Muiden etuja on helppo leikata

On jotenkin koomista miten innokkaasti muiden etuja halutaan leikata. Hyvin harva leikkauksien puolesta puhuja vaatii leikkaamaan itseltään, lähes kaikki ovat aina vaatimuksia leikata joltain muulta. Tämä pätee tulotasojen molempiin päihin, varakkaat tahtovat leikata vähävaraisilta ("siihen ei ole varaa") ja vähävaraiset tahtovat leikata hyvätuloisilta ("heillä on siihen varaa").

Tietysti toinen näistä näkökannoista on lopulta relevantimpi, koska vain toisella näistä ryhmistä on poliittista valtaa ajaa leikkauksia toisen ryhmän etuihin. Puhutaan tänään muiden etujen leikkaamisesta, jonka EK:n puheenjohtaja Veli-Matti Mattila toikin parrasvaloihin mahtavalla esimerkillä täydestä itsekeskeisyydestään. 



Muu maa mustikka, josta voi leikata


Muiden edut ovat jotain mitä on helppo leikata, mutta minulta ette kyllä mitään ota. Tätä henkeä oli vahvasti nähtävillä EK:n Veli-Matti Mattilan lausunnossa, kun hän vaati suomalaisten palkkoja leikattavan 10-15%. Suomalaisten palkat ovat siis liian korkeat, mutta nimenomaan muiden suomalaisten palkat kun Mattilan. Omasta ja muiden johtajien palkoista Mattila sanoo näin:
”Johtajien palkitseminen on omistajien asia, ja se on riippuvaista yrityksen kehityksestä ja tuloksesta. Aika laajasti tiedän palkkamalttia myös johtajien osalta noudatetun”
Kyllä, muilta on leikattava, ei minulta. Henki on tässä vahvasti näkyvillä. Lisälausuntoja palkkamaltista johtajien kohdalla on erityisen koomista, koska lähes joka vuosi saamme lukea artikkeleita siitä miten johtajien palkat ovat jälleen rikkomassa ennätyksiä, uudelleen ja uudelleen.

Samaa henkeä kuulee myös poliitikkojen suusta, eniten tietysti Kokoomuksen vaikuttajien suusta, mutta heidän puisto-osastonsa Vihreät kunnostautuu asian kanssa myös, kuten vaikkapa Antero Vartia joka tahtoisi riisua huonopalkkaisilta heidän ilta- ja viikonlopputyökorvauksensa. Voimme nähdä koko maahanmuuttokeskustelun myös tämän jatkona. Vähätuloisimmat ja alempi keskiluokka on se joka todella maksaa maahanmuuton hinnan eli kärsii sen nurjista puolista saamatta siitä etuja itselleen. Toisaalta avoimempaa maahanmuuttoa kannattava ylempi keskiluokka ja varakkain luokka höytyy maahanmuutosta. On helppoa nähdä miksi avointa maahanmuuttoa kannatetaan keskimäärin enemmän sitä mukaa kun omat tulot kasvavat.

Tarkka argumentti voi muuttua, mutta argumentin keskus on sama: muilta on leikattava, muiden edut ovat ne joista voi tinkiä. Minun etuni ovat liian tärkeitä tai sitten niitä tinkimällä ei saada riittäviä vaikutuksia tai jotain muuta. Parasta on jos ette katso minun etujani, vaan niiden muiden.

Eliittikuplassa leikataan alapuolelta

Politiikassa ja liike-elämän huipulla eletään omassa kuplassaan. Työtä tekevien ihmisten maailma etääntyy siitä enemmän ja enemmän ja väittäisinkin että varakkaampien kyky ymmärtää matalampien tuloluokkien ongelmia on kärsinyt. Köyhien ongelmien kanssa ei koeta empatiaa, heille tarjotaan kovaa rakkautta koska se on helpointa.

Näistä piireistä kohoaakin tämän takia eniten kommentteja siitä miten vähävaraisempia massoja pitäisi kurittaa. Poliitikot ja elinkeinoelämän vaikuttajat eivät tartu samalla tavalla itseään koskettaviin leikkauskohteisiin, niitä ei edes mielletä ongelmiksi. Varakkaiden kansanedustajien kalliit ja ylipitkät "eläkkeet" eivät saa poliitikkoja motivoitumaan, eivätkä myöskään poliitikkojen tarpeettoman suuret (ja todennäköisesti turhat) palkkiot valtionyhtiöiden papereiden allekirjoittamisesta, anteeksi tarkoitan "johtokunnassa olemisesta". Samaten näemme toinen toistaan mielipidekirjoitusta jossa suomalaista työtä ja tuottavuutta kritisoidaan, mutta sama eliitti on hyvin hiljaa yritysten verosuunnitteluun hukkuvista sadoista miljardeista.

Nämä ongelmat koskettaisivat päättäjiä ja eliittiä jos niistä leikattaisiin tai jos niille tehtäisiin jotain. Tämä ei herätä päättäjässä tai vaikuttajassa intoa toimia tai tulista aatteen paloa. Ei, ne köyhät voisivat pikemminkin tarvita vähän motivointia. Heidän elintasostaan pitäisi tinkiä.

Realismiharha palkoissa

Tällaiset kannanotot puetaan aina samaan "realismin" vaatteeseen. Se on vaan "fakta" että köyhiltä pitää ottaa, realiteetti suorastaan. Tässä omaa uskottavuutta parannetaan eräänlaisella suomalaisiin hyvin uppoavalla nihilistisellä maailmankuvalla. Siinä kurjuuden myöntäminen on jonkinlainen maksiimi jolla väittely aina voitetaan. Kamalamman maailmankuvan esittäjä nähdään realistisempana ja vihamies puetaan utopistiseksi idealistiksi.

Luonnollisesti tässä kyse ei ole todellisesta realismista, vaan tekniikasta jossa hyödynnetään taipumuksestamme luulla negatiivisinta ja raadollisinta kuvaa maailmasta realistisimmaksi. Toki nihilistisin näkökanta voi joskus olla oikea, mutta kurjuus ei ole mikään universaali mittatikku. Kun oma esittämäsi skenaario on raadollinen ja kamala, mikä tahansa muu maailmankuva on sen edessä helposti utopian näköinen ja näin vähemmän uskottava.

Tämän väittäisin myös olevan se salaisuus millä oikeistovoimat ovat ratsastaneet monta vuosikymmentä ja saaneet työtä tekevän kansanosan äänestämään etujaan vastaan. Heille on vakuutettu miten matalampien tuloluokkien edut ovat utopiaa ja on realistista elää kasvavan taloudellisen eriarvoisuuden maailmassa.

Tähän juuri Mattilankin kannanotto puetaan. Palkkojen leikkaaminen muilta on vain järkevää, koska maailma on vaan sellainen raadollinen paikka jossa vähävaraiset kärsivät. Muuhun ei ole mahdollisuuksia tai varaa.

Tämä on valhe ja vääristelyä ja helposti tarkistettavissa, palkat Suomessa eivät nimittäin suhteessa ole erityisen korkeat ja itseasiassa Suomen talouskasvua haittaa tällä hetkellä ehkä eniten se miten suomalaisilla ei ole asumisen ja elämisen menojen jälkeen enää riittävästi rahaa kuluttamiseen. Kotimainen kysyntä on heikentymässä ja sitä rahoitetaan kasvavassa määrin lainarahalla. Myöskään Suomen kilpailukyky ei ole huono, vaan on itseasiassa vuosi toisensa jälkeen ollut huippuluokkaa ja  dippaukset siinä ovat olleet mitättömiä.

Realismiharha joka paikassa

Sama henki näkyy leikkauksia vaativilla. Hekin pukeutuvat realismin vaatteeseen ja esittävät miten meidän on vaan leikattava koska rahat eivät vaan riitä. Leikkaukset ja rahan riittämättömyys esitetään maksiimeina, joista ei edes neuvotella. Todellisuudessa leikkauspolitiikka maksaa meille hirvittävästi enemmän kun leikkaamattomuus, mutta leikkauskiimassa on helppo esittää sitä joka on "valmis tekemään kipeitä ja epäsuosittuja ratkaisuja" vaikka todellisuudessa teet sitä mikä on helpointa: ajat yhteiskunnan parempiosaisten asiaa.

Voisin luetella lisää esimerkkejä, mutta uskoisin pointtini realismiharhasta tässä tulleen selväksi. Muiden etujen leikkaamisen vaatiminen on usein perusteltu juuri tietyllä realismin vaatteella argumentin päällä.

Nämä ihmiset siis ilmiselvästi valehtelevat, mutta heitä ei silti mielletä valehtelijoiksi. He kertovat ideologiansa mukaisia valheita, mikä on jostain syystä hyväksyttävää. Sen ei pitäisi olla.

Kommentit

  1. Onhan niitä suoraselkäisiäkin ehdotuksia tullut oikeistolta. Nallehan joskus arvosteli maataloustukia, joista hän itsekin nautti, mutta siitähän vasta poru syntyi, mikä oli aika koomista.

    Toi epäsuhta ehdotuksessa leikata työntekijöiden palkkoja, mutta ei johtaajien johtuu osittain siitä, että johtajien palkat yritys(=omistajat) voi tosiaan päättä itse, mutta työntekijöiden palkoista joutuu huuteleman lehdissä, koska niihin vaikuttaa vahvasti lainsäädäntö.

    Lähtökohtaisestihan pitäisi olla työntekijöidenkin kohdalla niin, että yritys ja työntekijä neuvottelevat keskenään palkasta, niin kuin sopimusvapauteen kuuluu. Heikomman osapuolen neuvotteluasema pitää toki turvata. Nykyinen malli turvata työntekijän asema johtaa siihen, että palkoista neuvotellaan myös lehtien palstoilla.

    Pääasiasta olet kyllä täysin oikeassa. Kaikki haluavat leikata aina muilta, tietenkin. Sen takia lainsäädäntöä pitäisi yksinkertaistaa niin, että jokaiselle pienelle eturyhmälle ei olisi omaa tukea tai verohelpotusta, joista jokaisesta pitää neuvotella erikseen. Silloin jos joku ehdottaisi leikkausta tai tukea, niin se kohdistuisi kaikkiin. Eturyhmä politikoitia pitäisi saada vähennettyä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.