Lumian taru päättyy

Asiaa ei ole julkistettu tai virallistettu, mutta faktat ovat pöydässä: Lumiat ovat kohta kirjaimellisesti menneen talven lumia. Microsoft tulee julkaisemaan tällä merkillä enää yhden (korkeintaan pari) laitteen ja sitten se on siinä.


Microsoft sai vasta julkistettua uudet Windows 10-puhelimet 950 ja 950XL, muiden Windows-puhelimien päivitys Windows 10:n käyttöjärjestelmään pitäisi alkaa nyt 2016 ensimmäisen kvartaalin aikana. Julkistuksesta huolimatta alalla liikkuu huhuja, että tuleva Lumia 650 olisi lajinsa viimeinen, eli viimeinen Lumia-puhelin.
Tämä ei olisi yllättävää. Windows-puhelinten kysyntä on romahtanut. Suurin syy tähän on uusien mallien puute, kaksi 950-mallia ovat nimittäin ainoat uudet Windows-puhelimet erittäin pitkään aikaan, muita huippumalleja ei ole nähty Windows-puolella lainkaan, edullisiakin puhelimia vähänlaisesti.

Windows-puhelinten kysyntä on tämän hiljaisuuden aikana laskenut ja yleisön jo muutenkin heikko mielenkiinto romahtanut. Viimeisimmät luvut eivät näytä hyvältä, eivätkäuudet julkistukset ole auttaneet asiaa. Jopa Suomessa, Windows-puhelimien vahvimmalla markkina-alueella yhä useampi yksityiskäyttäjä ja yrityskin on siirtynyt iPhone-käyttäjiksi tai Android-laitteiden pariin. Windows-puhelimilla ei ole mediaseksikkyyttä, eikä markkinaosuutta.

Microsoft ei ole kaukana luovuttamisesta, mutta he tuskin vielä ihan sitä tekevät. Todennäköisempää on että Lumia-brändi kuopataan ja Microsoft kokeilee puhelimissa yhtä paremmassa maineessa olevaa brändiään: Surfacea. Surface-tietokoneet ovat olleet Microsoftin oma tabletti/kannettava-hybridit, jotka ovat olleet yllättävän päteviä jokapaikanhöyliä.

Viimeinen niitti joka näyttäisi vahvistavan tämän on Microsoftin uusin sivuhankinta: www.surfacephone.com ohjaa Microsoftin Surface-laitteiden sivulle. Ehkäpä osoitteessa on kohta jotain puhelinkeskeisempää.

Eli Microsoft ei ehkä ole heti lopettamassa puhelinten valmistamista, mutta Lumioiden tarina päättyy. Nokian viimeinen suuri brändi ajetaan alas ja osa historiaa päättyy. Toisaalta loppu voi silti olla lähellä, Surface-puhelin ei ole mikään takuu toiminnan jatkumisesta ja ilmassa on myös koko Windows Phone-alustan lopun merkkejä.

Microsoftin puhelintoiminta on ollut pahasti tappiollista ja jos Surface-puhelin ei käännä sitä ympäri, jätti tuskin hakkaa päätään seinään erityisen pitkään. Ironisesti Suomessa Microsoftin puhelinpuoli ei ole edes jaksanut maksaa kaikkia laskujaan, joten hurjimmat voisivat pelätä jo koko toiminnan olevan loppumassa pikaisestikin.

Jos Surface-puhelin ei menesty, Windows-puhelimien taru loppuu. Muistetaan että Microsoftia johtava Satya Nadella vastusti Nokian hankintaa ylipäätään, ja samaten Bill Gateskin. Äskettäisessä haastattelussa Nadella kuvaili Windows-puhelimien nykyistä tilannetta "kestämättömänä", mistä voi myös vetää joitain päätelmiä. Jopa Microsoftin Nokia kaupan junaillut entinen johtaja Steve Balmer on ehdottanut Windows-puhelimista luopumista ja keskittymistä Androidiin.

Androidissa voi hyvin olla myös Microsoftin puhelinalustan tulevaisuus, heillä kuitenkin on melkoinen määrä omaa ohjelmistoa myös Androidille, oma puhelimen aloitusnäyttö, lukkoruutu ja sovelluksetkin. Oma puhelin ei ole kaukana ja vain aika näyttää.


Lumian taru päättyy, puhelimia tulee näillä näkymin enää yksi uusi malli ja sitten se on siinä.
Julkaissut Tämä Päivä 1. helmikuuta 2016

Kommentit