Työnantajakulujen myytti

Olemme monta vuotta saaneet kuulla vaatimuksia tehostamisesta, koska Suomi mukamas häviää kilpailijoilleen rankasti. Yksi näistä on se miten kallista Suomessa on teettää töitä, koska työnantajan pitää maksaa niin kauheasti lisämaksuja palkan lisäksi. Nämä väitteet on siitä jännittäviä ettei niitä koskaan olla oikeastaan näytetty toteen, ne ovat usein toistettuja valheita, joiden voima perustuu niiden jatkuvaan toistamiseen.





Todellisuus on itseasiassa päinvastainen, suomalaiset työnantajien maksut ovat itseasiassa alle Euroopan Unionin keskiarvon ja kutistuvat nyt entisestään kun työnantajan osuutta maksuissa pienennetään. Emme toki voita kaikkia, mutta esimerkiksi usein meihin verratussa Ruotsissa on selvästi enemmän näitä sivukuluja.

Itse työvoimakustannukset ovat hieman Unionin keskitasoa korkeammat, mutta tämä korjaantuu jos työn kustannuksia verrataan maan hintatasoon, jäämme selkeästi alle Unionin keskiarvosta ja voitamme jopa Saksan. Työn kuluissa lopulta suurin rasitteemme ei olekaan niinkään ylisuuret palkat, vaan maamme hintataso.

Mutta näinhän tämä menee. Totuutta ei kerrota jos se ei mukaudu omaan narratiiviin, on helpompaa toistella emävaleita, sillä toistaminen tekee valheesta eräänlaisen yleisesti hyväksytyn tosiasian. Valheiden kertominen ei ole poliittisesti vahingoittavaa, erityisesti kun kyse on ideologiasi mukaisesta valheesta.

Muutenkin tämä koko palkkojen ja kulujen vertailu on polku hyvin ikävään maailmaan. Toki häviämme työnantajan sivukuluissa yhteiskunnille joissa työ on lähempänä orjuutta. Suomalaisten kulujen hillitsemisen vaatiminen näin onkin lähinnä vaatimus viedä meitä lähemmäs hikipajojen maailmaa ja työorjuutta.

Siinä onkin näiden vertailujen rujompi puoli. Aina kun Suomalaisen työn hintaa tai sivukuluja vaaditaan alennettavaksi, oikeastaan vaaditaan yhteiskuntaa jossa kansa olisi köyhempi. Loppua sille kehitykselle tuskin olisi, emme ikinä muutu niin köyhiksi ettei tietty kansan luokka vaadi enempää köyhyyttä.

Asiaa ei kuitenkaan ilmaista näin, vaan se puetaan helpommin nieltävään väitteeseen. Emmehän halua köyhää kansaa, haluamme "kilpailukykyisiä palkkoja". Emmehän halua tuhota julkisten palveluiden rahoitusta, haluamme "vähemmän sivukuluja".

Vähän kun antifatyypitkään eivät halua "tappaa natseja", ne haluavat vain vähentää oikeistoajattelun suhteellista määrää.

15 kommenttia:

  1. Suomen korkean hintatason syy: tukku- ja vähittäiskaupan monopolit ja kartellit. Ne, joilla nämä bisneshait rohmuavat ison osan kakusta. Nämä samat hait, jotka haluavat köyhdyttää meidät tavalliset ihmiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttavat varmastikin, tosin S-ryhmä on luonteeltaan demokraattinen, sen johtoon pitäisi vaan ymmärtää äänestää asiakasomistajien etuja todella valvovia ihmisiä.

      Toinen tekijä on on järjetön hintakupla asunnoissa, jota turvotetaan keinotekoisesti jatkuvasti pahemmaksi.

      Poista
  2. Mun mielestä ongelma noissa palkkauksen sivukuluissa on se, että ne ovat lopulta vain osa palkan verotusta, mutta erittäin monimutkaisesti ja luultavasti epäoikeudenmukaisesti toteutettuna. Ne kohteleevat eri kokoisia firmoja epätasaisesti.

    Monimutkaisuudessa ongelma on se, mikä kaikessa monimutkaisessa verotuksessa, että se luo loputtomat mahdollisuudet eturyhmäpolitikoinnille ja lehmänkaupoille. Lisäksi se vaikeuttaa kokonaisuuden hahmottamista.

    Parempi olisi, että työtä verotettaisiin vain yhdellä verolla.

    Työn iso verotus on kyllä yleensäkin ongelmallista sen takia, että se tekee yhteiskunnasta tehottoman. Ihmiset eivät voi keskittyä omiin vahvuuksiinsa ja palkata/ostaa palvelua sellaisiin asioihin, joita eivät hyvin osaa. Kaikki mahdollinen on parempi tehdä itse, koska itselle tehtyä työtä ei veroteta.

    Verotuksen painopistettä olisi parempi muuttaa pois työn verotuksesta oli kyse sitten palkan verotuksesta tai sivukuluista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa sivukuluista ei mene samaan pottiin, vaan esim. rahastoihin, jolloin on tavallaan syy miksi ne ohjataan näin. Tietysti olisi toki mahdollista myös, että valtiollisesti verotettu raha ohjataan tietyllä tavalla keskitetysti, mikä voisi olla parempi ratkaisu.

      Tämä tosin edellyttäisi pohjapalkkoihin melkoista nostoa, jos nyt kaikki työnantajamaksut käännettäisiin palkkojen puolelle, olisi siinä melkoinen ansiotason tiputus palkansaajille.

      Työn iso verotus on tällä hetkellä oikeastaan ainoita tapoja saada riittävästi varoja valtion toimintaan. Yritysveroista ei tule pätäkkää, sillä yritystuet nollaavat ne. Kulutuksen verotus taas tekisi vähävaraisten elämästä vielä nykyistäkin tukalampaa, puhumattakaan millaisen paineen se loisi hakea tuotteet ulkomailta.

      Jos paino siirretään pois työn verotuksesta, minne se siirrettäisiin? En näe kun huonompia vaihtoehtoja.

      Poista
    2. Vaikka noi rahastoihin menevät osuudet jätettäisiin erilleen, niin olisi silti parempi, että ne olis kaikki palkkakuitissa. Työn verotuksen ja veroluontoisten maksujen määrä selviäisi silloin sentään yhdestä paikasta. Palkathan toki nousisivat, jos noi maksut päätettäisiin siirtää palkan verotukseen.

      "Yritysveroista ei tule pätäkkää, sillä yritystuet nollaavat ne."
      Eli vähennetään yritystukia ja lasketaan vastaavasti työnverotusta.

      "Kulutuksen verotus taas tekisi vähävaraisten elämästä vielä nykyistäkin tukalampaa"
      Voitaisiin siis laskea pienituloisten työnverotusta ja kasvattaa tukia ja lisätä kulutuksen verotusta. Se luultavasti helpottaisi pienituloisten työllistymistäkin.

      "...puhumattakaan millaisen paineen se loisi hakea tuotteet ulkomailta."
      EU:n sisällä ei tosiaan voi tehdä kovin suuria irtiottoja verotuksessa, koska vapaa liikkuvuus ja kauppa. Enkä mä muutenkaan ehdota, että kannattaisi ainakaan kerralla tehdä isoja muutoksia.

      Suurin verokertymä pitäisi varmasti jatkossakin saada työnverotuksesta, mutta varmasti painopistettä voitaisiin jonkun verran siirtää. Se voisi lisätä verokertymää, kun yhteiskunta muuttuisi himpun verran tehokkaammaksi.

      Työn verotus on myös isoin veronkierron kohde. Harmaan talouden pieneneminen korvaisi osan vajeesta, jos työn verotusta kevennettäisiin.

      Poista
    3. Yritysten verotusta ja palkkakuluja on kevennetty toistuvasti, mutta ei ole palkoissa näkynyt. En usko että maksujen siirtäminenkään näkyisi, aiemmat merkit antavat vahvan suunnan siitä mitä tämän kanssa kävisi.

      Verotuksen siirtämisestä, sanoisin että käsityksesi ovat taas ruusuisia. Toki poliittisesti voitaisiin puhua että nyt tukia parannetaan ja kulutusverotusta nostetaan. Käytännössä kulutusverotus kasvaisi, tuet eivät. Tai tukia alettaisiin leikkaamaan hetken jälkeen.

      Yritystukien laskeminen on mutkikkaampi juttu, yritä huviksesi saada se ajettua läpi, ne tuulimyllyt eivät tule kaatumaan minkään hallituksen aikana.

      Poista
    4. Toi on taas aivan eri keskustelu.

      Mun mielestä olisi ensin hyvä keskustella siitä mihin suuntaan pitäisi mennä. Sitten vasta siitä miten sinne päästään.

      Poista
    5. Ei välttämättä. Poliittinen realiteetti on siitä jännittävä, että se tapaa harrastaa tiettyä rusinat-pullasta meininkiä. Jos konsensus esimerkiksi innostuisi vaikkapa esittämästäsi linjasta tässä, nykyisen hallituksen toteutus siitä noudattelisi esittämääni rakennetta.

      Poista
    6. Toi on edelleen sitä eri keskustelua.

      Voi olla, että tavoitteeseen on mahdoton päästä nykyisen hallituksen aikana tai ehkä tavoitteeseen pääsy vaatisi uuden puolueen perustamista tai jotain ihan muuta, mutta siitä on vähän hankala puhua, jos ei tiedä mikä tavoite on. Toisiin suuntiin tarvitaan ehkä toiset keinot kuin toisiin.

      Tällaisesta keskustelusta tulee vaikeaa ja raskasta, jos oman tavoitteen lisäksi pitäisi aina esittää myös keinot siihen pääsemiseksi. Keskustelusta tulee täysin mahdotonta, jos vuoron perään puhutaan keinoista ja tavoitteista.

      Poista
    7. Ideaalisessa maailmassa voisin hyväksyä osan ehdotuksista. Tosin työnantajan kulut ja palkan verotus ovat kaksi eri asiaa ja kaikkien sivukulujen yhdistäminen samaan loisi illuusion vielä voimakkaammasta verotuksesta. Käytännössähän toki kyse on voimakkaammasta verotuksesta, mutta sama käytäntö on lähes kaikissa muissakin maissa. Näyttäisimme yhtäkkiä vielä entistä verotetummalta maalta vaikka mitään ei muuttuisikaan.

      En myöskään oikein ymmärrä mitä sillä saavutettaisiin. Tehtäisiin duunareista vielä tyytymättömämpiä vilauttelemalla heille korkeampia numeroita joihin he eivät pääse käsiksi?

      Muutenkin, koko maan jättimäinen palkankorotus uuden verojärjestelmän tasapainottamiseksi ei olisi mitenkään edullinen uudistus, todennäköisesti kallis kun mikä ja hyvin hyvin vaikea saada kaikki hyväksymään reiluilla säännöillä.

      Ja se olisi uudistus jossa en näe mitään merkittävää etua. Paljon työtä siksi, että numerot näytettäisiin vähän eri tavalla?

      Poista
    8. Numeroita ei näytettäisi vain eri tavalla vaan niitä olisi vähemmän.

      Nykyään verotuksessa on miljoona pientä vipua. Jokainen puolue voi luvata omalle eturyhmälleen, että jotain pientä vipua liikutetaan johonkin suuntaan ilman, että kokonaisuus muuttuu mihinkään tai jos muuttuu, niin tarvitaan joku tutkimuslaitos selvittämään mitä oikein tapahtuu.

      Toi sun aiemmin tässä keskustelussa esittämä ongelma, että poliitikot lupaavat vastata kansalaisten esittämään huoleen, mutta tekevätkin asiaan vedoten jotain oman eturyhmän mieleistä, on mahdollista juuri monimutkaisen verotuksen ja muun lainsäädännön takia.

      Jos verotus olisi yksinkertaisempi poliitikot eivät voisi luvata yhtä ja tehdä toista jäämättä välittömästi kiinni.

      Toteutus on vaikeaa monella tavalla. Olet siinä ihan oikeassa, mutta varmasti verotuksen yksinkertaistamiseksi olisi tehtävissä moniakin asioita.

      Poista
    9. Vaikka lukuja olisi enemmän, olisiko sillä jotain merkittävää vaikutusta? Muuta kun että palkkakuitit näyttävät selkeämmiltä?

      Poista
    10. Kun lukuja on paljon lainsäätäjät voivat kikkailla. Esimerkiksi voi luvata, että työn verotusta lasketaan ja näennäisesti pitää lupauksen, mutta samalla kompensoida sen jollain muulla, jolloin verotus pysyykin työntekijän kannalta ennallaan. Voi esimerkiksi nostaa työttömyysvakuutusmaksua tai vähentää perusverovähennyksiä tai laskea kuntien valtionosuuksia, jolloin kunnallisvero nousee tai ... Kikkailumahdollisuuksia on loputtomasti.

      Jos verotus olisi yksinkertaisempaa, niin äänestäjien harhauttaminen olisi vaikeampaa.

      Poista
    11. Eikö ole harhauttamista siirtää työnantajan kuluja niin, että ne näyttävätkin palkansaajan kuluilta?

      Poista
    12. Eiköhän tämä asia käsitelty jo, kaikki on vain palkan verotusta loppupeleissä. Työnantaajakulujen siirto pitäisi tietenkin kompensoida palkkaa nostamalla.

      Ja kyllä, jos tällaista muutosta joku lähtisi toteuttamaan, niin olisi siinäkin mahdollisuus johtaa harhaan ja tehdäkin jotain muuta mitä luvattiin. Mitään ei kannata yrittää parantaa, koska joku saattaa yrittää kusettaa muutosporosessin varjolla?

      Poista

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.