Tasa-arvopallo

Tasa-arvoinen yhteiskunta on modernien demokratioiden tavoite - ainakin paperilla. Tasa-arvolla ei kuitenkaan pyritä täydelliseen tasa-arvoon, vaan pikemminkin siihen ettei sukupuoli, rotu tai seksuaalinen suuntautuminen vaikuttaisi yksilön arvoon yhteiskunnassa. Tässä pyrkimyksessä jätetään huomiotta ihmisten ulkonäköön, osaamiseen ja varallisuuteen perustuva epätasa-arvo.

Entä jos tahtoisimme tavoitella Täydellistä tasa-arvoa? Täydellisellä tasa-arvolla ei nyt haeta vain sukupuolisen tai rotuihin perustuvat eriarvoisuuden poistamista, vaan täydellistä tasa-arvoisuutta, jossa kenelläkään ei olisi etulyöntiasemaa kehenkään millään tavalla. En usko, että pidätte lopputuloksesta.

Ulkoisen olemuksen aiheuttamat epätasa-arvoisuudet on hyvä kohta mistä lähteä. Kun haluamme estää ihmisten luokittelun sukupuolen, rodun, pituuden, painon tai ulkoisen kauneuden perusteella, päädymme vaikeaan tilanteeseen: osa esimerkiksi kauniiden tai tietyn rotuisten ihmisten saamista eduista tai haitoista on sellaisia joita heille ei anneta tietoisesti. Esimerkiksi kauniille ihmisille ollaan mukavampia vaikka kuinka yrittäisimme estää sitä - alitajuisesti pidämme kauniista ihmisistä enemmän ja haluamme asioida heidän kanssaan. Ja pitkät ihmiset pääsevät muita helpommin johtotehtäviin. Myös tämä käyttäytymismalli vaikuttaa alitajuiselta sillä harvemmin johtajia haettaessa kriteereissä lukee pituutta.

Kun haluamme estää sen, etteivät puoleensavetävämmät ihmiset saa enempää etuja kuin muut, meidän on luonnollisesti kätkettävä ulkonäkö ylipäätään. Kaikki maailman ihmiset on siis peitettävä tavalla joka estää meitä näkemästä mitään heistä. Peiton täytyy olla niin täydellinen että se estää samalla myös ylipainoisuuden näkymisen ja pituuskin  pitää kätkeytyä sen alle.

Vastaus: pallo. Jokainen ihminen pakataan syntymänsä hetkellä suureen palloon jonka sisällä hän on yksin. Pallon pinta on ainetta jonka läpi näkee vain yhteen suuntaan, eli pallon sisällä olija näkee ulos mutta ei toisinpäin. Tämä estää samalla kaikki rotuun, painoon tai muihin pitkälti ulkoisiin seikkoihin perustuvat syrjinnän muodot.

Pallo ei kuitenkaan yksin riitä. Pallojen liikkuminen täytyy olla moottorin varassa. Jos ihmiset saisivat liikuttaa palloa omalla kehollaan, jotkut oppisivat toisia paremmaksi ja saisivat tarpeetonta etua. Pallojen täytyy tämän estämiseksi liikkua moottorin avulla ja jottei ihmisen kyky ohjata palloa vaikuttaisi tähän, täytyy liikkumisen olla myös tietokoneen ohjaamaa: muutenhan parhaat "kuljettajat" saisivat tarpeetonta etulyöntiasemaa.

Tulevaisuus?
Jotta viestintä ulkomaailmaan onnistuu, pitää pallossa olevan tietysti kyetä kommunikoimaan ulkomaailman kanssa, mutta tämähän jättäisi oven auki sille, että kaunisääniset ihmiset muuttuvat muita suositummiksi. Estämme sen suodattamalla kaikkien äänet puhesyntetisaattorin kautta jolloin jokainen ihminen puhuu samalla tasa-arvoisella äänellä. Emme kuitenkaan tahdo, että kaunopuheisuus muuttuisi etua tuottavaksi asiaksi, joten kuplan sisällä olija ei tietenkään voi vapaasti määrittää mitä kuplan puhesyntetisaattori sanoo, vaan hänen on valittava valmiista lauseista. Tämänkin voidaan tosin sanoa olevan potentiaalinen ongelma, joten varmuuden vuoksi viestintä lienee paras muuttaa kokonaan automaattiseksi, eli lisätä palloihin tekoäly joka pyrkii hoitamaan automaattisesti kaikki viestintätarpeet käyttäjänsä puolesta.

Pallosta poistuminen on tietysti tehtävä mahdottomaksi, ettei kukaan kykene rikkomaan hetkellisestikään tasa-arvoista tilaa. Jokainen on suljettava palloonsa mielellään heti synnyttyään, ettei vain kukaan pääse altistumaan millekään erilaisille taustoille. Näin kasvukokemuksetkin saadaan kivasti yhtenäistettyä. Tietysti tämä tarkoittaa, että pallon täytyy olla jossain määrin kykeneväinen ruokkimaan ja juottamaan sisällään oleva ihminen. Tietysti ruoka tulee geneerisenä ravintomössönä tuotantolaitoksista ja pumpataan palloissa oleviin varastoihin, joista pallo annostelee ne automaattisesti käyttäjälleen - näin kaikki saavat myös saman ruokamäärän ja samaa ruokaa!

Olemme siis päässeet pisteeseen jossa jokainen asuu pallossa, joka liikkuu ja puhuu tämän puolesta ja ruokkii asukkinsa. Pallojen huolto ja toiminta on tietysti myös automaattista, emmehän halua yhdenkään ihmisen saavat etua toisen yli olemalla se joka vastaa muiden pallojen toiminnasta. Nämä toimenpiteet luovat jo melko yhdenveroisen yhteiskunnan, mutta eivät vielä riitä. Epätasa-arvoistavia tekijöitä on yhä olemassa.

Jotkut ihmiset ovat toisia parempia töissään tai tekevät toisia monimutkaisempia töitä ja saavat tästä etuja joita muilla ei ole. Tämä on estettävä! Tähän on kaksi lähestymistapaa. Joko jokainen tekee työnsä "salassa" niin, ettei kukaan tiedä mitä kukakin tekee. Tässä lähestymistavassa on kuitenkin ongelmia ja esimerkiksi työtä tehdessään ihminen olisi epätasa-arvoisessa asemassa ainakin hetkellisesti ja joitain töitä ei välttämättä voi tehdä piilossa.

Turvallisempaa lienee määrittää pallot tekemään kaikki työ ihmisten puolesta. Pallon tekoäly täytyy siis varustaa riittävillä manipulaatiokeinoilla (esim. robottiraajat) joilla se voi tehdä työn automaattisesti - ja tietysti ihmisen mahdollinen vaikutus työhön pitää estää joten kyseinen tekoäly ei ota vastaan ehdotuksia sisällään olevalta ihmiseltä. Näin kukaan ei voi olla ketään parempi, ja tietysti jokainen voisi joka päivä tehdä eri työtä. Ihmiset voisi kierrättää työstä toiseen ja eriarvoisuutta ei muodostuisi siis senkään mukaan mitä työtä kukakin tekee! Jokaisen pallon keinoäly osaa tehdä tasan samat asiat ja samalla taitotasolla joten kaikki olivat käytännössä työaseman puolesta yhtäläisiä ja kukaan ei olisi muita parempi edes taitojensa puolesta!

Mutta jotain on vielä jäljellä. Tässä yhteiskunnassa ihmisten nimet muodostaisivat äkkiä nokkimisjärjestyksen. Parhaan ja hauskimman niminen henkilö olisi etulyöntiasemassa muihin nähden. Numerot eivät ole hyvä vaihtoehto, koska niistä muodostuu myös nokkimisjärjestyksiä (suurin numero jne) joten mitään tapaa ei liene ihmisten nimeämiselle. Nimet täytyy jättää pois. Tämä ratkaisisi tietysti monia ongelmia ja ei aiheuttaisi oikeastaan yhtään uutta, sillä yhteiskunnassa jossa kaikki ovat yhtäläisiä robottipalloja jotka kaikki kommunikoivat kanssasi tasan samalla tavalla tasan samoista asioista, onko sillä enää väliä Kenen kanssa milloinkin asioit? Tarvitseeko muille antaa ylipäätään nimiä?

Ja tarvitseeko koskaan edes tietää milloin joku kuolee tässä utopiassa? Kyseiseen palloonhan voidaan näppärästi laittaa uusi vastasyntynyt ja kehä alkaa taas alusta. Kukaan ei oikeastaan edes erota ketään yksilöä tässä massassa joten onko sillä edes väliä kuka missäkin pallossa on? Itseasiassa onko sillä mitään väliä onko palloissa ihmisiä vai ei? Kun tähän pisteeseen on päästy, mistä erotamme mikä palloista on tyhjä ja missä on ihminen? Jos pallo toimii automaattisesti, ei se varsinaisesti edellytä ihmisasukkia sisäänsä.

Eikö olisi näppärämpää jos kaikki makaisivat suoraan aistideprivaatiotankeissa joihin langattoman tiedonsiirron keinoin lähetetään pallon kameroiden lähettämää kuvaa ja ääntä. Tietysti halvemmaksi tulee jos kaikki vain makaavat tainnutettuina aistideprivaatiotankeissa ilman yhteyttä mihinkään. Koneet hoitavat maailman pyörityksen automaattisesti. Tai toisaalta, mitä roolia ihmiset enää pelaavat tässä vaiheessa? Maailma pyörii eteenpäin samalla tavalla vaikkei heitä olisi ollenkaan. Tasa-arvoistin ihmiskunnan sukupuuttoon tarpeettomana. 

Jo oli aikakin. Häipyvätpä robottien elämää vaikeuttamasta.

Kommentit

  1. Sukupuuttoon vaan koko väki! Mistäpä niitä vastasyntyneitäkään tulisi laitettavaksi kuolleilta perittyihin palloihin.. Tänne yksi pallo kiitos!

    VastaaPoista
  2. Lähetän heti kun saan käsiini! :)

    VastaaPoista
  3. Tämä teksti piristi minun päivääni kovasti. Oikein hauska!

    VastaaPoista
  4. The pleasure was 50% mine!

    VastaaPoista
  5. Hyvin kiteytetty! Tämähän jatkuvassa tasapäistämisessä on ongelmana. Koskaan ei tiedetä, mihin se raja lopulta vedetään.

    VastaaPoista
  6. Kiitän Pastoria kommentista! Korostettakoon, että kannatan kyllä tasa-arvoa sellaisessa mielessä, että kaikille annetaan samat mahdollisuudet. Jos kaikkien (todellisia tai kuvitteellisia) vajaavuuksia aletaan kompensoimaan, ei päädytä tasa-arvoon vaan aivan johonkin muualle.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.