Taloustalkoot: köyhät tekee työt, rikkaat syövät makkarat

Nämä pääministeri Sipilän yhteiset talkoot ovat jännittävät. Köyhiltä otetaan pois, keskiluokan etuja leikataan, mutta samaan aikaan eliittiin ei kosketa, päinvastoin eliitillä ei ole koskaan mennyt näin hyvin ja yhteisiksi näitä talkoita voi kutsua vain huonona vitsinä.


Talkoissa tehdään yhdessä työtä yhteisen hyvän eteen ja lopuksi syödään makkaraa.

Sulta lähtee, sulle tulee

Taloudella menee kuulema huonosti ja kriisitietoisuutta jopa peräänkuulutetaan. Samaan aikaan tapahtuu kummia. Nimittäin pörssiyhtiömme maksoivat ennätykselliset suuret osingot omistajilleen. Pörssiyhtiöissä ei näy tätä talouden alamäkeä, pörssiyritysten taseet ovat vakaat, jopa vahvat.

Koko kevään olemme kuulleet miten työntekijät on saatava mukaan säästölinjalle. Liittojen kanssa halutaan neuvotella nollasopimukset tai jopa heikentää palkkoja, mikä muukaan hallituksen "tuottavuusloikka" olisi. Palkat ovat kuulema lähteneet käsistä ja suomalainen osaaminen ja työ on "verokkimaihin" verrattuna liian kallista. Luonnollisesti verrokeiksi otetaan ne ainot kaksi maata lähettyviltä joille häviämme, mutta mitäs pienistä.

Mutta sitten taas tapahtuu kummia. Nimittäin johtajien palkoissa ei kukaan kysele malttia, päinvastoin johtajien palkkakehitys on ollut kolminkertainen kansaan verrattuna. Herrojen palkkojen maltillisuuden perään ei kukaan kysele.

Kansanedustajamme eivät myöskään ota osaa näihin talkoisiin. Aiemmin Sipilä ehdotti vapaaehtoista kuukauden palkasta luopumista, johon tiettävästi yksikään kansanedustaja ei lähtenyt. Nyt kansanedustajille tulee palkankorotus. Eikä taloutemme voi kauhean kuralla olla jos puoluetukeenkin riittää muutama milli heittää vähän vasemmalla kädellä.

Sitten tietysti on myös kansamme vahvuus, osaaminen. Siitäkin täytyy näin kriisiaikoina tinkiä. Koulutuksesta onkin lähdössä mukavat 541 miljoonaa vuoteen 2019 mennessä. Hallitus on jeesustellut olevansa osaamisen asialla lisättyään 105 miljoonaa digitaalisten oppimisympäristöjen vahvistamiseen - mutta samalla ei kerrottu että tuo raha otetaan opiskelijoilta. Hallitus nimittäin päätti aikaistaa opintotukeen liittyviä leikkauksiaan ja näin leikata todellisuudessa sivistyksestä vielä enemmän.

Samaan aikaan hallitus pumppaa lisää rahaa Talvivaaraan ja metsäteollisuuskin saa tukea. Suomi on palaamassa kivasti alkutuotannon tekijäksi, mikä tietysti on paras vaihtoehto jos koulutussektori muutetaan maailman parhaasta Björn Wahlroosin himoamaksi eliittitehtaaksi, jossa köyhät, korjaan siis tyhmät eivät saa opetusta ja huipputason opetus varataan rikkaille, tarkoitan siis lahjakkaille.

Ja niille tyhmille ei ole edes töitä tarjolla. Työttömien määrä huitelee sadoissa tuhansissa, avoimien työpaikkojen määrä reilussa kymmenessä tuhannessa. Silti meille jaksetaan väittää miten syynä ovat kannustusloukut ja niiden purkaminen auttaisi tilannetta. Tässä on vähän matikkaa: vaikka mitään loukkuja ei olisi olemassa, ei lähes puolta miljoonaa ihmistä saada kaikkia töihin parilla kymmenellä tuhannella työpaikalla.

Ja tämän ajatusmallin mukaan hallituksessa ajatellaankin. Miksi muuten työllisyyden parantamiseksi ehdotetaan työttömien pakottamista töihin ilmaiseksi työvoimaksi? Näin työtön saisi hienosti jalan oven väliin työpaikalle. Harmittavasti oven välissä olevaa jalkaa ei voi syödä - paitsi tietysti kun työnantaja väkisin painaa oven kiinni, sillä miksi ketään kannattaisi palkata jos voit pyörittää firman asiat työnäytteillä. Kyllä yrityksillä alkaa mennä hyvin kun työvoimakustannukset maksaa valtio. Tai ainakin siihen asti ettei yhtäkään maksavaa asiakasta ole jäljellä.

Työnäyte osoittaa kyllä täydellistä talkoohenkeä, sillä erotuksella että talkoihin osallistumalla parannat yhteistä hyvää, et osakkeenomistajien osakesalkun arvoa. Niin ja talkoissa saa syödä makkaraa. Työnäytteen tekijälle ei ole palkaksi luvassa edes ilmaista ruokaa.

Semmoset talkoot

Näihin talkoihin ei kenenkään meistä kannattaisi osallistua ja se tiedetään. Siksi meille valehdellaan ja luodaan paniikkimielialaa. Persut huutavat miten neekerit tulee ja vie meidän naiset ja työt. Kokoomus huutaa miten ahneet liitot tulee ja vie meidän naiset ja työt. Ja kepulaiset kammoavat liian koulutetun kansan tulevan ja vievän heidän naiset ja työt.

Siksi kansa pitää ensin pelotella, sitten voi rauhassa antaa leikkurin soida. Meille maalataan uhkakuvia, jotka eivät vastaa todellisuutta jotta emme panisi vastaan. Toki Suomen taloudella on edessään haasteita, mutta hallituksemme ei todellisuudessa edes yritä vastata niihin. Hallituksemme yrittää kovasti purkaa sitä Suomea joka on Euroopan onnellisin maa ja tehdä siitä jotain muuta. Valitettavasti valtaosalle meistä tuo hallituksen märkä uni on aikalailla painajainen.

Mutta mitä muuta pitäisi odottaa kun Kokoomus ja Keskusta, kaksi isäntien puoluetta, pääsevät valtaan ilman yhtäkään vasemmistopuoluetta hillitsemässä? Persut myi jo kansansuosionsa tälle alttarille ja yrittää nyt päästellä pieniä protestiääniä vaikuttaakseen taas uskottavalta.

Hiljaista on. Todellisuudessa meillä ei ole meneillään mitään koko kansan talkoita. Meillä on hallitus joka on täynnä valehtelijoita kuten Stubb ja veronkiertäjiä kuten Berner ja tai omaisuutensa täysin piilottaneita kuten pääministeri Sipilä. Johtajiemme moraali on kateissa ja se näkyy selvästi. Tällaisen hallituksen kielessä talkoot ovat vain kiertoilmaisu valtion omaisuuden ryöstämiselle mikä nyt onkin meneillään. Tavoite tuskin on vähempää kun myydä kansallisomaisuutemme halvalla herroja lähelle oleville tahoille ja sitten kupata miljardeja yhteiskunnalta.

Palataan hetkeksi ajatukseen talkoista. Näissä talkoissa eivät köyhät siivoa omaa pihaansa, heidän täytyy omalla kustannuksellaan tulla siivoamaan rikkaiden pihat. Lopuksi paistetaan makkaraa, mutta sen syövät rikkaat. Köyhällä on jo kiire seuraavan rikkaan pihaa siivoamaan, tai muuten hänen työttömyyskorvauksensa loppuu.

Kommentit

  1. Loistava ajankuvaus. Juuri näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoisin kovasti tämän kuvauksen olevan väärin, niin väärin.

      Poista
  2. Jos ei ahdistaisi niin naurattaisi, niin hullulta kaikki tämä kuulostaa.

    Muistan kun jonkun aika sitten oli paljon puhetta autoilijoiden uudesta veromallista, missä autoihin asennettaisiin paikannin jonka kilometrien mukaan vuosittainen vero sitten tulee. Asia sai kovasti vastustusta ja kritisointia ja käsittääkseni homma haudattiin. Nyt jos tämä kuvottava teiden yksityistäminen menee läpi, tulee paikantimet jälleen kysymykseen ja niiden tulemiseen sitten tuskin voi yhtään mitään. Tällainen linja on aivan helvetin surullista ja vaarallistakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätevesiasetus tehtiin tuomaan bisnestä eräiden kepulaisten omille firmoille. Heidän tuotteet kun eivät myyneet ellei niistä tehty pakollisia. Eiköhän ton paikantamisen takana ole sama kuvio.

      Poista
  3. Työn kilpailukyvyn nosto tarkoittaa lähinnä palkkojen alentamista suoraan tai välillisesti. Sitä ei toki suoraan haluta sanoa, niin puhutaan talkoista.

    Valtion talouden parantamisen yhtenä osana on valtion tulonsiirtojen kohteena olevilta leikkaaminen. He ovat usein köyhiä. Taas ihan loogista, mutta talkoista puhuminen ei ehkä ole hyvä.

    Suurin osa rikkaista on sitä sen takia, että he omistavat yhtiöitä(osakkeita) ja heitähän tässä koitetaan kosiskella sijoittamaan Suomeen. Taas ihan looginen toimenpide talouden parantamiseksi, mutta ei tosiaan talkoot minunkaan mielestä.

    Olihan tässä kirjoituksessa hyvääkin kritiikkiä, niin kuin esimerkiksi tuo koulutuksesta leikkaaminen, jota en ymmärrä. Tosin koulutuksen tehokkuuden parantaminen on varmasti tarpeen. Joskus se, että pakotetaan leikkauksilla tehostamaan ja myöhemmin sijoitetaan uudestaan enemmän, mutta järkevämmin voi olla toimiva keino. Ei tällaisesta kai kuitenkaan ole ollut kyse vain vain säästämiestä.

    Johtajien palkat on ihmettänyt mua pitkään. Se on vain lahja omistajilta johdolle, mikä on ihan turhaa, mutta se nyt ei varsinaisesti ole mikään yhteiskunnallinen ongelma ellei kyse ole valtion yhtiöstä. Hiljattain joku johtajakin mediassa kritisoi asiaa ja kertoi, ettei suurilla palkkioilla saada parempia johtajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailman parhaan (tai ainakin parhaisiin kuuluvan) koulutusjärjestelmämme hinta ei ole mitenkään suuri. Tehokkuuden kasvattaminen on tässä vähän kyseenalainen kysymys. Miten oppimisen tehokkuutta ylipäätään kasvatetaan? Aivot eivät niele tietoa sen nopeammin.

      Poista
    2. En ole mikään asiantuntija aiheessa, mutta jonkun poliitikon puheista tällaisenkin tavoitteen bongasin.

      Itselle tulee mieleen ainakin, että koulutuspanostuksia voisi luultavasti kohdistaa paremmin. Joillekin aloille saatetaan panostaa liikaa ja toisille liian vähän. Lisäksi digitaalista mediaa voisi varmaan hyödyntää enemmän. Itse esimerkiksi olen käynyt yhden MOOC kurssin ja siitä jäi hyviä kokemuksia.

      Poista
    3. Tiettyjen alojen korostaminen ja toisten vähentäminen olisi hyvä idea. Huomautettakoon että nyt ei olla tekemässä mitään sen kaltaistakaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.