Ohjelmien sulkemisesta

Ohjeeni Android-ohjelmien sulkemisesta:
http://tamapaiva.blogspot.com/2011/03/ohjelmien-sulkeminen-androidissa.html

Eri käyttöjärjestelmien sekakäyttäjä olen ihmetellyt vuosia erilaisia tapoja ja käytäntöjä mitä ohjelman sulkemiseen liittyy.

Peruskäyttäjille tutuin on yleensä Windowsin tapa sulkea ohjelma ikkuna suljettaessa. Tämä on yksinkertainen ja helposti ymmärrettävä logiikka: ikkuna meni pois ja niin meni ohjelmakin. Tähän on myös poikkeuksia sillä osa ohjelmista (esimerkiksi yleisösuosikki Live Messenger) jää taustalle ja jättää itsestään kuvakkeen esimerkiksi tehtäväpalkkiin. Näin kuitenkin käyttäytyvät yleensä vain ohjelma joiden on tarkoituskin toimia taustalla jatkuvasti - kuten virustorjunta tai pikaviestintä.

Mac OS tekee asian päinvastaisesti: siinä ikkunan sulkeminen sulkee vain ikkunan ja itse ohjelma jää edelleen ajoon. Itse ohjelman lopettamiseksi on ohjelman valikosta valittava nimenomainen lopetuskomento. Tässä logiikassa ohjelman ikkuna voidaan sulkea pois ja nopeasti avata myöhemmin uusi ikkuna kyseistä ohjelmaa, mutta heikkoutena ohjelmia jää (unohtuu) helposti taustalle. Tulossa oleva seuraava versio Mac OS:stä on lupaillut muuttaa tätä, mutta kommentoin sitä vasta nähtyäni.

Mobiililaitteissa nähdään poikkeavia toteutuksia. Nokian S60 järjestelmässä ohjelma voidaan yleensä sammuttaa painamalla punaista puhelimen kuvaa tai jättää taustalle ajoon painamalla alkuruutuun palauttavaa painiketta. Monista ohjelmista S60-alustalla löytyy myös erillinen lopetuskomento. Android ohjelmat taas eivät sammu kun koti-painiketta painetaan vaan jäävät oletuksena tausta-ajoon. Ohjelmia ei järjestelmän tasolla itse sammuteta, vaan puhelin sammuttelee niitä itse tarvitessaan muistia. Ohjelmia jää siis helposti tausta-ajoon ellei itse ohjelmassa ole erillistä lopetuskomentoa - joissain on. Myös osa ohjelmista sammuu automaattisesti kun niistä poistutaan. Android-alustalle löytyykin useita ohjelmia joilla taustalla olevia ohjelmia voi manuaalisesti lopettaa.

Applen iLaitteissa ohjelmat muutamalla poikkeuksella tallentavat tilansa ja sammuvat kun niistä poistutaan. Tiettyjä ohjelmia voi uusimpien iOS-laitteiden kanssa jättää tausta-ajoon, mutta tämä on vielä hieman kömpelöä esimerkiksi Android-laitteisiin verrattuna. iOS:n tekniikan merkittävänä etuna on tosin se, etteivät ohjelmat jää taustalle akkua imemään vahingossa samaan tapaan kuin Android-laitteissa.

Mikä menetelmä on sitten paras? Tarvitseeko käyttäjän oikeasti tietää milloin ohjelmat ovat oikeasti päällä tai ei? Riittääkö jos järjestelmä hoitaa asian?

Kommentit