Yksityistäminen on kallein vaihtoehto

Suomessa on kova into yksityistää, mikä on luonnollista, nautimmehan porvarihallituksesta. Mantra yksityistämisen hienoudesta tulee siitä miten se tekee kaikesta tehokkaampaa ja edullisempaa.

Paitsi tietysti ettei tuo pidä lainkaan paikkaansa. Toki yksityistetty palvelu voi joissain tapauksissa olla tehokas ja edullinen, mutta tämä ei ole mikään sääntö. Itseasiassa yksityistetty palveluiden tuottaminen sisältää paljon enemmän rasitteita kun vastaavien palveluiden tuottaminen julkisella puolella.

Britanniassa yksityistäminen on ollut kova sana paljon pidempään. Heillä kuitenkin on käsillään ongelmia: julkisen rakentamisen yksityistäminen Carillion-nimiseen yritykseen tuli tiensä päähän jättimäisen konkurssin saattelemana. Carillionin tapauksessa yritys näyttäisi maksaneen pääomansa tehokkaasti ulos osinkoina.

Samalla on alettu huomaamaan etteivät britannialaiset veronmaksajat ole hyötyneet yksityistämisestä.

Kuka maksaa

Valtion ja kuntien palveluiden säästöjen tavoittelussa on paradoksi: kunta tai valtio voi kokonaisuutena säästää yksityistämisellä, mutta kokonaisuus ei säästä. Lopulta nimittäin veronmaksajat joutuvat maksamaan enemmän.

Tehdään yksinkertainen hypoteettinen esimerkki joka ehkä avaa asian paremmin. Suomessa kaikki tarvitsevat joka vuosi suklaapatukan, kaikkien on vaan pakko saada sellainen. Julkinen puoli tuottaa ne aluksi, valmistaen kaikille suklaapatukoita kokonaishintaan viisi miljoonaa. Näin kaikki suomalaiset saisivat suklaapatukan. Valtio päättää säästää ja siirtää tämän tuotannon yksityiselle, joka tuottaa kaikille suomalaisille suklaapatukat hintaan kaksi miljoonaa. Valtio säästi juuri kolme miljoonaa!

Paitsi että tämä yksityinen tämän jälkeen velottaa kaikilta suomalaisilta jonkin palvelumaksun näistä patukoista. Ensimmäisenä vuonna se on 0,5 € per patukka, tuottaen kansantaloudelle kolmen miljoonan maksut. Kun huomioimme sen ja kaksi miljoonaa jotka valtio maksoi patukoista, yhteiskunta ei kokonaisuudessaan säästänyt mitään, vain siirsi kulut valtion budjetista veronmaksajan henkilökohtaiselle budjetille.

Jos kyse olisi pelkästä siirrosta, sen voisi ehkä hyväksyäkin, mutta käytäntöhän menee näin: seuraavana vuonna palvelumaksu nousee 1,5 € per patukka hintaan, jolloin kansantalous maksaakin nyt yhdeksän miljoonaa + kaksi miljoonaa valtion kassasta. Seuraavana vuonna hinta onkin 3 € per patukka. Tässä vaiheessa suklaatuotantoa ei valtiolla enää itsellään ole, joten jatkossa patukat on pakko ostaa yksityiseltä.

Tässä on mitä kävi esimerkiksi Carunan ja Digitan kanssa. Molemmat julkisesti omistettuja yrityksiä, jotka sitten yksityistettiin. Yksityinen toimija alkoi kiristää hintoja ja koska julkisella puolella ei ollut enää mahdollisuutta tuottaa omaa vaihtoehtoaan, hinnankorotusten kanssa on pakko vain elää.

Tässä on yksityistämisten "säästöjen" yksi suurimpia ongelmia: ne eivät säästä kun erittäin lyhyellä tähtäimellä. Ja nekin säästöt ovat yleensä "leikkaan täältä, tuolla maksetaan"-säästöjä. Valtiolle tällainen säästäminen on idioottimaista, koska kun kokonaisuudesta maksetaan enemmän, haittaa se yhteiskunnan elinvoimaisuutta, vaikka paperilla asiat näyttäisivät kuinka halvalta tahansa.

Onko niitäkään säästöjä?

Sitten yksi merkittävä ongelma: yksityistäminen ei välttämättä säästä rahaa edes valtiolta. Mainitsin kirjoituksen alussa Britannian tilanteen. Siellä on alettu huomaamaan että paikallinen yksityistäminen on ollut kalliimpaa kun julkinen tuotanto. Helsingin Sanomien mukaan veronmaksaja maksaa 2-4% enemmän yksityistetyistä hankkeista.

Joissain paikkoja korotukset ovat olleet suurempiakin, kuten esimerkiksi koulurakennukset jotka ovat maksaneet jopa 40% enemmän yksityisten tehostusten ansiosta. Tätä laskua maksetaan sitten varsin pitkään: Brianniassa on meneillään yli 700 hanketta, joiden kustannukset vuoteen 2040 mennessä tulevat olemaan yli 200 miljardia.

Suomessa kärsitään samasta ongelmasta. Meillä suomessa on kuitenkin valtion tuottavuusohjelma jonka nimissä valtio ei ole palkannut väkeä vaan supistanut työvoimansa määrää ei tuottanut säästöjä. Saavutetut varsin mitättömät säästöt tulivatkin sitten puolen miljardin kokoisen lisälaskun kanssa, kun yhtäkkiä vajetta piti paikata ostamalla palveluita. Tämä tietysti ei liity suoraan yksityistämiseen, mutta kertoo samasta ilmiöstä, halusta saada valtio hoikaksi ja kuvitella tällä olevan positiivisia vaikutuksia.

Jos kuitenkin haluamme antaa esimerkin nimenomaan yksityistämisen tehottomuudesta, löydämme Suomesta myös niitä. Ehkä merkittävin on Rääkkylän kunnan sote-ulkoistus joka vei kunnan taloudelliseen perikatoon. Aluksi säästöjä näytti tulevan, mutta kustannukset nousivat koko ajan. Toki asiasta voidaan syyttää paikallispäättäjien tumpelointia, mutta silti kyseessä on esimerkki miten yksityinen taho toimi kun huumediileri: lupaili upeita, mutta kun uhri oli koukussa, oli aika valuttaa verta.

Yksityistäminen ei ole taikalääke jolla tehdään asioista tehokkaampia. Siinä vain annetaan palvelu joka on tuotettu julkisesti halvalla taholle, joka haluaa tuottaa palvelun ja tehdä samalla voittoa. Toki ahneus voi saada innovoimaan, mutta todennäköisemmin ahneus tekee ahneeksi.

On paljon helpompi optimoida omia rahavirtoja kun innovoida. Julkisen puolen rahankäyttö on jossain määrin julkista, yksityisen ei. Mitä rahoilla tehdään on

Yksityinen ei tarkoita tehokasta

Yksityistämisen tehokkuuden ongelma on tässä: yksityinen yritys ei voi olla yhtä tehokas kun julkinen. Ainakaan jos asiat tehdään samoilla ehdoilla. Yksityisen puolen tehokkuus on pitkälti myytti. Tai ei ehkä suorastaan myytti, mutta ainakin sitä on liioiteltu suuresti.

Yksityinen puoli toki voi "innovoida" ja "tehostaa" mutta mikään ei itseasiassa estä julkista puolta tekemästä näin myös. Ainoa missä yksityinen on julkista tehokkaampi on vastuun pakoilussa.
  • Yksityinen yritys voi harjoittaa "rusinat pullista"-lähestymistä ja toimia vain siellä missä voittoja on, siinä missä julkinen puoli joutuu tekemään palveluita kaikille, myös niille joilta rahaa ei irtoa.
  • Yksityinen yritys voi kikkailla työvoimakustannusten kanssa tehokkaammin. Julkista puolta hillitsee monesti tietty painostus siinä että julkisen puolen päättäjät voidaan vaihtaa, joten julkisen puolen työntekijöiden kohtuuton kurittaminen voi tässä mielessä olla hankalampaa. 
  • Yksityinen yritys voi huijata. Julkisen puolen toimija pienemmällä todenäköisyydellä sanalla sanoen kusettaa asiakkaitaan.

Julkinen puoli kykenee siis täysin samaan tehostamiseen ja innovointiin kun yksityinenkin puoli. Kyse on vain oikeasta johtamisesta, mikä tuntuu olevan suurin haaste tässä. Julkisen puolen päällikkö-nimityksissä kun ei mennä osaamisen, vaan poliittisen lehmänkaupan kautta. Pestin saa se joka poliittisesti sen ansaitsee, ei se joka tehtävässä olisi paras. Sama voi jossain määrin vaivata suuria yrityksiäkin.

Lisäksi salaliittoteoreetikko sisälläni haluaisi epäillä myös likaisempaa syytä julksen puolen tehottomuuksiin: tahallisuutta. Kun haluat pistää kunnan palvelut lihoiksi, täytyy kansa saada ensin uskomaan niiden olevan tehottomia ja paremmin toimivia yksityisissä käsissä. Palkkaa julkisen puolen yritysten johtoon ihmisiä jotka ovat samaa mieltä ja anna heidän "johtaa" laitokset palaviksi romuläjiksi - mitä juuri tehdäänkin Postin kanssa.

Yksityisellä yrityksellä on kuitenkin tiettyjä rajoitteita joiden takia ne eivät voi olla julkista puolta tehokkaampia. Suurin niistä on tarve tuottaa voittoa omistajalle. Jos meillä on kaksi organisaatiota, jotka ovat toiminnaltaan identtisiä ja toinen maksaa koko ajan rahaa omistajilleen, kumpi organisaatioista on kustannustehokkaampi?  Tietysti se jolla tätä rajoitetta ei ole.

Tämän takia julkinen yritys on aina kustannustehokkaampi kun yksityinen, paitsi tietysti jos sitä johdetaan hunosti.

Kommentit