa oli päästä satasen hintaan viiden minuutin matka. Toki saatat osua rehelliseenkin taksiin, mutta todennäköisyydet eivät ole puolellasi.

Tosiaan, taksihuijaukset menevät käsi kädessä taksibisneksen säätelyn purkamisen kanssa. Ruotsin esimerkistä tiedämme myös tarkalleen miten pohjoismaat eivät ole immuuneja tälle ilmiölle. Satamissa tapaa siellä notkua jännätakseja jotka ovat valmiita velottamaan turisteilta täysin absurdeja hintoja jos raukat eivät muista kysyä mitä kyyti tarkalleen maksaa.

Ja en näe mitään syytä miksei Suomessa tapahtuisi samaa.

Muista tämä ensi kerran kun vaadit taksimonopolin purkua.

17 kommenttia:

  1. Taistelet olkiukkoa vastaan tai no et ehkä ihan olkista. Kyllä jotkut haluavat täydellistä sääntelyn purkamista, mutta miksi ei voisi etsiä parasta mahdollista mallia eikä tarkastella vain kahta ääripäätä.

    Minä kannatan taksien hinta- ja määräsääntelyn purkamista, mutta laatusääntely voitaisiin säilyttää. Lupakäytäntö voitaisiin säilyttää, mutta lupien määrää ei olisi rajoitettu. Esimerkiksi hintojen selkeä esittäminen pitäisi olla vaatimuksena ja tarkastetut taksamittarit, mikäli kyseinen taksiyrittäjä edes hinnoittelee palvelunsa taksamittarin avulla.

    Onko sulla esimerkkiä maasta, jossa olisi yhtä tiukka laatusääntely kuin Suomessa, mutta ei taksilupien määrän säätelyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti kannatat. En ole vaan nähnyt maita joissa säätelemätön taksiliikenne olisi turvallista käyttää, joten en erityisemmin välitä filosofisesta kannatuksestasi taksien vapauttamiselle.

      En valitettavasti löytänyt tarkkaa aineistoa jolla verrata taksien rehellisyyttä ja säätelyä. Tosin jokainen esimerkki jonka tiedän säätelyn puutteesta on johtanut mafiatakseihin. Aineistoni ei ole täydellinen, mutta se pysyy pystyssä vastakkaisen aineiston puuttuessa.

      Poista
  2. Taksilupien määrän säätely on ainoa keino taata taksiyrittäjälle mahdollisuus kannatavaan toimintaan säädellyssä hinnoittelussa. Laatua on aika turha vaatia jos homma ei elätä, eikä se elätä jos kyytejä ei ole tarpeeksi. Kyytejä ei ole tarpeeksi jos takseja on liikaa.

    Ei kovin monimutkaista matematiikkaa.

    Itse ajoin taksia vuosituhannen vaihteessa ja päiväansiot (autolle) vaihtelivat 150-600e välillä. Säännellyssä ympäristössä siis. Sääntelemättä tuskin kukaan lähtisi ajamaan niitä oletettuja 150e vuoroja joten taksin saaminen arkiyönä, onnea matkaan. Toisaalta taas 'hyvillä' tolpilla olisi hirveä kärkyntä joten nekään eivät olisi enää hyviä, hyvästi 600e päivät. Miksi oikeastaan lähteä edes töihin? Etenkin jos töihin ei edes olisi asiaa ilman nykyistä (melkoista investoimista vaativaa) taksilaitteistoa turvakameroinee, datalaitteineen ja taksamittareineen. Niin, ja eihän sillä autolla toki omaa ajoa voi ajaa kuin tietyn määrän jos aikoo pitää sen työautoverotuksessa...

    Toki taksilupia voisi olla monipuolisemmilla tuntimäärillä tai muuten joustavammin, mutta laadukkaan palvelun tuottaminen edes inhimilliseen hintaan suomalaisen työn hinnalla valitettavasti vaatii jonkin verran kikkailua. Itse soisin että pahimpiin ruuhkahuippuin (esim pikkujoulusesonki) voisi ottaa lisätakseiksi autoja kannan ulkopuoleltakin, mutta täysin vapaa taksiliikenne ei johda muuhun kuin alan entistä pahempaan mamuttumiseen ja palvelun laadun romahtamiseen.

    Tällä hetkellä suomessa on pirun hyvät taksit, kersojakin uskaltaa lähettää paikasta toiseen ja paketitkin kulkee pikakuriiria edullisemmin ja tuskattomammin pikkumatkoja. Hinta-laatusuhde on mielestäni kohdallaan, joten en ymmärrä miksi marginaalisten mukasäästöjen vuoksi pitäisi ruveta paskomaan hyvää palvelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Taksilupien määrän säätely on ainoa keino taata taksiyrittäjälle mahdollisuus kannatavaan toimintaan säädellyssä hinnoittelussa."
      Totta. Hinta- ja määräsääntely pitäisikin lopettaa molemmat.

      " Sääntelemättä tuskin kukaan lähtisi ajamaan niitä oletettuja 150e vuoroja joten taksin saaminen arkiyönä, onnea matkaan."
      Taksien määrä varmasti vähenisi joinain aikoina jolloin jäljelle jääville riittäisi tuloja. Niin markkinat toimivat. Pienillä paikkakunnilla, joilla kaikkina aikoina ei riittäisi työtä edes yhdelle taksille, esimerkikisi kunta voisi maksaa taksille, että se päivystäisi kannattamattomana aikana, mikäli niin halutaan. Muitakin vaihtoehtoja on, jos sääntely ei estäisi. Esimerkiksi joku muutenkin yöllä hereillä oleva yrittäjä voisi toimia sivutoimisena taksina.

      "Niin, ja eihän sillä autolla toki omaa ajoa voi ajaa kuin tietyn määrän jos aikoo pitää sen työautoverotuksessa..."
      Tämä on myös sääntelyn ongelma. Sekin voitaisiin poistaa.

      "mutta täysin vapaa taksiliikenne ei johda muuhun kuin alan entistä pahempaan mamuttumiseen ja palvelun laadun romahtamiseen."
      Laatu ei romahda, jos laki vaatii laatua ja laaduttomuudesta sakotetaan. Mamuuntuminenkaan ei ole mikään ongelma, jos he osaavat hommansa. Taksiluvan yhtenä ehtona pitäisikin olla riittävä kielitaito.

      Poista
    2. 1. Ehdotat hinta- ja määräsäätelyn lopettamista, mutta et oikein perustele mitä se aikaansaisi. Taksien säätelyn poistaminen johtaisi joukkoon halpoja mutta erittäin epäluotettavia takseja. Ajokalusto varmasti heikkenisi, todennäköisesti myös ajajista katoaisi osaavin porukka.

      2. Kilpailu ei tässä tee parempaa vaan pahempaa. Jos käytännössä kuka tahansa kun voi pistää taksifirman pystyyn, halvin yleensä on se joka jää henkiin. Jos ei muuta niin siksi että tiukkenevassa kilpailutilanteessa vähemmän investoinut pysyy pinnalla pidempään.

      3. Jotenkin pidät positiivisena sitä että pienet kunnat joutuisivat maksamaan erikseen että joku kehtaisi ylläpitää palvelua heidän alueellaan.

      5. Laatuvaatimukset ovat paskaa. Sellaisia vaatimuksia ei koskaan rakenneta, mistä paskalla ei pääsisi läpi - tai jos ei muuta niin valvonnasta tuskin tulee niin tarkkaa ettei vaatimukset alittavaa toimintaa saataisi lopetettua.

      Jaska, katsot tilannetta nyt niin ruusunpunaisten lasien läpi etten voi pitää haaveitasi markkinavapaista rehellisistä ja laadukkaista takseista minään muuna kuin utopistisena fantasiana.

      Poista
    3. 1. Määräsäätelyn lopettaminen aikaansaisi tehokkuutta eli sen, että takseja olisi liikenteessä oikea määrä. Markkinat optimoivat paremmin kuin virkamies. Miksi ajokaluston pitäisi huonontua, jos laatua edelleen säädeltäisiin? Kaikki kuskit olisivat osaavia, koska se on ja olisi jakossakin säädeltyä.

      2. Luultavasti moni taksi kilpailisi hinnalla ja täyttäisi laatuvaatimukset niukasti, mutta varmast nykyistä tasokkaampaakin palvelua syntyisi. Nykyään se on mahdotonta, kun hinnalle on katto.

      3. Kunta voi ostaa palveluita, jos niin demokraattisesti päätetään. Nykyäänkin taksien kannattamaton päivystys maksaa, mutta hintaa ei kukaan tiedä, kun se tulee epäsuorasti säätelystä.

      5. Onhan nykyäänkin laatuvaatimukset takseille. Kuskeille on tutkinnot ja lupakäytännöt ja autoille on lupakäytännöt. Valvontaakin on. Ne pitää säilyttää ja ehkä jopa parantaa, mutta niiden määrää ei pidä rajoittaa. Miksi laatu huononisi, kun en ehdottanut laatuvaatimusten heikentämistä tai valvonnan vähentämistä?

      Näyttäisi, että sinä et oikeasti mieti minun ehdotustani vaan ajattelet vain mielessäsi muiden maiden huonoja esimerkkejä, joilla ei ole välttämättä mitään tekemistä minun ehdotukseni kanssa.

      Poista
    4. 1. Laatu heikkenee kaikista kohdista mitä ei tarkkailla ja jos tarkkailu on lepsua, aivan kaikista kohdista. Valtiolle tarkkailu maksaisi rahaa, joten tämä näyttää päättäjän perspektiivistä vain rahan menetykseltä.

      2. Niukkuus on avainsana. Laatu ylitetään rimaa hipoen, aina rimaa lähempänä jos ollenkaan. Tosin palveluiden kehittäminen olisi positiivista. Suomen taksijärjestelmässä ehkä ainoa merkittävä heikkous on palvelutason hidas kehittyminen.

      Muiden maiden huonot esimerkit ovat todellisuutta sääntelyn purkamisesta, ainoa todellisuus itseasiassa koska kukaan ei ole näyttänyt yhtäkään positiivista esimerkkiä säätelyn purkamisesta josta ei ole seurannut taksialan laadun ja turvallisuuden ja rehellisyyden romahdusta. Odotan sitä esimerkkiä.

      Poista
    5. 1. Tottakai kaikkia lakeja pitää valvoa. Suomen laissahan jopa sanotaan, että laki lakkaa olemasta laki, jos sitä ei ole valvottu ollenkaan. Miksi taksien valvonta olisi erityisen hankalaa tai kallista. Poliisi tarkkailee, ettei liikenteessä ole luvattomia takseja, niin kuin nykyäänkin. Taksikuljettajat käyvät kurssit, niin kuin nykyäänkin. Autot katsastetaan vuosittain, niin kuin nykyään. Myös taksien erityisvaatimukset voitaisiin katsoa.

      2. Niin kuin millä tahansa alalla, viranomaiset määräävät minimitason ja asiakkaat määräävät lopun.

      En tiedä onko missään kokeiltu mallia, jossa taksitoiminta olisi luvanvaraista ja laatu valvottua, mutta lupien määrä ei olisi rajattu. Mallia on kyllä kokeiltu lukuisilla muilla aloilla Suomessakin. Esimerkiksi ravintolat: anniskeluoikeudet pitää hakea ja ehdot täyttää, mutta lupien määrä ei ole rajoitettu ja henkilökunnaltakin vaaaditaan tietty koulutus. Miksi taksi-alalla ei voisi toimia sama, mikä toimii monilla muilla aloilla?

      Poista
    6. Taksiala poikkeaa esimerkiksi ravintola-alasta sillä että taksilla on hyvinkin mahdollista kusettaa aika montaa ihmistä ilman että maine menee, jos joku ravintola on pska voivat asiakkaat vältellä sitä puskaradion pohjalta helposti verrattuna mätämunataksiin. Jos keskittyy kusettamaan vain turisteja niin se onnistuu vielä kauemmin. Jos lupia valvottaisiin vaikkapa vuosittain niin helppohan se olisi yhden menettäessä lupansa kierrättää sitä samaa, lupakelpoista taksivarusteltua autoa vaikka sukulaiselta toiselle ja nyhtää rahat pois tyhmiltä ihmisiltä. Tällä hetkellä taksilupien ollessa niukka hyödyke haluavat sellaisen saaneet taksiyrittäjät myös pitää sen itsellään ja tämä johtaa hyvätasoiseen palveluun. Jos lupa olisi enemmänkin ilmoitusasia niin mikä rangaistus sen menettäminenkään olisi?

      Taksit eivät myöskään voi kerätä hyvää mainetta kovin helposti koska suomalaisten taksinkäyttö on verrattain satunnaista. Markkinat eivät siis säätelisi itseään yhtä hyvin kuin ravintoloiden tapauksessa koska asiakaskohtaamiset olisivat käytännössä satunnaisia eikä positiivista tai negatiivista valintaa pääse tapahtumaan.

      ”Taksien määrä varmasti vähenisi joinain aikoina jolloin jäljelle jääville riittäisi tuloja. Niin markkinat toimivat .... Esimerkiksi joku muutenkin yöllä hereillä oleva yrittäjä voisi toimia sivutoimisena taksina.” (4.4.-15, 17:32)

      Ja millähän kristallipallolla ne yrittäjät sitten näkisivät että tänään ei muut lähdekään ajamaan tätä tiistaiyötä, nyt mulle riittää keikkaa? Ei mielestäsi ole mitään ristiriitaa ensin selittää että pitää olla ammattimaista ja laadukasta palvelua ja seuraavaksi ehdotat että 'joku muutenkin yöllä hereillä oleva yrittäjä' voisi ajaa sivutoimista taksia?

      Poista
    7. "Jos lupia valvottaisiin vaikkapa vuosittain ..." "Jos lupa olisi enemmänkin ilmoitusasia ..."

      No jospa ei. Miksi sen pitäisi olla noin. Minä en ainakaan sellaista ehdottanut. Lupa voitaisiin ottaa heti harkintaan, jos viranomaisille ilmoitetaan epärehellisestä toiminnasta. Lupansa menettänyt voitaisiin passittaa suorittamaan kurssseja uudestaan.

      "Taksit eivät myöskään voi kerätä hyvää mainetta kovin helposti koska suomalaisten taksinkäyttö on verrattain satunnaista. "

      Tämä on totta vain jos lupamäärän vapauduttuakin taksit olisivat pääasiassa yhden auton yrityksiä. Minä uskon, että vapaamilla markkinoilla alalle tulisi isompia yrityksiä, jotka voivat kerryttää mainetta. Isompien yritysten halusta päästä markkinoille on jo esimerkkikin: Maxitaksi, joka kiellettiin.

      Yhden miehen yrityksillä olisi sama ongelma maineen kanssa kuin muillakin aloilla.

      "Ja millähän kristallipallolla ne yrittäjät sitten näkisivät että tänään ei muut lähdekään ajamaan tätä tiistaiyötä, nyt mulle riittää keikkaa?"

      Kokemuksesta, siitä että puhelimeen oli tullut kymmenen puhelua edellisen tiistaiyön aikana, ihmisten palautteesta, taksikeskuksen tilastoista, ...

      "Ei mielestäsi ole mitään ristiriitaa ensin selittää että pitää olla ammattimaista ja laadukasta palvelua ja seuraavaksi ehdotat että 'joku muutenkin yöllä hereillä oleva yrittäjä' voisi ajaa sivutoimista taksia? "

      Taksin ajaminen ei ole niin vaikea ammatti, etteikö sen hallitseminen toisen ammatin rinnalla olisi mahdollista, varsinkin jos toinenkin ammatti on autolla ajamista.

      Lisäksi autoja voitaisiin käyttää tehokkaammin. Monella yrityksellä on autoja, jotka eivät ole käytössä koko vuorokautta.

      Yksi esimerki voisi olla vaikka kiinteistöhuoltoyritys, jolla on jo ympärivuorokautinen päivystys (ja auto), josta saa oven avauksen, jos on hukannut avaimensa.

      Poista
    8. Taksien valvonta on aivan erilainen suo kun ravintoloiden. Ravintolaa ei ensinnäkään pistetä pystyyn noin & vain. Taksin voi periaatteessa aloittaa kirjoittamalla "Taksi" auton ikkunaan. Toisekseen taksi on liikkeessä joten toisin kun ravintola, huijari pystyy helposti vaihtamaan paikkakuntaa.

      Valvonta ravintoloissa on aikalailla tarkistuskäynteihin ja yleisövihjeisiin perustuvaa. Takseissa tämän aika paljon hankalampaa taksin luonteen takia. Auto kun liikkuu, on tarkastajan hankalampi sitä ottaa hoteisiin. Poliisille valvonnan ulkoistaminen olisi jälleen lisää kustannuksia yhteiskunnalle, joka tuntuu vain tyhmältä tavalta hukata poliisin resursseja.

      Pelkkä ilmoituksiin perustuva käytäntö ilman kunnollista tarkastusmenettelyä ei myöskään toimi. Naapurin taksifirman saa näppärästi kaadettua tehtailemalla tarkistuspyyntöjä, mistä varmasti tulisi osa alan kilpailua. Näppärästi saat kaverin autojen käyttömäärät romahtamaan kun laitat muutamat tiedonannot heistä.

      No, en sano ettei noitakin ongelmia voisi korjata, mutten kyllä näe mitään tapaa miten taksialan säännöstelyn purkamisesta aiheutuvat huomattavat ongelmat voisi korvata valvonnalla.

      Ja valvontaa ja oikeuskeinoja on muuten maailmalla kokeiltu. Mene Prahaan ja katso miten hienosti siellä melkoisista yrityksistä huolimatta turisti tapaa yhä saada kusetusta ja ukotusta käbikyydillään jos on yhtään varomaton.

      Ja edelleen, puhut teoriaa, siinä missä minä puhun käytäntöä. Teoriassa on varmasti mahdollista vapauttaa taksialaa ja saada ihan yhtä rehellinen autokanta liikenteeseen. Käytännössä vapauttaminen kuitenkin on jokaisessa tietämässäni tapauksessa johtanut ukottamiseen, kusettamiseen ja rikollisuuteen. Tuomitsen vapaan taksiyrittämisen tämän takia vapaiden markkinoiden fantasioinniksi, toimiva kommunismikin näyttää vähemmän utopistiselta.

      Poista
    9. Yhtenä isona ja edellisestä unohtuneena erona moneen muuhun alaan, taksi on joillekin ihmisille peruspalvelu jota ilman normaalista elämästä ei tulisi mitään. Monet liikuntavammaiset, muistisairaat tai muuten vajaakuntoiset liikkuvat asiointi- ja vapaa-ajanmatkansa taksilla. Kyseinen asiakasryhmä ei pahimmillaan edes tajua tulleensa kusetetuksi, joten valitusten todennäköisyys on aika pieni. Nykytilanteessa taksikuskeilla on varaa ammattiylpeyteen ainakin sen verran ettei keharin rahoja tarvitse nyysiä, säilyisikö tämä vapaassa kilpailutilanteessa?

      Tarkoitin lupien kierrättämisellä sitä että kun Pekka menettää lupansa ja joutuu uudestaan kurssille niin Matti ottaa Pekan taksin ja lähtee jatkamaan toimintaa. Kun Matti jää kiinni niin saman auton rattiin siirtyy Jussi. Ja mikä muukaan taksilupa olisi kuin ilmoitusasia jos niille ei olisi tarveharkintaista rajoitusta? Tsori ei anneta lupaa kun oot ton lupansa menettäneen Matin kaveri? Tällä hetkellä jos lupa menee törttöilystä kyseinen lupa menee jonossa seuraavalle joten uutta saa todennäköisesti odottaa. Jos lupia olisi rajattomasti voisi fyysisen taksiauton toiminta jatkua munailusta riippumatta katkemattomasti.

      Taksikuskin ammattitaitoon kuuluu aika paljon muutakin kuin autolla ajamista. Asiakkaina on kauniisti muotoillen koko ihmiskunnan kirjo, osoitteet, hotellit, baarit sekä julkisten palveluiden sijainnit pitää tuntea. Laitteiden käyttäminen ei ole mitään rakettitiedettä mutta erilaisten korttitapahtumien, ennakkomaksujen ja eri kyytien alv-luokkien opettelussa ja mielessä pitämisessä on oma hommansa.

      Eikä siitä hommasta niin paljon rahaa tule että kovin montaa välttämättä kiinnostaa lähteä opettelemaan siksi että voisi ehkä joskus ajaa jonkun keikan jos sattuisi ehtimään. Ja mitäpä sitten jos tulee se kiinteistöhuollon avainkeikka ja olet sen päivystävän auton kanssa puolimatkassa Keravalle?

      Todennäköisesti erityisesti lupien vapauduttua firmat olisivat yhden auton yrityksiä. Kuka hemmetin hullu nyt palkkaisi noin epävarmaan duuniin yhtään ketään kun työntekijöiden palkat ovat semmoinen kuluerä joka on pakko maksaa vaikka firmaan ei tulisi ropoakaan sisään.

      On myös täyttä utopiaa että kukaan voisi tietää minkälainen vuoro on tulossa. Taksikeskukset ja tämän hetken vuorojaoista päättävät tahotkaan eivät pysty siihen vaikka niillä on kaikki tarvittava data isoista tapahtumista ja muista asiaan itsestäänselvästi vaikuttavista asioista. Pitempään alalla olevat kuskitkaan eivät siihen pysty, hiljaisina päivinä tolpilla istui ihan yhtälailla keltanokkia kuin konkareitakin toteamassa että onpa penteleen hiljaista. Ja ennakoitavissa olevina huonoina päivinä ne konkarit 'päivystivät kotona' joten tolpalla oleminen kieli siitä että tilanne oli oikea yllätys.

      Poista
    10. Ezille.

      Miten se valvonta sitten nykyään onnistuu, kun en ehdottanut taksien laatuvaatimuksiin tai valvontaan mitään huononnuksia? Auton ikkunaan ei jatkossakaan saisi kirjoittaa "taksi", jos autoa ei ole hyväksytty taksikäyttöön.

      Poliisi valvoo _nykyäänkin_, ettei kukaan luvaton aja taksia tai kukaan aja luvattomalla autolla. Luvallisille autoille ja kuskeille on on helppo järjestää valvonta, koska luvallisten on tehtävä yhteistyötä tai menettävät luvat.

      Pitääkö Prahassa hakea luvat autolle ja kuskille, niin kuin minä ehdotin?

      Poista
    11. "Ja mikä muukaan taksilupa olisi kuin ilmoitusasia jos niille ei olisi tarveharkintaista rajoitusta?"

      Taksiluvan saamiseksi pitäisi käydä tietty koulutus, _niin kuin nykyäänkin_.

      "Taksikuskin ammattitaitoon kuuluu aika paljon muutakin kuin autolla ajamista."

      Kaikki tarvittavat taidot tietenkin vaadittaisiin jatkossakin ja niihin kuolutettaisiin ja taidot testattaisiin. Jos ei osaa, niin ei saa lupaa. Eikö asia mene suunnilleen näin nykyäänkin?

      "Ja mitäpä sitten jos tulee se kiinteistöhuollon avainkeikka ja olet sen päivystävän auton kanssa puolimatkassa Keravalle?"
      Taloasiakkaiden kanssa on sovittu tietty vasteeaika ja päivystäjä ei tietenkään ota taksikeikkaa, joka vaarantaisi avainkeikkoihin sovitun vasteajan. Kohdeosoitteen voi kysyä puhelimessa jo tilausta tehdesssä, vaikka nykyään ei niin tehdäkään.

      "Kuka hemmetin hullu..."
      Maxitaksi on jo tehnyt näin. He kiersivät taksilupien määrärajoitusta ajamalla muistaakseni kuorma-autoiksi rekisteröidyillä autoilla. Heillä oli useita autoja ja kuskeja ennen kuin porsaanreikä laista paikattiin.

      "On myös täyttä utopiaa että kukaan voisi tietää minkälainen vuoro on tulossa."
      Kaikilla muillakin aloilla yrittäjien on osattava ennustaa kysyntää. Eiköhän se taito taksikuskeillakin kehittyisi kilpailussa. Ei taksiala ole tässä suhteessa niin erityinen.

      "ennakoitavissa olevina huonoina päivinä ne konkarit 'päivystivät kotona' "
      Tarkoittaako tämä sitä, että viranomaisen määrittämien vuorojen mukaan pitäisi olla tolpalla, mutta kuski tietää paremmin? Eikö tämä vain osoita, että viranomaissäätelysstä kannattaisi luopua?

      Poista
    12. "Monet liikuntavammaiset, muistisairaat tai muuten vajaakuntoiset liikkuvat asiointi- ja vapaa-ajanmatkansa taksilla."

      Tällaiset matkat maksaa (osin) pääasiassa Kela tai kunta. Jos hinnoittelu olisi jatkossa vapaata, niin kunnan tai Kelan pitäisi muutenkin ottaa kantaa millä takseilla tuettuja matkoja voi ajaa. Kelan tai kunnan sopimusta tai edes jotain suositeltujen taksien listalla olemista ei varmaan kannata vaarantaa perseeilyllä.

      Poista
  3. http://paholaisen-asianajaja.blogspot.fi/2016/07/opaskoira-vs-uskonto.html

    potkaistaan vanhaa aihetta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen näkökulma. Jos uskontosi kieltää tietyt asiat, on turha kuvitella tekevänsä uraa näiden asioiden piirissä.

      Poista

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.