Mediavalepeli
Median luottamus on romahtanut yhdestä syystä: se on kertonut ihmisille jotain mitä he eivät halua kuulla. Tarkkaanottaen mediassa on tullut vastaan jotain omien kokemuksien vastaista tai oman maailmankuvan haastavaa. Henkilö joutuu tämän jälkeen valitsemaan uskoako mediassa näkemäänsä viestiä vai omaa maailmankuvaa tai jopa omia silmiään.Tämä haaste voi olla hyökkäys omaa maailmankuvaa, minäkuvaa tai jopa henkilön faktoiksi tietämiä tosiasioita kohtaan. Toisia media on haukkunut, toiset ovat nähneet siellä asioita jotka eivät pidä mitenkään paikkaansa. Yhtälailla molemmat ovat tilanteita joissa media valehtelee tai ainakin sen nähdään valehtelevan.
Miksi media sitten valehtelisi? Ilmiö on osin seurausta laiskojen ja valehtelevien mediatahojen kyvyttömyydestä tai haluttomuudesta tuottaa totuudenmukaisia uutisia. Siis valehtelusta, vääristelystä ja faktojen sivuuttamisessa. Mediassa todella valehdellaan ja paljon, tätä ei voi kiistää. Kaupallisen median kanssa on muistettava kuitenkin että median tehtävä ei ole raportoida totuutta, vaan näyttää mainoksia. Mainoksilla media rahoittaa toimintaansa ja niiden näyttäminen on siis kaupallisen median päätehtävä. Muu ohjelma on toissijaista sisältöä jolla yleisö saadaan katsomaan tarpeeksi pitkään että mainoksia voi näyttää.
Tässä tilanteessa median ääneen lausumaton prioriteetti muuttuu totuuden raportoimisesta huomion saamiseksi. Päätarve on tuoda ihmisiä katsomaan ja kiinnostumaan ja monesti tämä saavutetaan helpommin keksimällä hyvä tarina päästä tai koristelemalla todellista tarinaa, kun oikeasti löytämällä aito sellainen.
Media valehtee silloinkin kun se ei valehtele
Toisaalta näemme saman ilmiön myös jos media on "oikeassa" ja katsoja "väärässä". Kun mediassa todella siis valehdellaan, se haittaa median uskottavuutta, mutta median uskottavuus kärsii myös silloin kun mediassa ei valehdella, mutta yleisö ei halua uskoa mediassa raportoitavia asioita.Kun yleisö näkee mediassa jotain jonka he tietävät (tai kokevat) valheeksi, he eivät enää koe järkeväksi uskoa mitään kyseiseltä medialta tulevaa.
Kun tämä yhdistetään Internetin kykyyn yhdistää meidät samanmielisiin, median kautta saatava ns. virallinen totuus ei enää olekaan ainoa kilpaileva ääni. Löydämme helposti muita jotka ovat samaa mieltä kanssamme ja vastustavat tätä mediassa näkemäämme mainstream-kantaa. Näin yhä useamman on helppo pitää kiinni mainstream-median narratiivin vastaisista käsityksistä.
Tämä muodostaa mekanismin joka väkisin syö medialta kaiken uskottavuuden. Toisaalta media voi valehtelemalla menettää uskottavuuttaan, mutta silloinkin kun median ääni puhuu totta, eri mieltä olevat kokevat median valheelliseksi - ja löytävät itselleen tukea mielipiteensä kanssa.
Otetaan muutamia esimerkkejä siitä miten median uskottavuus on kärsinyt. Esimerkeissä esitettyihin "faktoihin" ei tarvitse uskoa, ovatko ne totta vai eivät ei ole merkityksellistä tässä keskustelussa. Oleellista on että jotkut uskovat niihin ja tehtävämme onkin selittää heidän kokemuksiaan. Esittelen kaikki esimerkit sillä oletuksella että ne ovat totta jotta voimme avata mielenlaatua niiden takaa.
Case Trump ja Persut ja Media
Aloitetaan puhumalla Donald Trumpista ja Persuista, joilla molemmilla on hyvin mielenkiintoinen mediasuhde. Trump on useasti tuominnut median valehtelijoina ja sanat "Fake news" ja "Lying media" ovat yleisiä termejä. Persut eivät ole olleet aivan yhtä avoimesti hyökänneet mediaa vastaan, mutta eivät he kovin kaukana Trumpista ole tässä suhteessa. Molempia yhdistää luottamuksen puute mediaan mikä näkyy myös persujen ja Trumpin kannattajissa.Aivan ensimmäisenä on meidän keskityttävä Trumpin ja persujen äänestäjiin ja katsottavat heidän perspektiiviään.
Iso jytky ja Trumpjytky olivat hyvin samanlaisia tilanteita. Poliittisen kentän ulkopuolelta tuleva värikäs ja syvän populistinen taho tupsahtaa yhtäkkiä poliittiseen peliin. Molempien takana oli hyvin pitkälti samanlainen ilmiö: osa äänestäjistä koki ettei politiikassa ole ketään joka ajaisi heidän asiaansa ja äänesti tahoa joka tuntui olevan heidän puolellaan.
Tästä on lopulta kyse molemmissa Trumpissa ja Persuissa: väestönosasta joka kokee ettei heitä kuunnella, joka kokee että heitä ei oteta vakavasti ja että heitä haukutaan jos he avaavat suunsa.
Ja he eivät ole tässä väärässä. Jos katsomme persujen ydinkannattajajoukkoa ja siitä keskustelua, huomaamme median käyttävän lähinnä negatiivisia termejä. Rasisteja, juntteja, peräkammarinpoikia, työttömiä, naisvihaajia, tyytymättömiä ja niin edespäin. He olivat sitä vähemmän akateemista "tavallista" kansaa maalta, jotka eivät olleet liian kultturelleja tai fiinejä, heillä ei ollut hienoja titteleitä ja heidän työpaikkojaan ei voinut kuvata termillä "ura". Näistä kansan syvistä riveistä ei olla vuosikausiin puhuttu kun negatiivisin termein. Nämä leimat saattavat olla paikkansapitäviä, mutta se ei nyt ole oleellista.
Kuvittele hetki jos itseäsi luonnehdittaisiin mediassa jatkuvasti yksinomaan negatiivisin termein. Miten suhtautuisit mediaan tämän jälkeen?
Kun media kertoo koko ajan sinun olevan huono ja kelvoton ja ikävä, uskotko mediaa ja yrität parantaa itseäsi vai alatko epäillä mediaa? Ihmisluonteen tuntien tiedämme vastauksen, meidän on aina helpompi syyttää muita kun itseämme, oli totuus lopulta mikä tahansa.
Toki tämä ei ole koko kuva asiasta, eikä itseasiassa välttämättä täysin paikkaansapitävä. Tämä on kuitenkin se miltä persujen leiriin loikanneista äänestäjistä tuntui ja se on mikä tässä on oleellista.
Persujen jytkyn takana olevat äänestäjät olivat juuri näihin median haukkumiin ryhmiin kuuluvia. Tämä vuosikausien negatiivinen julkisuus ei ole saanut heitä muuttamaan tapojaan tai mieltä itsestään, se on tehnyt heistä hyvin kriittisiä mediaa kohtaan.
Tämä ei myöskään koske vain mediaa, kaupunkien "oppineiden eliittien" kuplassa sama perspektiivi näkyy myös yhä vieläkin. Persujytkyä ennen ja jälkeen näimme monta tuomitsevaa puheenvuoroa jossa persut ja heidän kannattajansakin tuomittiin. Mediassa nämä näkemykset saivat paljon palstatilaa ja haastateltavaksi oli suorastaan jonossa opiskelleita ihmisiä jotka olivat valmiita haukkumaan kansalaisia tyhmiksi.
Trumpin kanssa kävi täysin sama. Intelligentsia ja media tuomitsi, mutta sylkypussin rooliin kyllästyneet ihmiset eivät tätä uskoneet. Jokainen negatiivinen Trump-uutinen oli heille vain lisää todisteita median puolueellisuudesta, ei Trumpin kamaluudesta.
Epäilyksen siemenet oli kylvetty, media ja älyllinen eliitti eivät olleet enää uskottavia. Äänestäjät olivat vakuuttuneita median valheellisuudesta. Trump käyttää tätä taidokkaasti narratiivinsa edistämiseen. Trump pystyy kätkemään omat valheensa median valheisiin ja puhua näin mitä haluaa ilman, että hänen ydinkannattajansa alkaisivat epäillä häntä valehtelijaksi. Hänen osoittaa ilmiselviin median valheisiin todistaakseen koko median puolueellisuutta.
Trump toimii siis näin: hän voi valehdella avoimesti, mutta kun mediassa huomautetaan siitä, hän osoittaa jotain median ilmiselvää valhetta. Näin hän lavastaa tilanteen edukseen: uskotteko minua, vai mediaa joka valehteli tässä toisessakin asiassa.
Case PewDiePie
Otetaan toinen esimerkki, tällä kertaa muualta kun konservatiivisen politiikan puolelta. Puhutaan PewDiePiesta. YouTuben suosituin kanava on PewDiePie eli Felix Kjellberg. Wall Street Journal teki hänestä artikkelin jossa hänen natsivitsinsä laskettiin ja tästä väännettiin väittämä PewDiePiesta antisemitistisenä seminatsina. Jos kanava ei ole tuttu, PewDiePie tekee komediaa ja pelivideoita. Hän on hyvin meemitietoinen ja käyttää sitä tavalla jota hänen enimmäkseen teini-ikäinen yleisönsä rakastaa.PewDiePien katsojamäärät ovat niin suuria, ettei hänen huumorinsa voida sanoa olevan yllätys kenellekään, katsojat kyllä tietävät mitä hän on sanonut ja osa vitseistä on saattanut olla mauttomia, mutta ne ovat silti olleet selvästi vitsejä. Tämä ei ollut epäselvää kenellekään, paitsi Wall Street Journalin journalisteille jotka vetivät mutkia suoriksi ja julistivat PewDiePien natsiksi.
PewDiePien yleisölle nämä syytteet olivat ilmiselvästi tekaistuja ja ne otettiin vastaan yleisellä facepalm-hengellä. PewDiePien katsojat nimittäin näkivät selvästi kyllä mistä huumorissa oli kyse ja Wall Streen Journalin väitteet olivat ilmiselvästi vääristeleviä.
Tässäpä tilanne nuorelle PewDiePie-fanille: lehti tulee kertomaan miten suosikki tubettajasi on natsi. Uskotko tätä lehteä vai omaa kokemustasi kanavasta jota olet vuosia seurannut? Nimenomaan.
Muunkin median uskottavuus PewDiePien yleisön kanssa kärsi iskun, sillä Wall Street Journal ei ollut ainoa joka päätti uutisoida asiasta. WSJ:n artikkelin jälkeen muita alkoi tupsahdella sadoittain ja kaikissa samat WSJ:lta lainatut pääpiirteet.
Kanavaa seuranneille on ilmiselvää ettei PewDiePie ole antisemiitti tai natsi ja kun media väittää tällaista, media valehtelee - joko suoraan tai vain vääristelemällä.
Tässä varsin osuva analyysi PewDiePie-kalabaliikista jos jaksat katsoa puoli tuntia videota.
Case Halla-Aho
Tätä en tarkoita Halla-Ahon puolustuspuheeksi sinällään, poliittisesti olen täysin eri kannoilla monessa asiassa hänen kanssaan, enkä toivo Persuille muuta kun alenevia kannatuslukuja. Olen kuitenkin tutustunut taustoihin ja muodostanut tutkimistani todisteista omat mielipiteeni, enkä pidä järkevänä edistää valheita. Jos tämä tekee mielestäsi minusta Halla-Ahon tukijan, olet idiootti.
Case #GamerGate
#GamerGate on tästä mainio esimerkki. Käydään läpi miltä GamerGate näytti siinä mukana olevien perspektiivistä.
GamerGate oli kylmä suihku monelle siinä mukana olevalle siitä miten yksipuolista journalismia maailmalla harjoitetaankaan. Valtamediassa GamerGatesta ei nähty mitään muuta kun yksipuolinen huuto ahdistelusta ja naisvihasta. Tätä toisteltiin kyllästymiseen asti, mutta ahdistelun totuutta harva mediataho lähti selvittämään.
Äskettäiset FBI-paperit ovat tuoneet meille ehkä parhaan "virallisen" selvityksen ahdisteluilmiön todellisuudesta. Tutkinnassaan FBI ei nimittäin löytänyt mitään merkittävämpää. Lisäksi ahdistelevien viestien lähettäjiksi onnistuttiin jäljittämään enimmäkseen trollifoorumeita, kuten Something Awful, eikä esimerkiksi KotakuInAction-subreddittiä jota pidetään vieläkin GamerGaten ytimenä.
Journalistit eivät tehneet työtään. He uskoivat sinisilmäisesti muutamaa huomiohakuista mediapersoonaa, jotka väittivät olevansa GamerGaten kohteita.
Pelimedian ja peliteollisuuden yhteydet ovat julkista tietoa. Tiedämme miten pelijournoja voidellaan tuotelahjoilla, matkoilla ja hemmottelua sisältävillä tutustumiskäynneillä. Tämä ilmiselvä rappio oli GamerGaten takana ja se oli mikä sai ihmiset mukaan liikkeeseen. GamerGate saavutti itseasiassa yllättävän paljon tässä suhteessa, heidän painostuksestaan jopa suuret pelimediat saatiin luomaan omia eettisiä ohjeistuksiaan. Nykyinen pelimedia on enimmäkseen vieläkin vitsi, mutta ei yhtä avoimen korruptoitunut vitsi.
Tässäkään ei nyt lopulta ole merkitystä uskotko tähän vai et. Oleellista on että GamerGate-liikkeen sisällä tähän uskottiin. He eivät olleet mukana ahdistellakseen naisia, vaan puhdistaakseen ilmiselvää korruptiota harrastuksensa parista. He kokivat tekevänsä jotain hyvää.
Kun heitä käsiteltiin mediassa sovinistitrollikellarieläjinä, miten luulet heidän reagoineen? Uskoneen mediaa ja lopettaneen omin silmin näkemänsä korruption tutkinnan ja siitä puhumisen, vai todenneen median olevan täynnä valheita? Nimenomaan.
Tunnetta median epäluotettavuudesta lisää myös median tapa tehdä jatkouutisia. Minulla on fiilis, että yhä useammin "uutinen" on todellisuudessa jatkoa varsinaisen uutiseen. Ensimmäiset uutiset ovat vielä suht' neutraaleja, mutta kun jo uutisoituun asiaan aletaan etsiä uusia, kiinnostavia kulmia, homma karkaa spekuloinniksi. Esim. tapaus Sipilä, Terrafame, Katera Steel ja pääministerin jääviys on aika tyylipuhdas esimerkki.
VastaaPoistaYlen uutinen asiasta oli varsinainen uutinen asiasta (Kansan uutiset toki nosti aiheen esiin) ja se oli vielä neutraaliuteen pyrkivä - ainakaan pääministerin mahdollisesta jääviydestä ei ollut vielä eksplisiittistä mainintaa: http://yle.fi/uutiset/3-9315671
Sitten toinen media tarttui härkää sarvista ja uutisoi sen, mitä Ylen uutinen oli jättänyt mainitsematta: "Asiantuntija Sipilän jääviysepäilystä: ”Vastuu esteellisyyden arvioinnista kuuluu ministerille itselleen”". Tässä tapauksessa asiantuntija toki koko ajan korosti ettei ota kyseiseen tapaukseen kantaa, mutta epäilys jääviydestä oli nyt tullut uutisiin (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004882892.html)
Sitten seuraava media tarttui jääviyteen uudesta kulmasta. "Professorit: Tämä oli Juha Sipilän virhe – eikö esteellisyyden mahdollisuus tullut mieleenkään?". Eli ei oikeastaan ole merkittävää oliko pääministeri jäävi, virhe oli se ettei jääviys tullut mieleen (https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/209240-tama-oli-juha-sipilan-virhe-jos-sanotaan-etta-esteellisyys-ei-tullut-mieleenkaan.
Jääviys myös ui kulmaksi muihin Sipilä uutisiin kuten "Linjapuhe puoluevaltuustossa – Sipilä ei puuttunut sanallakaan mahdollisiin jääviysongelmiinsa" (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004882729.html)
Sipilä tietysti ruokki medioita harkitsemattomilla lausunnoilla, kuten ”Isoisäni ei perustanut Katera Steeliä”, josta sitten kirjoitettiin lisää uutisia. (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004882146.html)
Lopultahan voitiin todeta "Oikeusasiamies: Pääministeri ei ollut esteellinen Terrafame-asiassa" (http://yle.fi/uutiset/3-9434359)
Tässä en niinkään ole samaa mieltä, päinvastoin jopa. Pidän terveenä sitä miten tarina voi levitä mediasta toiseen ja jokainen tekee omat lisätutkimuksensa, mahdollisesti löytäen jotain uutta siinä samalla.
PoistaTosin en erityisemmin arvosta uutisten tarkastamatonta kierrättämistä mitä näissä jutuissa myös näkee. Eli että yksi medialähde painaa jutun, muut apinoivat tarkastamatta asiaa lainkaan.