Feministit loukkaantuivat, kiinnostaako ketään mistä?

Internet on pullollaan hienoja esimerkkejä siitä miten feministit eivät ota miehiä koskettavia asioita vakavasti ja jopa kieltävät niiden olemassa olon. Uusin kohu on jälleen luokkaa "naurettava", eli tutustukaamme Tulva-lehden päätoimittajaan ja hänen pääkirjoitukseensa ja siitä nostettuun kohuun.


Feministiseen Tulva-julkaisuun valittiin äskettäin mies päätoimittajaksi. Tero Kartastenpää on julkaisun ensimmäinen miestoimittaja ja yksi erittäin pienestä joukosta miehiä jotka koskaan ovat työskennelleet Tulvaa julkaisevan Naisasialiitto Unionin palveluksessa. Sitten Tero teki jotain sanoinkuvaamattoman pahaa: hän kirjoitti pääkirjoituksen.

Tässä sosiaaliseen mediaan julkaistu kuva pääkirjoituksesta, jotta pääsette kärryille tilanteesta. Kuvassa korostettuna kohua aiheuttava elementti:


Millaisia tuntoja tämä kamala manspleinaus on sitten nostattanut. Otetaan keskiöön yksi, josta poistin kommentoijan nimen, mutta jos asianomainen näin tahtoo, lisään sen kyllä näkyville, toistaiseksi kutsukaamme hän Vastapuoleksi.
Feministisen Tulva-lehden päätoimittajaksi valittiin syyskuussa kovasta kritiikistä huolimatta ensimmäistä kertaa mies, Tero Karstastenpää. Kyseinen päätoimittaja ohitti aika suorilta kritiikin lausumalla: "se, että minä olen mies, ei ole enää niin oleellista" ja vakuuttamalla, että lehdestä tulee jatkossa entistäkin parempi. 
No, tänään postilaatikkoon tipahti ensimmäinen Karstastenpään päätoimittama numero ja oheinen kuva on osa pääkirjoitusta. Ensimmäisen lehtensä tärkeimmän jutun hän käyttää kritisoimalla all male panel -ilmiötä kaksinaismoralismista ja uhriutumalla siitä, miten miehet on niputettu yhdeksi ryhmäksi. Kukahan kertoisi Terolle, että on aika todella oleellista, että hän on mies ja että representaatioilla on helvetisti väliä. Teron lienee myös valkoisena miehenä melko helppo "säädellä" itseään vihan sijaan, sillä arkipäivän rakenteellinen syrjintä ei kohdistu häneen.
Se sama henkilö voisi myös kertoa Terolle, että on melko paksua, että Suomen johtavan feministisen lehden päätoimittajaksi tuppautuu etuoikeutettu suomalainen mies, joka aloittaa välittömästi kirjoittamisen itsestään ja mieheydestä. Tässä maassa olisi aika monta muuta pätevää duunia vailla olevaa feministitoimittajaa, jotka eivät saa valmiiksi samanlaista puhetilaa kuin Tero ja joilla olisi oikeasti tärkeää ja kiinnostavaa sanottavaa.
Jos sen että Teron - miehen - valinta nähtiin kohun aiheellisena pitäisi kertoa tässä kaiken tarpeellisen. Se ettei kyseinen mies saa myöskään esittää edes hyvin mietoa kritiikkiä kertoo jo enemmän kun meidän tarvitsee tietää. 

Eihän tässä mitään syrjitä

Vastapuolen kommentit menevät pahasti metsään. Ei rakenteellista syrjintää miehille? Eikö? Todellisuudessa lista miesten todellisista ongelmista ja syrjinnän muodoista on pitkä ja surullinen luettava, mutta feministien mukaan niitä ei ole olemassa. Rakenteellisen syrjinnän muotoihin kuuluu myös se miten mies ei voi puhua tasa-arvosta, ilman että joku huutaa "ei valkoien mies tiedä tästä mitään" ja invalidisoi mielipiteen kokonaan. 

Minulla on teille salaisuus: ihmisten mielipiteiden sivuuttaminen sukupuolen tai ihonvärin mukaan ei ole hyväksyttävää käytöstä. Meillä on näille nimikin: toinen on seksismiä ja toinen rasismia.

Tero on väkisin pakottanut itsensä päätoimittajaksi

Sitten vielä Vastapuoli kertoo miten Tero on "tuppaantunut" päätoimittajaksi, niin kun hän olisi jotenkin miesetuoikeuidellaan päässyt pestiin. Oikeasti, feministinen julkaisu on miehelle ehkäpä maailman hankalin ympäristö johon päästä mukaan ja jossa menestyä ja silti Tero onnistui siinä. Ympäristö jossa sukupuolta pidetään edellytyksenä tehtävään, niinkin tärkeänä että jaksetaan kohuta kun väärää sukupuolta oleva henkilö valitaan.

Ja sitten valinta ei olekaan osoitus siitä miten joku on pätevä, vaan miten Tero on "tuppaantunut". Todellisuudessa Tero valittiin tehtäväänsä Naisunionin vt. pääsihteerin mukaan koska "hänellä oli tarjota uskottavin visio Tulvan tulevaisuudesta. Hän oli myös hakijoista pätevin." Mutta hakemalla tehtävää, hän "tuppaantui" jonnekin mihin hän ei olisi saanut mennä. 

Lisäksi jos hän todella oli pätevin hakijoista, hänet oli pakko palkata. Sukupuolinen syrjintä palkkauksessa on laitonta ja miestä ei voi hylätä hakijana vain sukupuolen takia, kuten ei naistakaan. Vastapuoli tässä hienosti osoittaa miten pahuksen värittynyt feministin käsitys maailmasta joskus on.

Tasa-arvo, kiinnostaako ketään tasa-arvo?

Viimeisenä tämä osoittaa myös hyvin vääräksi väitteen että feminismi olisi myös miesten oikeuksia ajava tasa-arvon liike. Ei ole, tämä sama shitshow tapahtuu joka ikinen kerta kun mitään miehiä koskettavaa otetaan edes etäisesti esille tai mies kehtaa sanoa jotain mikä ei suoraan noudata "miehet pahoja, naiset hyviä"-linjaa. 

Liikkeestään kertoessaan feministit turvautuvat lähes aina sanakirjamääritelmään, jonka mukaan feminismin piirissä haetaan tasa-arvoa. Tämä määritelmä ei kestä lähempää tarkastelua ja olisi ehkäpä korkea aika korjata määritelmä nykytodellisuutta vastaavaksi. Itse mieluummin päivittäisin feminismin todelliseksi tasa-arvon liikeeksi, mutta joka päivä se näyttää vähemmän mahdolliselta. 

Jos itse kannatat tätä myrkyllisyyttä, pyytäisin muistamaan yhden pienen jutun: miesten syyttäminen, syyllistäminen ja polkeminen on mainio tapa vieraannuttaa heidät liikkeestäsi. Jos feminismin syvät rivit muuttuvat todella koko ajan miesvastaisemmiksi, miehet alkavat nähdä tasa-arvotyön huonona ja vastustettavana ilmiönä. Ja seuraavana he äänestävät Trumpia.

Kommentit

  1. Tuhkalle tulee tästä mieleen se tutkimus siitä että ihminen ottaa vastaan vaan tiedon joka sopii sen maailmankuvaan.
    Jos esität tiedon joka ei sovi siihen olisi se miten hyvin tutkittu tai esitetty se torjutaan ja ammutaan alas armotta.

    "You can't handle the truth"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harva meistä suhtautuu erityisen hyvin arvomaailmamme vastaisille tiedoille. Feministit ovat kuitenkin ainoa ryhmä eräiden uskovaisten lisäksi, jotka suhtautuvat aktiivisen vihamielisesti erimielisyyteen. En ole koskaan nähnyt samaa valmiutta huutaa ja hyökätä täysin suhteettomalla aggressiolla minkään muun ryhmän kanssa.

      Tämä asenne tuntuisi olevan leviämässä feminismiä lähellä oleviin aatteisiin, mitä pidän todella ikävänä kehityssuuntana.

      Poista
  2. Onko pääkirjoitusta kritisoinut henkilö feministien puolesta puhuva henkilö? Vai pelkästään nobody? Kysyn siksi, että jos kommentti on kukalien kirjoittama, miksi sen tulisi katsoa edustavan kaikkien feministien mielipidettä? Kiitos vastauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon oli kirjoitettu seuraavasti:

      Millaisia tuntoja tämä kamala manspleinaus on sitten nostattanut. Otetaan keskiöön yksi, josta poistin kommentoijan nimen, mutta jos asianomainen näin tahtoo, lisään sen kyllä näkyville, toistaiseksi kutsukaamme hän Vastapuoleksi.

      Tuosta helposti selviää että kyseessä on vain "kukalie". Henkilö joka on eri mieltä asiasta.

      Poista
    2. Asiallinen kommentti ja kritiikki. Toki kyseessä oli ns. nobody, mutta sillä ei liene väliä. Kukaan yksittäinen henkilö ei puhu koko feminismin puolesta, kyseessä kuitenkin on ideologia, ei varsinainen hegemoninen järjestö.

      Kuitenkin, kyseistä kommenttia kannatti moni feministi ja näin myös muiden kommentoineen muissa kanavissa hieman vastaavaa. Lisäksi kritiikkiä he eivät saaneet millään merkittävällä tavalla feminismin sisältä, mistä voimme päätellä tämän kannan edustavan feminismiä yleensä ainakin riittävän laajasti että tätä voi kommentoida kommentäärinä nykyfeminismistä.

      Jos täysin pilkkua viilaa, kukaan ei edusta feminismiä, jolloin mikään mitä yksikään feministi sanoo ei edusta feminismiä.

      Poista
  3. Jos sallit niin julkaisimme mieluusti tämän erinomaisen kirjoituksen lähteineen sivullamme www.miesasia.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii kyllä, julkaiskaa pois, kunhan jokin linkki alkuperäiseen on mukana.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.