Kesäaika paljastaa epädemokraattisuutemme

On jo suorastaan klisheistä valittaa kellojen siirtämisestä talvi- ja kesäaikojen välillä. Toki kyseinen riitti on turha ja tarpeeton, ei säästä mitään vaan lähinnä luo kustannuksia, mutta keissi siirtymistä luopumiseksi on jo tehty. Perustelut ovat jo olemassa, kansa tahtoo tehdä näin.



Ainoa mikä puuttuu on poliittinen tahto


Tämä on sinällään kuvaavaa siitä miten poliittinen järjestelmämme on rikki. Siirtyminen pysyvään kesäaikaan on järkeenkäypä päätös millä tahansa mittarilla, sillä kellojen siirtelyt eivät tuota mitään etua, mutta tuottavat melkoisesti ongelmia. Silti asialle ei tehdä mitään.

Asiasta kyllä valitetaan poliittisella tasollakin, mutta toimintoihin ei silti olla ryhdytty. Esimerkiksi Sampo Terho vieraili Uutisvuodossa 25.3.2017 ja päätyi hyvin omituisesti syyttämään kesäajasta EU-byrokratiaa.

Asialle ei tehdä mitään, koska tämä ei erityisesti hyödytä mitään poliittista puoluetta

Tilanne on tämä: Meillä on päätös (luopuminen kellojen siirtelystä) jonka teko hyödyntäisi maata, kansakuntaa ja jota kannatetaan laajasti. Sitä ei silti tehdä koska se ei satu olemaan poliittisten puolueiden intressien mukainen. Kenenkään heistä oma agenda ei etene kellojen tarpeettomasta siirtelystä luopumalla.

Jos ongelma ei vielä avautunut, se voidaan tiivistää tähän lauseeseen:

Poliittinen järjestelmämme ei siis tee mitä kansa tahtoo, vaan mitä puolueet itse tahtovat.

En tiedä teistä, mutta minusta tuo on aika huono asia. Jos poliittinen järjestelmä ei kykene tekemään yksinkertaisia kansaa hyödyttäviä päätöksiä, on se järjestelmä rikkinäinen, eikä enää palvele kansaa millään muotoa.

Kommentit

  1. Joo, toinen hyvä esimerkki siitä, ettei kansan selvän enemmistön käsityksellä ole minkäänlaista merkitystä poliitikoille, on tuo pakkoruotsi. Näyttää siltä, ettei tässä puoluetoimistojen diktatuurissa ole vaalien välillä mitään keinoja vaikuttaa mihinkään. Sitovat kansanäänestykset Sveitsin malliin eivät varsinkaan tule kysymykseen; nehän veisivät valtaa puolejyriltä. Ja vaalit, niitä edeltävät lupaukset ja lupausten toteutuminen vaalien jälkeen: sallikaa minun nauraa. Kysymys kuuluu, blogisti, mitä aiot tehdä tämän lähinnä paskaisen asioiden tilan muuttamiseksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä esimerkki, tosin pakkoruotsi eroaa aiheesta siinä että sillä on puolustajansakin. Pakkoruotsin poisto on hankalampi koska jotkut aktiivisesti pakon poistamista. Kellojen siirtämisellä ei oikeastaan ole ketään edes puolustamassa sitä, vaan kaikki haluavat siitä eroon, mutta kukaan ei jaksa tehdä asialle mitään.

      Ja mitäkö minä teen? Sitä missä olen hyvä, kohotan aihetta esille kirjoittamalla siitä. Henkilökohtaisemmin allekirjoitan jokaisen asiaan liittyvän vetoomuksen mitä käsiini tulee. En itse ole aktiivinen politiikassa joten konkreettiseen päätöksentekoon en voi osallistua. Pienten lasten isänä aktivismi asian suhteen ei myöskään ole mahdollista. Pojat tahtovat isänsä kotiin enemmän kun päästä eroon talviajasta.

      Poista
    2. Kaikella ystävyydellä: paljonko oikeasti luulet asioiden länkyttämisellä netissä tai vetoomusten allekirjoittelulla olevan vaikutusta? Mitä tulee tuohon pakkoruotsin poistamisen vastustamiseen: et kai nyt tarkoita, että muutosta ei voida mitenkään tehdä enemmistön suuruudesta riippumatta, jos yksikin sitä vastustaa?

      Poista
    3. Myönnän auliisti ettei nettilänkytys ole se tehokkain tapa vaikuttaa. Väittäisin asioista bloggaamisen olevan vaikutuksen tehossa hieman parempi kuin hashtag-aktivismi jolla en usko olevan mitään merkittävää vaikutusta. Vaikutus siis on olemassa, mutta se on rajattu.

      Tämä on kuitenkin valinta puoleltani siitä miten aikani käytän. Vaikutan verkossa koska se on ainoa mihin kykenen tällä hetkellä.

      Sitten se pakkoruotsin vastustaminen. Tarkoitin lähinnä erolla sitä että kellojen siirto on juttu jota kukaan ei erityisesti puolusta. Pakkoruotsin kohdalla löydämme. Molemmat toki ovat esimerkkejä ilmiöistä joissa enemmistön tahtoa ei kuunnella, mutta pakkoruotsissa tähän on sentään jokin syy: vahva vähemmistö joka on eri mieltä asiasta.

      Kellojen siirrossa tällaista vähemmistöä ei ole lainkaan ja silti kyseisestä turhasta pelleilystä ei luovuta.

      Tarkoitin siis että pakkoruotsin purkaminen on vaikeampaa ja ymmärrettävästä syystä. Jos haluat purkaa pakkoruotsin, saat niskaasi ihmisiä jotka ovat intohimoisesti eri mieltä. Jos taas haluat purkaa kellojen siirtelyn, ainoa haaste on saada riittävä määrä päättäjiä jaksamaan tehdä asialle jotain.

      Poista
  2. Kukaan ei pidä kellojen siirtelystä, mutta asiaa hankaloittaa erimielisyys siitä mihin aikaan kellot pitäisi jättää. Olen kuullut huomattavan määrän perusteluja vastustaa "kesäajasta luopumista", koska ihmisten mielestä kesäaika olisi mukavampi pysyvänä aikana. Sitten taas jotkut haluaisivat ottaa askeleen normaaliajastakin eteenpäin..

    Hirtehisesti voisi sanoa, että nykyinen systeemi on hyvä kompromissi jota kaikki inhoavat tasapuolisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse nähnyt lähinnä pysyvän kesäajan puolesta olevia argumentteja. Harvempi on kiinnostunut talviajasta. Toki joskus joku heittää ehdotuksen suuremmista aikaistamisista, mutta ne tuntuvan enemmän "akateemisilta ajatuksilta" kun vakavilta ehdotuksilta.

      Poista
  3. Välillä tulee mietittyä listaa poliittisia asioita. Mitä yhteistä on seuraavilla?
    -pakkoruotsi
    -kesäaika
    -alkoholirajoitukset
    -Guggenheim
    -Malmin asuntorakentaminen
    -hallitsematon maahanmuutto
    -ehkä pari lisää joita en muista.

    Käsitykseni mukaan näitä kaikkia vastustaa tutkitusti 60-80% relevanteista äänestäjistä, mutta millekään niistä sillä ei ole merkitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenkkien lainsäädäntöä kun tutkittiin, löydettiin miten lain läpimenoon ei juurikaan vaikuttanut kansan syvien rivien kannatus. Sen sijaan rikkaiden ja poliitisen eliitin kannatus käytännössä takasi lain syntymisen ja läpimenon. Suomessa näemme uskoakseni saman ilmiön. Poliittinen kenttämme ei konkreettisesti aja kansan syvien rivien asiaa.

      Hyviä esimerkkejä muuten. Tosin väittäisin alkoholirajoitusten olevan enemmän kiistelty, eikä selkeän hyväksynnän saava kohta.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.