Virheellisiä käsityksiä ateismista

Tämänkertainen tekstini on hieman tavallisia pidempi. Tämä blogikirjoitus on osittain vastine tuttavani kirjoittamalle ateismikriittiselle artikkelille ja osittain oma kannanottoni keskusteluun uudesta ateismista ja sen luonteesta.

Sisältö:
Ateismin pahat kasvot
Ateismin loukkaavuudesta
Ateismiin käännytyksestä ja ateismin tuputuksesta
Ateismin ylimielisyydestä
Loppusanat

Ateismin pahat kasvot
"Uusi ateismi on liian vihaista. Ateistit haukkuvat uskovia tyhmiksi. Ateistien pitäisi antaa muiden uskoa mihin haluavat. Ateistit ovat ylpeitä ja ylimielisiä."

Aina välillä törmää moniin yllä olevan kaltaisiin väittämiin ateismista ja ateisteista. On säännönmukaista, että jos jokin ateisteista esitetty väittämämä väittämä ei tule ateistien parista, on se hyvin suurella todennäköisyydellä jokin yllä esittämistäni tai variaatio niistä. Ja lähes aina nämä väittämät ovat sävyltään negatiivisia. Ateistipiirien ulkopuolelta positiivisia mielipiteitä ateisteista saa hakea ja tämä ei ole mikään uusi kehityssuunta. Ateistit ovat olleet jossain määrin epäluotettuja kaikkialla maailmassa ja vasta viimeinen vuosisata on tehnyt uskomattomuudesta jotenkin mahdollisen mielipiteen sanoa julkisesti ääneen.

Helppohan sellaista vihaa on ymmärtää jos ateistit ovat kerran vihaisia, haukkuvia, ylpeitä ja ylimielisiä. Nuo stereotypiat eivät tosin pidä paikkaansa. Kun ateismista puhutaan, on ollut hyvin yleistä että ateismista kertoo joku muu kuin varsinainen ateisti. Vuosikausia ateistien mielipiteistä ja tavoista ovat kertoneet uskovat ihmiset joiden mukaan ateisteilla ei ole moraalia ja kuinka ylimielisiä me olemmekaan. Tämä on ollut äärettömän puolueellista kuvausta ja sitä voitaisiin verrata tilanteeseen jossa Finnairin koneiden mukavuudesta haastateltaisiin aina SAS:n myyntijohtajaa.

Ateismin kanssa on meneillään julkisuusliike jonka tarkoituksena on tuoda ateistit esiin ja tehdä ateismista tutumpaa monille. Yhdysvalloissa ateistit on monesti mitattu kaikkein vähiten luotetuksi ja pidetyksi ryhmäksi ja (häviävät suosiossa mm. homoseksuaaleille ja maahanmuuttajille). Ateistiliike on vuosia jo kuitenkin mobilisoitunut ja tuonut itseään esille. Tämä näkyvyys on kriittistä ja mahdollistaa viimein se, että ateistit voivat puhua puolestaan omalla äänellään sen sijaan, että heidän mielipiteensä ja uskomisensa kertoisi kansalle pastori tai muu vähemmän ateistinen instituutio. Moni ateisti on tämän liikkeen filosofian mukaisesti hieman äänekäs ja kertoo avoimesti ateismistaan. Tämän tarkoitus on tehdä ihmisille tutuksi se, että ateistit ovat normaaleja ihmisiä. Moni uskonnollisemmissa paikoissa (kuten vaikkapa Yhdysvalloissa tai Vatikaanissa) asuva ei ole koskaan tavannut ateistia ja tietää näistä vain sen mitä jonkin muun uskonnon puhemies on kertonut. Ja se ei koskaan ole mitään hyvää.

Ateistit koetaan myös loukkaaviksi ja hyökkääviksi. Tuputtavat epäuskoaan kuin Jehovan todistajat Jeesusta ja niin edespäin. Tämä on monella tapaa virheellinen stereotypia, jonka muodostumisen syyt ovat moninaisia. Moni ateisti kertoo mielellään perustelunsa ateismilleen ja siihen liittyy yleensä jumalten olemassaolemattomuuden (ihana yhdyssana muuten) todistaminen jollain tavalla. Myös itse koen tarpeelliseksi perustella ateismiani, koska sen perusteita minulta kysytään välillä.

Tämän tekstin tarkoituksena on selventää ateismin kuvaa ja kertoa miksi ja miten ateistit yleisesti toimivat. Voin puhua ateismin "puolesta" vain tiettyyn pisteeseen asti, sillä joukko on hyvin vaihteleva ja värikäs.

Ateismin loukkaavuudesta
"Mikseivät ateistit vaan voi jättää uskovia rauhaan ja miksi heidän pitää hyökätä uskoa vastaan ja keksiä aina uusia syitä jumalattomuudelle?"

Ateistien sanotaan loukkaavan ja haukkuvan uskovia. Suurin osa loukkaavaksi koetusta ateismista ei ole tarkoitettu loukkaukseksi tai hyökkäykseksi, vaan tarkoituksena on kertoa miksi jokin tietty ateisti ei usko jumaliin. Ateisti siis perustelee ateismiaan. Ateismin perustelun ongelma on aina se, että kun kerron miksi en usko jumaliin, tulen siinä samalla sanoneeksi jonkin päätelmän jonka perusteella jumalia ei ole olemassa. Tämä tulkitaan monesti uskovien pilkkaamiseksi, mutta millä muulla tavalla voin perustella uskomattomuuttani? Voiko joku kertoa minulle miten voin perustella sitä etten usko jumaliin kertomatta miksei jumalia mielestäni ole olemassa?

Ateistin ei edes välttämättä tarvitse sanoa mitään ollakseen loukkaava ja epäkunnioittava uskontoja kohtaan. Ateismin myöntäminen koetaan suoraan loukkaukseksi ja haasteiksi jo pelkän olemassaolonsa ansiosta: ateismi edustaa uskovalle sitä etteivät kaikki usko siihen mihin he uskovat. Uskon kohde on syvästi uskovalle se selkein, tärkein ja pyhin asia maailmassa ja sen totuuden luonne on niin mahtava, että jokaisen älykkään ja rehellisen ihmisen pitäisi se ymmärtää luonnostaan. Jos joku ei tätä totuutta ymmärrä tai hyväksy, se on heti ristiriidassa uskovan maailmankuvan kanssa: tämän totuuden pitäisi olla niin hieno, että se otetaan vastaan silmät suurina revelaatiosta. Tämän takia ateistin ei tarvitse kuin sanoa olevansa olemassa ja tämä on jo riittävä peruste parhaalle fundamentalistille loukkaantua, sillä ateistin pelkkä olemassaolo kertoo ettei uskovan uskomaton totuus ole jonkun mielestä lainkaan uskottava. Sitten tämä uskosta vajaa henkilö voi vielä olla menestyvä, älykäs ja pahimmillaan myös hyvä ihminen ilman tätä uskoa joka uskovan mielestä on kaiken hyvyyden lähde.

Yritä tässä sitten olla loukkaamatta ketään kun pelkkä olemassaolosi on ärsyttävää ja kaikki mitä sanot ateismistasi on automaattinen loukkaus. Ateismista ei voi edes puhua, sillä jopa ateismistaan mainitseminen on joillekin loukkaavaa. Ainoa loukkaamaton asia on olla hiljaa ja pysyä piilossa ja siihen nykyinen ateistiliike ei suostu. Uskonnoilla ei ole etuoikeutta vallata julkista tilaa ja keskustelua.

Muistetaan myös, että on väärin sanoa ateistien haluavan todistaa ettei jumalia ole olemassa. On väärin sanoa että ateistit yrittäisivät todistaa ettei jumalaa ole, pikemminkin ateismin tärkein sanoma on, ettei ole olemassa todisteita joiden perusteella sanoa, että jumalia olisi olemassa. Huomaatteko eron? Ateismi ei tee väitteitä, teismi tekee. Jos uskonnot eivät yrittäisi vakuuttaa muita oman jumalansa olemassaolosta, ei yksikään ateisti puhuisi jumalten olemassaoloa vastaan.

Ateisti ei koskaan aloita keskustelua, vaan vastaa teistin antamaan väittämään; Ateismi ei nouse itsekseen, vaan se on reaktio uskonnolliseen väittämään että jumala olisi olemassa. Jos kukaan ei olisi keksinyt jumalia, ei kukaan olisi keksinyt että niihin uskomatta oleminen olisi minkäänlainen ismi.  Puhe jumalten olemassaolemattomuuden todistamisesta on itseasiassa harhautus, jolla yritetään viedä huomioita pois sieltä missä todistamisen tarve on. Todistuksen taakka on kuitenkin aihe toista päivää varten. 


Käännytyksestä ja tuputtamisesta 
"Ateismia tuputetaan liikaa! Ateistit tahtovat käännyttää kaikki samalla tapaa kuin uskovatkin! Ateismin tyrkyttämistä on nykyään joka paikassa!"


Sitten tulemme väittämään ateismin väkisin tuputtamisesta. Tämä väittämä on täysin virheellinen ellei jopa valheellinen.

Suurin osa ihmisistä joutuu näkemään vaivaa tahtoessaan altistua ateismille. Se ei ole aina vaikeaa ja pelkästään Internetistä löytyy useita hyviä ateistisia medioita ja tietopankkeja. Kuitenkin, altistuakseen ateismille täytyy vähintään eksyä keskusteluun ateistin kanssa, mutta ilman omaa aktiivisuutta ateismiin ei törmää. Ateismia ei yleensä lennä naamalle odottamatta tai vahingossa.

Tilanne on eri uskonnon kanssa.

Minkä tahansa kaupungin keskustan läpi kuljettaessa Jeesusta tullaan tarjoamaan hyvällä tuurilla pariinkin kertaan jos hyvä päivä sattuu. Ja parhaina päivinä uskoa tuodaan ihan kotiovelle ystävällisten ovikelloa soittavien todistajien muodossa. Ja tietysti uskoihin törmää suhteellisen jatkuvasti kirkkojen symboleina ja eri paikkoihin liimattuina uskoa tuputtavina lappusina. Uskonnot ja niiden symbolit ovat kaikkialla ja usein aktiivisesti haluavat kertoa lisää itsestään, halusit kuulla niistä tai et.

Mitä vastaavaa ateistit tekevät? Suomessa muistan äkkiä pari julkista tempausta ja pienen sarjan bussimainoksia. Ketään ei pysäytetä kadulla ja kysytä ovatko he vielä löytäneet Jeesukseen uskomattomuuden. Kenenkään ovikelloa ei soiteta ja tulla muistuttamaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen olemattomuudesta.

Mutta onhan toki yksittäisiä ateisteja jotka kertovat ystävilleen ja tuttavilleen miten hienoa uskomattomuus on ja kuinka uskonnoissa on vikoja. Niin on. Ja jos joku oikeasti voi verrata tätä uskontojen harrastamaan systemaattiseen ja laajamittaiseen levitykseen, en voi enää jatkaa väittelyä sillä suhteellisuudentaju on oikeasti jossain kohtaa hukassa. Yksittäinen ihminen joka kertoo olevansa ateisti ja perustelee sitä, ei ole sama kuin Jehovan todistajat ovella kertomassa ilosanomaa. Ero on järjettömän suuri ja vertailua tehtäessä ei yhtäläisyyttä ateismin tyrkyttämisessä näy uskonnolliseen tyrkyttämiseen.

Mainittakoon vielä yksi asia: harva ateisti todella tahtoo käännyttää muita.

Ylimielisyydestä
"Ateisti on ylimielinen väittäessään ettei jumalia ole olemassa ja asettaessaan ihmisen luomakunnan kruunuksi leikkimään jumalaa. Ateistit väittävät tietävänsä kaiken."

Tuttuja argumentteja, mutta jälleen täysin virheellisiä. Syyte ylimielisyydestä on niin usein toistettu, ettei sen uskominen valtaosalle ihmisistä ole vaikeaa. Mikä tahansa valhe jota toistetaan tarpeeksi muuttuu hyväksytyksi totuudeksi. Ylimielisyysargumentti on kuitenkin fiktiivinen ja täysin päätön - varsinkin jos lähdemme vertaamaan ateismin "ylimielisyyttä" sen vaihtoehtona olevaan uskonnolliseen "nöyryyteen".


Ateismi on ylimielisyyden vastakohta ja teismi on huomattavasti ylimielisempää. Ateistina en tee ehdottomia väitteitä todellisuudesta, mutta nöyrä uskova taas tekee. Ateistina en väitä tietäväni maailmankaikkeuden absoluuttista totuutta. En sano ettei jumalten olemassaolo olisi mahdollista, mutta voin esittää useita argumentteja miksei se ole todennäköistä ja miksi olen itse päätynyt epäuskoon. Esitän että todisteiden valossa en voi päätyä uskomaan jumaliin. Ateistina en siis väitä omaavani mitään absoluuttista tietoa todellisuudesta.

Uskonnot esittävät tietävänsä kaiken takana olevan super-entiteetin (tai useita sellaisia) ja väittävät jopa tietävänsä Mihin tarkoitukseen maailma on suunniteltu, Miksi maailma on suunniteltu, Mihin maailma on menossa ja Mitä heidän entiteettinsä on mieltä siitä mitä ihmiset tekevät makuuhuoneissaan. Jos nämä kaksi väittämää asettaa rinnakkain, en mitenkään voi käsittää miten ateismin puoli on se joka saa riesakseen ylimielisyyden viitan.

Toistan vielä: ateistina väitän vain etten ole vakuuttunut minkään jumalista olemassaolosta. Uskovana väitän käytännössä tietäväni maailmankaikkeuden salaisuudet. Vastaväitteenä uskova voi muistuttaa nöyryydestään ja siitä kuinka hän ei tiedä mitään ja niin edespäin - tämä on harhautus. Väite minkään jumalan olemassaolosta on massiivisen kokoinen kosmologinen väite. Esimerkiksi kristitty väite jumalasta joka on rakentanut maailman ja rakastaa meitä kaikkia ja on luonut meille loputtoman elämän ja niin edespäin - jos tiedän kaiken tuon, eikö se ole osoitus melkoisesta tietämyksestä? Ja jos et tiedä mitään, mistä tiedät että tämä jumaluus pitää muiden murhaamista pahana asiana tai ei tahdo antaa homoseksuaaleille avio-oikeutta?

Se että ikäänkuin ulkoistan kaiken tietämiseni jollekin ulkoiselle olennolle on näppärä tapa kiertää tietämisen taakka: en minä mitään tiedäkään, tiedän vain jumalan. Ja kun sitten kuulemme mitä jumala on mieltä asioista, tapaa se olla aina samaa mieltä kuin uskova itse on.

On vielä toinen syy miksi ateistien ylimielisyys on pahanlaatuista havaintovääristymää: todisteet. Uskon niihin asioihin jotka voidaan näyttää toteen tavalla tai toisella ja olen valmis muuttamaan mieltäni jos todisteet osoittavat johonkin tiettyyn suuntaan, vaikka se olisikin täysin jotain muuta kuin mitä olen siihen asti pitänyt totena. Voisi sanoa että käännän takkiani sujuvasti jos todisteet niin edellyttävät.

Ja tämä on juuri vastakohta sille miten uskonnossa toimitaan. Todisteet eivät saa uskoa järkkymään sillä todisteisiin ei uskota. Sanotaan että tiede muuttaa aina mieltään. Sanotaan että fossiilit ovat laitettu koettelemaan uskoa. Sanotaan vaikka mitä mutta todisteita ei todella harkita ja jos harkitaankin, niistä tavataan ohittaa ne mitkä eivät tue uskoa. Moni uskova jopa ylpeilee sillä miten uskoo vaikka todisteet sanoisivat mitä. Ja tämä ei muka ole ylpeyttä?

Ateistina uskon kyllä moniin asioihin ja päätän mihin uskon saamieni todisteiden perusteella. En ole tähän päivään kohdannut yhtään uskovaa joka voisi sanoa samoin ja esittää uskottavia todisteita tai perusteluja uskolleen. Olen ateisti koska en ole löytänyt todisteita joiden perusteella olla mitään muuta kuin ateisti. En ole mitenkään valinnut sitä tai päättänyt haluavani olla ateisti. Jos saisin valita, ottaisin jonkin maailmankuvan mihin kuuluisi mielellään lohikäärmeitä, avaruuskeisareita ja ehkä myös laser-aseita.

Kumpi on ylimielistä: hyväksyä todisteet ja muuttaa mielensä vai uskoa siihen mihin on jo kiintynyt uskomaan todisteiden vastaisesti.

Kysyttäessä maailman kaikkeuden synnystä tai moraalista tai muista suurista kysymyksistä, moni ateisti antaa toki tieteellisen vastauksen alkuräjähdysteoriasta, evoluutiosta tai muusta sellaisesta tekijästä. Nämä väittämät monesti tulkitaan todisteiksi ateismin ylimielisestä kaikentietävyydestä. Anteeksi nyt: Se, että yksilö kykenee kertomaan mikä on modernin tieteen paras saavutus selittää maailmankaikkeutta on ylimielistä? 

Loppusanat
En pidä uskovia ihmisiä mitenkään tyhminä. Olen vain eri mieltä siitä mihin lopputulokseen todisteet osoittavat - ja ne osoittavat vahvasti pois jumalista. Tässä on huomattava myös, etten kannata minkäänlaista uskoon pakottamista tai uskosta poispakottamista. Uskonvapaus on yksi demokraattisen yhteiskunnan tärkeimpiä piirteitä ja vaikka en jumaliin usko, taistelen kyllä tarvittaessa oikeudesta uskoa jos yhteiskuntamme alkaisi vainota uskontoja.

Tämä kirjoitus otetaan varmasti jälleen esimerkkinä ateismin röyhkeydestä, ylimielisyydestä ja pelkäämättömyydestä loukata uskovia ja uskontoa jokaisen tilaisuuden tullen. Olenhan yllä haukkunut uskovia vaikka millä tavalla - vai olenko? Jos koet loukkaantuneesi mistään yllä olevasta, kysy itseltäsi miksi. Loukkaako tässä ateisti sinua vai loukkaannutko ateismista? Olenko ylimielinen kun sanon, että mielestäni uskon todisteisiin pyhien kirjojen yli? Olenko ylimielinen kun perustelen sen? Olenko loukkaava kun kerron periaatteet miksi en usko jumalaan? Tuputanko uskomattomuuttani tässä blogissa jota sinä vapaaehtoisesti luet?