Perussuomalaiset ovat ohi

Uskoisin että voimme nyt hyvästellä Perussuomalaiset Suomen puoluekentältä lopullisesti. Heidän takinkääntönsä hallintarekisterin kanssa on viimeinen naula arkkuun jota ei enää voida pelastaa.


Perussuomalaiset kohosivat merkittäväksi puolueeksi hyvin nopeasti. Heidän suosionsa takana oli halu protestoida poliittisen kenttämme puolueita joiden ei koettu olevan kansan asialla. Osalle persuissa houkutti heidän tavallista kansaa kosiskeleva retoriikka, osaa innosti ajatus puolueesta joka oikeasti veisi duunarin asiaa eteenpäin, toiset taas olivat kiinnostuneet lähinnä maahanmuuton vastustamisesta ja EU-vastaisuudesta.

Kaikki heistä petettiin juuri tavalla jota en voi mitenkään kuvitella annettavan anteeksi. Omistusten kätkemisen mahdollistavan hallintarekisterin hyväksyminen ja sitä seurannut väärin äänestäneiden persujen tuomitseminen viimeisteli puolueen ja laittoi sen kurssin lopullisesti kohti näivettymistä.

Jos et usko, läpikäydään hieman sitä millä kaikilla tavoilla tämä päätös tuhoaa perussuomalaisten uskottavuuden kaikkien kannattajien silmissä.

Hallintarekisterihirressä

Ensimmäinen näkökohta on se ilmiselvin: perussuomalaisten kannattajat vastustavat hallintarekisteriä. He näkevät sen (täysin oikein) herrojen keinona kätkeä rahansa verottajalta. Hallintarekisteri on itsessään täysin päinvastainen kaikesta siitä mitä perussuomalaiset lupasivat kannattajilleen herrojen ökyilyn hillitsemisestä.  Se on nimenomaan päätös herrojen mieliksi ja kansaa vastaan.

Toisekseen hallintarekisteripäätös osoittaa kannattajille kuinka perussuomalaiset eivät olekaan lopulta "erilainen" puolue, vaan valmiita samaan lehmänkauppaan kun muutkin. Poliittisen prosessin sisäsiittoiset takahuonekähminnät ovat asia joka on kansan syvissä riveissä aiheuttanut aina paljon vastustusta ja monet näkivät perussuomalaiset sinä puolueena joka pistäisi tälle stopin. Persut ei myy persettä Soinikin totesi.

Nyt kaikille on ilmiselvää miten persut myivät perseensä. Hallintarekisteri hyväksyttiin nimenomaan poliittisena lehmänkauppana. Näyttäisi kuitenkin että hallintarekisterillä ei ostettu jotain toista kansan mieleen olevaa lakia, vaan valtaa, ministerin salkkuja. Perussuomalaiset myivät perseensä saadakseen lisää kivoja tehtäviä.

Tätä näkökantaa vahvistaa entisestään rangaistukset joita puolueen linjaa vastaan äänestäneet perussuomalaisten kansanedustajat saivat. Perussuomalaiset eivät olekaan enää kansan puolella, vaan keskustapuolueen kaltainen keskusjohdettu eliittikerho, jossa kansan puolustamisesta rangaistaan. Lisähupina rangaistuksista ei edes tiedotettu rangaistavia kansanedustajia, vaan he kuulivat asiasta medialta. Mielikuva itsevaltiaanomaisesta puolue-eliitistä ei paljon tämän enempää voi vahvistua.

Erityisen koomista tämä on koska perussuomalaiset olivat vielä aiemmin hallintarekisteriä vastaan ja niin heidän kansanedustajansakin luulivat tähän asti. Jopa Soini itse sanoi ettei tätä päätöstä voida tehdä ja rekisteriä vastaan äänestänyt Mika Raatikainen jopa luonnehti ettei Suomi tule kestämään tätä päätöstä.

Viimeisenä näkökantana hallintarekisteri on myös osoitus siitä miten perussuomalaiset eivät "tarpeeksi" EU-vastaisia. Hallintarekisteriä on myyty väitteellä EU:n vaatimuksista. Tämä on puhdas valhe, mutta myös persut puolustavat hallintarekisteriä tällä, se on muka otettava käyttöön tai EU suuttuu. Tässä persujen EU-vastaiset kannattajat näkevät miten persut myyneet persettä EU:lle, eli eivät kykenekään "puolustamaan" Suomea Brysselin herroilta.

Viimeinen sammuttaa valot ja myy irtaimiston

Perussuomalaisten taru on tässä. Heillä oli mahdollisuus vielä herätä Soinin varjosta, mutta nyt se toivo on myyty. Kannattajien parissa vallitsee epäuskoisuus ja epäluottamus, jota ei voida kokonaan eliminoida mitenkään. Persuilla on jonkinlainen toivo Halla-Ahon alaisuudessa profiloitua maahanmuuttovastaiseksi puolueeksi ja jäädä näin elämään huomattavasti nykyistä pienempänä toimijana, mutta nykyisellään se ei enää selviä.

Tämä hallituskausi tulee olemaan persujen viimeinen merkittävänä puolueena. Pienpuolueena se saattaa päästä mukaan johonkin tulevaan hallitukseen, mutta vaikutusvaltaa sillä ei enää tule olemaan. Jännittävää on lähinnä nyt katsoa mitä perussuomalaisissa tehdään tämän jälkeen. He ymmärtävät varmasti mihin tilanne on mennyt. Yrittävätkö he vielä pelastaa laivan, vai kalastella suosiota muilta hallituspuolueilta ja loikata näin hankitulla kiitollisuudella kun perusssuomalaisten laiva lopulta kaatuu. Sitä tämäkin päätös saattoi todennäköisesti olla, kuolevan puolueen johtohenkilöiden yritys pedata itselleen peti toisessa puolueessa oman puolueen kuoleman jälkeen.

Persut myivät perseensä julkisesti ja kansa näki. Ei tule ikävä. Sinällään sääli, olisin nimittäin oikeasti toivottanut eräänlaisen "vallan vahtikoira"-puolueen pysyväksi osaksi politiikkaamme. Persuista kuoriutui ennätysajassa kanalaa vahtiva kettu.

Kommentit

  1. Toivon sinun olevan oikeassa. Ja pelkään sinun olevan väärässä. Kansan poliittinen muisti on hyvä, mutta lyhyt. Parin vuoden päästä vaaleissa Halla-Aho lupaa kuun taivaalta ja porukka uskoo. Kokkarit ja kepu ovat tehneet noin vuosikymmeniä ja aina niitä vaan äänestetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perussuomalaiset ovat erityistapaus. He ovat tuore puolue ja heillä ei ole kannattajia jotka ovat saaneet puoluekannan äidinmaidon kautta. Samaten puolueen imagoa ei ole kiveen hakattu samalla tavalla, se on paljon helpommin muokattavissa.

      Kannattajat kaikkoavat helposti koska puolue on pettänyt heidät konkreettisesti. Persujen hallituskausi on ollut farssi persujen äänestäjille ja maahanmuuttokriittisiä lukuunottamatta he ovatkin kaikonneet.

      Kepu ja Kokoomus nauttivat pitkän iän etuja. Heidän äänestäjäkuntansa näkee mahdollisen korruption puolueen ongelmana, ei puolueen luonteena. Persuilla ei ole tätä etua.

      Poista
  2. Enpä minäkään usko, että perussuomalaisten tarina olisi vielä missään nimessä ohi. Nopean nousun takia puolueen hajoaminen ja pirstaloituminen on täysin mahdollista, mutten kuitenkaa pidä tätä läheskään todennäköisimpämä skenaariona. En missään nimessä usko, että persut millään kutistuisivat alle viiden prosentin puolueeksi, ainakaan jollei samaan tapahdu uuden maahanmuuttokriittisen puolueen nousua eduskuntaan. Ja jos perussuomaalaiset ei katoa puoluekartalta, voi se aiva hyvin muutaman vuoden jälkeen jälleen nousta takaisin keskisuureksi tai jopa suureksi puolueeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Persujen tarina suurena puolueena on ohi. Heidän äänestäjänsä on petetty juuri niissä asioissa joita kannattajat pitivät tärkeinä, kaikissa niissä. Nämä petokset ovat sitä luokkaa että puolueen maine on mennyttä ellei jotain poikkeuksellista kasvojenpesua saada tehtyä.

      En näe mitään skenaariota miten persut voisivat koskaan rikkoa kymmentä prosenttia uudestaan. Heillä ei ole jäljellä muuta kuin maahanmuuttokritiikki ja en usko sen kannattelevan kymmenen prosentin yli jos siihenkään.

      En siis teknisesti usko persujen ehkä kuolevan, vain suurpersut ovat menetetty haave.

      Poista
  3. Hallintarekisteristä tehty kompromissihan ei oikeasti ollut huono, eikä todellakaan mahdollista veronkiertoa, mikäli se viedään loppuun asti eli ponsi 50% ennakonpidätyksestä hallintarekistereistä tuleville osingoille. Vielä ei tietenkään ole varmaa, että ponsi johtaa lakiin, vaikka persuille niin luvattiinkin.

    Täysin eri asia on toki se, miten kannattajat näkevät asian, vaikka kaikki menisikin suunnitelmien mukaan. Jos ponsi lopulta hyväksytään laiksi, niin saako persut hyödynnettyä sen positiivisena julkisuutena.

    VastaaPoista
  4. Kirjoitin samasta aiheesta Soinin profiilivedätykseen ja valheisiin liittyen 2010 - oikeistolainen on porvari eikä elitistinä aja kansalaisten asiaa.

    "Aurinkokuningas Timo Soini - paavin ja joulupukin strategiat"

    http://arhikuittinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/52656-aurinkokuningas-timo-soini-paavin-ja-joulupukin-strategiat-perussuomalaiset-politiikka-vaalit-

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.