Valkoiset miehet ja joukkoampumiset

Kun kuulin Las Vegasin joukkoampumisesta, en halunnut lähteä keskusteluun mukaan ennen kun kaikki faktat on pöydällä. Jotkut eivät olleet yhtä innokkaita ja syyllisiä löydettiin keskusteluissa kaikkialta. Kun tekijä sitten paljastui, saimme ihmeteltäväksemme liudan artikkeleita, joissa hyökättiin aggressiivisesti valkoihoisia miehiä vastaan.

Syytös oli tämä: valtaosa joukkoampumisista on valkoihoisen miehen tekemiä, joten miksi hiljaa hyväksymme tällaisen väkivallan, kun samalla tuomitsemme esimerkiksi muslimien tekemän väkivallan.

Luonnollisesti tilanne oli vähän mutkikkaampi.


Valkonaamojen vika

Valkoisia miehiä syytettiin monessakin mediassa. Newsweekissa lainattiin kriminologi James Alan Foxia, joka kertoi syyn olevan valkoisten miesten "feeling of entitlement" joka tähän on syynä. The Intercept oli samoilla linjoilla ja kertoi miten etuoikeutettuja valkoiset miehet ovat kun heidän tapponsa luokitellaan "yksinäisen suden" teoiksi. CNN jopa kertoi miten "hyväksymme väkivallan" kun se tulee valkoisilta miehiltä.

Tämä ei ollut myöskään ensimmäinen kerta kun tämä ajatus vaarallisista valkoisista miehistä kohoaa esille. Samaa nähtiin myös 2012 tapahtuneiden joukkoampumisten kanssa, kun Huffington Postissa Adam Lanzan henkisten ongelmien lisäksi syypäiksi tarjottiin hänen valkoista raivoaan.

Sama linja toistui nyt ja silloin monissa blogikirjoituksissa. Niissä ihmeteltiin miksi valkoisia miehiä ei saada aisoihin, vaikka he tekevät suurimman osan näistä massatapoista. Totuus ei kuitenkaan ollut aivan näin yksinkertainen.

Kaiken takana on tilastot (ja kyvyttömyys lukea niitä)

Revohka lähti liikkeelle kyvyttömyydestä tulkita tilastoja. Esimerkiksi aiemmin mainitsemani CNN:n juttu pohjasi itsensä Mother Jonesin tilastoihin, joiden mukaan viimeisten vuosikymmenien aikana Yhdysvalloissa tapahtuneista 62:sta joukko-ampumisista peräti 44 olisi valkoisten miesten tekemiä.

44/62:sta tarkoittaisi että n. 70% veriteoista olisi valkoisten miesten tekemiä. Tämä voi tuntua tuomitsevalta, mutta tässä vaiheessa on muistettava, että samana aikana hieman yli 70% Yhdysvaltalaisista on valkoihoisia. Veritekojen määrä suhteutuu suhteellisen tarkasti etnisten linjojen kanssa.

Paitsi ettei itseasiassa suhteudu. Päivitetty Mother Jonesin aineisto kertoo hieman erilaisen kuvan todellisesta tilanteesta. Päivityksen jälkeen valkoisille miehille jääkin äkkiä vain noin puolet kaikista massatapoista. 
Itse tilasto löytyy täältä ja Mother Jonesin läpikäynti tilastoista löytyy täältä.

Teoista valtaosa on miesten tekemiä, mutta valkoiset miehet ovat tilastoissa aliedustettuina. Amerikan alkuperäiskansan, Aasialaista tai Afrikkalaista syntyperää kantavat taas ovat populaatioidensa koon huomioiden yliedustettuja.

Onko tällä mitään väliä?

Valtaosan veriteoista siis todella tekevät valkoiset miehet, mutta tämä on odotettavissa maassa jossa valkoiset miehet ovat enemmistö. Enemmistö tekee enemmistön rikoksista. Vähän kun jos katsot Kiinan rikostilastoja, tekijöissä on enemmän kiinalaista syntyperää olevia tekijöitä kun afrikkalaista. 

Tämä ei tee valkoisten miesten rikoksista mitenkään enemmän hyväksyttäviä. Jokainen veriteko on tuomittava ja väärin. Mutta samalla on meidän oltava järkeviä ja ymmärrettävä mitä oikeasti sanomme. Emme voi sanoa epidemian olevan olemassa, jos epidemiaa ei ole olemassa. Jos tietty kansanryhmä tekee populaationsa kokoon suhteutettuna muita vähemmän rikoksia, heidän syyttämisensä erityisenä ongelmaryhmänä on epärehellistä.

Tämä ei myöskään välttämättä luo perusteluja syyttää vähemmistöjä väkivallasta muita enempää. On varsin ymmärrettäviä syitä miksi jonkin maan etninen väestö olisi valtaväestöä väkivaltaisempaa. Esimerkiksi maahanmuuttajilla kasvaminen väkivaltaisessa kulttuurissa voi kasvattaa riskikäyttäytymistä, joka sitten toteutuu vaikka maata onkin vaihdettu. Myös vähemmistöryhmän taloudellinen tilanne voi vaikuttaa ja köyhimmät ryhmät tekevätkin suurimman osan rikoksista. Se on kuitenkin kokonaan toinen keskustelu.

Meillä on kuitenkin taipumus uskoa maailmankuvaamme vastaavia väitteitä kriitikittä. Kun miehiin ja valkoisiin miehiin negatiivisesti suhtautuva törmää tällaiseen tapaukseen, tässä on lopputulos. Uutisoinnin taso putoaa MV-lehden "uutisoinnin" tasolle, ja lakkaa olemasta faktapohjaista, ja siirtyy kokonaan tunnepohjaisien ennakkoluulojen päälle.

Ja siinä vaiheessa kun uutiskanavasi on helposti verrattavissa MV-lehteen, tiedät sinulla olevan vakavia ongelmia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.