Naisopettajan suhde lapsioppilaan kanssa, vakava vai mitätön juttu?

On hyviä syitä miksi aikuisten ja lasten välisiä seksisuhteita kutsutaan lapsiin sekaantumiseksi. Yhteiskunnallisesti on erittäin hyvä ja tärkeää suojata lapsia aikuisilta tässä suhteessa, vaikkeivarhaisteinin ja aikuisen suhteesta välttämättä seuraisikaan osallisille mitään negatiivista. Miksi näin? Ja miksi monet puolustavat erityisesti naisia jotka päättävät sekaantua alaikäisiin, vaikka alaikäinen itse on teossa innokkaasti mukana?
Aloitetaan pohjustamalla kirjoitusta viimeaikaisella tapahtumalla. Jos tämä olisi opettajasi ja tahtoisi seksiä kanssasi, panisitko menemään?


Aika monelle meistä tuo prospekti ei olisi lainkaan pahan kuuloinen, sillä onhan tämä nainen, Alexandria Vera, varsin vetävän näköinen yksilö. Hän ryhtyikin yhdeksän kuukautta kestäneeseen seksisuhteeseen 13-vuotiaan pojan kanssa. Monelle meistä tämä olisi ollut unelman toteutuminen.

Näissä tapauksissa nähdään aina pieni joukko kommentoijia joista on hyvin epäselvää miksi kyseessä on rikos tai edes paha asia. Jotkut ovat ihmeissään miten tämä hyvän näköinen yksilö onkin saanut vankilatuomion ja rikoshan oli vain yhden 13-vuotiaan pojan tekeminen todella onnelliseksi.

Tokihan kuka tahansa 13-vuotias on niin hormoniensa hallitsema, että kyseinen prospekti on mitä houkuttavin ja ehkäpä parasta mitä voisi tapahtua? Paitsi että ei.

Mitä haittaa siitä nyt on?

Aikuisen perspektiivistä asiaa kun katsoo, oma näkemys voi olla vähän vääristynyt. Toki aikuisena miehenä näen mitä hupia voisi seurata jos nätti naisopettaja tahtoisi pelehtiä kanssani, mutta minä olenkin aikuinen. Olen jo kasvanut seksuaalisesti ja kyseinen kanssakäyminen olisi minulle hauskaa, eikä se vaikuttaisi käsityksiäni seksuaalisuudestani.

Aikuiselle joka on jo seksuaalisesti kypsynyt ei ole henkistä haittaa seksistä. Aikuisen seksuaalinen kehitys ei millään tavalla häiriinny seksistä.

Tämä on aikuisen perspektiivi, aikuisen joka ei oikein ymmärrä ettei lapselle tilanne ole sama. Lapsi ei ole vielä läheskään valmis seksuaalisesti ja aikuisen pitäisi tiedostaa tämä.

Yksi tärkein seksuaalisuuteen vaikuttava tekijä on ensimmäiset seksikokemuksemme. Kenen kanssa seksia harrastamme ensimmäistä kertaa ja miten vaikuttaa paljon enemmän koko mieltymyksiimme kun kenen kanssa harrastamme seksiä kerralla numero 200. 

On mahdollista ettei aikuisen ja teinin seksisuhteesta seuraa mitään pahaa, mutta myös päinvastainen on mahdollista ja vastuullisen aikuisen pitäisi tietää ja ymmärtää tämä. Potentiaali hankaluuksille ja elinaikaisille traumoillekin on olemassa ja siksi jokaisen länsimaan lainsäädäntö rajoittaa seksiä aikuisten ja lasten välillä, hyvästä syystä.

Seksisuhde lapsen ja aikuisen välillä ei ole tasapuolinen, toinen ei tiedä mitä tekee ja toinen tietää. Toisella ei vielä ole kykyä tehdä vastuullisia päätöksiä ja toisella on. Seksisuhde näiden yksilöiden välillä ei koskaan ole kahden vertaisen suhde, vaan siinä on aina epätasapainoa, jossa todennäköisesti aikuinen vie ja lapsi vikisee.

Tällainen seksi ei välttämättä ole itsensä ja oman seksuaalisuuden tutkimista tässä yhtälössä, se on enemmänkin aikuisen seksuaalisuuteen tutustumista lapselle, joka ottaa vaikutteensa siitä. Seksuaaliset mieltymykset tulevat tässä aikuiselta, joka painattaa ne lapseen. 

Entä ne himot ja hormoonit?

13-vuotiaana olisin ollut pahuksen onnellinen jos Alexandria Vera olisi vietellyt minut petikaverikseen. Eikö siis kuitenkin tässä tehty uhrille palvelus? Kyllä, uhri oli varmasti innolla mukana ja koki saavansa jotain mahtavaa.

Mutta lapsi ei välttämättä aina tiedä mikä hänelle on hyvästä. Kaksivuotiaani olisi ikionnellinen jos hän saisi syödä aina lettuja ja karkkia, mutta hyväksi se ei hänelle olisi. Ikionnelliseksi hän siitä tulisi, mutta en silti anna hänen tehdä niin. Monet teini-ikäiset olisivat myös ikionnellisia jos heidän annettaisiin juoda alkoholia ja ja syödä aina vain roskaruokaa. Mutta emme anna heidän tehdä sitäkään.

Tämä on koska tiedämme näiden asioiden olevan heille pahaksi pitkällä tähtäimellä. Se mikä tekee lapsen onnelliseksi ja mitä lapsi haluaa, ei ole välttämättä oikeasti hyvä asia ja aikuisina meidän tehtävämme on auttaa heitä järkevien valintojen ääreen.

Seksi ei tässä ole poikkeus. Varhaisteinilläkin voi olla jo melkoinen hormonimyrsky meneillään ja himot sen mukana voivat olla melkoisia. Niiden toteuttaminen on tervettä, kunhan se tehdään myös lapselle terveellä tavalla.

Toinen antaa, toinen ottaa

Näissä tapauksissa näkee myös miten joidenkin käsitys seksistä ja sen dynamiikasta on pahuksen takaperoinen. Jos sukupuolet nimittäin käännetään, puolustajat katoavat ja lynkkausmieliala korvaa höhöttelyn. Jos miesopettajalla on suhde 13-vuotiaan tytön kanssa, hän ei löydä puolustajia.

Alexandria Veran tapauksessa uutiset kertovat kyllä faktat, mutta Alexandriasta puhutaan yllättävän neutraaliin sävyyn. Esimerkiksi sanoja pedofilia tai alaikäiseen sekaantuminen ei mainita lainkaan esimerkiksi Iltalehden jutussa tai sen lähteenä käytetyn Chronin artikkelissa. Uutiset on kirjoitettu enemmänkin kun Alexandria Vera olisi tehnyt ikävän vahingon ja nyt on joutumassa vastuuseen siitä. Miksi näin?

Mies nähdään hyväksikäyttäjänä paljon helpommin kun nainen, vaikka tilanteet olisivat lopulta täysin identtisiä. Tämän eron taustalla on kaksi ajatusvirhettä.

Ensimmäisenä tulee luontainen suojelunhalumme naisia kohtaan. Kun naisille tehdään jotain pahaa, näemme sen vakavana tekona ja reagoimme siihen luonnostaan voimakkaasti. Tietty tribalismi näkyy ilmiön taustalla, ajatus "meidän naisien puolustamisesta" on sisäänrakennettu lähes jokaisen yhteisön psyykkeeseen. Reagoimme lapsen kanssa seksiä harrastaneeseen aikuiseen mieheen voimakkaammin, koska näemme teon pahempana.

Toinen harha tulee yllättävän vanhanaikaisesta käsityksestämme seksin luonteesta. Miehen seksuaalisuus käsitetään valloittajan seksuaalisuutena ja naisen taas valloitettavan seksuaalisuutena. Näin kun aikuinen mies harrastaa seksiä lapsen kanssa, näemme tämän miehen tekijänä ja tytön vastaanottajana. Seksi nähdään penetroivan osapuolen tekona jonka kohteena on penetroitu osapuoli. 

Kun taas akuinen nainen on tekijä, emme miellä häntä sellaiseksi koska hän on kuitenkin lopulta se vastaanottaja. Hän on ehkä avannut ovet, mutta lapsi on kuitenkin se joka on kävellyt sisään.

Eron voisi karkeasti (kirjaimellisesti) summata näin: ajatuksissamme mies panee, nainen on pantavana. Näinollen on pahempi jos aikuinen mies panee lasta, kun että lapsi panee aikuista naista. Näin siis naispuolinen tekijä nähdään vähemmän vakavana rikollisena kun miespuolinen.

Tämän ilmiön taustalla on tosin myös jotain todellista. Fyysiset seuraukset ovat itseasiassa potentiaalisesti lapselle pahemmat jos uhri on tyttö ja tekijä on aikuinen mies. Raskaaksi tuleminen ja sen seuraukset voivat olla lapselle varsin vakavia ja johtaa moniin psykologisiin tai fyysisiin ongelmiin. Naistekijän uhri voi päätyä isäksi ja psykologisia ongelmia tämä voi toki aiheuttaa, mutta ei kuitenkaan uhrin fyysistä raskautta. 

Alexandria Vera tuli raskaaksi yhdeksän kuukautta kestäneen seksisuhteen jäljiltä. 

Voiko se kuitenkin olla tekopyhää?

Seksisuhde alaikäisen lapsen kanssa on potentiaalisesti todella ongelmainen ja vahingollinen - mutta ei välttämättä. Alexandria Veran tapauksessa hänen alaikäiselle uhrille ei välttämättä seurannut mitään erityisen vahingollista seksisuhteesta opettajaansa. Hänen vanhempansakin hyväksyivät suhteen, joten olisivathan he huomanneet jos tilanne olisi mennyt pojalle vahingolliseksi tai epäterveeksi?

Seksisuhde aikuisen ja lapsen välillä ei välttämättä johda mihinkään negatiiviseen kummallekaan osapuolelle. Oikean aikuisen kanssa on mahdollista että teini-ikäisen seksuaalinen kehitys menee paremmin kun vertaisen kumppanin kanssa.

Ennen kun lynkkaatte minut, sallinette jos selitän mitä ajan tällä takaa. 

On järkevää ettei lasten ja aikuisten välisiä seksisuhteita sallita ja että niistä rangaistaan. Jokaista harmitonta suhdetta kohti löytyy todennäköisesti toinen jossa harmia on mukana ämpärikaupalla. Lainsäädännön ja yhteiskunnan perspektiivistä näitä on kuitenkin pahuksen hankala erottaa. Miten esimerkiksi loisin lain joka estää aikuisia panemasta lapsia vahingollisella tavalla mutta sallii panemisen vahingoittamattomalla tavalla?

En usko sellaista vaihtoehtoa löytyvän. 

Potentiaalinen potentiaali

Samalla tavalla kun jokainen tupakoitsija ei kehitä keuhkosyöpää, ei jokainen lapsen ja aikuisen välinen seksisuhde tuota vahinkoja lapselle. Siinä on kuitenkin potentiaali vahingoille ja se on miksi olemme yhteiskuntana kieltäneet aikuisilta lapsiin sekaantumisen.

Ehkäpä tärkein näkökanta on kuitenkin lapsiin sekaantumisen tarpeettomuus. Meillä aikuisina ei nimittäin ole mitään hyvää syytä aloittaa seksisuhdetta lapsen kanssa. Ei mitään, minkäänlaista syytä. Mikään maailmassa ei pakota aikuista naista tai miestä tähän. Alexandria Vera päätti aloittaa seksisuhteen 13-vuotiaan lapsen kanssa koska hänen alapäätään kutitti sopivalla tavalla. Tämä ei ole millään tavalla riittävä perustelu.

Entäpä homoseksuaalit, enkös juuri tehnyt saman argumentin kun mitä homovastaiset ovat käyttäneet vuosia? Että homoseksuaalisten ei vaan tarvitsisi seurata himojaan ja kaikki olisi hyvin? Ei, tämä ei ole sama asia. Kun kiellämme lapsiin sekaantumisen, emme kiellä kenenkään seksuaalista itsemääräämisoikeutta, lähinnä lykkäämme sitä estääksemme vahinkoja.

Mikään ei olisi estänyt Alexandria Veraa odottamasta muutamaa vuotta ja koko juttu olisi ollut laillinen. Puhumattakaan että hänen uhrinsa olisi ollut hieman kypsempi ja kykenevämpi todella tekemään itsenäinen päätös seksisuhteen aloittamisesta.

Mutta hän ei odottanut, hän harrasti seksiä 13-vuotiaan pojan kanssa melkein vuoden ja teki sen niin vastuuttomasti että tuli tälle raskaaksi. Hänen arviointikykynsä ei vaan pettänyt, vaan puuttui kokonaan ja vankilatuomio on täysin oikeutettu.

Kommentit

  1. Aikuisen suhde lapseen ei koskaan ole suotavaa. Mutta intuitiivisesti tämän naisen rankaiseminen vankilalla tuntuu joka miehestä väärältä, sinustakin. Uskon, että tässä intuitiossa on totuutta. Mies ja nainen eivät ole symmetrisiä. Tytöt tuskin vapaaehtoisesti antavat miesopettajalle, pojilta taas ei tarvitse kahta kertaa kysyä. Miesopettajan suhteessa oppilaaseen kyse on siis todennäköisemmin hyväksikäytöstä kuin naisopettajan suhteessa.

    En väitä, ettei naisopettaja voisi oikeasti hyväksikäyttää. Meinaan lähinnä sitä, että miksei tapauksia voisi tarkastella tapauskohtaisesti? Jos vahinkoa ei kenellekään ole tapahtunut, vankila on yksinkertaisesti liikaa. Poika on myös siinä iässä, että kiinnostusta naisiin on enemmän kuin tarpeeksi. Nainen toimi vastuuttomasti varsinkin raskaaksi hankkiutuessaan, mutta tuntuu että tuomion annossa noudatettin vain abstraktia tasa-arvon periaatetta. Periaate on vähintään oikeudessa tärkeää, kyllä, mutta vain jos teot ovat vertailukelpoisia. Hyväksikäytöstä saa kakkua, tällaisesta ei pitäisi saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rankaisu on täysin suotavaa. Aikuisella naisella ei ole mitään pakottavaa tarvetta panna lapsen kanssa. Ehkä tästä ei seurannut mitään pahaa, ehkä kyseinen poika oli valmis ja riittävän kypsä. Mutta meidän on mahdoton tietää sitä ja niin väittäisin olevan myös Alexandrian. Hän saattoi tehdä paljonkin vahinkoa tuolle pojalle.

      Sillä halusiko tuo 13-vuotias sitä vai ei ei ole merkitystä, vastuu on aikuisella ymmärtää mitkä teot voivat vahingoittaa lasta ja mitkä eivät. Alexandria otti tuon riskin, eli ei piitannut tämän pojan terveydestä ja hän ansaitsee tuomion siitä hyvästä.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.