Facebook on joidenkin mukaan syöpä. Nyt tutkimusnäyttö sanoo samaa tai ainakin jotain sinnepäin, Facebook nimittäin näyttäisi lisäävän sosiaalista pahoinvointia. Olen itse kokenut tätä pahoinvointia, joten en lainkaan ihmettele tätä löydöstä.
Tämä on mielenkiintoista, koska Facebookin käyttö voi lyhyellä tähtäimellä tuottaa positiivisia tunteita. Tykkäysten saaminen esimerkiksi tuottaa mukavan pienen hyvänolon tunteen ja saa ehkä hetkeksi henkisen tyytyväisyytemme kasvamaan. Tämä näyttäisi (ainakin Facebookin kanssa) olevan vain hetkellinen vaikutus ja pitkällä tähtäimellä menetämme enemmän onnellisuutta kun saamme.
Facebook onkin tässä mielessä samanlainen asia kun mikä tahansa riippuvuutta aiheuttava ongelmakäyttäytyminen: tuottaa hetkellistä mielihyvää, pitkäaikaisen hyvinvoinnin kustannuksella.
Negatiiviset vaikutukset esiintyivät käyttäjillä korreloiden käytön määrän kanssa. Sillä oliko käyttö tykkäilyä tai omien julkaisujen tekoa ei näyttänyt olevan suurta vaikutusta hyvinvointiin.
Vuorovaikutuksen vähentyminen Facebookin ulkopuolella on seurausta tietysti suuremmasta määrästä vuorovaikutusta Facebookissa. Korvaamme jossain määrin ihmisten kanssa asioimista Facebookilla, saahan senkin kautta juteltua ihmisille. Nettijuttelu ei kuitenkaan ole saman arvoista hyvinvoinnillemme on kasvokkainen keskustelu. Facebook ei vielä kykene laukaisemaan kaikkia aivoissamme piileskeleviä sosiaalisen lajin liipasimia.
Itselläni tämä ei ole ollut niin suuri ongelma. Facebookin käyttö ja sen lisääntyminen ei ole oikeastaan syönyt oikean elämän kontaktejani (sen tekivät lapset), mutta se on kyllä tehnyt vuorovaikutuksesta muiden kanssa riitaisampaa.
Pääasiallisesti negatiiviset vaikutukset johtuvat kahdesta ilmiöstä. Voimakkain on todennäköisesti Facebookin käytöstä seuraava kasvokkaisen vuorovaikutuksen vähentyminen, toisena epäilen olevan myös tietty riitaisuus mitä Facebook-kanssakäyminen rohkaisee. Tämä riitaisuus on tehnyt Facebookin käytöstä ahdistavaa.
Julkisuus tekee meistä myös suht kyvyttömiä muttamaan mieltämme, sillä kun julkistan mielipiteeni julkisesti, sen muuttaminen olisi eräänlainen kasvojen menetys. Tämä tekee erimielisyydestä tilanteen jossa olemme taistelussa, ei tilanteen jossa yritämme ymmärtää toisiamme.
Kasvokkain olemme kyvykkäitä keskustelemaan ja kiitos empatiakykymme, ymmärrämme toisen esittämät näkökannat paremmin. Sosiaalisessa mediassa tämä empatia katoaa jonnekin ja keskustelussa ei ole enää yritystä löytää yhteistä säveltä tai ymmärtää mitä toinen yrittää sanoa. Keskustelusta tulee taistelu joka yritetään voittaa.
Kiitos empatian puutteen, emme kykene näkemään keskustelussa taustalla olevan toisen ihmisen ja voimme helposti loukata tätä kymmenen kertaa yhdessä lauseessa tajuamatta koko asiaa. Ja vaikka tajuaisimme, emme välitä. Emmehän keskustele ihmisen kanssa.
Tämä riitaisuus ei olisi ongelma anonyymissä ympäristössä. Sillä että jokin nimimerkki tuomitaan julkisesti pahaksi ei ole ongelma, mutta omaan nimeen kiinnittyvissä ympäristöissä tilanne on toinen. Henkilön koko maine voidaan loata Facebook-erimielisyyksien kautta ja pidän tätä sangen ahdistavana tosiseikkana.
Tämä on myös merkittävä syy miksen julkaise omissa nimissäni läheskään yhtä paljon sisältöä Facebookissa ja suuri syy miksi loin Tämä Päivä-blogin oman Facebook-sivun: sen kautta voin julkaista mitä haluan huomattavasti stressittömämmin.
Facebook vie tyytyväisyyden
Somen käyttöä on tutkittu paljon ja tämä viimeisin tutkimus keskittyi vertaamaan Facebookin käytön ja netin ulkopuolisen elämän terveyttä ja onnellisuutta. Huolestuttava lopputulos oli seuraava: Facebookin käyttö korreloi vahvasti fyysisen ja henkisen tyytymättömyyden kanssa - nimenomaan pitkällä tähtäimellä.Tämä on mielenkiintoista, koska Facebookin käyttö voi lyhyellä tähtäimellä tuottaa positiivisia tunteita. Tykkäysten saaminen esimerkiksi tuottaa mukavan pienen hyvänolon tunteen ja saa ehkä hetkeksi henkisen tyytyväisyytemme kasvamaan. Tämä näyttäisi (ainakin Facebookin kanssa) olevan vain hetkellinen vaikutus ja pitkällä tähtäimellä menetämme enemmän onnellisuutta kun saamme.
Facebook onkin tässä mielessä samanlainen asia kun mikä tahansa riippuvuutta aiheuttava ongelmakäyttäytyminen: tuottaa hetkellistä mielihyvää, pitkäaikaisen hyvinvoinnin kustannuksella.
Negatiiviset vaikutukset esiintyivät käyttäjillä korreloiden käytön määrän kanssa. Sillä oliko käyttö tykkäilyä tai omien julkaisujen tekoa ei näyttänyt olevan suurta vaikutusta hyvinvointiin.
Miksi näin?
Tutkimus ei sinällään etsinyt syitä miksi Facebook vaikuttaa meihin niin kun se vaikuttaa, mutta muutamia mekanismeja voidaan spekuloida.Vuorovaikutuksen vähentyminen Facebookin ulkopuolella on seurausta tietysti suuremmasta määrästä vuorovaikutusta Facebookissa. Korvaamme jossain määrin ihmisten kanssa asioimista Facebookilla, saahan senkin kautta juteltua ihmisille. Nettijuttelu ei kuitenkaan ole saman arvoista hyvinvoinnillemme on kasvokkainen keskustelu. Facebook ei vielä kykene laukaisemaan kaikkia aivoissamme piileskeleviä sosiaalisen lajin liipasimia.
Itselläni tämä ei ole ollut niin suuri ongelma. Facebookin käyttö ja sen lisääntyminen ei ole oikeastaan syönyt oikean elämän kontaktejani (sen tekivät lapset), mutta se on kyllä tehnyt vuorovaikutuksesta muiden kanssa riitaisampaa.
Pääasiallisesti negatiiviset vaikutukset johtuvat kahdesta ilmiöstä. Voimakkain on todennäköisesti Facebookin käytöstä seuraava kasvokkaisen vuorovaikutuksen vähentyminen, toisena epäilen olevan myös tietty riitaisuus mitä Facebook-kanssakäyminen rohkaisee. Tämä riitaisuus on tehnyt Facebookin käytöstä ahdistavaa.
Riitaisa Facebook
Facebook-keskusteluissa nimittäin näet miten kaikki ystäväsi ovat väärässä kaikesta ja jos yrität korjata asiaa, menevät ystävyyssuhteet riitelyksi. Tuo oli kärjistys, ei tietenkään ihan noin, mutta jotain sen tapaista kyllä tapahtuu. Facebook nimittäin tekee erimielisyyksien järkevästä käsittelystä mahdotonta. Nyanssi keskusteluissa katoaa ja oikean vuorovaikutuksen sijaan, keskustelusta tulee eräänlaista performanssia.Julkisuus tekee meistä myös suht kyvyttömiä muttamaan mieltämme, sillä kun julkistan mielipiteeni julkisesti, sen muuttaminen olisi eräänlainen kasvojen menetys. Tämä tekee erimielisyydestä tilanteen jossa olemme taistelussa, ei tilanteen jossa yritämme ymmärtää toisiamme.
Kasvokkain olemme kyvykkäitä keskustelemaan ja kiitos empatiakykymme, ymmärrämme toisen esittämät näkökannat paremmin. Sosiaalisessa mediassa tämä empatia katoaa jonnekin ja keskustelussa ei ole enää yritystä löytää yhteistä säveltä tai ymmärtää mitä toinen yrittää sanoa. Keskustelusta tulee taistelu joka yritetään voittaa.
Kiitos empatian puutteen, emme kykene näkemään keskustelussa taustalla olevan toisen ihmisen ja voimme helposti loukata tätä kymmenen kertaa yhdessä lauseessa tajuamatta koko asiaa. Ja vaikka tajuaisimme, emme välitä. Emmehän keskustele ihmisen kanssa.
Tämä riitaisuus ei olisi ongelma anonyymissä ympäristössä. Sillä että jokin nimimerkki tuomitaan julkisesti pahaksi ei ole ongelma, mutta omaan nimeen kiinnittyvissä ympäristöissä tilanne on toinen. Henkilön koko maine voidaan loata Facebook-erimielisyyksien kautta ja pidän tätä sangen ahdistavana tosiseikkana.
Tämä on myös merkittävä syy miksen julkaise omissa nimissäni läheskään yhtä paljon sisältöä Facebookissa ja suuri syy miksi loin Tämä Päivä-blogin oman Facebook-sivun: sen kautta voin julkaista mitä haluan huomattavasti stressittömämmin.
Kommentit
Lähetä kommentti
Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.
Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.
Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.