James Bulgerin kuolema

Törmäsin äskettäin tapaukseen jonka pelkkä lukeminen järkytti sydänjuuria myöten. Pohjustettakoon sanomalla, että vaikka olenkin jokseenkin äänekäs ihmisoikeuksien ja elämän puolustaja tarvittaessa, en oikeastaan järkyty kovin herkästi. Varsinkin jos vain luen tapauksesta kykenen hyvin harvoin varsinaisesti saamaan kylmiä väreitä selkäpiihini, mutta tämä tapaus oli kaikkea muuta.

James Bulger oli kolmivuotias poika, joka murhattiin vuonna 1993. Murhaajat Robert Thompson ja Jon Venables olivat kaksi kymmenen vuoden ikään yltäneitä poikia. Niin järkyttävää kun lapsen kuolema ja lapsimurhaajat ovatkin, tämä on kuitenkin vasta alkua.

Tarina alkoi kun James Bulger onnistuttiin käytännössä nappaamaan tämän äidin ollessa ostoksilla. Äidin huomio ei ollut pitkään muualla, mutta riittävästi, että kaksi isompaa poikaa onnistuivat nappaamaan Jamesin. Thompson ja Venables eivät tunteneet uhriaan, vaan olivat osuneet häneen satunnaisesti suunnitelmanaan napata jokin pienempi lapsi ja kiduttaa tämä hengiltä. Teko ei siis tosiaan ollut hetken mielijohde.

Teko alkoi tiputtamalla James päälleen, josta tämä kärsi jo vammoja päähänsä. Sen jälkeen pojat veivät itkevän ja vertavuotavan pikkulapsen läpi Liverpoolin kunnes päätyivät hylätylle rautatieasemalle jossa James kidutettiin hengiltä. Tekoihin kuului maalin kaatamista Jamesin silmiin, potkimista ja kivittämistä. Pojat jopa tunkivat läjän pattereita Jamesin suuhun. Lopulta James tapettiin hakkaamalla tämä hengiltä rautaputkilla.

Mutta hupi ei loppunut siihen. Pojat sijoittivat Jamesin ruumiin rautatiekiskoille peittääkseen rikoksensa ja myöhemmin juna leikkasi Jamesin elottoman ruumiin kahtia. Silpoutuneet kappaleet kuitenkin löydettiin ja ruumiinavaus puhui kylmää kieltä siitä mikä todella oli koitunut James Bulgerin kuolemaksi.

Mitäs sitten kävi viimeisen sadan vuoden nuorimmille tuomituille murhaajille? Molemmat saatiin kiinni, tuomittiin ja vangittiin. Oikeudenkäynti käytiin aikuisille tarkoitetussa tavallisessa oikeudessa (josta myöhemmin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi lievästi sanottuna tuomitsevan päätöksen) ja poikien identiteetit julkistettiin. Lopputuloksena tappajien vanhemmat joutuivat muuttamaan toiselle puolelle maata ja uusilla identiteeteillä uhkailujen takia. Sama seurasi myös kahta murhaajaa kun he lopulta vapautuivat rehabilitoiduttuaan. Venables tosin palasi kaltereiden taakse 2010 jäätyään kiinni lapsipornon lataamisesta. Classy.

James Bulgerin viimeiset hetket tässä maailmassa olivat hirvittävät. Uhreja oli ehkä vain yksi, mutta tekotavan raakuus lyö laudalta monen massa-ammuskelijan. Tekijät olivat lapsia itsekin.

Joskus maailmassa tapahtuu asioita joiden pahuutta on hankala käsittää.

(Pidempi tarina Wikipediassa)

10 kommenttia:

  1. En ollut tästä tapauksesta kuullut aiemmin. Tuli vaan mieleen että jos Jamesin tilalle kuvittelemme minkätahansa eläimen niin yhtä julmaa lasten aiheuttamaa eläinten kidutusta tapahtuu melkein joka päivä...

    VastaaPoista
  2. Pikkulapset eivät ymmärrä tekojensa seurauksia ja voivat sen takia syyllistyä hyvinkin julmiin tehokoihin. Toisaalta empatiakykyä lapsilla jossain määrin on ja suora kiduttaminen ja tappaminen onnistuu vain harvoilta. Ja eläinten kiduttaminen ja tappaminen lapsuudessa on yksi varmimpia tulevan psykopaatin merkkejä.

    VastaaPoista
  3. Käsittämätöntä.

    Psykologian opiskelijana itseäni kiinnostaa, mikä ihme saa 10-vuotiaat pojat tekemään tuollaista. Psykopatia selittää, muttei kokonaan: antisosiaalisuuteen voi olla geneettinen taipumus, mutta eivät kaikki antisosiaaliset persoonat tapa ihmisiä. Geenit ja aivorakenteet eivät selitä kenenkään käytöstä tyhjentävästi.

    Vaikka olihan vähintään yksi kouluampujistakin (Peter Langmanin tutkimusten mukaan psykopaatti; kidutti kissoja kuoliaaksi, uhkaili muita lapsia puukolla jne.) 11-vuotias. Ja kyseinen lapsukainen toteutti hirmutekonsa vielä harvinaisen kylmäverisesti: putkipommeja ruokalaan, odotti parinsa kanssa ulkona ja lahtasivat sitten ulos juoksevat oppilaat konekivääreillä.

    Drew Goldenin persoonallisuudesta ei ole saatu juuri mitään tietoa, mutta häneen näyttäisivät vaikuttaneen liiallinen vapaus (mistään ei joutunut ikinä tilille, vanhemmat siirsivät eri luokalle jos opettaja valitti) ja se, että aseet olivat helposti saatavilla, samoin väkivaltapelit ym, jotka vaikuttavat pikkulapseen voimakkaasti.

    Ehkäpä näiden kahden 10-vuotiaan perhetaustoista löytyy jotain samankaltaista.

    VastaaPoista
  4. Kommentoin yhtä kohtaa:

    Väkivaltaiset videopelit tuskin ovat edes osatekijöitä silmittömässä väkivallassa, kuten kouluampumisissa. Yhteyttä videopeliväkivallan ja oikean väkivallan välillä ei olla pystytty osoittamaan kuin hyvin kyseenalaisin keinoin (kuten tunnistamalla "aggressiivisia sanoja").

    Ehkä parhaiten yhteyden puute osoitettiin Penn & Tellerin videopeliväkivaltaa käsittelevässä jaksossa. Sen loppu varsinkin on suositeltavaa katsottavaa:

    http://www.youtube.com/watch?v=0miGRHuayug
    Videosta suosittelen ainakin katsomaan 1:30-2:09. Näyttää mitä käy kun videopelien kovettava tappajapoika saa ampua oikealla aseella. Eivät todellakaan sama asia ne.

    VastaaPoista
  5. Ja lisäys edelliseen kommenttiini: haluaisin että myös näistä eläimiin kohdistuvista tapauksista kerrottaisiin iltapäivälehtien lööpeissä ja muisteltaisiin vielä vuosien jälkeen.. mutta se on liikaa pyydetty kun suomen lakikin laittaa telkkarin ja kissan samalle viivalle.

    VastaaPoista
  6. Uutisointi keskittyy aiheisiin jotka yleisö tahtoo nähdä. Valitettavasti eläinten kiduttaminen vaikka hirveää onkin ei jää yleensä ihmisten mieliin, eikä siinä ole median huomioon tarvittavaa shokkiarvoa ellei kidutukseen liity jotain erityisen poikkeuksellista.

    Totuus nyt on vaan, että suurinta osaa lajitovereistamme ei kiinnosta muiden lajien edustajien kohtalot. Eilen näin miten orava ryntäsi tien yli, juoksi suoraan autoa kohti ja sen pää jäi takarenkaan alle. Näky oli suht järkky. Autoilija ei olisi voinut huomata koko tilannetta. Mutta mikään media ei koskaan tule kirjoittamaan siitä oravaraukasta.

    VastaaPoista
  7. Itselläni on tästä Bulgerin tapauksesta kaksi englanninkielistä kirjaa. Bulgerin isän kirjoittama My James ja brittitoimittaja David James Smithin The Sleep of Reason. Bulgerin isän mukaan hänen poikansa murhaajat ovat psykopaatteja ja puhdasta pahuutta. Tuossa kirjassa on myös yksityiskohtainen kuvaus murhasta, jonka isä sai tietoonsa murhatutkimuksia johtaneelta poliisilta. Vastenmielisintä mitä olen aikoihin lukenut.

    Smith taas kirjoittaa kirjansa siitä näkökulmasta, että pojat eivät syntyneet tappajiksi tai pahoiksi, vaan tekoon vaikuttivat monet ympäristötekijät. Smith toteaa, että pojat olivat pahasti vaurioituneita, mutta vielä parannettavissa. Hän kertoo myös olevansa sitä mieltä, että pojat eivät olisi tehneet murhaa, jos kasvuolot olisivat olleet paremmat. Mun oma teoria on se, että Venables on menneisyytensä ikuinen vanki. Siksi elämä suistui raiteilta. Kuvioihin tulivat viina, huumeet ja lopulta lapsiporno. Tuo lapsiporno huolestuttaa kylläkin, nämä pojat olivat häpäisseet Jamesia myös seksuaalisesti. Paristoja oli työnnetty peräsuoleen ja esinahkaa oli revitty. Venables on nyt vapautettu uudestaan, on vain ajan kysymys milloin häkki heilahtaa uudestaan. Thompson on pysynyt visusti poissa otsikoista aikuisiällä. Häntä kuvailtiin psykopaattisemmaksi tästä kaksikosta, joten ehkä hän pystyy elämään elämäänsä ilman sen suurempia omantunnontuskia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapaus on yksi vastenmielisimpiä, ei vain tekotavan järkyttävyyden, vaan myös itse tekijöiden takia. Yhdistelmä seksuaalista väkivaltaa lasta kohtaan, lasten tekemänä on hankala pala niellä.

      Tekijät ovat varmastikin sisältään yhtä rikkinäisiä ihmisiä kuin mihin kuntoon pieksivät kuuluisan uhrinsa. Tekoja se ei puolusta.

      Poista
  8. Murhainfon James Bulgeria käsittelevästä ketjusta löytyi tuo yksityiskohtainen kuvaus murhasta englanniksi. Häiriintyneimmät lapset, joista olen ikinä kuullut. En muista, koska olisin viimeksi ollut näin järkyttynyt.

    Thompson and Venables slowly ripped my son apart like two wild and savage dogs, then went home for their tea as his little body lay flung across a railway line.

    Their torture began when they made him walk several miles from the shopping centre to the place at the side of the railway line where they would eventually kill him. They dropped him on his head, they pelted him with sticks and stones and laughed at him as he cried for his mummy and daddy. They threw blue paint in his face, in his eyes, and forced him to drink the remainder while he was still conscious. I can still hear him crying out and begging them to stop, their eyes filled with hatred as they jeered him. That would have been one of the last images my son saw before he died.

    I felt like I was going to explode as the details kept coming at me. My whole body was shaking. I listened in disbelief as I learned how they used iron bars and bricks to smash him apart. They stamped on his face with their boots and when his bloodied skull was smashed apart they exposed parts of his brain. They smashed him with planks of wood with metal bolts screwed through them, found at the side of the railway. As a final degrading act, they removed his lower clothes, ripped his genitals and inserted batteries inside his rectum. With their torture complete, they took his limp body and lay it across the railway track for a train to come and cut him in two. James was thought to have still been alive but unconscious and unresponsive when he was laid on the track, but he died before his body was cut in two, according to the pathologist who examined him.

    That is what I face every day from the moment I open my eyes. Tell me what man, what father, can deal with knowing such evil? James was so young and innocent. He couldn't fight back and they knew that. That's why they murdered him - because they could.

    The full details of James's torture almost destroyed me. I began to have horrific nightmares about Thompson and Venables standing at James's blood-soaked grave, laughing about what they'd done. I had built up a picture of the boys in my imagination and in my mind their faces were blank, almost like a mask, but their eyes blazed and squinted with hatred and their mouths snarled like wild animals. I would wake up sweating, and picture my son's headstone dripping with blood. The pain was like a raw and gaping wound that refused to heal. I could never shut off the soundtrack of James's dying screams.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin noita kuvauksia muualta kun tutkailin tapausta tätä tekstiä varten. Hyvin järkyttävää tekstiä ja yksi kylmävimpiä murhatapauksia johon olen törmännyt.

      Poista

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.