YT-Traumat

Monissa yrityksissä on koettu YT-neuvotteluja ja parhaissa useita kertoja. Nokian jatkuvat YT:t ovat hiljalleen vitsien aiheita ja koko termi on muuttunut synonyymiksi irtisanomisille. YT:n ei kuitenkaan pitäisi olla vain irtisanomisia, vaan Yhteistoimintamenettelyn tarkoitus on neuvotella työntekijöiden ja työnantajan välillä tietyistä asioista. Yleensä tämä "neuvottelu" on kuitenkin vain sanelua siitä mitä tapahtuu: väkeä vähennetään.

YT:n aloittaminen on kuitenkin siis lähes aina merkki tulevista irtisanomisista ja tämä on monelle hyvin stressaava, suorastaan traumaattinen tilanne. YT:n lähestyessä ihmiset läpikäyvät tunteita omasta kelvottomuudestaan, tulevaisuuden epävarmuudesta ja monet yrittävät näyttää mahdollisimman hyödyllisiltä työskentelemällä enemmän ja kovemmalla tahdilla. Lisäksi vaikka tulevaisuus on epävarma, yksi asia siitä näyttää varmalta: se tulee olemaan huonompi kuin nykyisyys, sillä joko saat potkut tai joudut tekemään useamman ihmisen työn irtisanottujenkin puolesta.

Lopuksi selviää mitä tapahtuu, ihmisiä irtisanotaan, muiden toimintoja järjestellään. Stressi lopulta hälvenee joillekin, mutta joillakin se pahenee entisestään: irtisanotut taistelevat uuden tilanteensa kanssa, loput stressaavat uutta tilannettaan ja kammoavat uutta kasvanutta työkuormansa. Tilanne on tunteellinen, stressaava ja dramaattinen. Olen kokenut YT-neuvottelut ja lukenut useita kuvauksia YT-tilanteista ja yksikään ei ole kuvannut niitä erityisen mukavina, ei edes tilannetta YT-neuvottelujen jälkeen. Yksi hyvä esimerkki löytyy Laiskiaispulla-blogista.

Toisinsanoen, YT-tilanteessa stressitaso nousee maksimiin ja samalla ihminen vie itsensä maksimaalisen toimintakykynsä rajoille. Tämä tila on erittäin tehokas aikaansaamaan monia negatiivisia ilmiöitä.

Ensinnäkin ihmisen terveys heikkenee. Stressi kasvattaa hetkellisesti vastustuskykyä, mutta tämä tila on myös ihmisen terveydelle rankka: stressitilassa ihminen toimii ylikierroksilla ja pystyy hetkellisesti toimimaan tavallista tehokkaammin. Stressin tarkoitus on biologisesti tehostaa ihmisen kapasiteettia vaarallisessa tai tärkeässä tilanteessa, kuten paetessa saalistajaa tai jahdattaessa saaliseläintä. Stressitila on myös edullinen hankalissa olosuhteissa, kuten aikoina kun saalista on vähän saatavilla.

Stressitila siis tehostaa ihmistä. Jatkuessaan pidempään tämä ylikierroksilla oleminen on kuitenkin vahingollista. Elimistö kärsii siitä ja pidemmän päälle vastustuskyky laskee.

YT-neuvottelukierre on myös ihmisen minäkuvalle haitallista. Yritys ei kykene tuottamaan tulosta ja se on ilmeisesti juuri Minun vikani. Tai jos henkilö irtisanotaan, tilanne on vielä huonompi: minä tein jotain tarpeetonta, minua ei tarvittu, minä olin turha! Tämä ajatusketju on virheellinen, mutta sopivassa itseluottamuspulassa olevalle ihmiselle hyvin odotettavissa oleva. Irtisanomiset henkilöidään omaksi syykseen, mitä ne tosiasiassa hyvin harvoin ovat - varsinkin YT-tilanteesta puhuttaessa.

YT-neuvotteluista voi syntyä jopa todellisia traumoja. Joillakin kestää viikkoja päästä yli erotuksesta ja pahimmissa tapauksissa riittävän jatkuva monien YT-neuvotteluiden putki voi jopa aiheuttaa traumaperäisen stressihäiriön oireita. Traumaperäinen stressihäiriö on tyypillisin sotaveteraaneilla joten tämä rinnastus yksinään kertoo jo jotain laajojen irtisanomisten stressaavuudesta monelle.

YT-prosessi ei ole siis kiva. Ei sen yleensä ole tarkoituskaan olla, mutta ehkäpä yritysten pitäisi pyrkiä tällaiseen tilanteeseen joutuessaan minimoimaan tilanteen aiheuttamat ongelmat. Osittain yritysten kädet on sidottu YT-lainsäädännön kautta, joka ei anna yrityksille paljoa liikkumavaraa, mutta ehkä lainsäädäntöä asiassa pitäisi muuttaa, ei sallivammaksi, vaan vähemmän traumaattiseksi kokemukseksi. Ja ehkä myös yritysten pitäisi alkaa kohdella YT-neuvotteluita jonain muuna kuin erotusprosessina. Neuvotteluiden tarkoitus on kuitenkin palauttaa yrityksen kannattavuus kohdalleen ja se onnistuu muillakin keinoin kuin irtisanomisilla. Irtisanomiset tosin ovat aina kiva juttu pörssikursseille.

Kommentit

  1. Tuo on ikävää, että joskus irtisanomisia joudutaan tekemään. Tuttava myös kertoi, että heidän yrityksellään on etsinnässä asiantuntija muutosneuvotteluihin. Yrityksen rahatilanne on ilmeisesti huono, eivätkä he voi pitää kaikkia työntekijöitä. https://www.sopla.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilanteen traumaattisuutta voi helpottaa se, että yrityksen on oikeasti pakko irtisanoa, verrattuna siihen, että yritys irtisanoo parantaakseen osakekurssia hetkeksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.