Miksi feministit värjäävät hiuksensa

Tiesittekö että ovelta-ovelle käännyttäminen ei tuota juuri tulosta uusina käännynnäisinä? Se ei kuitenkaan ole oikeasti sen tarkoitus, perimmäinen funktio on luoda ryhmän sisäistä yhtenäisyyttä, ei tuoda uusia laumaan. Ja tämän ymmärtäminen selittää myös miksi uusnatsit pukeutuvat naurettavasti, feministit värjäävät hiuksensa räikeästi ja punkkareilla on räkä poskella.

Puhutaan tänään kuplista ja siitä miten paras tapa luoda yhteinäisyyttä ryhmän sisälle, on lyömällä kiilaa ryhmän ja suuremman maailman väliin. 

"Voisimmeko kertoa sinulle hyvät uutiset"

Aloitetaan nistä ovelta ovelle kiertävistä saarnaajista. Esimerkiksi Jehovan Todistajat ovat monille tuttu näky ovikelloa soittamassa, he tosin eivät ole ainoita jotka tätä harrastavat. Tällaiset uskonnon kaupustelijat kiertävät ovelta ovelle, tarjoavat viestiään ja ... enimmäkseen saavat osakseen ovien avaamattomuutta, pilkkaa, ärtymystä ja jopa uhkauksia. Käännynnäisiä tulee todella vähän. Hyvien uutisten tuominen uskonnottomillekaan ei oikein onnistu, sillä et Suomesta löydä kovin monta ihmistä jotka eivät olisi jo kuulleet hyvät uutiset Jeesuksesta, ylösnousemuksesta ja Hallelujah.

Tällaisessä työssä on todella heikko anti jos suhteutamme siihen kulutetun vaivan saatuun hyötyyn. Ne miestyötunnit jotka käännytykseen laitetaan olisivat todennäköisesti paremmin käytetty esimerkiksi jos tehtäisiin vaan normaalia työtä ja kaikki siitä laitettu palkka siirrettäisiin jonkinlaiseen markkinointibudjettiin ja mainostettaisiin ja tehtäisiin erilaisia tempauksia.

Näin ei kuitenkaan tehdä, vaan Jehovan Todistajat kiertävät ovelta ovelle ja sitten ne ovat systemaattisesti suljetaan heidän edessään. Lopuksi nämä lähetyssaarnaajat palaavat kotiin voipuneina ja lyötyinä. Ovelta ovelle kulkevia käännyttäjiä ei usein oteta ilolla vastaan.

Mitä tapahtuu seuraavana on se oleellinen kohta: oman lauman piirissä heidät otetaan vastaan lämmöllä ja rakkaudella. Heidän työtään arvostetaan, heitä tsempataan ja kaikki ovat mukavia. Tämä luo ympäristön, jossa ollessaan muiden uskovien parissa, yksilö kokee olevansa turvassa ja häntä kohdellaan hyvin. Kun hän lähtee "ulos" kylmään maailmaan, häntä kohdellaan huonosti.

Sisällä lämmintä, ulkona kylmää

Tämä on omiaan vahvistamaan piirin sulkeutumista ja kuplan syntyä. Miksi ihmeessä olisin tekemisissä ulkopuolisten kanssa, he haukkuvat, ovat vihaisia ja jopa käyvät kimppuun? Luonnollisesti tämä on miten koko järjestelmä on suunniteltu.

Ovelta ovelle uskonnon tarjoaminen on nimittäin ärsyttävää. Joku tulee varoittamatta kotiisi ja kokee oikeudekseen keskeyttää mitä olitkaan tekemässä kertoakseen että uskontosi on väärässä ja kannattaisi vaihtaa tiimiä. Tämä resepti ei voi toimia hyvin, mutta se toimii.

Käännytettävä kun ei ole se jota varten systeemi on kehitetty. Sen tehtävä on vahvistaa ovelta ovelle menevälle käännyttäjälle ajatusta pahasta ulkomaailmasta ja oman porukan hyvyydestä. Se luo itseään vahvistavan luupin, jossa kultin sisällä koet rakkautta ja ulkopuolella vihaa.

Tämä on tietysti keinotekoista. Saat vihaa koska käyttäydyt vihaa aiheuttavalla tavalla. Tätä on kuplan tai kultin sisällä hankala nähdä, koska omasta perspektiivistäsi tietysti olet vaan tekemässä jotain hyvää. Kerrot maailman tärkeimpiä uutisia, se on varmasti hyvä asia.

Todellisuudessa kuplan ohjeistama käytös rikkoo joukkoa muun maailman käyttäytymissääntöä. Kuplasi käytännössä neuvoo sinua vieraannuttamaan muut.

Tämä on sinulle huono juttu, sillä se luo valheellisen vieraantumisen suuremmasta yhteisöstä. Tämä on kuitenkin kultillesi hyvä juttu, sillä sen sisällä sisäinen koheesio paranee. Ajatus pahasta ulkomaailmasta ja kimpussanne olevista pimeistä voimista on omiaan tuomaan yhteen.

Tiedämme hyvin että esimerkiksi diktatuurien kaataminen ulkoisella paineella on hankalaa, sillä ihmiset usein kokevat oman maan mansikin paremmaksi kun muun maan mustikin. Näin esimerkiksi diktatuurin painostaminen ei kaada diktaattoria, vaan saa oman kansan rivit tiivistymään tämän ympärille, sen sijaan että diktatuuri kaatuisi sisältä päin.

Tämä ilmiö on kuitenkin nähtävissä muuallakin. Puhutaanpa niistä uusnatseista ja feministeistä.

Ryhmän hyväksyntä vai yhteiskunnan hyväksyntä

Kaava on tämä: käyttäydy tällä tavalla ja saat hyväksyntää tältä ryhmältä. Kun sitten teet mitä ryhmäsi käskee, suuret massat eivät ota sinua enää vakavasti. Tämä on miksi esimerkiksi Soldiers of Odin, uusnatsit ja monet muut äärioikealla olevat ryhmät pistävät jäsenensä pukeutumaan tietyllä tavalla. Samaa menetelmää käytetään myös punkkareiden keskuudessa, tai samasta syystä feministien hiukset ovat räikeän värisiä.

Kaikki ovat tapoja joilla osoitat omalle ryhmällesi olevasi yksi heistä. Ryhmän sisällä näiden ryhmän tunnusten, tapojen ja käytäntöjen noudattaminen on hyväksyttävää ja kehuttavaa ja voit hyvin saada irtopisteitä ja kohottaa asemaasi.

Samalla kun teet itsestäsi näin esimerkillisemmän ryhmäsi edustajan, päädyt vääjäämättä kauemmas ja kauemmas ns. keskivertoihmisten maailmasta. Pukeudut enemmän ja enemmän poikkeavasti. Ehkä punkkarius alkoi nahkatakilla tai korvarenkaalla, mutta pian näytät enemmän humalaiselta epäkuolleelta.
Ryhmän vaatima erottumisen aste voi myös kasvaa, erityisesti jos ryhmäsi pääsee laajemman yleisön suosioon. Esimerkiksi vuosikymmeniä sitten oli melkoinen teko naiselle leikata lyhyet hiukset. Nykyfeministien parissa sillä ei irtopisteitä yksin tule. Nykymaailmassa nainen jolla on lyhyet hiukset ei erotu, joten sen sijaan hiukset on värjättävä räikeällä värillä.

Ryhmässä eteneminen voi edellyttää radikaalimpaa ja radikaalimpaa erottautumista. Toisaalta taas parhaita tapoja päästä ryhmään sisään on maalata itsensä radikaalimmaksi kun ryhmä yleensä, osoittaa miten uskollinen on esimerkiksi ottamalla näkyvä hakaristitatuointi. Näin tietysti pilaat aivan kaiken elämässäsi, mutta hyväksyntä ryhmän sisällä paranee.

Tässä on kyse siis erottumisesta ja puhtauden osoittamisesta. Näytät ryhmälle miten paljon kuulut ryhmään tekemällä mitä ryhmä vaatii ja työnnät itseäsi kauemmas muun yhteiskunnan keskeltä. Symbolisesti maalaat itsesi ryhmäsi väreihin ja julistat miten olet valmis sotaan muiden kanssa.

Näissä on myös vääjäämätön vastaliike. Mikä tahansa ryhmä joka pyrkii erottautumaan, tuottaa lähes automaattisesti vastavoimia itselleen. Jos ryhmäsi juttu on olla sininen ja en pidä sinisestä, ehkäpä jos ryhmäsi on tarpeeksi ärsyttävä sinisen tuputtamisessa, kerään muutaman kaverin mukaan, jotka eivät myöskään pidä sinisestä. Internetin kanssa se porukka kasataan nopeasti ja jahka jokin riittävän karismaattinen hahmo kohoaa esiin porukan sisältä, meillä on punaisesta pitävä ryhmä, joka vastustaa sinistä ryhmääsi. Meidän punaista porukkaamme yhdistää kuitenkin kivasti se kun tiedämme miten te siniset hallitsette mediaa ja meidän huono maineemme johtuu teidän loanheitostanne. Miten omiaan se onkaan tuomaan punaisia yhteen.

Ja jos sininen ryhmäsi on ärsyttänyt valtavirtaa riittävästi, ehkäpä punaisia alkaa kertymään enemmän ja enemmän ja voimme ottaa vaikka yhteenkin. Tietysti todennäköisemmin suuret massat eivät liity punaisiin tai sinisiin ja pitävät riitelyämme naurettavana.

Paineella tehdään timanttia

Kaikessa kyse on kuitenkin lopulta samasta asiasta: ryhmän sisäisen koheesion kasvattamisesta. Ryhmä neuvoo käyttäytymismalleja jotka saavat suuremman yleisön pitämään sinua naurettavana. Näin saat ikäviä kokemuksia ulkopuolisilta ja ne vakuuttavat sinut pitäytymään omiesi parissa. Muutenkin, ne ulkopuoliset ovat selvästi pahoja ja vihamielisiä, joten asialle pitää tietysti tehdä jotain.

Tässä on kyse siitä miten ryhmäsi antaa sinulle huonoja neuvoja. Ilmiö on vähän sama kun se kun naiset kyselevät neuvoja miehistä muilta naisilta. Neuvoja toki saa, mutta ne tulevat tietystä perspektiivistä ja se perspektiivi ei välttämättä ole täysin objektiivinen ja sillä on omat motivaationsa.

Ryhmän itsensä kannalta parasta on jos ryhmä kasvaa ja pysyy kasassa, joten mikä tahansa pitkäaikainen liike, organisaatio, uskonto, kultti tai sosiaalinen ryhmä vääjäämättä kehittää tekniikoita joilla se pysyy kasassa. Kukaan ei siis ehkäpä ole tietoisesti juoninut, että pistetääs feministeille hassut tukat niin saadaan siskot yhteen sortoa vastaan. Ei, nämä ovat nimenomaan itsestään kehittyneitä piirteitä, joiden kehitystä sanelee ryhmän selviäminen: ryhmä jolla ei ole näitä tekniikoita käytössään nimittäin hajoaa.

Ryhmän selviäminen ei aina ole hyvästä laajemmalle yhteisölle. Ryhmille on tiettyyn pisteeseen edullista olla hieman erillään tai jopa kokonaan erillään yhteisöstä ympärillään. Jos tämä eriöityminen viedään liian pitkälle, siitä seuraa joukko toisistaan todella kaukana olevia ryhmiä, joilla ei ole enää kykyä puhua toisilleen.

Kommentit

  1. Aika hyvä pointti, ulko- ja sisäryhmään jakaminen on ollut toimiva strategia ihmiskunnan historiassa.
    Tuhkakin on huomannut että jossain tapauksissa kuplasta saa niin kovan ja pitävän että läpipääseminen on lähes mahdotonta.
    Tuhka katsoi kerran podcastin jossa filosofi väitteli littenän maan kannattajan kanssa. Mielenkiintoinen keskustelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hypoteesini on että menestyneet ryhmät (eli ryhmät jotka eivät hajoa) kuten feministit, punkkarit tai Jehovan todistajat, vääjämättä kehittävät näitä suuresta massasta eristäviä piirteitä. Jos eivät, ryhmä todennäköisesti hajoaa.

      Ryhmän jäsenestä täytyy tehdä vähemmän vetävä valtavirralle. Näin voidaan ryhmän jäsen helposti tunnistaa, luoda hänelle positiviinen kokemus ryhmän sisällä ja negatiivinen ryhmän ulkona. Se että uskot absurdeihin asioihin on myös yksi tapa osoittaa ryhmään kuulumista. Litteään maahan tai nuoreen maahan uskominen esimerkiksi on vieläkin monissa uskovissa piireissä vahvan uskon merkki.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.